Ohjaus: Jordan Peele
Pääosissa: Daniel Kaluuya, Allison Williams
Genre: Kauhu, Mysteeri, Jännitys
Kesto: 1 tunti 44 minuuttia
Valkoihoiset hahmot yrittivät selkeästi olla hyvin avoimia ja suvaitsevaisia Chrisiä kohtaan, mutta samalla tämä hieman päällekäyväkin vieraanvaraisuus tuntui hyvin päälleliimatulta ja jatkuvasti epämiellyttävänkin vihjailevalta. He käyttivät jatkuvasti mielekkyyden ylläpitämiseksi joitain tummaihoisille tärkeitä idoleja ja oletettuja esikuvia keskusteluissaan, jotta saisivat ikään kuin jonkin sortin luottamuksellisen yhteyden Chrisiin. Hyvänä esimerkkinä toimi tilanne, jossa Rosen isä yritti hienovaraisesti todistella Chrisille, ettei ole rasistinen mainitsemalla tälle puheenaiheen vaihdoksen yhteydessä, että olisi toivonut Barack Obamalle kolmatta presidenttikautta tämän ylivertaisen työnsä vuoksi.
Ei siinä muuten mitään normaalista poikeavaa ole, mutta käytännössä miltein kaikki puheenaiheet liittyivät jollain tapaa rotuihin tai hänen suhtautumisestaan tummaihoisiin, mikä kyllä oli suorastaan silmiinpistävääkin. Sama tapahtui myös myöhemminkin toisen valkoihoisen miehen kanssa perheen juhlissa, jossa entinen golfaaja kertoi ruostuneista nivelistään ja kun hän huomasi, että keskustelu alkoi hiipumaan, päätti hän mainita tietävänsä Tiger Woodsin ylläpitääkseen tätä keskustelua ja päästämättä sitä kiusalliselle tielle. Voiko yhtään ilmiselvempää tilannetta enää olla? Uskon, että ymmärrätte mitä haen tällä takaa..
Puolen vuoden tauon jälkeen oli aika taas uudelleenkatsastaa tämä Jordan Peelen arvostettu ja hyvin vakuuttava debyyttiteos, joka onnistui kyllä ylittämään kaikki odotukset etenkin ensimmäisellä katsastuskerralla. Toisella kerralla se menetti vähän otettaan ihan vain senkin takia, että olin jo liian tietoinen koko elokuvan asetelmasta ja sen asettamista vihjeistä tarinassa. Mutta kuten monessa muussakin asiassa, tässäkin varmasti kyseinen sanonta osuvasti ilmaisee tilanteen: ''Kolmas kerta toden sanoo!''
Get Outissa seurasimme nuorta paria, Chrisiä ja Rosea, jotka päättivät
mennä Rosen vanhempien luokse kyläilemään viikonlopuksi. Mikä teki asetelmasta jo alusta asti hyvin painostavan oli, että Chris pelkäsi Rosen perheen omaavan rasistisia piirteitä ja täten tietyn sortin kielteistä asennetta häntä itseään kohtaan jo ennakkoon. Lopulta Rose sai Chrisin suostuteltua mukaansa ja lupasi, että hänet kyllä otetaan avosylin vastaan perheensä puolesta - lopulta hyvin kirjaimellisestikin puhuen.
Originaalisuuden puolesta Get Out on aivan omaa luokkaansa. Erityisen hyvin intensiivisyyttä luova tarina ei turvaudu
turhiin kliseisiin genrensä sisällä, vaan koittaa luoda aivan omanlaista kokemusta ja uniikkia alatyyliään tuomalla hyvin puhuttelevia ja arkoja aiheita pöydälle - enimmäkseen rasismin muodossa. Kuten Jordan Peelekin sanoi aikoinaan jossain haastattelussaan, että hän teki tämän elokuvan näyttääkseen, että rasismia on tosiaan edelleenkin olemassa, mutta se on piilotettu niin hienovaraisesti näkyville, ettei sitä enää välttämättä erota suorasta rasismista ollenkaan. Tätä kutsutaankin käytännössä piilorasismiksi.
Pistän esimerkin, joka saattaa hieman avartaa mitä olen hakemassa takaa. Elokuvassa Chris tiedosti menevänsä hänen tyttöystävänsä perheen luo kyläilemään, jotka sattuivat olemaan kaikki valkoihoisia. Hän varmasti oletti ennen saapumistaan ja varsinaista lähtöään, että jonkin sortin jännitettä paikan päällä tullaan varmasti kokemaan kahden osapuolen välillä ja hän olikin varautunut siihen heti kättelyssä. Mihin hän ei ollut varautunut oli hyvin selkeä asetelma: valkoihoinen perhe, jolle kaksi tummaihoista ihmistä työskentelee. Tämä asetelma varmasti luonnollisesti pisti tummaihoisen miehen silmään hieman hämmentävänä seikkana, mutta tämä pyrki kuitenkin olemaan reagoimatta siihen ainakaan kovin näyttävästi.
Valkoihoiset hahmot yrittivät selkeästi olla hyvin avoimia ja suvaitsevaisia Chrisiä kohtaan, mutta samalla tämä hieman päällekäyväkin vieraanvaraisuus tuntui hyvin päälleliimatulta ja jatkuvasti epämiellyttävänkin vihjailevalta. He käyttivät jatkuvasti mielekkyyden ylläpitämiseksi joitain tummaihoisille tärkeitä idoleja ja oletettuja esikuvia keskusteluissaan, jotta saisivat ikään kuin jonkin sortin luottamuksellisen yhteyden Chrisiin. Hyvänä esimerkkinä toimi tilanne, jossa Rosen isä yritti hienovaraisesti todistella Chrisille, ettei ole rasistinen mainitsemalla tälle puheenaiheen vaihdoksen yhteydessä, että olisi toivonut Barack Obamalle kolmatta presidenttikautta tämän ylivertaisen työnsä vuoksi.
Ei siinä muuten mitään normaalista poikeavaa ole, mutta käytännössä miltein kaikki puheenaiheet liittyivät jollain tapaa rotuihin tai hänen suhtautumisestaan tummaihoisiin, mikä kyllä oli suorastaan silmiinpistävääkin. Sama tapahtui myös myöhemminkin toisen valkoihoisen miehen kanssa perheen juhlissa, jossa entinen golfaaja kertoi ruostuneista nivelistään ja kun hän huomasi, että keskustelu alkoi hiipumaan, päätti hän mainita tietävänsä Tiger Woodsin ylläpitääkseen tätä keskustelua ja päästämättä sitä kiusalliselle tielle. Voiko yhtään ilmiselvempää tilannetta enää olla? Uskon, että ymmärrätte mitä haen tällä takaa..
Elokuva pitää hyvin itsensä kasassa upeasti luodun mysteerisen ilmapiirinsä ansiosta ja jo ensimmäisen kolmanneksen jälkeen alkoi syntymään sellaisia tilanteita, joissa alkoi hieman epäröimään tämän perheen perimmäisiä motiiveja ja heidän hyvin epäilyttävää käyttäytymistä. Perhe arvioi Chrisiä monin tavoin tämän vierailun aikana, mutta mieleenpainuvin kohtaus oli ehdottomasti se, jossa Rosen äiti saa Chrisin istumaan toimistoonsa puhumaan elämänsä traagisimmasta hetkestään ja kokemuksestaan menettäessään äitinsä hyvin nuorena. Kuinka hän katui sitä ettei tehnyt mitään, vaikka aikaa olisi ollut tehdä edes jotain hänen pelastamiseksi. Tämän jälkeen koko kohtaus ja etenkin Daniel Kaluuyan taidonnäyte hänen näyttelemistaidoistaan oli ihan silkkaa timanttia.
Muutenkin roolisuoritukset olivat kokonaisuudessaan erinomaisia ihan joka suunnasta katsottuna. Daniel Kaluuya oli tietenkin aivan omaa tasoaan, mutta parhainta tässä oli se, ettei siitä tullut esille yhtään suoritusta, josta olisi jotain voinut negatiivisesti sanoakaan. Hahmot olivat erittäin huolellisesti alustettuja ja etenkin Chrisin kohdalla, jonka koettelemukset saivat meidät oikeasti hyvin huolestuneiksi tämän mahdollisesta hirvittävästä kohtalosta.
Chrisin hahmosta sen verran vielä, että ihastelin kuinka upeasti tässä oli symbolisoitu ja yhdistelty tiettyjä yksityiskohtia toisiinsa ja kuinka nämä yhdistelmät sitten vaikuttivat kyseiseen hahmoon ja tämän harkintakykyyn. Chrisin lapsuudessa tapahtui tosiaan tämä traaginen tapahtuma, jossa Chris menetti äitinsä ja syytti siitä itseään kun ei asialle tehnyt mitään. Elokuvan alussa kun Chris ja Rose matkasivat määränpäähänsä heille sattui pieni onnettomuus, jossa peura hyppäsi auton eteen ottaen luonnollisesti aika kuolettavaa osumaa jättäen eläimen suoraan sanottuna kitumaan ja odottamaan väistämätöntä kuolemaansa aivan kuten hänen omalle äidilleenkin kävi kun Chris oli vielä nuori. Hän jäi paralysoituneena katsomaan peuran kitumista ja tavallaan kokien tällä kertaa lapsuuden traumansa uudestaan, mutta tämän peuran muodossa.
Get Out oli kokonaisuudessaan hyvin uniikki ja täysin omanlainen teos, joka yhdisteli hyvin nätisti oikean elämän yhteiskunnallisia ongelmia sekä oletuksia kuten rotuerottelua ja jännittyneitä sosiaalisia tilanteita. Uskottavasti se tämän hyvin epäuskottavan skenaarion näytölle osasi kuitenkin tuoda, joka tuntui kuin kyseinen tilanne voisi olla ihan mahdollinenkin, vaikka onkin aivan absurdi ihan ajatuksen tasollakin. Hämmästelin edelleenkin kuinka laadukaasti elokuva oli kasattu ja työnnetty eteenpäin niin moitteettoman oloisesti.
Aivan ansaitusti Oscarinsa oli voittanut parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksestaan tuoden tämän hyvin moniuloitteisen ja painostavan selkäpiitä karmivan tarinan näytölle niin efektiivisellä tavalla. Edelleenkin yksi parhaimmista trillereistä muutaman vuoden sisään, ellei jopa se paras. Ehdottomasti suosittelen katsomaan!
Muutenkin roolisuoritukset olivat kokonaisuudessaan erinomaisia ihan joka suunnasta katsottuna. Daniel Kaluuya oli tietenkin aivan omaa tasoaan, mutta parhainta tässä oli se, ettei siitä tullut esille yhtään suoritusta, josta olisi jotain voinut negatiivisesti sanoakaan. Hahmot olivat erittäin huolellisesti alustettuja ja etenkin Chrisin kohdalla, jonka koettelemukset saivat meidät oikeasti hyvin huolestuneiksi tämän mahdollisesta hirvittävästä kohtalosta.
Get Out oli kokonaisuudessaan hyvin uniikki ja täysin omanlainen teos, joka yhdisteli hyvin nätisti oikean elämän yhteiskunnallisia ongelmia sekä oletuksia kuten rotuerottelua ja jännittyneitä sosiaalisia tilanteita. Uskottavasti se tämän hyvin epäuskottavan skenaarion näytölle osasi kuitenkin tuoda, joka tuntui kuin kyseinen tilanne voisi olla ihan mahdollinenkin, vaikka onkin aivan absurdi ihan ajatuksen tasollakin. Hämmästelin edelleenkin kuinka laadukaasti elokuva oli kasattu ja työnnetty eteenpäin niin moitteettoman oloisesti.
Aivan ansaitusti Oscarinsa oli voittanut parhaasta alkuperäisestä käsikirjoituksestaan tuoden tämän hyvin moniuloitteisen ja painostavan selkäpiitä karmivan tarinan näytölle niin efektiivisellä tavalla. Edelleenkin yksi parhaimmista trillereistä muutaman vuoden sisään, ellei jopa se paras. Ehdottomasti suosittelen katsomaan!
Loistava leffa, mikä vain paranee uusintakatselulla, kun siitä löytyy uusia syvyyksiä!
VastaaPoistaEhdottomasti samaa mieltä! Kolmas kerta kolahti taas paremmin!
Poista