Ohjaus: Ridley Scott
Pääosissa: Sigourney Weaver, Tom Skerritt, John Hurt
Genre: Kauhu, Scifi
Kesto: 1 tunti 56 minuuttia
''In space, no one can hear you scream.''
Näin neljänkymmenen vuoden merkkivuotena oli hyvä saada taas vaihteeksi katsottua tämä ehdoton klassikko, jota pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista etenkin oman kauhun genrensä sisällä. Ei ainoastaan, että elokuva itsessään on niin iso ja tärkeä osa omaa lajityyppiään yhdistellessään ensimmäistä kertaa kauhua ja psykologista jännitystä keskenään näin varteenotettavalla tavalla, mutta se pisti aluilleen yhden minulle rakkaista elokuvasarjoista. Mitenkäs se on kestänyt sitten aikaa? Selvitetään yhdessä...
Elokuva ottaa alussa kaiken aikansa ja esittelee rauhassa miljöötään, joka tässä tapauksessa sattuu olemaan suuri avaruusalus ties missäpäin universumia. Se kieltämättä sai kiinnostukseni heräämään heti kättelyssä ja onnistui luomaan painostavan tunnelman hirvittävää asetelmaansa hyväksi käyttäen. Kuvitelkaa tilanne, että joutuisitte olemaan täysin suljetussa tilassa ilman mitään pakomahdollisuutta mahdollisen vaaratilanteen puhjetessa, leijumassa avaruuden pelottavan hiljaisessa ja täysin tutkimattomassa ympäristössä. Tuo ajatus hirvittää minua ainakin hyvin suuresti, sillä siinä tilanteessa sitä joutuu nojaamaan pelkästään omaan onneensa, jos jotain sattuukin yllättäen.
Miehistön herätessä horrostilastaan ennen aikojaan, alkavat he selvittelemään mahdollisia syitä eriskummalliselle tälle yllättävälle herätykselle. Pian heille selviää, että tuntemattoman lähteen hätäsignaali aiheutti kyseisen äkillisen herätyksen, jonka jälkeen miehistö rupeaakin pikinmiten selvittämään signaalin alkuperää ja autenttisuutta. Ymmärtäessään, että signaali viestitään hyvin määrätietoisesti ja tasaisin välein, he päättävät tehdä tarkastuskierroksen Nostromo-aluksellaan LV-426 -planeetalle tutkiakseen signaalin lähteen perinpohjin. Planeetta tuntuu kuitenkin olevan liian autio signaalille, kunnes elokuvan ensimmäinen käännekohta tapahtuu ja pistää miehistön moraalisesti ristiriitaiseen konfliktin tilaan, jossa hyvin merkityksellisiä valintoja täytyy tehdä ja nopeasti.
Miehistön jäsenten kamppaileminen oikeiden ja väärien, sekä kannattavien ja ei niin kannattavien ratkaisujen puolesta, saavat heidän keskenäiset välit kireämmiksi aiheuttaen hermostuneen ilmapiirin jo valmiiksi hirvittäväksi muuttuneeseessa tilanteessa. Hyvin pian tämän jälkeen sekä miehistöstä, että katsojasta itsestään alkaa tuntumaan yhä enemmän ja enemmän siltä, että jokin olisi pahasti vinossa.
Se oli kuitenkin hienoa nähdä kuinka ennen kaikkia näitä karmivia tapahtumia Nostromo-aluksen miehistö oli tuotu näytölle ikään kuin jonkin sortin perheenä, joka toimi sulassa sovussa keskenään vitsaillen ja hyvin mielin töitä tehden. Heidän toveruutensa oli hyvin läsnä elokuvan tunnelmassa etenkin alussa, joka sitten välittyi hyvin näytön läpi katsojallekin. Sen avulla oli helpompi investoitua miehistöön kuuluviin hahmoihin ja luoda heti merkityksellisiä siteitä tulevaa ajatellen.
Mikä aspekti tästä elokuvasta kuitenkin loistaa ylitse muiden on aivan mielettömän kutkuttava tunnelma, joka rakennetaan mestarillisen upealla kärsivällisyydellä. Siinä ei kiirehditä minkään vaiheen tai rakennuskohdan yli, vaan pyritään pelottavissa kohtauksissa nimenomaan jatkuvasti luoda jännitystä ja pitää sitä yllä mahdollisimman arvaamattomana ja efektiivisenä. On kyllä aivan mieletöntä nähdä kuinka elokuvan ohjaaja Ridley Scott kerää jatkuvasti jännitysämpärin vähintään täyteen, ennen kuin päättää kaataa sen meidän päällemme. Kaiken lisäksi, että pelkästään jännityksen massiivisella latauksella saadaan katsoja aivan varpailleen, ottamatta edes arvaamattomuutta ja yllätyksellisyyttä yhtälöön mukaan.
Elokuvassa on hyvin kutkuttavan pelottavia kohtauksia, joissa onnistutaan yllättämään mitä mielettömimmillä tavoilla ja konsepteilla, joita nykyajan ohjaajat voivat vain toivoa saavuttavansa villeimmissä unissaan. Elokuvan erinomaisen jännityksen rakenne sisältää myös käytännössä täydellisen äänimaailman, joka tukee tätä jo valmiiksi kauhistuttavaa tunnelmaa entistä enenmmän ja tuo oman lisänsä tähän mielettömän onnistuneeseen intensiiviseen sekoitukseen.
Karmivimpia kauhunhetkiä elokuvassa luo vierasperäinen muukalaisrotu, joka tunnetaan nimellä Xenomorph, ei ainoastaan ole armotoman kylmäverinen saalistaja pimeydessä, vaan myös hyvin arvaamattoman viisas tapaus esimerkiksi suunnitellessaan hienovaraisia hyökkäyksiään. Se ei vain juokse hyppien tuhatta ja sataa potentiaalisen uhrinsa perässä näkösällä, vaan tekee nimenomaan päinvastoin: pysyttelee varjoissa ja hiljaisella lähestymisellään yllättää uhrinsa mitä yllätyksellisimmillä saalistustekniikoillaan.
Vaikka muukalainen on aivan itsessäänkin hyvin selkäpiitä karmiva näky näytöllä, se osaa olla kyllä siltikin hyvin kiehtova tapaus näin katsojan näkökulmasta. Xenomorph vetää jollain ihmeellisellä tavalla puoleensa ja herättää katsojassa uteliaisuutta etenkin sen historiaa ja mytologiaa kohtaan. Tämä kutkuttava asetelma ei itsessään lupaile, mitään hyvää etenkin, kun miehistö saa jatkuvasti selville muukalaisen uusista ominaisuuksista ja sen salamannopeasti kehittyvästä älystään. Tämän lisäksi myös voin täydellä varmuudella sanoa, että Xenomorphille tavanomainen syntymisen eriskummallinen prosessi on vielä hirvittävämpää ja inhottavampaa katsottavaa, kuin mitä ehkä ensikertalainen odottaa saattaa.
Mainion äänimaailman, sekä mielettömän upean jännityksen rakentamisen lisäksi elokuvan lavastus ja käytännön efektit tuntuivat olevan aikalailla aikaansa edellä. Ei ainoastaan, että tekijät löytävät mitä ihmeellisimpiä tapoja luoda uskottavia miljöitä, laitteita ja muukalaisia, vaan he saavat ne näyttämään niin autenttisilta ja uskottavilta valmiissa muodoissaan. Kuvaus on mielestäni kokonaisuudessaan silmää hivelevää taidetta, joka sekä tarjoaa mielettömän upean värimaailman, että ikään kuin pakottaa katsojan uppoutumaan tähän selkäpiitä karmivaan asetelmaan.
Näyttelijöiden roolisuoritukset ovat hyvin autenttisia ja varteenotettavia kaiken kaikkiaan. Siihen saattoi myös vaikuttaa ohjaajan tapa kuvata tiettyjä kohtauksia ja odottamattomia hetkiä. Hyvänä esimerkkinä toimii miehistön ruokailun yhteydessä tapahtunut pelottava tilanne, jossa yksi hahmoista saa yllättäen kohtauksen ja loppu onkin sitten historiaa. Mikä tuosta kohtauksesta tekee niin mielettömän? Se, että Ridley Scott ei kertonut näyttelijöilleen ennakkoon mitä tulisi kohtauksessa tapahtumaan saadakseen ehkä uskottavimmat eleet ja ilmeet vangittua filmirullalleen. Näinhän siinä myös kävikin ja saimme ehkä yhden elokuvahistorian yllättävimmistä ja järkyttävimmistä kohtauksista ikinä.
Elokuvan kaunista taidetta, ilmiömäisen kutkuttavaa tunnelmaa, sekä luovien ihmisten neronleimauksia tässä elokuvassa koetaan jatkuvalla syötöllä, minkä vuoksi ensimmäinen Alien-elokuva onkin minun silmissäni täydellisen elokuvan ruumiillistuma ja ehdottomasti paras laajassa elokuvasarjassaan, vaikka toki pätevimmän haastajansakin löytää heti ensimmäisestä jatko-osastaan.
Tämä elokuva on minulle yksi kauhun ja scifin tärkeimmistä kulmakivistä, joka on innoittanut - kuten myös minua - monia muitakin elokuvantekijöitä jopa tänäkin päivänä yrittämään adaptoida tämän mestariteoksen tasokasta tunnelmallisuutta omiin projekteihinsa kuitenkin yleisimmin epäonnistuen. Alien on pakkokatsastus jokaiselle itseään kunnioittavalle elokuvarakastajalle ja miksei myöskin tavanomaiselle kaduntallaajallekin. Seuraavaksi matka viekin toiminnallisemmalle tielle jatko-osan merkeissä...
''In space, no one can hear you scream.''
Näin neljänkymmenen vuoden merkkivuotena oli hyvä saada taas vaihteeksi katsottua tämä ehdoton klassikko, jota pidetään edelleen yhtenä kaikkien aikojen parhaimmista elokuvista etenkin oman kauhun genrensä sisällä. Ei ainoastaan, että elokuva itsessään on niin iso ja tärkeä osa omaa lajityyppiään yhdistellessään ensimmäistä kertaa kauhua ja psykologista jännitystä keskenään näin varteenotettavalla tavalla, mutta se pisti aluilleen yhden minulle rakkaista elokuvasarjoista. Mitenkäs se on kestänyt sitten aikaa? Selvitetään yhdessä...
Elokuva ottaa alussa kaiken aikansa ja esittelee rauhassa miljöötään, joka tässä tapauksessa sattuu olemaan suuri avaruusalus ties missäpäin universumia. Se kieltämättä sai kiinnostukseni heräämään heti kättelyssä ja onnistui luomaan painostavan tunnelman hirvittävää asetelmaansa hyväksi käyttäen. Kuvitelkaa tilanne, että joutuisitte olemaan täysin suljetussa tilassa ilman mitään pakomahdollisuutta mahdollisen vaaratilanteen puhjetessa, leijumassa avaruuden pelottavan hiljaisessa ja täysin tutkimattomassa ympäristössä. Tuo ajatus hirvittää minua ainakin hyvin suuresti, sillä siinä tilanteessa sitä joutuu nojaamaan pelkästään omaan onneensa, jos jotain sattuukin yllättäen.
Miehistön herätessä horrostilastaan ennen aikojaan, alkavat he selvittelemään mahdollisia syitä eriskummalliselle tälle yllättävälle herätykselle. Pian heille selviää, että tuntemattoman lähteen hätäsignaali aiheutti kyseisen äkillisen herätyksen, jonka jälkeen miehistö rupeaakin pikinmiten selvittämään signaalin alkuperää ja autenttisuutta. Ymmärtäessään, että signaali viestitään hyvin määrätietoisesti ja tasaisin välein, he päättävät tehdä tarkastuskierroksen Nostromo-aluksellaan LV-426 -planeetalle tutkiakseen signaalin lähteen perinpohjin. Planeetta tuntuu kuitenkin olevan liian autio signaalille, kunnes elokuvan ensimmäinen käännekohta tapahtuu ja pistää miehistön moraalisesti ristiriitaiseen konfliktin tilaan, jossa hyvin merkityksellisiä valintoja täytyy tehdä ja nopeasti.
Miehistön jäsenten kamppaileminen oikeiden ja väärien, sekä kannattavien ja ei niin kannattavien ratkaisujen puolesta, saavat heidän keskenäiset välit kireämmiksi aiheuttaen hermostuneen ilmapiirin jo valmiiksi hirvittäväksi muuttuneeseessa tilanteessa. Hyvin pian tämän jälkeen sekä miehistöstä, että katsojasta itsestään alkaa tuntumaan yhä enemmän ja enemmän siltä, että jokin olisi pahasti vinossa.
Se oli kuitenkin hienoa nähdä kuinka ennen kaikkia näitä karmivia tapahtumia Nostromo-aluksen miehistö oli tuotu näytölle ikään kuin jonkin sortin perheenä, joka toimi sulassa sovussa keskenään vitsaillen ja hyvin mielin töitä tehden. Heidän toveruutensa oli hyvin läsnä elokuvan tunnelmassa etenkin alussa, joka sitten välittyi hyvin näytön läpi katsojallekin. Sen avulla oli helpompi investoitua miehistöön kuuluviin hahmoihin ja luoda heti merkityksellisiä siteitä tulevaa ajatellen.
Mikä aspekti tästä elokuvasta kuitenkin loistaa ylitse muiden on aivan mielettömän kutkuttava tunnelma, joka rakennetaan mestarillisen upealla kärsivällisyydellä. Siinä ei kiirehditä minkään vaiheen tai rakennuskohdan yli, vaan pyritään pelottavissa kohtauksissa nimenomaan jatkuvasti luoda jännitystä ja pitää sitä yllä mahdollisimman arvaamattomana ja efektiivisenä. On kyllä aivan mieletöntä nähdä kuinka elokuvan ohjaaja Ridley Scott kerää jatkuvasti jännitysämpärin vähintään täyteen, ennen kuin päättää kaataa sen meidän päällemme. Kaiken lisäksi, että pelkästään jännityksen massiivisella latauksella saadaan katsoja aivan varpailleen, ottamatta edes arvaamattomuutta ja yllätyksellisyyttä yhtälöön mukaan.
Elokuvassa on hyvin kutkuttavan pelottavia kohtauksia, joissa onnistutaan yllättämään mitä mielettömimmillä tavoilla ja konsepteilla, joita nykyajan ohjaajat voivat vain toivoa saavuttavansa villeimmissä unissaan. Elokuvan erinomaisen jännityksen rakenne sisältää myös käytännössä täydellisen äänimaailman, joka tukee tätä jo valmiiksi kauhistuttavaa tunnelmaa entistä enenmmän ja tuo oman lisänsä tähän mielettömän onnistuneeseen intensiiviseen sekoitukseen.
Karmivimpia kauhunhetkiä elokuvassa luo vierasperäinen muukalaisrotu, joka tunnetaan nimellä Xenomorph, ei ainoastaan ole armotoman kylmäverinen saalistaja pimeydessä, vaan myös hyvin arvaamattoman viisas tapaus esimerkiksi suunnitellessaan hienovaraisia hyökkäyksiään. Se ei vain juokse hyppien tuhatta ja sataa potentiaalisen uhrinsa perässä näkösällä, vaan tekee nimenomaan päinvastoin: pysyttelee varjoissa ja hiljaisella lähestymisellään yllättää uhrinsa mitä yllätyksellisimmillä saalistustekniikoillaan.
Vaikka muukalainen on aivan itsessäänkin hyvin selkäpiitä karmiva näky näytöllä, se osaa olla kyllä siltikin hyvin kiehtova tapaus näin katsojan näkökulmasta. Xenomorph vetää jollain ihmeellisellä tavalla puoleensa ja herättää katsojassa uteliaisuutta etenkin sen historiaa ja mytologiaa kohtaan. Tämä kutkuttava asetelma ei itsessään lupaile, mitään hyvää etenkin, kun miehistö saa jatkuvasti selville muukalaisen uusista ominaisuuksista ja sen salamannopeasti kehittyvästä älystään. Tämän lisäksi myös voin täydellä varmuudella sanoa, että Xenomorphille tavanomainen syntymisen eriskummallinen prosessi on vielä hirvittävämpää ja inhottavampaa katsottavaa, kuin mitä ehkä ensikertalainen odottaa saattaa.
Mainion äänimaailman, sekä mielettömän upean jännityksen rakentamisen lisäksi elokuvan lavastus ja käytännön efektit tuntuivat olevan aikalailla aikaansa edellä. Ei ainoastaan, että tekijät löytävät mitä ihmeellisimpiä tapoja luoda uskottavia miljöitä, laitteita ja muukalaisia, vaan he saavat ne näyttämään niin autenttisilta ja uskottavilta valmiissa muodoissaan. Kuvaus on mielestäni kokonaisuudessaan silmää hivelevää taidetta, joka sekä tarjoaa mielettömän upean värimaailman, että ikään kuin pakottaa katsojan uppoutumaan tähän selkäpiitä karmivaan asetelmaan.
Näyttelijöiden roolisuoritukset ovat hyvin autenttisia ja varteenotettavia kaiken kaikkiaan. Siihen saattoi myös vaikuttaa ohjaajan tapa kuvata tiettyjä kohtauksia ja odottamattomia hetkiä. Hyvänä esimerkkinä toimii miehistön ruokailun yhteydessä tapahtunut pelottava tilanne, jossa yksi hahmoista saa yllättäen kohtauksen ja loppu onkin sitten historiaa. Mikä tuosta kohtauksesta tekee niin mielettömän? Se, että Ridley Scott ei kertonut näyttelijöilleen ennakkoon mitä tulisi kohtauksessa tapahtumaan saadakseen ehkä uskottavimmat eleet ja ilmeet vangittua filmirullalleen. Näinhän siinä myös kävikin ja saimme ehkä yhden elokuvahistorian yllättävimmistä ja järkyttävimmistä kohtauksista ikinä.
Elokuvan kaunista taidetta, ilmiömäisen kutkuttavaa tunnelmaa, sekä luovien ihmisten neronleimauksia tässä elokuvassa koetaan jatkuvalla syötöllä, minkä vuoksi ensimmäinen Alien-elokuva onkin minun silmissäni täydellisen elokuvan ruumiillistuma ja ehdottomasti paras laajassa elokuvasarjassaan, vaikka toki pätevimmän haastajansakin löytää heti ensimmäisestä jatko-osastaan.
Tämä elokuva on minulle yksi kauhun ja scifin tärkeimmistä kulmakivistä, joka on innoittanut - kuten myös minua - monia muitakin elokuvantekijöitä jopa tänäkin päivänä yrittämään adaptoida tämän mestariteoksen tasokasta tunnelmallisuutta omiin projekteihinsa kuitenkin yleisimmin epäonnistuen. Alien on pakkokatsastus jokaiselle itseään kunnioittavalle elokuvarakastajalle ja miksei myöskin tavanomaiselle kaduntallaajallekin. Seuraavaksi matka viekin toiminnallisemmalle tielle jatko-osan merkeissä...
Leffa on yliarvostettu, leffa ei oo edes kunnolla kauhua vaan scifiin sekoitettua trilleriä ja hivenen splatteria, leffa on hyvä mut yliarvostettu
VastaaPoista