Ohjaus: Neil Marshall
Pääosissa: David Harbour, Ian McShane, Milla Jovovich
Genre: Toiminta, Seikkailu, Fantasia
Kesto: 2 tuntia
Hellboy on hahmona aivan hirvittävän rasittava tapaus, johon ei oikein tunnu millään saavan yhteyttä. Tämä ärsyttävän teennäinen inisijä teini-ikäisen luonteen kera tuntuu jatkuvasti olevan tyytymätön kaikkeen ja tuokin sen esille aina esimerkiksi hyvin sieluttoman isä-poika suhteen oravanpyörässä pyörivänä nahisteluna. Hellboyn isä professori Broom oli aivan pohjaton hahmo, jonka olisi kuulunut olla hyvin iso osa Hellboyn kasvutarinaa kokonaisuudessaankin tuoden sen emotionaalisen puolen yksiuloitteisen pirun hahmoon, mutta tässä elokuvassa hän toimi ikään kuin hyvin hermoille käyvänä aggressorina, mikä on täysin päinvastoin siitä, minkälaisen hänen hahmonsa kuuluisi perimmältään olla ainakin oman tietämykseni mukaan. Näiden kahden tapauksen lisäksi muut hahmot ovat kokonaisuudessaan hyvin yksiuloitteisia ja pintapuolisia tapauksia, jotka eivät oikeastaan tuoneet tarinan runkoon mitään muuta varteenotettavaa kuin tarpeettomia konflikteja ja ongelmatilanteita, joiden vuoksi poikkelehdittiin jatkuvasti varsinaisen tarinan ulkopuolella sekoittaen pakkaa täydelliseen fiaskon muotoon.
Elokuvan toinen iso ongelma oli se, ettei se itsekään tiennyt mihin halusi suunnistaa tarinassaan eteenpäin. Se loi jatkuvasti uusia haarautuvia sivujuonia availlen kaikkia mahdollisia ovia siinä toivossa, että jokin varteenotettava tarinan kaari löytyisi. Se ikään kuin kurkisti avatun oven huoneen sisään menemättä sinne koskaan itse. Tältä minusta tuntui jatkuvasti, kun yritin seurata Hellboyn naurettavia temmellyksiä ja hyvin määrätietoisesti ongelmiin joutumisia. Sekin täytyi mainita, että tuntui ihan kuin kaikilla olisi ollut Hellboyn kanssa jotain riitaa käsiteltävänään, sillä ihan sama kenen puoleen tarinassa käännytään niin aina on joku, joka haluaa ryppyillä tälle pirulle, vaikka varsinaista syytä ei välttämättä siihen edes olisikaan. Hän tuntuu aina joutuvan ongelmien keskelle ja täten tuntuukin hahmona kutakuinkin idiootilta, joka ei käytä omia aivojaan ja maalaisjärkeään ollenkaan hyväksi.
Muutamasta asiasta kyllä tykkäsin ainakin osittain, kuten esimerkiksi Baba Yagaan liittyvistä slaavilaisista kansantaruista tuttuja yksittäisiä yksityiskohtia, jotka oli selkeästi osattu ottaa hyvin tarkkaavaisesti ja vakavasti huomioon, vaikka toki hahmo lopulta päätettiin viedä aivan omiin käsittämättömiin sfääreihin uusien keksittyjen ominaisuuksiensa puolesta. Talo kanan jaloilla, ikoninen lentävä tynnyri ja tämän pahuuden ilmentymän hyvin rähjäinen olemus onnistuttiin kyllä tuomaan yllättävän vakuuttavalla tavalla näytölle. Kuitenkin heti kun noita rupeaa tekemään suspiriamaisia kehon vääntämisiään ja muodonmuutoksiaan näytöllä, tällöin minusta taas tuntui, että tekijät jälleen kerran pudottivat ison potentiaalin sisältävän pallon käsistään.
Ei sekään ollut edes negatiivisesti silmiinpistävin asia tässä hahmossa, vaan pikemminkin se, että tämän kohtauksen jälkeen Baba Yagan hahmo ei enää esiintynyt tarinassa edes vilaukseltaankaan, tehden hänestä käytännössä suoraan roskakoriin heitettävän hahmon varsinaisen tarinan näkökulmasta katsoen. Näitä hahmoja olikin tässä elokuvassa moneen junaan, sillä niitä vain ilmestyi jokaisesta kolosta ja yhtä vakuuttavasti nekin osattiin alustaa, kuin kaikki muukin varteenotettava tässä elokuvassa - eli ei millään helvetin tavalla.
Elokuva on kyllä R-ikärajansa ansainnut, mutta aivan vääristä syistä. Tämä aivan käsittämättömän päätön rymistely on hyvin raaka monessakin näyttävästi demonstroidussa kohdassa ja se menee jossain vaiheessa niinkin pitkälle sen kanssa, että se menettää viihdyttävyytensä ja menee pakkopullaksi jo hyvin piakkoin käyttöönottonsa jälkeen. Väkivaltaa käytetään elokuvassa hyväksi pelkästään väkivallan vuoksi ilman mitään järkeenkäypää kontekstia. Sen lisäksi kiroilu näissä määrissä on mielestäni aivan käsittämätön tapa saada R-ikäraja väkisin saavutettua, etenkin kun elokuvaan täytyi erikseen luoda hahmo, joka ainoastaan kiroilisi omat repliikkinsä ilman mitään järkevää syytä. Näiden yliampuvien mässäilyjen takana ei vain ollut mitään logiikkaa tai ideaa, sillä ne eivät tuoneet elokuvaan mitään muuta kuin idioottimaisen tuntuisen tarpeettoman väkinäisyyden.
Musiikkivalinnat eivät istuneet elokuvaan ollenkaan, vaan enemmänkin sekoittivat tunnelmaa entisestään, vaikka tosin kokonaisuus olikin jo valmiiksi aivan käsittämätön sotku itsessäänkin. Efekteistä sen verran manittaen, että käytännön efektit olivat vielä oikein meneviä ja hahmoille tehdyt proteesit uskottavan oloisia mitä pidemmälle elokuvassa edettiin, mutta visuaaliset efektit cgi:n muodossa olivat yksinkertaisesti niin halvasti tehtyjä, ettei niitä voinut ottaa tosissaan. Elokuvan alussa minua ihmetytti se, että kuinka huonoja ne oikeasti voivatkaan olla, mutta mitä pidemmälle elokuvassa etenimme, sitä naurettavammaksi se vain muuttui ja en voinut kuin nauraa tälle surkuhupaisalle toteutukselle. Tällä hirvityksellä ei ollut päätä eikä häntää millään osa-alueella!
Tämä Hellboyn uusintafilmatisointi on surkuhupaisa ja suorastaan häpeällinen teos, joka on käytännössä sylkäisy vasten elokuvien suurkuluttajien kasvoja, puhumattakaan hahmon omista vannoutuneista kannattajista. Tämä on täysi pyhäinhäväistys Hellboyn hahmolle itselleen ja on aivan aivotonta, että tämän aikana yritettiin alustaa vielä jatkoa siinä toivossa, että tätä aivottomuutta voitaisiin jatkaa vielä niinkin pitkälle, kuin luoda oman elokuvasarjan. Ei siinä muuten mitään, mutta elokuva ei edes viihdyttänyt ollenkaan, vaikka toki yksi puolen minuutin kohtaus jäikin mieleen. Tosin sekin jäi mieleen vain negatiivisen jälkimaun seurauksena ollessaan vain näky.
Kokonaisuudessaan elokuva muistutti kovasti The Mummyn ja Ghostbustersin tasoisia turhaakin turhempia uusintafilmatisointeja paitsi, että Hellboy löytää aivan uuden pohjan, mitä en ole koskaan ennen joutunut kokemaan teattereissa. Jos joku taho pitää tätä hyvänä elokuvana, niin sitten ei taida paljoa elokuvista tietää - piste! Nyt tämä pelleily saa kyllä jo loppua. Valtikka takaisin Guillermolle ja Perlmanille - Hellboy 3 seuraavaksi suosiolla tuotantoon, kiitos!
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 17.4.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Oli jo alkuunkin hyvin merkillistä, että Guillermo del Toron Hellboy-trilogia ei saanut kannattajien kauan odotamaa päätöstään, mutta täysin uuden filmatisoinnin se kuitenkin sai, jota kukaan ei varmastikaan edes halunnut. Voin sen verran kyllä myöntää, etten odottanut tältä oikeastaan mitään muuta, kuin ehkä jonkin tasoista viihdyttävyyttä ja ehkä jotain innovatiivisen uutta itse Hellboyn hahmoon. Traileristahan pystyi sanomaan, että elokuva ei olisi ehkä studion kallein mahdollinen investointi, joten odotukseni olivat hyvin matalalla teatteriin saapuessani. Siltikin mitä jouduin kokemaan siellä, oli suorastaan sanoinkuvaamattoman shokeeraavaa kaiken kaikkiaan...
Mistäs tästä nyt kannattaisi aloittaa? No aloitetaan, vaikka heti alusta käytävästä prologista, josta pystyi jo heti kättelyssä suoraan sanomaan, että vakavuuden ilmentymä kyseinen teos ei tule olemaan millään helvetillisellä planeetalla. Jo alusta asti tuntuu ihan kuin katsojat ensin alustetaan hyvin ohkaisella tavalla elokuvan antagonistin The Blood Queenin äkilliseen käännekohtaan, jossa lyhyesti King Arthur surmaa noidan Excalibur-miekallaan paloitellen hänet, jotta voisi lähettää noidan ruumiin palaset piiloon väärien käsien ulottuvilta eri puolille maailmaa, jotta niitä ei kukaan ikinä löytäisi ja yrittäisi yhdistää takaisin antaakseen antagonistille mahdollisuuden kostoon.
Tämän pienen historian tunnin jälkeen ohjaaja päätää heittää katsojan suoraan keskelle Hellboyn suorittamaa Paranormaalin Tutkimuksen ja Puolustuksen Toimiston etsintäoperaatiota ilman, että itse hahmoa tai tätä organisaatiota alustettaisiin millään alkeellisella tavalla. Tässä vaiheessa ymmärsin, että katsojan täytyisi siis jo ennakkoon tietää kuka Hellboy on ja mikä P.T.P.T:n organisaatio on olevinaan. Tämä ei tietenkään kovin hyvä juttu ole elokuvalle itselleen, sillä täysin alkuperäismateriaalia tietämättömänä katsojana minulle olisi tullut jo kymmeniä kysymyksiä pelkästään ensimmäisestä kymmenestä minuutista, joita ei elokuvan aikana edes enää käsitellä sen koommin. Tämä onkin yksi hyvä esimerkki tämän elokuvan isoimmista ongelmista: asiat tuppaavat tapahtumaan spontaanisti ilman minkään sortin punaista lankaa, joka yhdistäisi kaikki nämä pintapuolisesti läpikäytävät hetket ja tapahtumat yhdeksi jokseekin järkeväksi kokonaisuudeksi.
Sen lisäksi, että alustus oli käytännössä olematon, elokuvan aikana ei osata syventyä mihinkään ja alleviivaan MIHINKÄÄN edes ajatuksen tasolla, puhumattakaan lainkaan emotionaalisuudesta. Tähän on toki yksi ja ainoa syy, minkä vuoksi mikään aspekti ei tuntunut oikein toimivan käsi kädessä muun kanssa ja se oli aivan katastrofaalinen käsikirjoitus. Kokonaisuudessaan siinä tehtävät toisiaan laiskemmat rakenteelliset ratkaisut vain todistavat väitteeni todeksi seuratessamme elokuvan tarinankerronnan ''jatkuvuuden'' abysmaalista ylläpitokykyä, jolle ei voi muuta kuin nauraa. Elokuva tuntuu olevan kuvattu tunnepohjalta kokonaisuudessaan kuin yhdeltä istumalta ilman, että tarinaa olisi puitu pöydän ääressä ollenkaan tuotantoryhmän kesken.
Elokuvan tarina seuraa käytännössä tämän tyylistä kaavaa: ''Hellboy menee tuonne - Hellboyn täytyy tehdä tämä - ai niin omaa tarinaa pitää myös jatkaa - Hellboyn täytyy tehdä jotain muuta - unohdetaan se ja keskitytään tähän toiseen asiaan - ui juma, tämä olisi siisti lisäys - ai niin se tarina taas unohtui.'' ja tätä kaavaa kulutetaan siihen asti kunnes katsojasta tuntuu, kuin hänet olisi juuri aivopesty astetta kovemmalla painepesurilla. Ei ainoastaan se, että tahdituskaan olisi aivan päin mäntyjä - sillä se oli ihan suoraan sanottuna päin helvettiä - mutta ohjaaja unohtaa ohjauksen tärkeimmän säännön kokonaan, joka on: älä kerro, näytä!
Taas jälleen kerran kirjoittajien surkuhupaisasti kasaaman dialogin vuoksi elokuvan hahmot kertovat enemmän mitä aikovat tehdä tai mitä toisen täytyisi tehdä, kuin että annettaisiin katsojan itse päätellä nähtävien toimien perusteella mitä voisi olla seuraavaksi kyseessä. Ei siinä muuten mitään, mutta katsojan näkökulmasta se tuntui ihan kuin meitä olisi pidetty täydellisinä idiootteina siinä pelossa, ettemme olisi välttämättä ymmärtäneet itse näytöllä tapahtuvaa sotkua ilman että siitä tarvitsisi ikään kuin nipottaa erikseen. Oikeassa olivat, sillä tässä muodossaan elokuva oli aivan naurettava sotku, jossa ohjaajalla pakkomielle väkisin tyrkyttää näitä itsestäänselvyyksiä meille kurkusta alas kuin veitsellä uhaten.
Se miten elokuvan hahmot yritetään rakentaa on mitä eriskummallisin ratkaisu, minkä olen hetkeen aikaan joutunut todistamaan. Ei se, että hahmot ensin pyrittäisiin alustamaan luonnollisesti tarinan alussa saadaksemme katsojan heti investoitumaan ja luomaan jonkin sortin alkeellisia siteitä heihin edes jollain tasolla, mutta tässä pyrittiin ripotellen huonosti ajoitettuihin kohtiin lisätä hahmojen syvyyttä kasvattavia muistikuvia ja takaumia, joiden tarkoitus oli saada katsoja ymmärtämään tärkeimpien hahmojen taustoja ja joitain yksityiskohtia suuremmasta kokonaiskuvasta, ilman että näitä puidaan sen enempää.
Ihan varmasti toimiva idea oli paperilla ja ajatuksentasolla, mutta totetutus ontuu aivan järkyttävällä tavalla vaadittavasta tasosta. Emme näiden takaumien tuloksena saaneet mitään kasvua yhdistettyä hahmoihin, vaikka kovasti tekijät sitä yrittivätkin jollain ihmeellisellä tavalla luoda. Eikä näyttelijöidenkään keskinkertaiset ''ponnistukset'' paljonkaan auttaneet, sillä kaikesta tekemisestä puuttui sekä into, että aika välttämättömän tärkeä kemia, joiden pohjalta olisi voinut jo saada ainakin joitain osa-alueita edes osittain pelastettua. Hyvin alkeellisen käsikirjoituksen vuoksi en ihmettele ollenkaan, miksei näyttelijöiden suorittaminenkaan ollut edes siedettävän tasolla. Siinä pienessä toimimistilassa mitä heille tarjottiin elokuvan puitteissa, ei varmasti paljoa pystyneet näyttelijätkään tuomaan hahmoonsa uppoutuvia näkemyksiään näytölle kovin vakuuttavasti esille, sillä uskoisin, että jokainen olisi vapaampien käsien kanssa tehnyt paljon parempaa työtä, kuin näin selkeästi kädet selän takana sidottuina. Valitettavasti näillä eväillä ei pitkälle pötkitä, eikä pötkitä muutenkaan...
Tämän pienen historian tunnin jälkeen ohjaaja päätää heittää katsojan suoraan keskelle Hellboyn suorittamaa Paranormaalin Tutkimuksen ja Puolustuksen Toimiston etsintäoperaatiota ilman, että itse hahmoa tai tätä organisaatiota alustettaisiin millään alkeellisella tavalla. Tässä vaiheessa ymmärsin, että katsojan täytyisi siis jo ennakkoon tietää kuka Hellboy on ja mikä P.T.P.T:n organisaatio on olevinaan. Tämä ei tietenkään kovin hyvä juttu ole elokuvalle itselleen, sillä täysin alkuperäismateriaalia tietämättömänä katsojana minulle olisi tullut jo kymmeniä kysymyksiä pelkästään ensimmäisestä kymmenestä minuutista, joita ei elokuvan aikana edes enää käsitellä sen koommin. Tämä onkin yksi hyvä esimerkki tämän elokuvan isoimmista ongelmista: asiat tuppaavat tapahtumaan spontaanisti ilman minkään sortin punaista lankaa, joka yhdistäisi kaikki nämä pintapuolisesti läpikäytävät hetket ja tapahtumat yhdeksi jokseekin järkeväksi kokonaisuudeksi.
Sen lisäksi, että alustus oli käytännössä olematon, elokuvan aikana ei osata syventyä mihinkään ja alleviivaan MIHINKÄÄN edes ajatuksen tasolla, puhumattakaan lainkaan emotionaalisuudesta. Tähän on toki yksi ja ainoa syy, minkä vuoksi mikään aspekti ei tuntunut oikein toimivan käsi kädessä muun kanssa ja se oli aivan katastrofaalinen käsikirjoitus. Kokonaisuudessaan siinä tehtävät toisiaan laiskemmat rakenteelliset ratkaisut vain todistavat väitteeni todeksi seuratessamme elokuvan tarinankerronnan ''jatkuvuuden'' abysmaalista ylläpitokykyä, jolle ei voi muuta kuin nauraa. Elokuva tuntuu olevan kuvattu tunnepohjalta kokonaisuudessaan kuin yhdeltä istumalta ilman, että tarinaa olisi puitu pöydän ääressä ollenkaan tuotantoryhmän kesken.
Elokuvan tarina seuraa käytännössä tämän tyylistä kaavaa: ''Hellboy menee tuonne - Hellboyn täytyy tehdä tämä - ai niin omaa tarinaa pitää myös jatkaa - Hellboyn täytyy tehdä jotain muuta - unohdetaan se ja keskitytään tähän toiseen asiaan - ui juma, tämä olisi siisti lisäys - ai niin se tarina taas unohtui.'' ja tätä kaavaa kulutetaan siihen asti kunnes katsojasta tuntuu, kuin hänet olisi juuri aivopesty astetta kovemmalla painepesurilla. Ei ainoastaan se, että tahdituskaan olisi aivan päin mäntyjä - sillä se oli ihan suoraan sanottuna päin helvettiä - mutta ohjaaja unohtaa ohjauksen tärkeimmän säännön kokonaan, joka on: älä kerro, näytä!
Taas jälleen kerran kirjoittajien surkuhupaisasti kasaaman dialogin vuoksi elokuvan hahmot kertovat enemmän mitä aikovat tehdä tai mitä toisen täytyisi tehdä, kuin että annettaisiin katsojan itse päätellä nähtävien toimien perusteella mitä voisi olla seuraavaksi kyseessä. Ei siinä muuten mitään, mutta katsojan näkökulmasta se tuntui ihan kuin meitä olisi pidetty täydellisinä idiootteina siinä pelossa, ettemme olisi välttämättä ymmärtäneet itse näytöllä tapahtuvaa sotkua ilman että siitä tarvitsisi ikään kuin nipottaa erikseen. Oikeassa olivat, sillä tässä muodossaan elokuva oli aivan naurettava sotku, jossa ohjaajalla pakkomielle väkisin tyrkyttää näitä itsestäänselvyyksiä meille kurkusta alas kuin veitsellä uhaten.
Se miten elokuvan hahmot yritetään rakentaa on mitä eriskummallisin ratkaisu, minkä olen hetkeen aikaan joutunut todistamaan. Ei se, että hahmot ensin pyrittäisiin alustamaan luonnollisesti tarinan alussa saadaksemme katsojan heti investoitumaan ja luomaan jonkin sortin alkeellisia siteitä heihin edes jollain tasolla, mutta tässä pyrittiin ripotellen huonosti ajoitettuihin kohtiin lisätä hahmojen syvyyttä kasvattavia muistikuvia ja takaumia, joiden tarkoitus oli saada katsoja ymmärtämään tärkeimpien hahmojen taustoja ja joitain yksityiskohtia suuremmasta kokonaiskuvasta, ilman että näitä puidaan sen enempää.
Ihan varmasti toimiva idea oli paperilla ja ajatuksentasolla, mutta totetutus ontuu aivan järkyttävällä tavalla vaadittavasta tasosta. Emme näiden takaumien tuloksena saaneet mitään kasvua yhdistettyä hahmoihin, vaikka kovasti tekijät sitä yrittivätkin jollain ihmeellisellä tavalla luoda. Eikä näyttelijöidenkään keskinkertaiset ''ponnistukset'' paljonkaan auttaneet, sillä kaikesta tekemisestä puuttui sekä into, että aika välttämättömän tärkeä kemia, joiden pohjalta olisi voinut jo saada ainakin joitain osa-alueita edes osittain pelastettua. Hyvin alkeellisen käsikirjoituksen vuoksi en ihmettele ollenkaan, miksei näyttelijöiden suorittaminenkaan ollut edes siedettävän tasolla. Siinä pienessä toimimistilassa mitä heille tarjottiin elokuvan puitteissa, ei varmasti paljoa pystyneet näyttelijätkään tuomaan hahmoonsa uppoutuvia näkemyksiään näytölle kovin vakuuttavasti esille, sillä uskoisin, että jokainen olisi vapaampien käsien kanssa tehnyt paljon parempaa työtä, kuin näin selkeästi kädet selän takana sidottuina. Valitettavasti näillä eväillä ei pitkälle pötkitä, eikä pötkitä muutenkaan...
Hellboy on hahmona aivan hirvittävän rasittava tapaus, johon ei oikein tunnu millään saavan yhteyttä. Tämä ärsyttävän teennäinen inisijä teini-ikäisen luonteen kera tuntuu jatkuvasti olevan tyytymätön kaikkeen ja tuokin sen esille aina esimerkiksi hyvin sieluttoman isä-poika suhteen oravanpyörässä pyörivänä nahisteluna. Hellboyn isä professori Broom oli aivan pohjaton hahmo, jonka olisi kuulunut olla hyvin iso osa Hellboyn kasvutarinaa kokonaisuudessaankin tuoden sen emotionaalisen puolen yksiuloitteisen pirun hahmoon, mutta tässä elokuvassa hän toimi ikään kuin hyvin hermoille käyvänä aggressorina, mikä on täysin päinvastoin siitä, minkälaisen hänen hahmonsa kuuluisi perimmältään olla ainakin oman tietämykseni mukaan. Näiden kahden tapauksen lisäksi muut hahmot ovat kokonaisuudessaan hyvin yksiuloitteisia ja pintapuolisia tapauksia, jotka eivät oikeastaan tuoneet tarinan runkoon mitään muuta varteenotettavaa kuin tarpeettomia konflikteja ja ongelmatilanteita, joiden vuoksi poikkelehdittiin jatkuvasti varsinaisen tarinan ulkopuolella sekoittaen pakkaa täydelliseen fiaskon muotoon.
Elokuvan toinen iso ongelma oli se, ettei se itsekään tiennyt mihin halusi suunnistaa tarinassaan eteenpäin. Se loi jatkuvasti uusia haarautuvia sivujuonia availlen kaikkia mahdollisia ovia siinä toivossa, että jokin varteenotettava tarinan kaari löytyisi. Se ikään kuin kurkisti avatun oven huoneen sisään menemättä sinne koskaan itse. Tältä minusta tuntui jatkuvasti, kun yritin seurata Hellboyn naurettavia temmellyksiä ja hyvin määrätietoisesti ongelmiin joutumisia. Sekin täytyi mainita, että tuntui ihan kuin kaikilla olisi ollut Hellboyn kanssa jotain riitaa käsiteltävänään, sillä ihan sama kenen puoleen tarinassa käännytään niin aina on joku, joka haluaa ryppyillä tälle pirulle, vaikka varsinaista syytä ei välttämättä siihen edes olisikaan. Hän tuntuu aina joutuvan ongelmien keskelle ja täten tuntuukin hahmona kutakuinkin idiootilta, joka ei käytä omia aivojaan ja maalaisjärkeään ollenkaan hyväksi.
Muutamasta asiasta kyllä tykkäsin ainakin osittain, kuten esimerkiksi Baba Yagaan liittyvistä slaavilaisista kansantaruista tuttuja yksittäisiä yksityiskohtia, jotka oli selkeästi osattu ottaa hyvin tarkkaavaisesti ja vakavasti huomioon, vaikka toki hahmo lopulta päätettiin viedä aivan omiin käsittämättömiin sfääreihin uusien keksittyjen ominaisuuksiensa puolesta. Talo kanan jaloilla, ikoninen lentävä tynnyri ja tämän pahuuden ilmentymän hyvin rähjäinen olemus onnistuttiin kyllä tuomaan yllättävän vakuuttavalla tavalla näytölle. Kuitenkin heti kun noita rupeaa tekemään suspiriamaisia kehon vääntämisiään ja muodonmuutoksiaan näytöllä, tällöin minusta taas tuntui, että tekijät jälleen kerran pudottivat ison potentiaalin sisältävän pallon käsistään.
Ei sekään ollut edes negatiivisesti silmiinpistävin asia tässä hahmossa, vaan pikemminkin se, että tämän kohtauksen jälkeen Baba Yagan hahmo ei enää esiintynyt tarinassa edes vilaukseltaankaan, tehden hänestä käytännössä suoraan roskakoriin heitettävän hahmon varsinaisen tarinan näkökulmasta katsoen. Näitä hahmoja olikin tässä elokuvassa moneen junaan, sillä niitä vain ilmestyi jokaisesta kolosta ja yhtä vakuuttavasti nekin osattiin alustaa, kuin kaikki muukin varteenotettava tässä elokuvassa - eli ei millään helvetin tavalla.
Elokuva on kyllä R-ikärajansa ansainnut, mutta aivan vääristä syistä. Tämä aivan käsittämättömän päätön rymistely on hyvin raaka monessakin näyttävästi demonstroidussa kohdassa ja se menee jossain vaiheessa niinkin pitkälle sen kanssa, että se menettää viihdyttävyytensä ja menee pakkopullaksi jo hyvin piakkoin käyttöönottonsa jälkeen. Väkivaltaa käytetään elokuvassa hyväksi pelkästään väkivallan vuoksi ilman mitään järkeenkäypää kontekstia. Sen lisäksi kiroilu näissä määrissä on mielestäni aivan käsittämätön tapa saada R-ikäraja väkisin saavutettua, etenkin kun elokuvaan täytyi erikseen luoda hahmo, joka ainoastaan kiroilisi omat repliikkinsä ilman mitään järkevää syytä. Näiden yliampuvien mässäilyjen takana ei vain ollut mitään logiikkaa tai ideaa, sillä ne eivät tuoneet elokuvaan mitään muuta kuin idioottimaisen tuntuisen tarpeettoman väkinäisyyden.
Musiikkivalinnat eivät istuneet elokuvaan ollenkaan, vaan enemmänkin sekoittivat tunnelmaa entisestään, vaikka tosin kokonaisuus olikin jo valmiiksi aivan käsittämätön sotku itsessäänkin. Efekteistä sen verran manittaen, että käytännön efektit olivat vielä oikein meneviä ja hahmoille tehdyt proteesit uskottavan oloisia mitä pidemmälle elokuvassa edettiin, mutta visuaaliset efektit cgi:n muodossa olivat yksinkertaisesti niin halvasti tehtyjä, ettei niitä voinut ottaa tosissaan. Elokuvan alussa minua ihmetytti se, että kuinka huonoja ne oikeasti voivatkaan olla, mutta mitä pidemmälle elokuvassa etenimme, sitä naurettavammaksi se vain muuttui ja en voinut kuin nauraa tälle surkuhupaisalle toteutukselle. Tällä hirvityksellä ei ollut päätä eikä häntää millään osa-alueella!
Tämä Hellboyn uusintafilmatisointi on surkuhupaisa ja suorastaan häpeällinen teos, joka on käytännössä sylkäisy vasten elokuvien suurkuluttajien kasvoja, puhumattakaan hahmon omista vannoutuneista kannattajista. Tämä on täysi pyhäinhäväistys Hellboyn hahmolle itselleen ja on aivan aivotonta, että tämän aikana yritettiin alustaa vielä jatkoa siinä toivossa, että tätä aivottomuutta voitaisiin jatkaa vielä niinkin pitkälle, kuin luoda oman elokuvasarjan. Ei siinä muuten mitään, mutta elokuva ei edes viihdyttänyt ollenkaan, vaikka toki yksi puolen minuutin kohtaus jäikin mieleen. Tosin sekin jäi mieleen vain negatiivisen jälkimaun seurauksena ollessaan vain näky.
Kokonaisuudessaan elokuva muistutti kovasti The Mummyn ja Ghostbustersin tasoisia turhaakin turhempia uusintafilmatisointeja paitsi, että Hellboy löytää aivan uuden pohjan, mitä en ole koskaan ennen joutunut kokemaan teattereissa. Jos joku taho pitää tätä hyvänä elokuvana, niin sitten ei taida paljoa elokuvista tietää - piste! Nyt tämä pelleily saa kyllä jo loppua. Valtikka takaisin Guillermolle ja Perlmanille - Hellboy 3 seuraavaksi suosiolla tuotantoon, kiitos!
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti