Ohjaus: Mike Flanagan
Pääosissa: Michiel Huisman, Carla Gugino, Henry Thomas, Elizabeth Reazer,
Oliver-Jackson Cohen, Kate Siegel, Victoria Pedretti
Oliver-Jackson Cohen, Kate Siegel, Victoria Pedretti
Genre: Draama, Kauhu, Mysteeri
Jaksoja: 10
Pitkään aikaan en ollut sarjoja katsellut, vain siitä syystä ettei vastaan ollut tullut kovin montaa potentiaaliselta vaikuttavaa tapausta, jotka olisivat saaneet minut kiinnostumaan mistään viimeisimmästä julkaisusta. Yhtenä päivänä minun eteeni tupsahti Netflixissä hyvin potentiaaliselta kuulostava konsepti, joka sai ehdottomasti kiinnostukseni heräämään ja uteliaisuuteni vakavasti otettavaan vireystilaan. On pakko vielä alussa mainita, etten ollut kovin vakuuttunut sarjan julkaisemasta trailerista, kun sen sain kokea, mutta olin silti toiveikas konseptin syväluotaavasta ideasta. Kun vihdoin tuli aika katsoa ensimmäinen jakso, hyppäsin sohvalle ja lähdin seuraamaan sarjaa pienellä varautuneisuudella. Tosin pilotin jälkeen minusta tuntui ihan kuin minun täytyisi syödä hattuni turhan skeptisyyteni vuoksi, sillä olin erittäin positiivisesti yllättynyt varsinaisesta lopputuloksesta.
The Haunting of Hill Housen luoja Mike Flanagan on aiemmin ohjannut hyvin ailahtelevan tasoisia teoksia ihan menevästä Julmasta leikistä hyvin keskinkertaiseen Before I Wakeen, jotka käytännössä suurimmaksi osaksi operoivat aina hyvin tutun tuntuisissa kauhutrillerimäisissä rajoissaan. Luottomieheksi noussut Flanagan sai tämän tuotoksen avulla Netflixiltä hyvän mahdollisuuden palata takaisin sarjojen maailmaan ollessaan aiemmin urallaan mukana lukuisissa muissa sarjoissa ja viime vuosien aikana saldoille kertyneissä kourallisissa elokuvissakin. Kun kyseessä on kuitenkin omassa kontrollissa oleva sarja, tuloskin saattaa olla hyvin potentiaalinen ja parhaimmassa tapauksessa laadukas. Lähdetään nyt uppoutumaan sarjan syövereihin ja ajatuksiini siitä.
Tämä sarja on siitä lumoava tapaus, että se on niin paljon enemmän kuin vain pelkkiä säikäytysefektejä ja kaukaa odotettuja käänteitä. Hyvin hartaan huolellisesti sarjassa rakennetaan ja syvennytään Crainin murtuneeseen perheeseen, joka on muuttanut vanhasta kodistaan traumaattisia muistojaan ja hirvittäviä tapahtumia pakoon. He huomaavat kuitenkin vuosia myöhemmin, että perheen pelottavan traaginen historia ei olekaan täysin selkeää mustaa valkoisella, vaan selvittämättömäksi jäänyt mysteeri ajaa perheen jo aikuisiksi kasvaneet lapset takaisin yhteen selvittelemään mielissään riivaavan päivittäisen kummittelun alkuperää, johon heidän vanha lapsuudenkotinsa liittyy jollain merkittävällä tavalla.
Vähän yli puolet kauden jaksoista keskittyvät yhteen perheenjäseneen kerrallaan, tai pikemminkin heidän näkökulmiin tietyistä tapahtumista, olkoot menneisyyttä tai nykyhetkeä, unohtamatta siinä samalla kuitenkaan nykyhetkessä etenevän pohjatarinansa progressiivista jatkuvuutta ja muita ympärillä tukena toimivia tärkeitä hahmoja. Mikä parasta, sarjan tarinankerronta on lähes täydellistä koettavaa etenkin kun otetaan huomioon sen miellyttävän tasaisesti tahditettu rytmitys ja itse mielettömän kiehtova konsepti. Vaikka tarina hyppiikin jatkuvasti ajassa edestakaisin lapsuuden muistojen ja nykyhetken välillä, jatkuva muutos ei kuitenkaan koskaan tunnu liialliselta tai sekavalta, sillä se löytää tasapainotuksen kultaisen keskitien ja onnistuu yhdistämään nämä kaksi aikakautta niin sulavalla tavalla toisiinsa rikkomatta pohjatarinansa rakennetta missään vaiheessa.
Erityisesti pidin siitä, kuinka erinomaisesti nidottu tämä suht laajahko tarinakokonaisuus oli kaiken kaikkiaan, vaikka ihan aluksi näytöllä läpikäytävät tapahtumat tuntuivat jokseenkin merkityksettömiltä ja vaikeasti toisiinsa yhdisteltäviltä asioilta. Mitä pidemmälle sarjassa edetään, sitä tajunnanräjäyttävämmillä tavoilla onnistutaan niinkin monta erilaista näkökulmaa yhdistää toisiinsa yhdeksi massiiviseksi toimivaksi kokonaisuudeksi ja vielä niin miellyttävän maagisella tavallakin niputtaen. Tarina avaa sekä Hill-talon, että itse Crainen perheen mysteerit niinkin vakuuttavasti näytölle, että sarjan käänteet ja yllätyksellisimmät sidonnaiset lyövät katsojan aivan kanveesiin epäuskosta ja parhaimmassa tapauksessa pelkästä shokkireaktiosta.
Editointitiimille pitää kyllä ehdottomasti nostaa hattua, sillä he tekivät aivan mahtavaa työtä luodessaan tätä kutkuttavan tunnelmallista kokonaisuutta, joka ei ainoastaan ottanut kaikkea irti upeasta kuvauksesta ja värimaailmasta, vaan onnistui myös luoda selkäpiitä karmivan tunnelman, joka sai katsojan ikään kuin hyytävän pelottavan tunteen vangiksi. Se mahdollisti myös monien kohtausten tasonnoston, sillä käytetyt visuaaliset ratkaisut olivat intensiivisiä ja varsinainen ajoitus osuvaa, molempien pelatessa niin erinomaisesti yhteen muun kokonaisuuden kanssa.
Sarjan lopetukselta olisin itse ehkä toivonut enemmän, mutta tämäkin lopputulos oli oikein järkeenkäyvä, vaikkei ihan yltänyt korkeimpaan potentiaaliinsa. Ottaen huomioon sen, että sarja oli jakso jaksolta naputtanut melkein täysiä pisteitä paria jaksoa lukuunottamatta, lopetus vaikutti hieman laimeahkolta jo korkeaan standardiin asetettuun tasoon verrattuna. Ei se missään nimessä sarjaa pilaa millään tavalla, mutta siltä olisi voinut odottaa hieman riskialttiimpaa suuntausta, sillä nyt Flanagan päätti lopettaa sarjan hyvin varovaisin ja varman päälle pelaavin askelein.
Sellainen asia piti vielä lopuksi mainita, että sarjan intro muistutti kovasti Neflixin toisen alkuperäissarjan introa, nimittäin Marvelin Daredevilin. Käytettävän klassisen musiikin tunnelma ja animaatioiden sommittelu olivat yllättävänkin samankaltaisia verraten keskenään. Sen kyllä ehdottomasti sanon, että rakastuin sarjan teemamusiikkiin heti, jota kuuntelenkin aina silloin tällöin muutenkin ja siitä kiitos kuuluu mahtaville The Newton Brothersin (Andy Grush, Taylor Newton Stewart) säveltäjille, jotka sävelsivät sarjaan mitä istuvimmat sävellykset luoden miellyttävän kutkuttavan tunnelman upeiden teknisten aspektien kaveriksi.
Tämä sarja on siitä lumoava tapaus, että se on niin paljon enemmän kuin vain pelkkiä säikäytysefektejä ja kaukaa odotettuja käänteitä. Hyvin hartaan huolellisesti sarjassa rakennetaan ja syvennytään Crainin murtuneeseen perheeseen, joka on muuttanut vanhasta kodistaan traumaattisia muistojaan ja hirvittäviä tapahtumia pakoon. He huomaavat kuitenkin vuosia myöhemmin, että perheen pelottavan traaginen historia ei olekaan täysin selkeää mustaa valkoisella, vaan selvittämättömäksi jäänyt mysteeri ajaa perheen jo aikuisiksi kasvaneet lapset takaisin yhteen selvittelemään mielissään riivaavan päivittäisen kummittelun alkuperää, johon heidän vanha lapsuudenkotinsa liittyy jollain merkittävällä tavalla.
Vähän yli puolet kauden jaksoista keskittyvät yhteen perheenjäseneen kerrallaan, tai pikemminkin heidän näkökulmiin tietyistä tapahtumista, olkoot menneisyyttä tai nykyhetkeä, unohtamatta siinä samalla kuitenkaan nykyhetkessä etenevän pohjatarinansa progressiivista jatkuvuutta ja muita ympärillä tukena toimivia tärkeitä hahmoja. Mikä parasta, sarjan tarinankerronta on lähes täydellistä koettavaa etenkin kun otetaan huomioon sen miellyttävän tasaisesti tahditettu rytmitys ja itse mielettömän kiehtova konsepti. Vaikka tarina hyppiikin jatkuvasti ajassa edestakaisin lapsuuden muistojen ja nykyhetken välillä, jatkuva muutos ei kuitenkaan koskaan tunnu liialliselta tai sekavalta, sillä se löytää tasapainotuksen kultaisen keskitien ja onnistuu yhdistämään nämä kaksi aikakautta niin sulavalla tavalla toisiinsa rikkomatta pohjatarinansa rakennetta missään vaiheessa.
Erityisesti pidin siitä, kuinka erinomaisesti nidottu tämä suht laajahko tarinakokonaisuus oli kaiken kaikkiaan, vaikka ihan aluksi näytöllä läpikäytävät tapahtumat tuntuivat jokseenkin merkityksettömiltä ja vaikeasti toisiinsa yhdisteltäviltä asioilta. Mitä pidemmälle sarjassa edetään, sitä tajunnanräjäyttävämmillä tavoilla onnistutaan niinkin monta erilaista näkökulmaa yhdistää toisiinsa yhdeksi massiiviseksi toimivaksi kokonaisuudeksi ja vielä niin miellyttävän maagisella tavallakin niputtaen. Tarina avaa sekä Hill-talon, että itse Crainen perheen mysteerit niinkin vakuuttavasti näytölle, että sarjan käänteet ja yllätyksellisimmät sidonnaiset lyövät katsojan aivan kanveesiin epäuskosta ja parhaimmassa tapauksessa pelkästä shokkireaktiosta.
Editointitiimille pitää kyllä ehdottomasti nostaa hattua, sillä he tekivät aivan mahtavaa työtä luodessaan tätä kutkuttavan tunnelmallista kokonaisuutta, joka ei ainoastaan ottanut kaikkea irti upeasta kuvauksesta ja värimaailmasta, vaan onnistui myös luoda selkäpiitä karmivan tunnelman, joka sai katsojan ikään kuin hyytävän pelottavan tunteen vangiksi. Se mahdollisti myös monien kohtausten tasonnoston, sillä käytetyt visuaaliset ratkaisut olivat intensiivisiä ja varsinainen ajoitus osuvaa, molempien pelatessa niin erinomaisesti yhteen muun kokonaisuuden kanssa.
Sarjan lopetukselta olisin itse ehkä toivonut enemmän, mutta tämäkin lopputulos oli oikein järkeenkäyvä, vaikkei ihan yltänyt korkeimpaan potentiaaliinsa. Ottaen huomioon sen, että sarja oli jakso jaksolta naputtanut melkein täysiä pisteitä paria jaksoa lukuunottamatta, lopetus vaikutti hieman laimeahkolta jo korkeaan standardiin asetettuun tasoon verrattuna. Ei se missään nimessä sarjaa pilaa millään tavalla, mutta siltä olisi voinut odottaa hieman riskialttiimpaa suuntausta, sillä nyt Flanagan päätti lopettaa sarjan hyvin varovaisin ja varman päälle pelaavin askelein.
Sellainen asia piti vielä lopuksi mainita, että sarjan intro muistutti kovasti Neflixin toisen alkuperäissarjan introa, nimittäin Marvelin Daredevilin. Käytettävän klassisen musiikin tunnelma ja animaatioiden sommittelu olivat yllättävänkin samankaltaisia verraten keskenään. Sen kyllä ehdottomasti sanon, että rakastuin sarjan teemamusiikkiin heti, jota kuuntelenkin aina silloin tällöin muutenkin ja siitä kiitos kuuluu mahtaville The Newton Brothersin (Andy Grush, Taylor Newton Stewart) säveltäjille, jotka sävelsivät sarjaan mitä istuvimmat sävellykset luoden miellyttävän kutkuttavan tunnelman upeiden teknisten aspektien kaveriksi.
The Haunting of Hill House on erityisen raikas ja innovatiivinen
pala modernin liikkuvan kuvan tuotantoa, joka vangitsee katsojansa
tiukasti ensimmäisestä hetkestään viimeiseen. Se osaa viihdyttää
henkeäsalpaavalla visuaalisuudellaan, hyvin mukaansatempaavalla
tarinankerronnallaan ja samalla tuoden mitä erinomaisia roolisuorituksia
ympäri näyttelijäkaartin pöydän. Tämä sarja on mielestäni yksi
osittainen läpimurto Netflixille etenkin kauhun, mysteerin ja
jännityksen tyylilajien keskeltä, josta heillä ei ole viime vuosina
mitään kovin hohdokkaita ja kaksisia tuotoksia tullutkaan ollakseni
täysin rehellinen kanssanne. Tämä on kuitenkin aivan omaa luokkaansa ja on ehdottomasti katsastamisen arvoinen tuotos jokaiselle. The Haunting of Hill House kuuluu nyt myös heittämällä minun lempisarjojen joukkoon ja odotankin toista kautta jo innolla, jonka kuuluisi vuoden päästä saada julkaisunsa nimellä The Haunting of Bly Manor. Sitä odotellessa...
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 22.4.2019
Lähteet: kansikuva ja sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Lähteet: kansikuva ja sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Todella laadukas kauhusarja, jatkoa odotellessa :)
VastaaPoistaEhdottomasti! Jatkoa odotellaan jo innolla! Ensi vuoden puolella taitaa julkaisukin jo tulla!
Poista