Ohjaus: David Fincher
Pääosassa: Morgan Freeman, Brad Pitt, Gwyneth Paltrow, Kevin Spacey
Genre: Rikos, Draama, Jännitys
Kesto: 2 tuntia 7 minuuttia
Itselleni tämän elokuvan ensimmäinen katsastus oli hyvin efektiivinen ja muistettava tapaus. Tuo johtui enimmäkseen siitä, etten tiennyt tästä elokuvasta sen tarinan kuvausta enempää tai mitään siihen liittyvistä yksityiskohdista ennakkoon. Tämä varmisti sen, että teoksella oli mahdollisuus tehdä mitä tahansa ja yllättää minut aivan toden teolla. Näin monta vuotta myöhemmin ja noin kymmenen katsastuskerran jälkeen oli aika ottaa kyseinen elokuva tarkempaan katseluun ja analysoida, että mikä siitä teki niin muistettavan palasen liikkuvaa kuvaa. Onnistuiko elokuva tälläkin kerralla nostamaan jännittävät tunteet pinnalle, vai onko jatkuvat uusintakatsastukset ottaneet elokuvalta jo jotain pois?
Etsivä William Somerset saa toiselta paikkakunnalta parikseen toisen astetta kokemattomamman etsivän David Millsin, joka on perättömistä syistä pyytänyt siirtoa kyseiseen kaupunkiin tullakseen johtavaksi etsiväksi. Takkuilevan alun ja monien erimielisyyksien jälkeen he ajautuvat tutkimaan sarjan murhia, joista on vastannut mielenvikainen sarjamurhaaja. Tämä mies oikeuttaa omat tekonsa seitsemää kuolinsyntiä hyväksikäyttäen, joita hänen mukaansa kaikki tavanomaiset ihmiset rikkovat päivittäin saamatta minkäänlaista rangaistusta. Kun ruumiita alkaa kasaantumaan, etsiväparin on löydettävä tapa työskennelläkseen yhdessä tapauksen selvittämiseksi ja murhaajan kiinnisaamiseksi. Williamin uppoutuen seitsemän kuolemansynnin perusteisiin ymmärtääkseen murhaajan sairasta mieltä, impulssiivinen David hankaloittaa tämän prosessia jatkuvasti tunnepainoitteisilla ratkaisuillaan. Onnistuvatko he nappaamaan syyllisen ajoissa vai onko tämä yhteistyö tuhoon tuomittu jo alkaessaan?
Hyvin harvoin nykyään näkee elokuvissa alkutekstejä erikseen, mutta mielestäni ne olivat aina ennen vanhaan onnistuneet katsojan valmistamaan hyvin tulevaan ja ohjata heitä emotionaalisesti siihen suuntaan, mihin teoksen on tarkoitus heidät viedä. Etenkin tässä elokuvassa, tämä väite pätee aivan satavarmasti, sillä teoksen alkutekstit saavat ihon kananlihalle ja tutisemaan ilman, että tarvitsisi mitään sen enempää tehdä. Latauduimme sen aikana elokuvan tunnelmaan hyvin aavemaisen pelottavan musiikkiraidan säestyksellä ja hieman epämiellyttävän visuaalisen tuonnin risteytyksellä, joka myös samalla saa katsojan odottamaan innolla tulevaa, vaikka häiritsevän oloista onkin.
Morgan Freemanin esittämä William Somerset on kokenut etsivä, joka omalla määrätietoisuudellaan ja huolellisella täsmällisyydellään tuo eräänlaista turvaa ja tilanteen hallitsemista tähän monimutkaiseen asetelmaan, kun taas vastakkaisessa kulmauksessa Brad Pittin esittämä David Mills on vielä jokseenkin aloittelevampi tapaus etsivän hommissaan. Hän on egoistinen, emotionaalisesti ailahteleva ja kertakaikkisen naiivi tapaus kaiken kaikkiaan ja osaa olla myös tarvittaessa hyvin huolimaton, sekä välinpitämätön tapaus. David myös saattaa humoristisellaan olemuksellaan letkauttaa vitsin tai toisen ja vielä mitä huonoimpaan aikaan. Hän tuo tähän asetelmaan sitä tarvittavaa tasapainoa Williamin kaveriksi, joka sitten sekoittaa tämän konfliktipitoisen pirtelön ''tunteet vastaan aivot''-tyyliseksi kokonaisuudeksi. Vaikka heidän persoonansa sopivat yhteen hyvin huonosti ainakin alustavasti analysoiden, monien erimielisyyksien kautta he muodostavat kuitenkin odottamattoman toimivan kumppanuuden selvittääkseen määrätietoisten murhien alkuperiä ja niiden motiiveja.
Murhat vaikuttavat aluksi vain yksittäisiltä tapauksilta, mutta pian he kuitenkin huomaavat, että ne seuraavat tietynlaista epäordinaarista kaavaa. Vaikka ne ovatkin päällepäin hyvin erilaisia tapauksia, niitä yhdistää yksi outo ja häiritsevä tekijä - seitsemän kuolinsyntiä. Kun etsiväpari uppoutuu selvittämään tapausta ja etsii epätoivoisesti mahdollisia johtolankoja, he huomaavat, että täten asetelma muuttuu pikkuhiljaa yhä henkilökohtaisemmaksi ja henkilökohtaisemmaksi heidän sotkeutuessaan mukaan. Toisen murhan sattuessa he myöskin tajuavat, että kyseessä on jotain paljon suurempaa, kuin vain yksittäiset murhat, sillä ne yhdistyvät toisiinsa mitä merkillisimmillä tavoilla, vaikka suoria samanlaisuuksia ei niissä yksityiskohtaisesti edes olekaan.
Kuten aiemmin mainitsinkin, murhaaja pyrkii demonstroimaan verisissä ja hirvittävissä teoissaan seitsemää syntiä, joiden avulla hän määrääkin yleensä toteutukselleen uhrinsa ja tekotapansa mestariteoksensa näyttävää esillepanemista varten. Tämä mielipuoli on hyvin järjestelmällinen, vaativa, erityisen huolellinen ja mikä pahinta, hyvin kärsivällinen. Hän on alusta asti suunnitellut siirtonsa huolellisesti ja perusteellisesti samalla varmistaen, ettei jätä turhia johtolankoja tai muita todisteita roikkumaan. Tämä murhaaja myös tietää joutuvansa joskus kiinni, minkä vuoksi häneltä voi odottaa mitä tahansa varasuunnitelmaa, jotta hän saisi oman seitsemää kuolinsyntiä kuvastavan mestariteoksensa viimeisteltyä ennen kiinnijäämistään. Hän ikään kuin pelaa oikean elämän shakkia ja tekee sen erityisen asiantuntevasti.
Sen vuoksi Williamilla ja Davidillä on massiiviset paineet ja rajoitettu aikaraja päästäkseen tämän jäljille mahdollisimman nopeasti. Sen lisäksi, että etsivät ovat auttamatta alustavastikin jo takaa-ajajien asemassa, he eivät oikein meinaa löytää toimivaa kultaista keskikaistaa ailahtelevalle yhteistyölleen, minkä vuoksi elokuvan lukuisat konfliktit ja menetetyt tilaisuudet ovat hyvin ajankohtaisia aiheita heidän tutkinnassaan. Tähän vaikuttaa suurimmaksi osaksi heidän eriävät näkökantansa elämään ja kokemuspainoitteiset tietonsa poliisintyöstä. Kun William käyttää järkeään ratkaisuja tehdessään, David etenee elämässään kutakuinkin tunteella, mikä saattaa aiheuttaa monta syrjähypyn mahdollisuutta. Sitä on hienoa seurata kuinka nämä kaksi etsivää vääntävät aina silloin tällöin kättään keskenään, vaikka samalla tiedostavat paljon suuremman vaaran lymyilevän jossain tietämättömissä.
Elokuvan visuaalinen tarinankerronta on hyvin ihailtavalla tasolla. Yksittäiset kuvat saattavat kertoa enemmän kuin tuhat sanaa ja sen ne myös vähintäänkin tekevät. Pienet yksityiskohdat avautuvat näppärästi esille, jotka sitten onnistuvat pohjustamaan ja selittämään monia muita tärkeitä seikkoja tarinan aikana. Sen lisäksi visuaalinen ilme on selkeästi hyvin huolellisesti luotu ja suunniteltu perusteiltaan, sillä tämä inhorealistinen, likainen ja raa'ahko tunnelma saatiin erityisen hyvin vangittua näytölle sekä tummien värien, että muutamien visuaalisten seikkojen ja konstien avustuksella. Elokuvassa oli myös pari lähes täydellistä kuvaa, joita pystyisi sellaisenaankin ihailemaan ikään kuin taideteoksina taulujen muodossa konsanaan.
Elokuvan ylivoimaisesti muistettavin hetki oli sen lopetus ja ihan syystäkin. Kliimaksi on unohtumaton ja se on aivan mielettömän vakuuttavasti alustettu, vielä mitä upeimmalla tavalla. Se jättää katsojan kylmäksi haukkomaan henkeään ja jää myös ehdottomasti kummittelemaan pääkopan syvimpään onkaloon pidemmäksi aikaa. Ihan syystäkin se on yksi elokuvahistorian pysäyttävimmistä ja muistettavimmista hetkistä, joita ei vain voi mitenkään ennakoimaan ensikertalaisena, vaikka kuinka valmiina katsoja olisikaan mille vaan mahdolliselle. Se on aivan mielipuolinen lopetus ja niin moni yksityiskohtakin pelaa siinä vaiheessa viimeisetkin korttinsa peliin, minkä vuoksi elokuvan takaisinmaksu onkin niin käsittämättömän massiivinen ja efektiivinen kaiken kaikkiaan. Sanattomaksi se vetää minut kyllä edelleenkin...
Seitsemän on hyvin painostava ja upeasti rakennettu rikostrilleri, joka ei ainoastaan pistä katsojiaan hyvin epämiellyttävään tilaan, mutta jollain ihmeellisellä tavalla myös vangitsee heidät inhorealistiseen ympäristöön seuraamaan sitäkin vangitsevampaa tarinaa. Murhaajan psykologinen peli riipii selkäpiitä ja saa katsojansa hyvin epävarmaan tilaan, jokseenkin haavoittuvaiseksi emotionaalisille iskuille. Elokuva on kirkkaimpia klassikoita omassa genressään ja omasta mielestäni yksi elokuvahistorian parhaimmista elokuvistakin, vaikka toki moni muu meneekin vielä tämän teoksen ohi paremmuusjärjestyksessä. Mutta sitä ei voi kieltää, etteikö elokuva olisi täydellinen omassa muodossaan, sillä sitä se ehdottomasti on. Suosittelen jokaikiselle katsottavaksi, vaikka toki ei ihan heikkohermoisimmille välttämättä ole ihan sopivaa materiaalia, etenkään sen lopussa tapahtuvan pysäyttävän käänteen vuoksi. Mahtava elokuva kaikin puolin ja uusintakatsastusarvo on erityisen suuri.
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti