Ohjaus: Quentin Tarantino
Pääosissa: Pam Grier, Samuel L. Jackson, Robert Forster,
Bridget Fonda, Michael Keaton, Robert De Niro,
Michael Bowen, Chris Tucker
Genre: Rikos, Draama, Jännitys
Kesto: 2 tuntia 34 minuuttia
Erinomaisen Pulp Fictionin jälkeen Quentin Tarantinolla on selkeästi hyvin vaikea tehtävä täyttää edeltävän teoksen massiiviset saappaat kun puhutaan laadusta, mutta olin kuitenkin kiinnostunut Jacke Brownista ja toivoin sen ampuvan vakuuttavan toisen peräkkäisen osuman Tarantinon uralla. Tämä elokuva on ainoa Tarantino-elokuva, joka perustuu olemassaolevaan kirjallisuuteen - tässä tapauksessa Elmore Leonardin ''Rum Punch'' -kirjaan. On siis kiinnostavaa nähdä, kuinka paljon Quentin Tarantino saa valmiina olevasta materiaalista irti ja kuinka hänen erityislaatuinen tyylinsä paistaa kaiken läpi. Onko Jackie Brown hitti vai huti? Ei kun analysoimaan...
Keski-ikäinen stuertti Jackie Brown salakuljettaa rahaa Meksikosta Los Angelesiin asekauppiaalle Ordell Robbielle. Kun agentit Ray Nicolet ja Mark Dargus saavat Jackien kiinni kymmenen tuhannen dollarin ja kokaiinipussin kera, he ehdottavat tälle sopimusta, jonka avulla nainen saisi kävellä ulos tilanteesta puhtain käsin. Vaihtokaupaksi vapaudesta he pyytävät Jackielta apua Ordellin kiinniottamiseen. Samaan aikaan Ordell pyytää keski-ikäistä Max Cherryä, joka pyörittää takuufirmaa, vapauttamaan Jackien vankilasta eliminoidakseen hänet turhien jälkien välttämiseksi.
Nainen pääsee kuitenkin hyvin pian jäljille Ordellin suunnitelmista ja juonittelee monimutkaisesta tilanteesta hyvin kiehtovan kissa-hiiri-leikin, jonka aikana lojaalisuutta testataan puolin ja toisin kaikkien samanaikaisesti havitellessa massiivisia puolen miljoonan varantoja itselleen, kun tilanne lähtee kätösistä. Onnistuuko Jackie pääsemään kuin koira veräjästä vapauteen vai onko hän jo siinä vaiheessa sitonut köyden oman kaulansa ympärille liian tiukasti?
Täytyy kyllä heti alkuun sanoa, että vaikka elokuvassa on selkeästi paikoittain ''tarantinomaisia'' ratkaisuja ja tarinankerrontaa käytetty hyväksi, se ei kokonaisuudessaan ikinä tunnu olevan puhdasta Tarantinoa. Tämä tietenkin johtuu siitä, että Jackie Brown ei ole Quentin Tarantinon oman mielen tuotos, vaan se perustuu Elmore Leonardin kirjoittamaan kirjaan. Tuossa seikassa on alkuunkin se suuri ongelma, että toisen työn adaptoiminen tuntuu rajoittavan tätä visionääristä ohjaajaa työssään liiankin paljon, mikä syö selkeästi hänen visiotaan ja omaperäisyyttään, joka taas välittyy hyvin selkein elein näytön toiselle puolelle. Tai sanoisinko, että tässä tapauksessa vähin elein...
Tuntuu ihan kuin tästä elokuvasta puuttui se palo ja erikoislaatuinen innovatiivinen asenne, jota Pulp Fictionissa tuntui huokuvan ihan reunojen yli vaikka muille jaettavaksi. Elokuvalla on kaksi ja puoli tuntia kestoa, ja sen kyllä huomaa erittäin hyvin. Vaikka elokuva näyttääkin päällepäin ''tarantinomaiselta'' teokselta ja sen dialogi tuntuu olevan Tarantinon käden jälkeä, se ei kuitenkaan kokonaisuudessaan ja tunnelmaltaan tunnu olevan aitoa Tarantinoa. Se ei tunnu herättävän varsinaista kiinnostusta ja investoitumisen mahdollisuutta, vaikka katsojana oman avoimen halunsa ilmaiseekin hyvin selkeästi heti alusta asti. Kun se vihdoin pääseekin vaaditulle tasolleen, on jo liian myöhäistä...
Tarantinomaiseen tapaan elokuva avaa tarinansa täysin eri päästä, kuin mistä tavallisesti se odottaisi sen avaavan. Se on hyvin hidastempoinen ja suurimmaksi osaksi jopa laahustava teos, joka kuitenkin puskee autenttiselta kuulostavaa dialogia kaksin käsin näytölle, mikä sitten jääkin elokuvan parhaimmaksi antimeksi. Siitä huolimatta mikään ei vain meinaa saada tunnelmaa viritettyä oikealle taajuudelle ainakaan omasta mielestäni, kun erikoislaatuisia musiikkivalintoja viljellään pitkin elokuvaa. Ne alkavat jossain vaiheessa vain toistamaan itseään, minkä vuoksi siinä vain turtuu elokuvan mukana. Yritystä kyllä on jossain määrin saada tunnelma korkealle, mutta varsinainen kokonaiskuva ei tunnu missään vaiheessa oikealta.
Hyvin hitaasti elokuva pääsee vauhtiin tarinansa puolesta, vaikka hahmot ovatkin jossain määrin kiinnostavia seurattavia. Näppärästi alusta asti elokuva päästää tarinan mukaansatempaavimman hahmon Samuel L. Jacksonin esittämän Ordellin irti kahleistaan pohjustamalla tämän arkielämää ja pettävän ristiriitaista luonnetta. Elokuva tuntuukin suurimmaksi osaksi olevan vain Samuel L. Jacksonin oma näytös.
Toinen jokseenkin kiintoisa osanen tarinassa oli Pam Grierin esittämä nimikkohahmo Jackie, jonka tilanne on hyvin erikoinen alkuunkin, sillä tämä joutuu valitettavan käänteen takia vakaviin ongelmiin heti alusta asti. Vaikka aluksi luulimme Jackien olevan yksi elokuvan viattomimpia hahmoja, tämä oletus kuitenkin muuttuu, kun pääsemme etenemään tarinassa eteenpäin ja hahmojen tiet vihdoin ristenevät. Eroten erinomaiseen Pulp Fictioniin, Jackie Brownissa yhdistellään hahmoja ja tarinakaaria yhteen hyvin aikaisessa vaiheessa, jolloin koko elokuva, sekä itse asetelma on kutakuinkin selvillä sen jatkoa ajatellen.
Tarinan isoin konflikti johtaa hyvin kaksipiippuiseen ongelmaan, jonka keskellä Jackie vetelee kaikista mahdollisista naruistaan ja pyrkii pääsemään vaikeahkosta tilanteesta kuiville vesille mahdollisimman hienovaraisesti ja huomaamattomasti. Vaikka elokuvassa onkin ihan hyviä ja loogisia ratkaisuja tehty, se ei kuitenkaan tunnu millään lähtevän lentoon, vaan se ikään kuin liukuu tarinassaan eteenpäin hyvin tasapaksuna kokonaisuutena lähes koko kestonsa ajan.
Elokuvan parasta antia dialogin lisäksi saamme kokea viimeisen kolmanneksen aikana, jolloin pääsemme asian varsinaiseen ytimeen selvittelemään hyvin moniuloitteista tilannetta sen pinnan alle. Loppu on viihdyttävää ''tarantinomaista'' koettavaa, mutta sen mukaansatempaava tunnelma lähtee nousuunsa liian myöhäisessä vaiheessa, minkä vuoksi elokuva jääkin yllättävän nihkeäksi kokemukseksi, vaikka onkin elokuvana ihan menevä ja rakenteellisesti looginen paketti kaiken kaikkiaan.
Jackie Brown on siitä hyvin ristiriitainen kokemus minulle, että alusta asti halusin tykätä siitä edes jossain määrin, joten lähdinkin katsomaan elokuvaa avoimin mielin ja sen tarjoamaa kissa-hiiri-leikkiä. Se ei vain onnistunut säväyttämään minua toivotulla tavalla. Mielestäni tällaisen elokuvan tapauksessa katsojan mielipide riippuu suurimmaksi osaksi vain makuasioista, sillä suuria rakenteellisia vikoja tässä elokuvassa ei ole, joten sen kyllä ymmärtää jos joku tätä rakastaa sydämensä kyllyydestä. Itse en valitettavasti lukeudu ihan elokuvan suurimpiin kannattajiin.
Tästä elokuvasta joko tykkää tai sitten ei. Vaikka siitä joku tykkäisikin niin en sanoisi kuitenkaan, että se yltäisi kovin monen Quentin Tarantino-listan huipulle - ainakaan yläpäähän. Itselleni tämä oli valitettavasti ensimmäinen pettymys Tarantino-maratoonini aikana. Jackie Brown ei vain ollut ihan minun kuppini teetä tai palani kakkua. Toivoisin nyt kuitenkin mielelläni, että Death Proof voisi yllättää minut vähän positiivisemmin kokonaisuutensa puolesta - olkoot mitä tahansa tyyliltään. Jospa siinä olisi enemmän potkua...
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti