Stranger Things | Kausi 2 (2017) - arvostelu

Luojat: Matt Duffer, Ross Duffer

Pääosissa: Millie Bobby Brown, Finn Wolfhard, Winona Ryder,
David Harbour, Gaten Matarazzo, Caleb McLaughlin, Joe Keery,
Dacre Montgomery, Natalia Dyer, Charlie Heaton, Sadie Sink

Genre: Fantasia, Kauhu, Scifi

Jaksoja: 9

Kutakuinkin täydellisen ensimmäisen kauden jälkeen olikin aika siirtyä seuraavaan lukuun toisen kauden voimin ja kokea Hawkinsin kaupungin eriskummallisien tapahtumien odottamatonta jatkoa. Odotukseni kautta kohtaan olivat hyvin korkeat, sillä edeltäjä nosti tasokkaan rimansa hyvin korkealle, mutta en epäröinyt ollenkaan sen varteenotettavuudesta silloinkaan, kun saimme kokea ensimmäiset mainosmateriaalit lupaavien trailereiden muodossa. Varmasti ihan sanomattakin selvää, että odotin uutta kautta ihan vesi kielellä. Onnistuiko toinen kausi yltämään ensimmäisen loistoon millään osa-alueella vai olivatko odotukset vain ihan liian korkeat?

Melkein vuosi on ehtinyt kulua Willin mysteerisestä katoamisesta, jonka aikana tämä hurja nelikko joutuikin hyvin eriskummallisten tapahtumien keskelle kokemaan jotain aivan uskomattoman yliluonnollista. Elämä on kuitenkin palannut suhteellisen normaalille tasolle poikien jatkaessa elämäänsä tutun turvalliseen tapaan. Yhtäkkiä pelihallissa ystäviensä kanssa aikaa pelaileva Will alkaa kokemaan yllättäen hyvin erikoisia takaumia, joiden aikana hänen tietoisuutensa matkustaa hallusinaatioiden voimin takaisin tähän vastoin tahtoa löydettyyn salaperäiseen kauhujen ulottuvuuteen näkemään jonkin massiivisen olennon kutsuvan.

Willin äitin Joycen kuultua tämän tarinan, vie hän pojan pikinmiten jo pahamaineiseksi leimatun laboratorion tutkimuksiin uuden tohtorin Owensin tarkasteltavaksi. Hallusinaatioiden potentiaalisten syiden vähäisyyden vuoksi, perhe ja läheisimmät alkavat kelaamaan vuosia takaisia tapahtumia takaisin ja etsiä vihjeitä jostain jäljestä mikä olisi saattanut jäädä Williin tämän pelastuessa. Mitä tapahtuu, kun huomataan, ettei suurin vaara ollutkaan vielä haudattuna, vaan se odotti sopivaa hetkeä hyökkäämiselleen?

Kun ensimmäisen kauden aikana avattiin vakuuttavasti tätä maailmaa ja sen mahdollisia eriskummallisia ulottuvuuksia, toisella kaudella keskitytäänkin paljon enemmän itse hahmoihin syventyen niihin entistä enemmän emotionaalisella tasolla. Toki, maailmaa avarretaan entistä enemmän ja paljon suuremman skaalan läpi, mutta keskeiseksi aspektiksi muodostuu hahmojen syväluotaavat tarinakaaret, sekä heidän väliset siteet ja suhteet.

Kuvaan astuvat pari uutta ennennäkemätöntä hahmoa Maxin, Billyn, Bobin ja tohtori Owensin muodossa. Max ja Billy ovat Hawkinsiin hiljattain muuttaneet kalifornialaiset puolisisarukset, jotka joutuvat vanhempiensa eron keskellä muuttamaan toiselle paikkakunnalle äitinsä ja isänsä selvittäessä omia asioitaan rauhassa. Max on jokseenkin sarkastinen ja erakkomainen tapaus, joka on joutunut muuttamaan hyvin lyhyen ajan sisään liiankin monta kertaa menettäessään kaiken toivon ystävien saamisessa. Tätä vaikeuttaa myös se, että Maxin veli Billy egoistisen ja täynnä itseään olevan luonteensa vuoksi kieltää kaiken mahdollisen pikkusiskoltaan täyttääkseen säälittävän vallanhimonsa. Ulkoisen komeutensa ja äijämäisen luonteensa turvin Billy onnistuu nousemaan heti koulunsa suosioon ja käyttää sitä muiden kanssaoppilaiden härnäämiseen.

Molemmat hahmot tuovat tarpeeksi variaatiota ja mahdollisuuksia tarinan eskaloitumiselle ja he palvelevat sitä tarpeeksi vakuuttavasti luoden tarpeellisia konflikteja ensimmäisestä kaudesta tutuille hahmoille. Sen verran haluaisin mainita Maxin vaikutuksesta Miken, Dustinin ja Lucasin kolmikkon, että kun tämä alustavasti kutsuttiin poikien rinkiin mukaan Dustinin ja Lucasin yhteisvoimin, Mike ei lämmennyt ajatukselle ollenkaan. Se on hauskaa nähdä kuinka viime kaudessa roolit olivat päinvastaiset Elevenin tapauksessa suvaitsevaisuuden näkökulmasta katsoen. Tällä kertaa, kun samanlainen tilanne tapahtuu toisesta suunnasta lähestyen, niin toinen pää rupeaa automaattisesti yskimään sen vuoksi.

Tuo seikka on mielestäni ihan hauskaa seurattavaa sivusta, että kuinka koomisesti ja ristiriitaisesti nämä kaverukset ajoittain kommunikoivat keskenään ja toimivat tietyissä tilanteissa. Uusista hahmoista jatkaessa esimerkiksi Bobin hahmo tuo taas jonkin sortin viattomuutta ja miellyttävää tasapainoa Joycea rauhoittavana kumppanina. Tämä on niin helposti lähestyttävä, sympaattinen ja sydämellinen mies, joka haluaa olla Joycen tukena tämän käydessä luonnollisesti jälleen kerran ylikierroksilla Willin ailahtelevan tilan vuoksi. Tohtori Owens taas tuo pahamaineisen yhtiön epäluotettavan tunnelman ja petollisuuden hyvin kehiin, jonka aikana taas kyseenalaistamme luonnollisesti jo oletuksestakin Yhdysvaltain hallinnon alaisen yhtiön osallistumisen näihin eriskummallisiin tapahtumiin.

Ensimmäisen kauden hahmot pääsevät yhtälailla syventymään ja kasvamaan entistä enemmän sekä yksittäisinä hahmoina, että yhtenäisenä ryhmänä. Elevenin ja hänen perheensä tausta on erityisen surullinen kokonaisuus, joka syventää hahmoa hyvin miellyttävään suuntaan avaten myös enemmän kyseisen hahmon historiaa ja alkuperää. Steve Harringtonin hahmo on taas onnistunut kääntämään ristiriitaisen ja iljettävän myrkyllisen luonteensa erittäin sympaattiseksi ja kunnolliseksi kokonaisuudeksi, joka onkin aivan muuta sisältä, kuin mitä ulkoinen kuori antoi olettaa ensimmäisen kauden tapahtumien aikana. Hänen suojamuurinsa avautuu lopullisesti tämän kauden aikana, minkä vuoksi hänestä tuleekin yllättäen yksi kaikista miellyttävimmistä hahmoista koko sarjassa hyvin massiivisen kasvunsa ja muutoksensa vuoksi.

Jos joku näyttelijä pitäisi vetäistä selkeänä tasonnostajana, niin nostaisin ehdottomasti Will Byersiä esittävän Noah Schnappin, joka ei ainoastaan päässyt osallistumaan tämän kauden aikana paljon enemmän roolissaan, mutta hän myös näytti vaikuttavasti, että osaa näytellä paljon ulottuvammalla tavalla ja dramaattisemmin. Muutkin suorittajat olivat yhtälailla aivan mahtavia, lukuunottamatta yhtä hieman teennäiseltä vaikuttavaa viiden hengen oman käden oikeuden jakavien tahojen ryhmää, joiden suoritukset olivat hyvin päälleliimattuja ja epäuskottavia kokonaisuudessaan.

Tästä viiden hengen ryhmästä puheen ollen, sarjan toinen kausi tuntuu kokonaisuudessaan erittäin laadukkaalta kokonaisuudelta, joka jatkaa mielyttävällä tavalla mysteeriin syventymistä ja sen ratkaisemista, mutta siinä on yksi hyvin erikoinen rakenteellinen ratkaisu, joka pistää odottamattomasti keppiä renkaiden väliin ja erittäin ikävällä tavalla. Kausi etenee tarinassaan hyvin miellyttävällä ja tasapainotetulla tavalla liikuttaen sekä kokonaistarinaa, että sen sivussa tapahtuvia pienempiä tarinakaaria erittäin vakuuttavan oloisesti. Näistä yhdeksästä jaksosta yksi tuntuu aivan irralliselta ja suoraan sanottuna turhalta, kun sitä analysoi kokonaiskuvan perusteella.

Tämä hyvin eriskummallinen jakso vetää katsojan pois keskeisimmästä tarinasta ja sen tunnelmasta ehkä jopa kriittisimmälläkin hetkellä horjuuttaen samalla koko kauden dynamiikkaa ikävän paljon. Toki, sen aikana käsiteltiin muutamia hyvin kiinnostavia asioita liittyen Elevenin historiaan ja taustaan, mutta sen ohessa tapahtuva pieni tutustumiskierros rikollisryhmään on typerä kaiken kaikkiaan eikä palvele tarinaa millään tavalla. Tuntuu ihan kuin jakso olisi lisätty jälkeenpäin mukaan, sillä se rikkoo koko kauden vakuuttavasti tasapainotetun tahdituksen kokonaan, jättäen katsojan vain syvän hämmennyksen partaalle.

Visuaalisia efektejä on tällä kertaa käytetty enemmän ja laajemmalla skaalalla toteutettuna. Vaikka efektien käytännöllinen luominen on edelleenkin sarjan luojien Dufferin veljesten tärkeimpänä artistisena preferenssinä, tarinan laajentuessa ja panosten noustessa pilviin, myös muutkin aspektit seuraavat kiltisti mukana. On kuitenkin hienoa nähdä, että vaikka visuaalisilla efekteillä luodut demogorgonit näyttävätkin ajoittain hieman erikoisilta näytöllä, ne kuitenkin ajavat asiansa erittäin vakuuttavasti, eikä yksikään ratkaisu tunnu kuitenkaan pilaavan visuaalista kokonaisuutta.

Stranger Thingsin toinen tuotantokausi on hyvä jatko täydelliselle ensimmäiselle kaudelle, joka onnistuu nostamaan panoksiaan ja syventymään yhä syvemmälle tämän eriskummallisen maailman syövereihin, mutta yksikin jakso voi selkeästi kyllä horjuuttaa tukevimmankin rakenteen ja myös hyvin radikaalilla tavalla. Tuota kyseistä syrjähyppyä lukuunottamatta toinen kausi on erittäin viihdyttävä ja mukaansatempaava kokonaisuus, jonka aikana ajankulukin katoaa yhtä vakuuttavasti, kuin edeltävän kaudenkin tapauksessa. Sarja jatkaa sekä tarinaansa, että hahmojen kasvuprosessia vakuuttavasti eteenpäin lisäen uusia yksityiskohtia ja käänteitä jo kiehtovaan asetelmaan mukaan.

Odotukset seuraavaa kautta kohtaan ovat taas erittäin korkeat, sillä tästä sarjasta ja sen sisällöstä ei meinaa saada millään tarpeekseen, vaan sitä tuntuu haluavan jatkuvasti saada lisää tietoa ja materiaalia, jotta pääsisimme mahdollisimman useasti kokemaan eriskummallisia tapahtumia tässä miellyttävän mysteerisessä kaupungissa näiden syväluotaavien hahmojen seurassa. Suosittelen sarjaa ehdottomasti jokaikiselle sarjojen ystäville, sillä se osaa oikeasti katsojan niin moitteettoman hienosti uppoutumaan tarinaan ja mielettömän rikkaaseen ympäristöön. Saa nähdä miten kolmas kausi pärjää kahden aiemman kauden vierellä, mutta toivon hartaasti sen yltävän vähintään tämän kauden tasoon. Aika näyttää...

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 4.7.2019

Lähteet: kansikuva ja sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com