Vox Lux (2018) - arvostelu

Ohjaus: Brady Corbet

Pääosissa: Natalie Portman, Jude Law, Stacy Martin, Jennifer Ehle,

Raffey Cassidy, Michéal Richardson

Genre: Draama, Musiikki

Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Tämä oli siitä erikoinen katsastus minulle, että lähdin katsomaan elokuvaa täysin sokkona ja avoimin mielin vailla suuria odotuksia ja paineita. Ajattelin trailerin näkemisen jälkeen, että tämä näyttää tarpeeksi mysteeriseltä jo itsessäänkin, että olisi luultavasti parasta kokea kyseinen elokuva tietämättä liikaa sen varsinaisesta tarinasta tai konseptista. Oikeastaan ainoa syy kiinnostukseeni oli Natalie Portman, joka on mielestäni yksi tämän hetken parhaimmista naisnäyttelijöistä Hollywoodissa tarjolla. Ohjaaja Brady Corbetista en ole aiemmin kuullutkaan, joten hänellä oli nyt oiva mahdollisuus näyttää minulle ohjaajan näkemyksensä ja taitonsa tämän teoksen voimin. Onnistuiko Vox Lux vakuuttamaan minut varteenotettavuudellaan? Selvitetään se yhdessä...

Vuonna 1999 teinityttö Celeste selviää vaivoin väkivaltaisesta tragediasta, joka maksaa monen viattoman hengen. Laulaessaan koulussa henkensä menettäineiden muistotilaisuudessa Celeste onnistuu lyömään itsensä läpi tähteyteen musiikkialalla lauluntekijä siskonsa Eleanorin ja vanhempien palkkaaman managerinsa avustuksella. Celestestä muodostuu ajan kanssa amerikkalainen ikoni, maallinen jumalatar ja maailmanlaajuinen supertähti, joka joutuu yllättäen massiivisen skandaalin kohteeksi. Paluukiertueensa aikana Celeste joutuu taistelemaan vakavia henkilökohtaisia ongelmia vastaan kaiken ympärillä hajoavan suuruuden keskellä. Onnistuuko hän pitämään päänsä kylmänä, kun menneisyyden trauma liittyy takaisin uusin asein kaikkien muiden ongelmien kaveriksi?

Heti alkuun on pakko sanoa, että elokuvan tarinan pohjustus osaa olla hyvin pysäyttävä ja yllättävä kaiken kaikkiaan. Ihan kuin tarkoituksella tarina aloitetaan hyvin epäselvän ja lattean oloisesti, jotta saadaan katsoja hieman hämmentymään asetelmasta ja elokuvan tyylistä. Ajoittain jopa hyvin tekotaiteelliselta tuntuva tarinankerronta kuitenkin varmistaa sen, että elokuvan shokeeraavuus nostetaan maksimiin ja se puretaan tarkoituksella alussa, jotta katsoja lataisi akkujaan tulevia koitoksia varten.

Willem Dafoe toimii tarinassa kertojana. Ymmärrettävästi hän on mukana sitomassa tarinan tapahtumia ja aikakausia yhteen, sillä ohjaaja ei tunnu oikein koskaan keskittyvän tarinankerronnassaan siihen, miten kohtaukset ja tapahtumat sidottaisiin järkevästi ja luontevasti keskenään. Hyvin epämääräisen ohjaustyylin vuoksi elokuva käsittelee vain tiettyjä ajankohtia tarinasta avaamatta esimerkiksi koskaan mitään keskeistä hahmoista tietoomme.

Ajassa tosiaan hypitään eteenpäin hyvin tiuhaan tahtiin etenkin ensimmäisellä puoliskolla jolloin tuntuukin, että joitain keskeisimpiä tapahtumia olisi hypätty yli tai jätetty kertojan vaivaksi avata katsojalle, että mitä näinä välikausina hahmoillemme tapahtuu, jos sitäkään. Puhumattakaan muista hahmoista, Celesteen on yllättävän vaikea saada minkäänlaista sidettä muodostettua etenkään elokuvan alussa, jonka aikana tapahtumat vain vilisevät silmien edessä vailla minkäänlaista mahdollisuutta hahmojen huolellisempaan pohjustamiseen ja avaamiseen. Myöhemmin elokuvassa pääsemme kyllä hiukan vihille esimerkiksi siitä, että miksi Celeste on sellainen ihminen kuin on, mutta sitä ei vain avata tarpeeksi hyvin, jotta kyseisestä hahmosta saisi mitään emotionaalista otetta.

Celesten yllättävä nousu trauman keskeltä musiikkialalle on hieman liioitellun oloista, kun sitä yrittää katsoa mahdollisimman realistisesta näkökulmasta. Sisarusten matka julkisuuteen on hieman ristiriitainen siinä mielessä, että Celesten nauttiessaan parrasvaloista, Eleanor joutuu toimimaan valokeilan ulottumattomissa tämän tukena laulunkirjoittajana. Hän on aina toivonut Celesten elämää itselleen, mikä tuo tavallaan hyvin kiinnostavan asetelman kahden siskon välille, mutta tämä jätetäänkin sitten lopulta vain muutaman maininnan arvoiseksi yksityiskohdaksi avaamatta ehkä tarinan potentiaalisinta dynamiikkaa.

Elokuvan ensimmäisen puoliskon epämääräisyyden jälkeen, toinen puolisko onnistuu lopulta saamaan hiukan paremman ja selkeämmän tarinankerronnan aikaiseksi, kun puhutaan sen tahdittamisesta. Siitä huolimatta se tuntuu ajoittain jopa työntävän katsojan pois itse käsiteltävästä tarinasta hyvin merkilliseksi muodostuneen tarinankerronnan, leikkauksen ja rakenteellisten ratkaisujen vuoksi. Vaikka elokuva alkoikin oikein mainiolla kohtauksella, se ei koskaan tunnu oikein yltävän siihen tasoon enää sen jälkeen lässähtäen lopulta aivan totaalisesti vailla kunnon suuntaa ja tarkoitusta.

Vox Lux ei tunnu tuovan omaa tarinaansa kovin vakuuttavasti ja tarpeeksi selkeästi esille edes alkeellisella tasolla puhuttaessa. Se ehdottomasti tuntuu hipovan jatkuvasti kiehtovia teemoja ja ideoita tarinansa suhteen, mutta ei ikinä uppoudu niiden sisälle, minkä vuoksi katsojana monesti hämmennytään tarinan ailahtelevasta luonteesta ja sen puuttuvasta tarkoituksesta. Asioita sattuu vaan tapahtumaan, joista katsojana ei välitä ollenkaan ja joihin ei pääse investoitumaan missään vaiheessa, vaikka todella haluaisikin. Tämä on tosi ailahteleva ja epämääräinen kokonaisuus, joka toki kuvastaa hyvin sitä, kuinka ihminen saattaa syödä itseään sisältä monella eri tapaa kuuluisuutensa ylläpitämisen tarpeesta julkisivua varten.

Natalie Portman oli ainoa asia mikä sai minut kiinnostumaan elokuvasta ja hänen suorituksensa ei todellakaan pettänyt. Tämän onton supertähden hahmo oli upeasti näytelty, vaikkei sitä avatukaan tarpeeksi vakuuttavasti, jotta välittäisin hänestä sen enempää. Olen huomannut, että Natalien parhaimmat ja muistettavimmat roolit ovat olleet niitä jossain määrin erikoisempia ja epätavanomaisempia vetoja, kuten esimerkiksi Black Swanissa. Hän on mieletön näyttelijä, joka saadessaan kaiken vapauden tuoda itseään esille, vie kaiken huomion täyttäen elokuvan laadukkaalla tekemisellään ja karismaattisuudellaan.

Tämän karismaattisuutensa avustuksella Natalie onnistuu pitämään elokuvan jollain tavalla kasassa, kun kaikki ympäriltä tuntuu lahoavan. Itseasiassa voisin kuvailla tätä elokuvaakin ihan kuin Celesten ristiriitaista hahmoa. Se on koristeellinen ja hyvinvoivan näköinen ulkoapäin katsottuna, mutta sisällä piileekin järkyttävän massiivisia ongelmia, jotka syövät tätä onttoa ja lahoavaa kuorta sisältäpäin ulos jättäen kokonaisuuden hyvin epävakaaksi ja räjähdysherkäksi.

Tämä kokemuskin oli hyvin ristiriitainen kaiken kaikkiaan, sillä löysin katsastukseni aikana muutamia hyvin miellyttäviä asioita, mutta valitettavasti elokuvassa oli vähintäänkin yhtä paljon negatiivisia seikkoja painamassa varsinaista kokonaisuutta alas. Siinä on hyvin mysteerinen ja painostava tunnelma, josta ei oikein osaa sanoa missään vaiheessa, että mitä seuraavaksi saattaisi tarinassa tapahtua. Tämä tuo elokuvaan yllätyksellisyyden tunteen, mutta alkukohtausta pidemmälle sitä ei oikein enää käytetä hyväksi. Dialogi osasi ajoittain olla mahtavalla ja ajoittain aivan hävyttömän alkeellisella tasolla. Kaikki yksityiskohdat tuntuvat jakautuvan laatutasolla hyvin laajalle säteelle, minkä vuoksi kokonaisuus tuntuukin niin hajanaiselta.

Elokuva on epäjohdonmukainen ja hyvin antiklimaattinen kokonaisuus, joka ei oikein onnistu tuomaan tarinaansa kovin vakuuttavasti näytölle. Se lopulta jää hyvin mitäänsanomattomaksi, vaikka jatkuvia vihjailuja syvemmistä teemoista löytyykin pitkin elokuvaa. Näitä lukuisia mahdollisuuksia ei vain koskaan lähdetä hyväksikäyttämään, minkä vuoksi elokuva jää kuin jääkin kaiken potentiaalinsa keskelle hipelöimään potentiaalisia mahdollisuuksiaan koko kestonsa ajan vailla varsinaista suuntaa. Toisin sanoen elokuva jää kokonaisuudessaan vain koristeellisen pikkutarkaksi näpertelyksi, joka ei pidä sisällään kuitenkaan varsinaista tarinaa, vaan hajanaisia murto-osia potentiaalisesta tarinakaarestaan.

Vox Lux ei ole kovin hehkeä elokuva, eikä todellakaan ole ihan jokaista katsojaa varten suunniteltu. Sillä tuntuu olevan selkeä sanoma, mutta ei toteutuksensa puolesta varsinaista tarkoitusta. Vaikka en varsinaisesti odottanutkaan elokuvalta mitään mestarillista toteutusta ennakkoon, en kuitenkaan uskonut sen olevan ihan näin epämääräisesti rakennettu kokonaisuus. Konseptinsa puolesta sillä olisi voinut olla vaikka kuinka paljon potentiaalia edetä moneenkin hyvin varteenotettavaan suuntaan tarinansa kanssa, mutta se päättääkin vain väistellä jokaikisen mahdollisuutensa ja edetä aivan omaa epävakaata tietään pitkin.

Turhauduin elokuvan aikana ja etenkin lopputekstien rullatessa. En voinut uskoa, että se lopulta oli niin antiklimaattinen ja tasapaksu kokonaisuus, kuin se oli. Kuten monet ihmiset ovat tottuneet sanomaan - ''yhden roska on toisen aarre'' - niin se varmasti pätee tässäkin tapauksessa. Itseäni tämä elokuva ei kutenkaan onnistunut säväyttämään kovin kummoisesti, jos ollenkaan. En siis suosittele elokuvaa kenellekään näin omasta näkökulmasta katsoen, mutta jos satutte osumaan kohdalle ja päätätte katsoa sen, niin se ei missään nimessä minun maailmaani kaada. Unholan perukoille tämä kuitenkin menee ja seuraavaa elokuvaa kohti nyt matka vie...

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 12.7.2019

Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com