Ohjaus: André Øvredal
Pääosissa: Zoe Margaret Colletti, Michael Garza,
Gabriel Rush, Gil Bellows, Austin Zajur,
Natalie Ganzhorn, Austin Abrams
Genre: Kauhu, Mysteeri, Jännitys
Kesto: 1 tunti 51 minuuttia
Scary Stories to Tell in the Dark on elokuva, josta en ensimmäisten julkistusten aikana saanut mitään varsinaista innostusta irti, mutta mitä lähemmäs elokuvan julkaisua kohti edettiin, sitä kiinnostuneemmaksi tämä konsepti alkoi muuttumaan. Kävimme Elokuvan taikaa-arvostelusivua pyörittävän ystäväni kanssa katsomassa tämä elokuva ensi-illassa ja odotuksemme olivat samanlaiset: varauksella odottavaiset.
Elokuva pohjautuu Alvin Schwartzin samannimiseen lasten kauhupainoitteiseen kirjasarjaan, joka sisältää kolme kokoelmakirjaa. Nämä kirjat sisältävät lukuisia lyhyitä kauhutarinoita, joiden konseptit pohjautuvat suurimmaksi osaksi kuuluisten maailmanlaajuisten kansanperinteiden kummittelutarinoihin, sekä urbaanilegendoihin. Oli siis kiinnostavaa nähdä minkä tason tarinoista olisikaan kyse ja voiko niitä joihinkin muihin samantyylisiin kokoelmiin verrata suoraan.
1968 vuoden Mill Valleyn kaupungissa kuhisee, kun vuosikymmenten ajan lapsia kauhistuttanut kummittelutarina yllättäen herää eloon Bellows'n perheen aavemaisessa talossa, jossa perheen traaginen ja epämiellyttävä historia peittää talon ikävällä varjolla paikallisten muistaessa ikuisesti hirvittävimpiä taloon, sekä itse perheeseen liitettyjä tarinoita.
Perheen tyttö Sarah käänsi oman kiduttavan elämänsä puolustusmekanisminsa avustuksella lukuisiksi kutkuttaviksi kauhutarinoiksi, joita hän kuuleman mukaan kertoi lukkojen takana ollessaan seinän kautta naapuruston uteliaille lapsille. Nämä lapset sitten yllättäen katosivatkin piakkoin tarinatuokioiden jälkeen. Kun juuri yhteen kerääntynyt teiniryhmä suuntaa talolle ja löytää uteliaisuudessaan ennennäkemättömiä huoneita, he törmäävät odottamattaan hyvin erikoislaatuiseen kirjaan, jossa tuntuu olevan paljon realistisempia kauhutarinoita, kuin mihin he olivat aiemmin olleet tottuneita...
Avauskohtauksen aikana esitellään Mill Valleyn kaupunkia, 1960-luvun tunnelmaa, sekä kaikki elokuvan tarinassa käsiteltävät hahmot yhden yhteneväisen alkutekstikohtauksen voimin, jossa alustavasti löyhällä otteella yhdistetään erilaiset tilanteet ja hahmot yhteen, jotta katsojalle saataisiin luotua hiukan selkeämpi kuva kaupungin yleisestä menosta, luonteesta ja tunnelmasta. Heti alusta asti elokuvalla tuntuu olevan hyvin omaperäinen ja virkistävä ote konseptiinsa ja genreensä. Mitä pidemmälle elokuvassa edetään, sitä mielenkiintoisemmaksi se myös muuttuukin.
Vaikka elokuvassa onkin pari kliseistä hahmoa ja ajoittain jokseenkin odotettuja kaavamaisuuksia, se onnistuu suurimmaksi osaksi välttämään suuret tavanomaisuudet ja kokeilee rohkeasti astetta kiehtovampaa lähestymistapaa tarinansa kertomisessa. Elokuva rakentaa hahmojaan, sekä tarinaansa jopa yllättävän mukaansatempaavalla tavalla käyttäen hyväkseen osittain tavanomaisempaa kauhutalon teemaa, mutta myös jopa yllättävän satumaista vääntöä tasapainottavana osapuolena. Vanhanaikaiseen kaupunkiin uppoutuu täysillä ja se on alusta asti hyvin uskottavan näköinen ja tuntuinen ilmapiirinsä perusteella.
Scary Stories to Tell in the Dark on juuri sitä, mitä Goosebumps -elokuvan olisi kuulunut olla. Ryhmä teinejä menevät kummitustaloon, joka muutaman mutkan kautta johdattaa heidät yliluonnollisen mysteerin ytimeen. He vahingossa uteliaisuudessaan laukaisevat valitettavan tapahtumasarjan, jonka pysäyttäminen ja väistäminen onkin astetta vaikeampi tehtävä. Kirja kertoo hirvittäviä kummitustarinoita, jotka heijastuvat oikeaan elämään ja nämä kirjoitettavat tapahtumat sattuvat tapahtumaan reaaliajassa oikeassakin elämässä.
Joka yönä uusi tarina kirjoitetaan verellä tavanomaisesta poikkeavalla tavalla, jonka aikana joku ryhmän jäsenistä joutuu välittömän uhan alle. Vaikka tässä vaiheessa voisikin aistia tietyn sortin kliseistä kaavamaisuutta tarinakaaressa, näin ei kuitenkaan ihan suurimmaksi osaksi ole, kun sen vastaanottaa elokuvan aikana. Tilanne imaisee katsojan niin syvälle kauhujensa kutkuttavaan ytimeen, että nämä vuoronumeroilla jonottavat ryhmän jäsenet eivät pistä silmään negatiivisena asiana, vaan itse asiassa päinvastoin.
On hyvin vaikuttavaa, että vaikka elokuva ei välttämättä ole suoraan sanottuna pelottava kokemuksena, jännitystä luodaan hyvin vaikuttavalla ja hitaan nousujohteisella rakentamisella, jonka aikana katsojan selkäkarvat nousevat väkisinkin pystyyn. Mikä on vielä vaikuttavampaa on, että vaikka hirviöt eivät ole itsessään mitenkään kovin pelottavia kokonaisuuksia, mutta se tapa millä ohjaaja André Øvredal onnistuu niitä käyttämään elokuvassaan on kutkuttavan upeaa seurattavaa sivusta seuraavalle taholle. Hyvin tavanomaisista uhista luodaan mielettömän epämiellyttäviä ja suoraan sanottuna selkäpiitä karmivia kokonaisuuksia, jotka ehdottomasti nostattavat tunnelmaa entisestään epämiellyttävän jännittävillä luonteillaan.
Visuaalisesti elokuva on erittäin vakuuttava ja aikaansaava tapaus, joka yhdistelee sekä mukiinmeneviä visuaalisia efektejä, että hyvin upeasti toteutettuja käytännön efektejä yhteen nippuun. Vaikka niistä pystyisikin sanomaan suoraan, että mitkä efekteistä edustavat mitäkin tyyliä, elokuva osaa tarvittavalla tavalla sekoittamaan nämä kaksi tyyliä yhteen ja vielä yllättävän luonnollisen näköisesti.
Elokuvan kutkuttava tunnelma ja tumma, vihertävän kellertävä värimaailma mukailee hiukan Netflixin alkuperäissarjan The Haunting of Hill Housen kutkuttavan jännittävää kokonaisuutta, joka ehdottomasti paistaa positiivisena yksityiskohtana näytön läpi. Elokuvan musiikki on hyvin mysteeristä ja kerta kaikkisen taianomaisen satumaista kuultavaa. Se tuo aivan oman lisän elokuvan tunnelmaan, sen tuodessaan onnistuneesti epämiellyttävän ja satumaisen ''del toromaisen'' ilmapiirin näytölle.
Scary Stories to Tell in the Dark on siitä mielettömän mahtava elokuva, että sitä voisi pitää ehdottomasti kauhun genren täydellisenä läpikulkukäytävänä sellaisille katsojille, jotka olisivat kiinnostuneita tutustumaan kauhuun ensimmäistä kertaa elämänsä aikaana. Ei tämä välttämättä herätä mitään tunteita suurimmille kauhun suurkuluttajille, mutta uudelle tulokkaalle tämä sopii yhtä hyvin kuin käsi hihaan. Vaikka teos onkin hyvin omaperäinen ja mistään tutusta tyylisuuntauksesta riippumaton, ohjaaja André Øvredal on selkeästi ottanut vihjeitä vastaan tuottaja-käsikirjoittajalta Guillermo del Torolta etenkin elokuvan uniikin satumaisen tunnelman luomisessa.
Elokuva osoittautui ehdottomasti yhdeksi vuoden suurimmaksi ja laadukkaimmaksi kauhuonnistujaksi, vaikka toki onhan vuoden varrella tullut muutamia astetta pelottavampiakin elokuvia. Ei voi kuin hattua nostaa upealle ja mielettömän laadukkaalle toteutukselle, joka saattaa jopa ansaita paikkansa vuosittaisesta Halloweenin kauhumaratoonin listallani. Sen verran mukiinmenevä teos tämä ehdottomasti on. Suosittelen lämmöllä jokaiselle hengittävälle sielulle, myös ensikertalaisille, jotka uskaltavat katsoa tätä hitaasti palavaa kutkuttavan kauhupainoitteista jännitysnäytelmää avoimin mielin. En malttaisi enää odottaa uusintakatsastusta...
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti