Ohjaus: Andrés Muschietti
Pääosissa: Jaeden Martell, Sophia Lillis, Jeremy Ray Taylor,
Finn Wolfhard, Chosen Jacobs, Jack Dylan Grazer,
Wyatt Oleff, Bill Skarsgård, Nicholas Hamilton
Genre: Kauhu, Jännitys
Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia
''Time to float.''
Stephen Kingin kirjailijan mestarillisen uran kirkkain tähti It on 1990 vuoden minisarjan lisäksi saanut myös uuden filmatisointiyrityksen aikaiseksi elokuvan muodossa vuoden 2017 syksylle. Mikä tekee tuosta vuodesta erinomaisen julkaisuajankohdan tämän tarinan näytölle tuomiseen on se, että tämä pelleksi mielellään muuntautuva muukalaisolento herää horroksestaan joka kahdeskymmenesseitsemäs vuosi keräämään pelon täyttämän satonsa Derryn kaupungissa. Näiden kahden filmatisoinnin välillekin on siis kertynyt tuo kaksikymmentäseitsemän vuotta väliä, mikä on mielestäni kertakaikkisen nerokas ajoitus uudelle yritykselle.
Tähän mennessä kyseinen elokuva on jo ehtinyt kivuta kaikista tuottavimmaksi kauhuelokuvaksi kautta aikain, mikä mielestäni on aivan tajunnanräjäyttävä saavutus itsessäänkin. Ohjaaja Andrés Muschietti tiesi tasan tarkkaan mihin lähti mukaan pistäessään nimensä paperiin ja millä tavalla tätä maailmanlaajuisesti suosittua tarinaa kannattaisi lähteä lähestymään. Hän onnistui mielestäni tuomaan kirjan välittämän piilevästi uhkaavan tunteen oivasti näytölle hyvin samaistuttavia elämän teemoja hyväksikäyttäen.
Kesällä 1989 Derryn kaupungissa, Mainessa, lukuisat lapset ovat alkaneet katoamaan jäljettömiin, kuin tuhka tuuleen ja huhut demonisesta klovnista alkavat leviämään lasten keskuudessa. ''Luusereiksi'' itseään kutsuvat teinin alkiot lyöttäytyvät yhteen kiusaajiensa takaa-ajamina ja alkavat jakamaan eriskummallisen hirvittäviä kokemuksiaan muotoaan muuttavasta demonisesta muukalaisolennosta, joka palaa joka kahdeskymmenesseitsemäs vuosi keräämään pelokkaita lapsia ravinnokseen. Miten ''luuserit'' pystyvät välttämään samaisen kohtalon, jonka moni muu kaupungin lapsi on kokenut näiden muutamien kesäviikkojen aikana, kun tämä klovniksi muuntautuva olento saalistaa uhrien pelkoja hyväksikäyttäen?
Erinomaisista näyttelijävalinnoista törkeän upeaan visuaaliseen olemukseen kaikki on suunniteltu alusta loppuun asti hyvin laadukkaalla ja asiantuntevalla otteella. Tarina on huolellisesti alustettu ja rakennettu kokonaisuus, johon uppoaa pää edellä moitteettoman oloisesti ja siihen investoituminen on helppoa kuin pyörällä ajaminen. Tunnelmallisestikin elokuva onnistuu ensiminuuteilta asti asettamaan itselleen yleisen normin, jota sitten se helpon oloisesti onnistuu kuin onnistuukin seuraamaan koko kestonsa ajan. Kun elokuva avataan näin ikonisen täydellisellä kohtauksella, katsoja saadaan vähintäänkin kiinnostumaan konseptista, jos ei uppoutumaan kokonaan.
Lapset käyvät aikuistumisen ensimmäisiä vaiheita läpi ja elävät hyvin kiusallisessa asetelmassa kaikkien massiivisten luonnollisten muutosten keskellä, puhumattakaan edes konseptin yliluonnollisesta puolesta. Kaupungin aikuiset eivät joko näe tai halua nähdä tämän eriskummallisen muukalaisen aiheuttamia kauhuja, mikä tuo hyvin. He elävät ikään kuin jatkuvassa tietämättömyydessä, sillä he eivät saa muukalaisolennolta minkäännäköistä mahdollisuutta pilata tämän ruokailua ja voimien keräämistä pitkän horroskauden jälkeen.
Monessa kohdassa elokuva saa olon tuntumaan hyvin epämiellyttävältä, kun otetaan huomioon näiden kohtausten perimmäiset teemat ja piilevät kontekstit itsessäänkin. Lasten konfliktit ovat omaperäiset, mutta jokaiselle katsojalle löytyy joku samaistuttava hahmo, jonka saappaisiin voisi itsensä kuvitella. Bill kamppailee veljensä katoamisen johdosta tuottamasta traumasta ja syyllisyydestä, kun taas Ben tuskailee uuden pojan rooliaan uudessa koulussa ja kaupungissa.
Miken traaginen trauma vanhempien menehtymisestä painaa pojan mieltä edelleen takaraivossa; Beverlyllä on vakavia isäongelmia; Ritchie on ryhmän sarkastinen vitsiniekka, mutta potee klovnipelkoa; Stanleytä kummittelevat bar-mitsva, sekä kauhistuttavan pelottava nainen maalauksesta ja Eddien äidin aiheuttama jatkuva lääkitys pojalle aiheuttaa tälle vääristyneen kasvatuksen myötä mysofobian, joka sitten jatkuvasti kolkuttaa tämän mielessä tilanteessa, kuin tilanteessa.
Tanssivaksi Pennywise-klovniksi oman ulkomuotonsa muuttanut muukalaisolento yrittää jatkuvasti pitkin elokuvaa leikkiä ruoallaan, jotta se olisi makoisampaa ja täyttävämpää massiivisen pelon puolesta, jota tämä yrittää erilaisin metodein parhaansa mukaan kasvattaa. Se käyttää lasten pahimpia pelkoja ja traumoja hyväkseen heitä itseään vastaan saadakseen haluamansa efektiivisemmin. Lasten on sitten määrä päästä näistä ylitsepääsemättömiltä tuntuvista muureistaan yli päihittääkseen tämän yliluonnollisen olennon.
Bill Skarsgårdin esittämä Pennywise on kaiken kaikkiaan erinomaisesti näytölle tuotu hahmo pienistä yksityiskohdista suurempiin kokonaisuuksiin, kun puhutaan kirjan tuottamasta kuvasta, jonka lukija itselleen on luonut päässään tekstin edetessä. Se kylvää laajaa pelkoa ja häiritseviä teemoja pelkällä olemuksellaan, joita tämä sitten laukoo lasten käsiteltäväksi. Ei ainoastaan, että tämä olento yrittää kaikkensa saadakseen lasten pelontäyttämät sielut ravinnokseen, mutta se onnistuu myös jatkuvasti kiusoittelemaan niin epämiellyttävillä ja häiritsevillä tavoilla, että sitä jopa katsojana kaikessa vääryydessäänkin jopa ihailee tilanteiden ikäviä eskaloitumisia ja eriskummallisia käänteitä.
Lapsinäyttelijät ovat kevyesti sanottuna erinomaisia suorittajia tässä elokuvassa ja he onnistuivat tuomaan monipuoliset hahmonsa vakuuttavasti ja uskottavasti näytölle vailla heikkoja lenkkejä. Ei ainoastaan, että he onnistuivat itse käsitellä hahmojensa kasvuja uskottavalla tavalla elokuvan edetessä, mutta heidän välille syntynyt vedenpitävä kemia teki suorituksista entistä vakuuttavempia. Hahmot tuntuivat täydentävän toisiaan niin mielettömän vakuuttavasti pitkin elokuvaa luoden tämän hyvin samaistuttavan ja moniuloitteisen ''luuseri''-ryhmän elokuvan palavaksi keskipisteeksi kaikkien massiivisten muutoksiensa keskellä.
Elokuvan pelottelut koostuvat suurimmaksi osaksi yllätyksellisistä artistisista ratkaisuista, sekä upean hidastempoisesti rakennetuista jännityskohtauksista, jotka kutkuttavalla olemuksellaan onnistuvat ajoittain pitämään katsojan varpaillaan. Taustalla tapahtuvat muutokset ja tapahtumat piinaavat meitä pitkin elokuvaa ja ensimmäisellä katsastuskerralla niitä ei välttämättä edes huomaa, mutta niitä tuntuu jatkuvasti löytyvän yhä enemmän ja enemmän.
Mitä enemmän elokuvan aikana seurailee taustalla tapahtuvia tapahtumia ja hetkessä ohimeneviä viittauksia, sitä suuremmat mahdollisuudet on löytää piileviä sivujuonteita ja teemoja, jotka tuovat kokonaisuuteen aivan uudenlaisia tunnelmallisia lisäyksiä. Viittauksia tämän muukalaisolennon alkuperään on muutamia ja kirjan lukeneet tietävät tasan tarkkaan, mitä nämä syväluotaavat yksityiskohdat ajavat takaa. Sen lisäksi elokuvan uumeniin on myös onnistuttu lisäämään kaikkia muitakin lisäyksiä tuomaan 80-luvun pop-kulttuurin muistettavan säkenöiviä yksityiskohtia.
It ei ole puhdasta kauhua, vaikka monet ovat sitä odottaneetkin. Tämä sitten hämääkin monia kauhun genren kannattajia, sillä he eivät välttämättä ymmärrä tämän elokuvan varsinaista mestarillisuutta etsiessään vain pinnallisella tavalla pelottavia seikkoja ahmittavaksi. Elokuva pitää sisällään paljon hyvin epämiellyttäviä teemoja, kiusallisia aiheita, kutkuttavan pelottavia tilanteita, sekä henkistä ja fyysistä kasvua, jotka yhdessä tuovat tämän hyvin monipuolisen kauhupainoitteisen aikuistumista käsittelevän fantasiatrillerin vakuuttavasti näytölle. Sen tarinaa ajaa eteenpäin yhteenkuuluvuus ja odottamaton ystävyys, joka osaa muodostua sekä erittäin kutkuttavaksi, että miellyttävän lämminhenkiseksi kokonaisuudeksi kaiken kaikkiaan.
Tuotannollisesti elokuva on lähes erinomaisella tasolla visuaalisista efekteistä käytännöllisiin. Toki ajoittain näiden kahden ero saattaa paistaa selkeämmin muutamasta kohtauksesta, mutta rehellisesti puhuen se ei edes haitannut, kun sen yliluonnolliseen kokonaisuuteen investoituu täysillä alusta asti. Lavasteista maskeerauksiin elokuva tuo Derryn kutkuttavan epämiellyttävän ympäristön eloon, sekä monipuoliset ja syväluotaavat hahmot mitä vakuuttavimmalla tavalla näytölle.
Kuvaus on erittäin upeaa katseltavaa pitkin elokuvaa. Lukuisat kuvakulmat ja laajat värimaailmat olivat niin monipuolista ja vaihtelevaa kokonaisuudessaan, että ne toivat mitä mielettömimpiä tunteita pintaan katsojan näkökulmasta katsoen lämminhenkisistä kohtauksista tummahkon häiritsevimpiin. Nämä tunnelmalliset vaihtelut ja painopisteiden muutokset tekivät kokemuksesta paljon hektisemmän ja yllätyksellisemmän. Musiikit ja äänimaailma tuo vakuuttavasti myös turvattoman ja ''kingmäisen'' tunnelman näytölle, joka mukailee kirjan kutkuttavaa tunnelmaa.
It on lähes täydellinen kauhupainoitteinen jännityselokuva, joka onnistuu tuomaan kirjan ensimmäisen puoliskon tärkeimpiä teemoja ja seikkoja soppaan sekoitettavaksi, samalla alustellen hieman syvällisempiä yksityiskohtia tarinan jatkoa ajatellen. Kuten varmasti odottaa saattoikin, jatko-osa tuo jälkimmäisen puoliskon kirjasta näytölle, missä ''luuserit'' ovat kasvaneet aikuisiksi ja heidän jälleentapaaminen muuttuu hyvin nopeasti lapsena saatujen traumojen täyttämäksi henkiseksi ryöpytykseksi, jonka aikana ryhmä yrittää tehdä kaikesta vihdoin perusteellisen lopun asian kummitellessa takaraivossa noin kolmenkymmenen vuoden jälkeen jälleennäkemisen aikana.
Kyseinen elokuva kuuluu omiin ehdottomiin Stephen King -adaptaatioiden suosikkeihin, puhumattakaan kaikkien aikojen suosikeista. Arvostan kyseistä elokuvaa todella paljon, sekä hyvin henkilökohtaisella tasolla. Jatko-osasta voi odottaakin jo paljon häiritsevämpää ja kutkuttavampaa kokonaisuutta, joka saattaa raskaiden teemojensa puolesta uppoutua yhä syvemmälle häiritsevämmälle alueelle ja sitä monet myös toivovatkin. Joka tapauksessa tämä elokuva on yksi modernin ajan suurimmista elokuvista, joka osui ja upposi kovaa aiheen sisälle. Seuraavaksi matkamme jatkuukin It: Chapter Two:n tiimoissa...
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti