The Dead Don't Die (2019) - arvostelu

Ohjaus: Jim Jarmusch

Pääosissa: Bill Murray, Adam Driver, Tilda Swinton,

Chloë Sevigny, Danny Glover, Steve Buscemi, Tom Waits

Genre: Komedia, Fantasia, Kauhu

Kesto: 1 tunti 44 minuuttia

''The Road To Survival Could Be A Dead End.''

The Dead Don't Die on elokuva, joka on jakanut katsojansa täysin kahtia ja oikein ymmärrettävistä syistäkin. Odotuksia minulla ei tätä tuotosta kohtaan ollut, sillä en oikein tiennyt markkinoitavasta materiaalista vielä, että olisiko tämä minun kuppini teetä ollenkaan vai ei. En ollut myöskään tiennyt ohjaaja Jim Jarmuschistä mitään ennakkoon, mikä taas meinasi sitä, että hänen elokuvan teon tyylikin tulisi minulle täysin yllätyksenä. Toivoin vain, että elokuva onnistuisi viihdyttämään ja olemaan jotain normaalista poikkeavaa. Oliko se sitä? Selvitellään...

Rauhallisessa ja kylämäisessä Centervillen pikkukaupungissa alkaa tapahtumaan kummia, kun lauma eläviä kuolleita alkavat nousemaan haudoistaan aiheuttamaan veristä kaaosta. Poliisipäällikkö Cliff Robertson ja hänen työparinsa Ronnie Peterson ajautuvat selvittämään eriskummallisten tapausten alkuperää. Ajan kanssa he kuitenkin huomaavat, että missään tapahtumassa ei tunnu enää olevan kontrollia - puhumattakaan järjestä, kun konsepti lähtee itsestään laukkaamaan aivan omille teilleen vieden poliisit toisiaan uskomattomampiin tilanteisiin ja konflikteihin. Onnistuvatko he pääsemään asian ytimeen ajoissa vai onko se kuitenkin jo liian myöhäistä?

Alusta asti elokuva ottaa hyvin koomisen ja humoristisen otteen konseptistaan ja yrittää sitä kautta saada katsojan investoitumaan elokuvan tärkeimpiin tukipilareihin ja yksityiskohtiin. Rauhallinen Centervillen ympäristö ja sen sisällä tallustelevat hahmot esitellään hyvin luonnollisissa olosuhteissa eriskummallisten tapahtumien kolkuttelemassa jo oven takana hyvissä ajoin.

Pikkukaupungin asukkaat ovat yllättävän syväluotaavan kiehtovia hahmoja, joilla jokaisella tuntuu olevan paljon enemmän pinnan alla piilossa, kuin mitä päällepäin näyttäisi alunperin olevan. Vaikka toki monet hahmot jäävätkin jokseenkin yksiuloitteiseksi kokonaisuuksiksi, jokaisella hahmolla tuntuu olevan uniikki ja omaperäinen persoonallisuutensa, jotka taas viihdyttävät itsessäänkin hyvin innovatiivisen otteen avustuksella.

Alustuksen aikana paljastuu, että nämä erikoislaatuiset tapahtumat johtuvat erityisen radikaaleista muutoksista, jotka sitten aiheuttavat hämminkiä kaikkeen alkeellisesta maalaisjärjellisyydestä perinteiseen fysiikkaan asti. Ne osaavat olla hyvin radikaaleja, kun uskottavuus laukkaa tiehensä elokuvan edetessä pidemmälle, mutta asetelmaan ja eskaloituvaan konseptiin kuitenkin investoituu katsojana yllättävän helposti. Asteittain kaupungin tila alkaa muuttumaan yhä eriskummallisemmaksi ja eriskummallisemmaksi.

Elokuva on hitaasti palava komediapainoitteinen jännitysnäytelmä, joka tiedostaa olevansa keveämpi ja aivottomampi kokonaisuus, mutta sillä sattuu olemaan kuitenkin hyvin paljon pinnan alla piileviä viestejä ja teemoja käsiteltävänään, jotka onnistuvat jopa ylettämään hyvin metafyysisellekin tasolle mitä pidemmälle tarinassa edetäänkin. Tunnelma on hyvin mysteerinen, epävakaan mukaansatempaava, sekä yllättävän keveä, mutta jokin siinä kuitenkin vain kiehtoo hyvin paljon, mikä taas vetää katsojaa puoleensa hypnotisoinnin lailla.

Ohjaaja Jim Jarmusch hyvin useasti johtaa katsojan jonkin sortin yllätykseen, jota ei välttämättä uskoisi radikaalisuutensa vuoksi aluksi edes tapahtuvaksi, mutta kaikkia odotuksia vastaan, elokuva pyrkii kuitenkin olemaan aivan oma juttunsa seuraamatta itse genren sisäisiä tavanomaisia käänteitä, kaavamaisuuksia tai oletuksia. Se osaa olla myös hauska etenkin sellaisissa tilanteissa, jolloin ei normaalisti komiikalla mässäiltäisi tai olisi sopivaa mässäillä ottaen huomioon kohtausten kontekstit.

Cliff Robertson ja Ronnie Peterson ovat eittämättä elokuvan sykkivä ydin, joka lyö hyvin viihdyttävällä ja yllättävän mukaansatempaavalla tempolla muiden sivuhahmojen tullessa asetelmaan sekoittamaan eskaloituvaa pakkaa entisestään. Hahmojen välinen dialogi tuntuu ajoittain hiukan tönköltä ja jäykähköltä, mutta toisaalta ohjaaja on tarkoituksenmukaisesti vienyt sen tällaiselle osastolle, jotta elokuvan perimmäinen idea ja filosofia välittyisi näytön toiselle puolelle vakuuttavammin ja selkeämmin.

The Dead Don't Die ottaa kaiken irti minkä vain saa tästä radikaalista konseptistaan ja ajoittain menee jopa hyvin metafyysisille tielle, etenkin elokuvan loppupuolella, jolloin tilanne lähtee toden teolla lapasesta ja veikeä kokeilumielisyys puskee tekijöistään läpi. Elokuvan loppu lyö yli - kovaa ja karkaa lopulta käsistä, mutta se tekee sen niin mielenkiintoisella ja antiklimaattisella tavalla, että se luultavasti tulee jakamaan mielipiteet täysin kahtia. Elokuva myös yhdistelee hauskasti elokuvan teon prosessin tähän kuvitteelliseen maailmaan ja kekseliäästi käyttää sitä hyväkseen tuodakseen komediaa ja hämmennystä pöytään katsojan pureskeltavaksi.

Ghoulit, eli zombit, eli elävät kuolleet ovat kieltämättä hyvin erikoisia tapauksia tässä elokuvassa, sillä he tavallaan mukailevat elävien kuolleiden tutun tavanomaista kaavaa käyttäytymisestä ulkonäköön, mutta yhtenä erikoisuutena he kuitenkin jäävät jankuttamaan jatkuvasti pakkomielteensä kohdetta, joka on ikään kuin jäänyt heille rikkinäisen levyn tavalla soimaan päälle kuoleman jälkeenkin. Joillekin se saattaa olla suklaapatukka, kun taas toisille se voi olla wifi. Heihin edelleen vetoaa edelleen samat kiinnostuksen kohteet, kuin elämisen aikanakin. Maskeeraukset ovat myös hyvin vakuuttavia ja käytännön efektit säväyttävät uskottavuudellaan, vaikka samaa ei kuitenkaan voisi sanoa visuaalisista efekteistä.

Elokuva on oikein menevä kokonaisuus, vaikka se ei kyllä ihan jokaiselle katsojalle välttämättä uppoaisikaan syväluotaavien teemojensa ja alkukantaisten dialogiensa vuoksi. Sillä on kuitenkin kaksi puolta, joista toinen tavallaan vetää sitä alas, kun taas toinen nostaa sen näkyvälle korokkeelle. Ristiriitaisiin tunnelmiin elokuva jättää katsojan miettimään sen perimmäistä tarkoitusta.

Itselleni kuitenkin jäi ihan hyvä maku suuhun, vaikka ymmärrän todellakin, jos joku tästä ei pitäisikään ollenkaan. Se on pakko vielä lopuksi mainita, että Sturgill Simpsonin ''The Dead Don't Die'' -kappale jää soimaan päähän hetkeksi aikaa elokuvan katsomisen jälkeen ja on mielestäni todella toimiva musiikkiraita samannimiselle elokuvalle käytettäväksi. Kokeilkaa ehdottomasti, jos vaikka uppoaisi tämä hyvin erikoislaatuinen ja komediapainoitteinen zombi-elokuva.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 23.8.2019
Lähteet: kansikuva ja elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com