Ohjaus: Ron Howard
Pääosissa: Alden Ehrenreich, Joonas Suotamo,
Woody Harrelson, Emilia Clarke, Donald Glover,
Paul Bettany, Phoebe Waller-Bridge
Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi
Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia
Kun ensimmäisen kerran kuulin Tähtien sota -elokuvien menevän takaisin esiosien pariin Rogue Onen kanssa, olin hiukan varautunut omien odotuksieni suhteen. Sama pätee myös tähänkin pari vuotta myöhemmin julkaistuun Solo: A Star Wars Storyyn, joka kuulosti aluksi hiukan erikoiselta ratkaisulta ja suunnalta, mutta ajatukseen tottuminen ei kuitenkaan ollut lopulta vaikeaa. Ainoa asia, mikä minua hiukan pelotti uusissa esiosissa, oli niiden tarpeellisuus - tai pikemminkin tarpeettomuus. Toivoin, että elokuvan tekijät pystyisivät kertomaan kiinnostavan ja toimivan tarinan Han Solon mutkikkaasta matkasta tähtien tuolla puolella vaipumatta automaattisesti turhanpäiväiseksi rahastusyritykseksi. Onnistuivatko he siinä?
Elokuvan tuotanto oli hyvin raskas ja ristiriitainen kaiken kaikkiaan. Sen aikana ovi oli käynyt molempiin suuntiin hyvin tiuhaan tahtiin ohjaajien vaihtuessa jatkuvasti ja julkaisuajankohtien siirtämisetkään eivät näyttäneet elokuvan kannalta kovin potentiaalisilta ratkaisuilta näin kannattajan näkökulmasta katsottuna. Laajat uudelleenkuvaukset ja muutokset olivat spekulaatioiden keskipisteenä Tähtien sota -kannattajien keskuudessa, eikä loppua tuntunut näkyvän lähimaillakaan.
Lopulta projektin viimeistellyt ohjaaja Ron Howard sai, kuin saikin, elokuvan teattereihin järkyttävästä tuotantohelvetistään huolimatta. Vaikka kannattajien vastaanotto olikin hyvin ailahtelevaa aiempien tapahtumien valossa, on kyllä pakko nostaa hattua ohjaajalle hänen urakoimisensa puolesta. Hän onnistui näistä lukuisista rikkinäisistä palasista rakentamaan toimivan ja viihdyttävän paketin, joka ei välttämättä riko taivasta laadullaan, mutta jolla on kuitenkin hyvät aikomukset ja meno päällä.
Koemme elokuvan aikana Han Solon matkaa tavallisesta miehestä sarkastisen viekkaaksi salakuljettajaksi, jolla on sekä erinomaisen lentäjän kultaiset kädet, että onni mukana. Tämä hahmo on elokuvassa siitä erikoinen tapaus, että vaikka elokuva keskittyykin häneen kokonaisvaltaisesti ja hartaasti, tuntuu ettemme katsojina kuitenkaan opi hänestä tarpeeksi uutta. Kyllä, Han Solon taustaa ja matkaa avataan elokuvan aikana paljonkin, mutta suurimmaksi osaksi elokuva käsittelee sellaisia asioita, joita Tähtien sota -kannattajat jo valmiiksi tietävät hänestä.
Olemme kuulleet hahmojen mainitsevan näistä tapahtumista ja asioista aiemmin alkuperäisen trilogian aikana, minkä vuoksi tämä elokuva tuntuu enemmänkin keskittyvän kannattajien palvelemiseen erilaisten tapahtumien visualisoimiseen, kuin itse hahmon oikukkaaseen emotionaaliseen matkaan, jonka aikana hänestä tulee tämä rakastamamme sarkastinen veijari. Saamme tietää esimerkiksi mistä Solo -nimi on alunperin peräisin, miten Han saa legendaarisen Millenium Falconin käsiinsä ja kuka on aina vetänyt aseensa ensimmäisenä esiin. Vaikka ne ovatkin miellyttäviä nähtäviä elokuvan aikana, ne eivät kuitenkaan tunnu tarjoavan hetkellistä hurmion nostetta enempää.
Alden Ehrenreich on mielestäni oikein menevä nuorena Han Solona. Mikä on tärkeää muistaa tätä esiosaa katsoessa ettei herralla ollut alkuunkaan edes mahdollisuutta tehdä hahmosta omaansa, sillä tämän roolisuorituksen piti mahdollisimman tarkasti palvella ja imitoida alkuperäisten elokuvien suosittua hahmoa, jota Harrison Ford esitti niin intohimoisesti ja ikonisesti. Omasta mielestäni Ehrenreich teki oikein hyvää työtä imitoidessaan tätä hyvin helposti lähestyttävää ja samaistuttavaa hahmoa.
Tarina on yllättävän yksinkertainen kokonaisuudessaan, mutta tilanteen eskaloiduttua käänteiden voimin, se tuntuu ihan kuin improvisoivan kaiken sen jälkeen tapahtuvan yhdeltä istumalta. Vaikka se onkin toimiva kaikin puolin, siinä on yksi selkeä ratkaisu, joka hieman syö elokuvan intensiteettiä ja jännitystä tiedostamattomasta. Han Solon perimmäinen motiivi ja määränpää, joka on alussa vakuuttavasti alustettu ja pohjustettu, on hyvin selkeä alusta asti. Mutta kun tämä tilanne hetkessä eskaloituu ja rauhoittuu, elokuva tuntuu kannattelevan itseään vain laajan seikkailuvietin avustuksella, vailla sen ihmeellisempiä paineita ja syvällisyyksiä.
Elokuvan tärkeimmän teeman haihduttua kokonaiskuvasta, tarinalla ei tunnu enää sen jälkeen olevan varsinaista tarkoitusperää ja suuntaa, minkä vuoksi se jää hiukan latteaksi kaiken viihdyttävyytensäkin nojalla. Itse hahmoja on elokuvassa myös järkyttävän paljon ja siksi se saattaakin tuntua hiukan ylikuormitetulta ja pinnalliselta kaiken kaikkiaan. Emilia Clarken esittämä Qi'ra on tärkeä osa elokuvaa Han Solon tarinakaarta ajatellen, mutta hänen hahmoonsa ei pääse koskaan käsiksi emotionaalisesta näkökulmasta katsoen, minkä vuoksi Hanin motiivit vesittyvät pinnallisiksi ja jännite katoaa lähes kokonaan.
Ainoat lisäykset, jotka yrittävät hiukan herätellä tarinaa ja asetelmaa tavanomaisesta normistaan, ovat yleisimmin tässä elokuvassa juonenkäänteiden muodossa, joita ladotaan etenkin lopussa sen verran, että se tuntuu jopa lopulta lyövän hiukan yli tarpeellisen. Yhteydet alkuperäiseen trilogiaan ovat vakuuttavia ja huolellisesti mietittyjä yksityiskohtia, jotka nostattavat yrittämättäänkin nostalgian tunteita pinnalle seuratessamme palapelin palasten asettuvan omille luonnollisille paikoilleen.
Monet hahmot yrittävät tuoda elokuvaan monenlaisia teemoja, jotka eivät kuitenkaan ihan aina sovi sellaisenaan tähän erityislaatuiseen universumiin. Donald Gloverin esittämä Lando Calrissian toimii elokuvassa ehdottomasti yhtenä kirkkaimmista valopilkuista, joka tuo elämää tähän itseään hakevan jatkuvan seikkailun keskelle. Ei ainoastaan, että hän on karismaattinen roolisuorituksensa kanssa, mutta hän tuntuu sisäistävän hahmon omaperäisen luonteen perinpohjaisesti.
Hänen kustomoitu L3-37 -feministidroidinsa taas on hyvin erikoinen lisä elokuvaan, jonka tarkoitus on toimia vähäosaisten ja voimattomien lähettiläänä, mutta mitä enemmän tämä on äänessä, sitä ärsyttävämmäksi ja teennäisemmäksi se muuttuu. Hyvin pian ensitapaamisestamme asti vakavasti henkisesti loukkaantuneen droidin löpinöitä ei jaksa enää kuunnella, sillä ne jatkuvasti piikittelevät päälleliimatuilla sukupuolipolitiikoillaan ja äärimmäisillä tunteiden purkauksillaan. Eihän se muuten haittaisi ollenkaan, jos elokuvassa olisi oikeasti tätä puolta edes pohjustettu ja kehitetty, mutta kun sillä ei ole mitään yhteistä tarinan kanssa, se tuntuu vain ylimääräiseltä ja väkinäiseltä tunkemiselta.
Suomalaisväriäkin nähdään elokuvassa Joonas Suotamon roolin merkeissä, joka esittää Han Solon kaksimetristä karvaista wookie -ystävää Chewbaccaa. Vaikka rakastankin alkuperäisestä trilogiasta tuttua Chewbaccaa, mielestäni olen kuitenkin tykästynyt enemmän uudempaan versioon, joka näyttää ja tuntuu näytöllä paljon autenttisemmalta hahmolta. Han ja Chewbacca tapaavat hyvin kiinnostavalla tavalla. Heidän yhteinen kemiansa toimii näytöllä erittäin vakuuttavasti ja kaikki yhdessä koetut tapahtumat vain syventävät heidän ystävyyttään pitkin elokuvaa. Alden Ehrenreich ja Joonas Suotamo onnistuvat vangitsemaan vakuuttavasti tutun toverillisen kemian alkuperäisistä elokuvista vapauttaakseen sen katsojien koettavaksi elokuvan temmellyksessä.
Elokuvassa on ehdottomasti omat maagiset hetkensä, jotka säväyttävät eeppisyydellään ja jopa yllättävän vakuuttavaa, sekä kiehtovaa maailmanrakentamista, jolla esitetään tämän erityislaatuisen universumin monipuolisuutta. Solo: A Star Wars Storyssä on selkeää seikkailun tuntua, joka valtaa katsojan mukaansatempaavalla luonteellaan, ja sitä myös teemmekin elokuvan aikana runsaasti. Teknisesti elokuva on mielestäni jopa koko Tähtien sota -elokuvasarjan monipuolisimpia ja eeppisimpiä suorituksia tähän päivään asti. Kuvaus on ajoittain erikoisen sumeaa ja värimaailma ajoittain hyvin harmahtavan väritöntä, mutta kaikessa tummuudessaankin elokuvalla on omat kuvankauniit hetkensä.
Toimintakohtaukset ovat ehdottomasti erittäin vakuuttavia ja ne, jos mitkä, tekevät elokuvasta paljon viihdyttävämmän ja miellyttävämmän koettavan. Ei ainoastaan, että ne ovat näyttäviä, monipuolisia ja mukaansatempaavia perimmiltään, mutta ne ovat teknisesti myös erinomaisesti toteutettuja kokonaisuuksia kaiken kaikkiaan. Vaikka elokuva onkin paikoitellen viihdyttävä ja rakenteellisesti jouheva, se tuntuu perimmiltään kuitenkin valitettavan tarpeettomalta ja ylimääräiseltä.
Tämän vuoksi monet elokuvasarjan kannattajat ovatkin leimanneet tämän esiosan törkeäksi rahastusyritykseksi. Minun mielestäni kuitenkin Solo: A Star Wars Story ei ole missään nimessä huono elokuva, mutta se tuntuu kieltämättä turhankin turvalliselta ja varman päälle pelaavalta kokonaisuudelta kaiken kaikkiaan. Elokuva on viihdyttävää sekä huoletonta seikkailemista, mutta siihen se sitten sitten myös jääkin.
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti