Ohjaus: Chris Buck, Jennifer Lee
Pääosissa: Idina Menzel, Kristen Bell,
Jonathan Groff, Josh Gad, Santino Fontana,
Alan Tyduk, Ciarán Hinds, Chris Williams
Genre: Animaatio, Seikkailu, Komedia
Kesto: 1 tunti 42 minuuttia
Frozen - huurteinen seikkailu. Tämä hyvin rajusti tunteita jakava, mutta erittäin tuottoisa ja muutamia ennätyksiä rikkonut elokuva sai ansaitsemansa jatko-osan, jota kukaan ei kuitenkaan koskaan odottanut. Nyt oli sopiva aika palata takaisin siihen mistä kaikki sai alkunsa. Itselleni tämä elokuva on ollut jokaisella katsastuskerralla monella tapaa mieluisa kokemus, mutta kuten varmasti tiedättekin, monet eivät ole olleet samaa mieltä kanssani asiasta.
Ei ainoastaan, että elokuva aiheutti järjettömän suuren suosion maailmalla, mutta yhtä paljon se aiheutti myös ärsytystä ja paheksuntaa. Hyvin harva elokuva on onnistunut pääsemään sellaiseen asemaan nykyajan pop-kulttuurissamme, että se onnistuisi valtaamaan jopa radiokanavatkin materiaaleillaan. Tämä elokuva onnistui nostamaan suurimman vetonaulansa Idina Menzelin esittämän "Let It Go" -kappaleen yhdeksi sekä radion, että Spotifyn kuunnelluimmaksi kappaleeksi sinä vuonna. Se myös onnistui myös ansaitustikin haalimaan Oscar-pystin parhaan laulun kategoriassa.
Varmaan on ihan sanomattakin selvää, että elokuva on ollut keskeisenä puheenaiheena julkaisuvuonnaan ja pitkään sen jälkeenkin. Lähdin katsomaan elokuvaa mahdollisimman avoimin mielin vailla suuria odotuksia, jotta saisin mahdollisimman autenttisen ja mielipiteistä riippumattoman arvostelun kirjoitettua. Onnistuiko Disneyn "uudelleensynnyn ajan" menestyksekkäin elokuva pitämään pintansa uudelleenkatsastamisen osalta vai aiheuttiko vuosittainen uudelleenkatsastaminen taian hiipumisen?
Juuri Arendellen kuningatareksi kruunattu Elsa käyttää vahingossa taianomaisia voimiaan kiroten koko kuningaskunnan ikuisen talven alaisuuteen, hänen siskonsa Anna yhteistyössä Kristoffin, tämän leikkisän poron Svenin ja hömelön lumiukon Olafin kanssa yrittävät löytää konstin sen kumoamiseen. Onnistuvatko he vielä kääntämään vääjämättömän tapahtuman vai onko kesä jo selätetty ikiajoiksi?
Elokuva alustetaan perusteellisesti keskittyen päähahmojemme lapsuuteen ja käänteentekevimpiin tapahtumiin, jotka rakentavat kiinnostavan asetelman varsinaista tarinaa varten. Ei ainoastaan, että elokuva tekee ''taakastamme'' lähestulkoon vettä, se myös pitää huolen siitä, että olemme täysin perillä hahmojen motiiveista ja käyttäytymistavoista ennen kuin lähdemme rakentamaan jo vakuuttavasi alustettua konfliktia.
Pääsemme myös hyvin helposti käsiksi elokuvan emotionaaliseen puoleen, jonka avulla investoitumisemme tarinaan ja sen hahmojen tapahtumarikkaaseen seikkailuun helpottuu huomattavasti. Varsinainen konflikti on erittäin vahva ja se lähtee pikkuhiljaa eskaloitumaan vääjäämätömään pisteeseensä, jolloin varsinainen seikkailu pääseekin aluilleen. Elokuvan tarjoamat teemat ovat myös yllättävänkin syvällisiä ja osuvia kevyehköön materiaaliinsa nähden. Hahmot ovat syvällisiä ja kehittyvät tarinan aikana hyvin paljon.
Tarina on tahditettu hienovaraisesti ja itse kokonaisuus tuntuu olevan suurimmaksi osaksi vakuuttavasti tasapainossa. Ainoa asia mikä jäi hiukan häiritsemään oli toisen kolmanneksen tietämätön suuntaus, jonka aikana sekä hahmot alkavat ovat täysin hukassa, mitä heidän pitäisi seuraavaksi tehdä, vaikka käännekohta muuttikin asetelmaa lopulta puhtaaksi kilpailuksi aikaa vastaan. Tällä tavalla pidettiin huoli siitä, että hahmojen yhteiset vastoinkäymiset venyisivät myöhempää käyttöä varten ja tulisivat esiin lopulta elokuvan varsinaisen kliimaksin aikana, jolloin jännityksen pitäisi olla korkeimmillaan.
Tämä tapahtuma toimi mielestäni erittäin innovatiivisena käännekohtana, kun ottaa huomioon lapsuudessa siskosten valillä tapahtuneet valitettavat tapahtumat. Elokuvassa on myös runsaasti niitä pienempiä juonenkäänteitä, jotka vedättävät katsojaa etenkin ensimmäisellä katsastuskerralla yllättävänkin paljon. Nämä pienimmätkin hetket toimivat hyvin efektiivisesti näytöllä, sillä olemme niin invesoituneita Elsan ja Annan väliseen ristiriitaiseen tilanteeseen, sekä ymmärtäväisiä Arendellen kansan reaktion puolesta suurien taianomaisten paljastusten myötä.
Elokuva on visuaalisesti erittäin miellyttävä ja se yllättää katsojan aitoudellaan. Skandinaavinen talvinen värimaailma on hyvin kaunis ja rikas yksityiskohtien valossa, eikä satumaisuuden puuttumisesta ole pelkoakaan. Ei ainoastaan, että hahmot ovat erinomaisesti animoituja ja suunniteltuja, mutta itse maisemat ja tapahtumapaikat uhkuvat omaperäisyyttä. Rakastan myös kuinka kuvausta käytetään myös tarinankerronnallisena työkaluna elokuvan aikana. Selityksiä ja puhetta ei tarvitse kyseisten tapahtumien esittelemiseen, sillä kuvat tekevät sen puolestaan.
Kuten aiemmin tulikin mainituksi, elokuvan musiikkiraidat tarjoavat kokonaisvaltaisesti pelkkää laatua. ''Let It Go'' -kappaleen lisäksi elokuvassa on tavallisen Disneyn elokuvan tapaan lukuisia hyvin muistettavia ja mukaansatempaavia kappaleita, jotka jäävät väkisinkin soimaan päähän viikoiksi katsastuksesta. Eikä ärsyttävällä tavalla, vaan päinvastoin, miellyttävällä, sillä koko albumi tuntuu olevan vain puhdasta kultaa.
Frozen - huurteinen seikkailu on erittäin toimiva Disney-elokuva, joka nosti Disneyn uudemmat animaatioelokuvat takaisin maailmanlaajuiseen suosioon. Ei sillä, että ne olisivat koskaan olleet epäsuosiossa, mutta historiaan vertaessa, uudet elokuvat eivät ole aiheuttaneet ihan samanlaisia vastaanottoja, kuin ennen vanhaan, mutta toivoa kuitenkin edelleen on.
Elokuvan aiheuttama suosio on mielestäni oikeutettua ja ihan syystäkin muodostunut tällaiseksi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi, joka ärsyttää muita ihmisiä jatkuvalla läsnäolollaan. Vaikka epäilijät olisivatkin mitä mieltä tahansa kyseisestä animaatioelokuvasta, se on tullut jäädäkseen. Seuraavaksi matkamme viekin ensimmäisen Frozen jatko-osan pariin, jonka esikoinen kyllä ansaitsi, mutta kukaan ei välttämättä pyytänyt.
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti