Skywalker-saagan päättävä osa Star Wars: The Rise of Skywalker on saamassa maailmanlaajuisen julkaisunsa ihan tuota pikaa ja odotukset ovat kieltämättä hyvin suuret. Olin hyvin yllättynyt, että minulle tarjottiin mahdollisuutta haastatella elokuvassa Chewbaccaa esiintyvää Joonas Suotamoa ja niin kuin varmasti osaatte päätelläkin tästä tekstistä, hyväksyin kutsun ilomielin. Ei ihan joka päivä tule haastateltua näin suuressa tuotannossa esiintyvää tahoa, mutta nyt sekin oli mahdollista.
Tämä tapahtuma oli sekä minulle itselleni, että Filmikelalle hyvin iso askel eteenpäin. Haastattelu oli myös siitä erityinen, että se oli minun ensimmäiseni koskaan ja kuka ei toivoisi ensimmäisekseen Tähtien sota -näyttelijää? Olimme haastattelijoina siinä mielessä siunattuja sieluja, että saimme rauhassa kolmistaan Elokuvan taian ja TOISTO:n kanssa paneutua kysymyksiimme ja Suotamon elämään lähes perusteellisesti.
Päivä ei minua alussa edes jännittänyt ollenkaan, sillä tiesin tasan tarkkaan mitä teoriassa tuleman pitäisi, mutta kun varsinainen hetki oli ovella, adrenaliini rupesi virtaamaan veressäni ja tunsin sydämen sykkeeni nousevan, kun tämä yli kaksimetrinen sympaattinen mies käveli haastatteluhuoneeseen.
Aloitimme haastattelumme myöhään iltapäivällä ja itselläni henkilökohtaisesti oli pelokkaita odotuksia sen suhteen, sillä ennen meitä lukuisat haastattelijat ja mediat olivat jo kerenneet kysellä näyttelijää pidemmän aikaa ja ihan ymmärrettävästi odotin Joonaksen olevan astetta väsyneempi meidän vuoron tullessa, mutta yllätykseksemme herra tuli hyvin innokkaana, energisenä ja avoimena haastatteluhuoneeseen.
Olet nyt ollut projektissa mukana The Force Awakensista asti, niin miltä sinusta nyt tuntuu, kun tämä trilogia on saamassa päätöksensä?
Kyllä se haikea olo tuntuu, mutta kaikki hyvä on joskus hyvä lopettaa. Ehkä uusia seikkailuja ja uusia Star Warseja nähdään, mutta minulla on ollut mahtavan hauskaa olla mukana ja olen iloinen, että J. J. Abrams palasi tämän elokuvan pariin. Häntä arvostan suuresti ja oli niin upeaa saada hänet mukaan lopettamaan tämä tarina. The Force Awakens tuli ja meni jotenkin niin nopeasti, niin tähän oli kiva saada J. J. (Abrams) takaisin.
Tuleeko sinulla henkilökohtaisesti jotain ryhmää tai erityistä kolleegaa ikävä ehkä eniten kaiken tämän jälkeen?
Todellakin tulee kaikkia näitä näyttelijöitä. Esimerkiksi Daisy (Ridley) tykkäsi paljon Aatoksen kanssa olla, kun kuusi kuukautinen poika tuotiin setille. Oscarin (Isaac) kanssa meillä on saman ikäisiä lapsiakin itseasiassa, niin se oli mahtavaa, kun menimme Jordaniaan, Aqabaan ja siellä lapset saivat leikkiä yhdessä hotellilla. Tulee ikävä sitä kaikkea, mutta taas toisaalta, jos tulee jossain vaiheessa vastaan jotain uusia projekteja, jossa Chewbacca voisi olla mukana niin sekin tietysti olisi hienoa. Jäämme odottamaan sellaisia mahdollisuuksia.
Ennen tuloasi puhuimme tässä kolmistaan siitä, että miksi ihmeessä Solo: A Star Wars Storylle ei ole vielä jatkoa tehty tai suunniteltu?
Kyllä. Se jätettiin niin aukinaiseksi, joten jatkoa odottamaan, mutta menestys lippukassoilla ei ollut toivotunlainen.
Oliko teillä kyseisen elokuvan yhteydessä kuvausten tai tuotannon aikana suurempia suunnitelmia jatkoa varten vai saako siitä edes puhua?
En tiedä mikä se suunnitelma oli. Uskon kyllä, että siinä olisi ollut intoa jatkaa samantien, jos se olisi menestynyt lippuluukuilla, mutta niin ei kuitenkaan lopulta jostain ajoituksellisista syistä sitten käynytkään.
Otitko mitään kuvauspaikalta mukaan, kuten esimerkiksi Ryan Reynolds, joka otti Deadpoolin kuvauksista oman asunsa mukaan vai onko tämä sellainen salaisuus, mitä et halua välttämättä kertoa?
En ottanut mukaani mitään, mitä ei pitäisi ottaa, koska näitä tavaroita tarvitaan aina, kun tarve sitä vaatii. En ikinä näistä tuotannoista ottanut mitään, mutta olisi varmaan kyllä pitänyt.
Onko sinulla jotain merkittävää Chewbacca-momenttia näiden neljän elokuvan aikana, joka olisi jäänyt mieleesi muistettavimpana?
Mikä voisi olla sellainen? Riippuen mitkä kohtaukset tässä uudessa osassa ovat mukana ja miten se palapeli on rakennettu. Tässä on nimittäin muutamia sellaisia kohtauksia, mutta esimerkiksi The Last Jedistä jäi erityisesti mieleen porgien syömiskohtaus, josta elokuvan suurimmat naurut saatiinkin irti. Se pitää kyllä sanoa, että Chewbaccalle on kyllä annettu hyviä kohtauksia näissä elokuvissa.
Mayhew elämäkerrassaan kertoo saaneensa Chewbaccan rooliinsa inspiraatiota lukuisista mykkäelokuvanäyttelijöistä, kuten Lon Chaneystä ja muista vastaavista tähdistä. Onko sinulla vuosien saatossa tullut vastaan omaa lempinäyttelijää, jota seurata ja jonka maneereita tutkia omaa roolisuoritustasi varten?
Rian Johnson (The Last Jedi) kehotti tutkimaan Buster Keatonia, joten rupesin katsomaan herran vanhoja elokuvia ja se on kyllä mielenkiintoista, miten hyvin se miimikon työ, mitä he aikoinaan tekivät, heijastuu Chewbaccan esittämiseen. Chewbacca on samalla kuitenkin täysin omanlainen olemuksensa. Hän on ja katsoo johonkin, eikä hänen tapauksessaan muuta välttämättä tarvitakaan. Sitten kun täytyy tehdä enemmän niin vireystaso täytyy olla oikealla korkeudella ja liikehdinnässä pitää olla havaittavissa sekä raskautta, että kömpelyyttä. Sen hahmon esittäminen on kyllä mielenkiintoista.
Kun olet aiemmin maininnut siitä, että lapsuudessasi Star Wars on ollut sinulle aika iso osa elämääsi, niin pystyisitkö kertomaan sinun henkilökohtaisesta suhteestasi Chewbaccan hahmoon? Onko sinulla ollut yleisestikin jotain lempihahmoa elokuvasarjassa?
No rehellisesti sanoen olin aina sitä mieltä, että olisin Luke Skywalker, jos minä joku olisin. Minulla oli nimittäin vaalea tukka ja halusin heiluttaa valomiekkaa, mutta myöhemmin kun minulle selvisi, että ole muita kaksi päätä pidempi niin ehkä minun kannattaakin olla joku muu. Sitten kun tämä tilaisuus tuli esittää Chewbaccaa niin siinä se sitten valkeni, että eihän minusta ole Luke Skywalkeriksi. Se tuli vähän yllättäen minulle ja aloin sittemmin seuraamaan Peter Mayhew'n esityksiä alkuperäisissä Star Warseissa. Chewbaccalla oli niissä elokuvissa omituinen voima, että kun hän on ruudulla, hän tuo tunnelmaan sellaisen tutun tunnelman, että nyt ollaan tosissaan Star Warsien äärellä. Se on aika jännä.
Kun olet ollut noin monta vuotta projektissa mukana, tuleeko sinulle vieläkin ihmetys siitä kaikesta ympärillä tapahtuvasta ja lavasteista vai oletko jo tottunut siihen kaikkeen ihmetykseen ajan kanssa?
Kyllä minä olen jo vähän tottunut siihen, mutta aina välillä kun olen kotona ja Aatos huutaa puuroa pöytään, niin sitä jää miettimään, että onko sitä toista asiaa ollenkaan olemassa. Ensimmäiset neljä vuotta olivat unenomaisia, mutta nyt kun on tullut isäksi, niin sitä tuppaa tulemaan realistisemmaksi. Vaikka tiedostan sen Star Warsin olevan siellä jossain, minun täytyy kuitenkin nyt vaihtaa tämä vaippa. Jotenkin sille ihmetykselle ei vain ole enää aikaa, kun realistinen elämä on niin keskeisessä osassa arkea.
Kun mainitsit Rian Johnsonin antavan vinkkejä The Last Jediä tehtäessä, niin pystyisitkö sanomaan, että miten se ohjaustyyli ja työmoraali on vaihtunut ohjaajien vaihtuessa elokuvien välillä? Tuntuvatko ne todella radikaalisti erilaisilta elokuvilta tehdä?
No ei se sinänsä, mutta se tunnelma mikä siellä on, eroaa toisistaan hieman. J. J. (Abrams) on hyvin osallistava ja viihdyttävä työryhmän naurattaja, joka tykkää ottaa ottojen välissä vähän irti. Rian Johnsonilla taas oli hyvin koulupoikamainen tunnelma seteillä ja tunsin olevani taas elokuvakursseilla opiskelemassa. Rian on aina ollut hyvin innostunut työstään ja se into, sekä rakkaus elokuviin tihkuu hänestä koko ajan. Ron Howard oli taas kokenut Hollywood-konkari ja se oli sitten taas erilaista. On ollut kyllä hyviä kokemuksia takana kaikkien ohjaajien kanssa.
Miltä sinun tulevaisuutesi näyttää tästä eteenpäin?
Erittäin huonolta... No ei, tällä hetkellä on mielenkiintoinen tilanne, mutta ei ole vielä mitään ilmoitettavaa Star Wars -rintamalta. Katsotaan mitä tapahtuu ja lähden siinä ohessa yrittämään muiden roolien parissa joko pukunäyttelemistä tai sitten jotain muuta.
Solo: A Star Wars Storyssä Lando Calrissiania esitti sinulle tutuksi tullut Donald Glover, mutta nyt uuteen Episodi IX:n saatiin Billy Dee Williams mukaan, niin miltä se tuntui olla sitten alkuperäisen Landon seurassa?
Ihan sikahienoa! Olin niin iloinen hänen puolestaan, sillä hän oli jo pitkään toivonut paluustaan Star Wars -universumiin, eikä ollut saanut valitettavasti aiemmin kutsua, mutta nyt tärppäsi. Billy oli ihan mahtava ja täysi herrasmies. Hän oli innoissaan siitä, että pääsi mukaan ja oli roolissaan edelleen yhtä sulava kuin ennenkin. Oli mahtavaa päästä lentelemään hänen kanssaan Millenium Falconilla ja ihan ansaitusti pääsi mukaan kaikkien näiden vuosien jälkeen.
Oletko tavannut George Lucasin?
Tapasin George Lucasin Solo: A Star Wars Storyn ensi-illassa.
Miltä hän vaikutti?
Hän kertoi kuinka vaikeaa oli löytää Peter Mayhew'tä ja ilmeisesti myös minuakin. Joutui etsimään ympäri maailman sopivaa näyttelijää sinisine silmineen. Erittäin kiitollinen olen George Lucasille, että tällaisen ikimuistoisen saagan on luonut meidän koettavaksemme. Olen myös kiitollinen J. J. Abramsille, että valitsi minut mukaan.
Kun sinulla on tuota koripallotaustaa, niin pystyisitkö kertomaan, että kuinka tämä transitio urheilun maailmasta kirkkaimmille valkokankaille luonnistui? Oliko se sinulle helppo prosessi ja päätös?
Koripallosssakin aina elin sitä, että unelmoin sen pelaamisesta, niin se oli aika helppo siirtymä minulle, sillä uskoin aina, että jotain tulee joskus tapahtumaan. Se oli minulle aika mieluinen vaihdos. Rakastan koripalloa, sitä tekniikkaa ja sen harjoittelemista, mutta sitten en oikein pitänyt siitä urheilun fyysisestä kamppailupuolesta, jota pitkiltä koripalloilijoilta vaaditaan aina paljon. Minun ruumiinrakenteeni ei ole oikein koskaan ollut sellaiseen brutaaliin hyökytykseen tarkoitettu.
Sinähän voisit yhdistää Chewbaccan ja koripallon, ja mennä Space Jam 2:een mukaan!
Juurikin näin! Juurikin näin!
The Last Jedissä oli paljon sellaisia ratkaisuja, mitkä jakoivat kannattajien mielipiteitä tosi vahvasti, niin pystyisitkö sanomaan, että onko The Rise of Skywalkerissa sitten tällaisia ratkaisuja, että tiedät jo etukäteen niiden jakavan mielipiteitä?
In J. J. we trust! Hänellä on jotenkin niin hyvin tuo tyylitaju hallussa ja tässä kun lopetetaan kolme trilogiaa samalla, niin se asettaa selkeän suunnan sille, että mitä tässä päättävässä osassa pitäisi saavuttaa. Se on aika massiivinen lopputulos, enkä tiedä miten ihmiset sen ottavat vastaan, mutta itse odotan tätä ihan innoissani, että miten kaikki tuodaan päätökseensä ja miten kaikki nivoutuu yhteen.
Miten The Rise of Skywalker loppuu?
No hei, nyt sinä tulit siihen asiaan, josta halusinkin puhua... Eikun, meidän pitää odottaa kärsivällisesti. En voi paljastaa sitä tässä, mutta se on niin hienoa, että saamme nähdä lopetuksen näille kaikille yhdeksälle elokuvalle ja luulen, että elokuva tulee aika monia ihmisiä ilahduttamaan. Toivon niin!
Haastattelu loppui ja saimme vielä hetken aikaa vaihtaa rauhassa kuulumisia Joonaksen kanssa, sekä ikuistaa kyseisen hetken muutamalla kuvalla. Haastattelun jälkeiset tunteet olivat mielettömän positiiviset ja itselleni ainakin tämä mahdollisuus tuntui perimmiltään puhaalta siunaukselta, joka sai minut henkilökohtaisesti entistä motivoituneemmaksi jatkon suhteen. Toivoisin tällaisten mahdollisuuksien tulevan myös tulevaisuudessa vastaan, sillä nautin jokaisesta hetkestä tällä ensimmäisellä kerrallani.
Skywalker-saagan päättävä osa Star Wars: The Rise of Skywalker tulee Suomen elokuvateattereihin keskiviikkona 18.12. ja odotukset eivät voisi olla enää korkeammalla. Nyt kärsivällisesti odottamaan kyseistä h-hetkeä!
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 11.12.2019
Lähteet: traileri www.youtube.com
Hieno teksti, tätä oli todella kiva lukea!
VastaaPoistaPaljon kiitoksia! Sitä oli kiva kirjoittaa!
Poista