Vuoden 2019 parhaat elokuvat

Taas yksi vuosi on kulunut ja on aika pistää nähdyt elokuvat järjestykseen. Tällä listalla silmäillään vuoden suurimpia onnistujia ja yllättäjiä, jotka onnistuivat herättämään minussa hyvin vahvoja tunteita kuin myös vakuuttamaan minut siitä, että elokuvateollisuuden tulevaisuus on hyvissä käsissä. Jokaisen elokuvan kohdalla on pieni saateteksti, jossa kuvaillaan elokuvan toteutusta ja niiden alta linkki varsinaiseen arvosteluun. Ei muuta, kun pistetään homma liikkeelle ja lista pyörimään!

10. LE MANS 66 - TÄYDELLÄ TEHOLLA | FORD V FERRARI

Le Mans 66 - Täydellä teholla on hyvin pitkä urheiluelokuvaksi, mutta se ei kuitenkaan tunnu laahustavan yhtään edetessään mikä tuli ainakin meikäläiselle täysin yllätyksenä. Sen ongelmat tuntuvatkin perimmältään olevan hieman syvemmällä yksityiskohdissa ja painopisteissä, jotka ajoittain toistavat itseään kaikessa kaavamaisuudessaan, sekä seuraavat ajoittain myös ennalta-arvattavia teitä tietyissä tapauksissa.

Elokuva luo kuitenkin jatkuvasti uusia käänteitä, sekä tapoja koetella hahmojamme ja onnistuu myös hienosti kokeilemalla onneaan rohkeilla, sekä ennalta-arvaamattomilla ratkaisuillaan rikkoa kaavamaisuuttaan - ne myös suurimmaksi osaksi yleensä kannattavatkin. Tämä laaja kokonaisuus on tasapainotettu hienovaraisesti ja yllättävän luontevalla otteella, vaikka käsiteltävää onkin enemmän kuin mitä välttämättä tarvitsisi olla.

Elokuvan roolisuoritukset ovat erittäin hyviä ja mikä tärkeintä - uskottavia. Alussa menee toki hetki aikaa totutella näyttelijöiden uniikeihin ratkaisuihin hahmojen persoonallisuuksien esillepanon puolesta aksenteista käyttäytymiseen, mutta hyvin nopeasti sitä onneksi uppoutuu tähän mailmaan ja sen tarjoamiin hahmoihin aiheuttaen uskottavan illuusion elokuvan uskottavuudesta.

Ajo- ja kisakohtaukset ovat jopa törkeän päräyttäviä ja adrenaliinitäytteisiä kokonaisuuksia, joiden aikana katsojana tuntee olevan hengessä täysillä mukana ajajan vierellä. Tunnelma nousee automaattisesti paljon energisemmäksi ja eeppisemmäksi moottorin jyllätessä tärykalvojamme miellyttävällä äänimaailmallaan. Draama iskee ja komedia onnistuu naurattamaan moitteettoman oloisesti. En ajatellut elokuvan olevan näin viihdyttävä ennakkoon, mutta näin ne liikkuvat kuvat onnistuvat ajoittain yllättämään vastoin kaikkia oletuksia ja odotuksia.

(LUE LISÄÄ)

9. ONCE UPON A TIME... IN HOLLYWOOD

Heti alkuun on pakko kyllä mainita, että mitä ohjaajan Quentin Tarantinon tuotoksiin tulee, niin ne ovat suurimmaksi osaksi siitä mielettömiä kokonaisuuksia, että niihin pystyy katsojana yrittämättäkin uppoutumaan hyvin helposti ja moitteettomasti. Siihen vaikuttaa upeasti käsikirjoitettu sekä niputettu tarina, syväluotaavat sekä hyvin persoonalliset hahmot ja mestarillisesti viritetty tunnelma, jotka yhdessä keräävät kaiken materiaalin upean yhtenäiseksi ja laadukkaaksi kokonaisuudeksi.

Once Upon a Time... in Hollywood on siitä erityinen elokuva, että sen voisi käytännössä laskea puhtaaksi rakkauskirjeeksi itse elokuvatuotannolle ja sen prosessille. Tarina käsittelee painavia teemoja, sekä hirvittäviä tapahtumia, joista Tarantino on onnistunut yllättävän toimivasti muovaamaan uskomattoman yhteneväisen kokonaisuuden.

Elokuvassa seurataan montaa hahmoa ja tarinakaarta, jotka yhdistyvät toisiinsa alussa ''tarantinomaisen'' löyhästi, mutta mitä pidemmälle tarinassa edetään, sitä enemmän ne alkavat saavuttamaan toisiaan ja hakemaan potentiaalisia risteytyskohtia. On hyvin vaikuttavaa nähdä kuinka toisistaan välittämättömät tarinakaaret törmäävät toisiinsa ja muodostavat satumaisen kokonaisuuden, jota voisi kuvailla jopa selkeästi ''olipa kerran'' -tyyliseksi tarinaksi.

Once Upon a Time... in Hollywood on erittäin laadukkaasti käsikirjoitettu elokuva, joka sisältää monia mestarillisesti toteutettuja kohtauksia ja mielettömän upeita taidonnäytteitä itse näyttelijöistä tekniseen puoleen. Ohjaajalla Quentin Tarantinolla on kiinnostava lähestymistapa näihin käsiteltäviin aiheisiin ja erikoislaatuisiin tapahtumiin. Roolisuoritukset ovat erittäin vahvoja ja vaikuttavia pitkin pöytää, mutta ehdottomasti kirkkaimmiksi tähdiksi nostaisin kuitenkin tämän pääkaksikon, joka hurmaa näytöllä karsimoillaan ja monipuolisilla olemuksillaan.

(LUE LISÄÄ)

8. AVENGERS: ENDGAME

Yksitoista vuotta, kaksikymmentäyksi elokuvaa ja lukuisia erilaisia hahmoja oli aika saattaa vihdoin päätökseensä eeppisessä kaksiosaisessa kulminaatiossa, joista jälkimmäinen sai julkaisunsa tämän vuoden puolella. Avengers: Endgame on ehdottomasti yksi kaikkien aikojen isoimmista ja odotetuimmista elokuvista, jonka valtavat paineet olisivat voineet pahimmassa tapauksessa kääntyä elokuvaansa vastaan ja lopputulos olisi voinut olla aivan toisenlainen. Onneksi voin todeta, että Avengers: Endgame jättää katsojan kylmäksi ja positiivisella tavalla.

Ohjaajat tekevät kokonaisuudessaan hyvin rohkeita ratkaisuja tarinan yksityiskohtien, sekä varsinaisen asetelman kanssa, jonka hyvän kontrolloimisen lopputuloksena on mieletön kokonaisuus. Se ei ainoastaan tuo näytölle Kostajien kaikkien aikojen eeppisintä seikkailua, mutta myös massiivisen emotionaalisesti latautuneen tunteiden vuoristoradan, joka sykkii tiensä suoraan katsojiensa sydämiin.

Elokuvan iskulauseenkin mukaan, koko tuotannossa selkeästi pistettiin kaikki peliin jokaisella komponentilla ja atomilla, jotta tulos olisi kaiken ajan ja vaivan arvoista. Puhumattakaan tämän elokuvan alustetuista yksityiskohdista, koko elokuvauniversumin aiemmatkin suht vapaasti roikkuvat langat saatiin niputettua hyvin vakuuttavasti tähän kokonaisuuteen mukaan ja ne kyllä ehdottomasti maksoivat itsensä näytöllä mitä uskomattoman mielettömimmillä tavoilla.

Avengers: Endgame on kutakuinkin täydellinen lopetus tälle ensimmäiselle massiiviselle supersankarisaagalle, joka on itsessäänkin aivan oma tajunnanräjäyttävä saavutuksensa kokonaiskuvaa ajatellen. Tämä elokuva on yksi elokuvahistorian suurimmista merkkiteoksista, joka luultavasti olisi toisella lähestymistavalla ollut täysin eri tasoinen tuotos.

(LUE LISÄÄ)

7. THE IRISHMAN

Täytyy kyllä heti alkuun todeta, etten koskaan odottanut tätä elokuvaa kuin kuuta nousevaa. Se johtuukin suurimmaksi osaksi siitä, etten ole koskaan ollut kiinnostunut näistä astetta rankemmista rikosdraamoista, mutta mitä lähemmäs julkaisua edettiin, sitä kiinnostuneemmaksi aloin itseni tuntemaan. Ei ainoastaan, että legendaarinen Martin Scorsese olisi ohjaajan puikoissa, vaan myös Robert De Nirosta, Al Pacinosta ja Joe Pescistä koostuva tähtisikermä nostatti automaattisesti odotuksiani.

Ainoa asia elokuvassa, joka pelotti minua hiukan ennakkoon oli tietenkin sen massiivinen pituus - vielä kun sitä ajattelee sen tarjoaman rankan kontekstin puolesta. Siitäkin huolimatta ohjaaja Martin Scorsese onnistuu kuin onnistuukin pitämään katsojastaan yllättävänkin tiukasti kiinni, mikä mahdollisti sen, ettei elokuva tuntuisi liian työläältä projektilta katsastaa. Toki, kolmetuntisen kohdalla alkoi luonnollisestikin jo hiukan väsyttämään, mutta mitä siinä voi muuta odottaakaan siinä vaiheessa, kun on katsonut järkälemäistä teosta tauoitta.

The Irishman on yllättävänkin hiljainen, suurimmaksi osaksi hidastempoinen ja hyvin täyteläinen pala rikosdraamaa, joka ei pelkää upottaa katsojaansa petolliseen maailmaansa. Tarina on hyvin laaja ja ulottuva kokonaisuus, joka uskaltaa edetä hyvin jännittäville ja painostaville teille, sekä samanaikaisesti naurattaa kohtauksesta toiseen mehevillä letkautuksillaan.

Teknisesti elokuva on erittäin vakuuttava kokonaisuus. Ei ainoastaan, että se on kauniisti kuvattu ja kerrottu visuaalisesta näkökulmasta katsottuna, mutta siinä on myös yllättävänkin onnistuneesti käytetty paljon haukuttua nuorennustekniikkaa hyväksi kokeneisiin näyttelijöihin. Toki, aluksi ne huomaa hyvin selvästi silmiinpistävien muutosten vuoksi, mutta hyvin pian tämän jälkeen sen unohtaa kokonaan ja elokuva vie mukanaan.

The Irishman on kuin shakkia pelaisi. Sen aikana ei pelätä pysähtyä ongelmatilanteen äärelle pohdiskelemaan, vaan annetaan kaikki aika hahmoille ymmärtää kehkeytyvien tapahtumien vakavuus. Tämä petollisen moniuloitteinen tilanne lähtee sitten pikkuhiljaa sekä kehittymään, että eskaloitumaan massiivisemmaksi palapeliksi, jossa jokaisen tulevaisuus on vaakalaudalla.

(LUE LISÄÄ)

6. MIDSOMMAR - LOPUTON YÖ | MIDSOMMAR

Elokuva on alusta asti hidastempoinen, mutta miellyttävän vakuuttavasti tasapainotettu kokonaisuus, joka onnistuu vakuuttavasti vangitsemaan katsojansa erityisen kiehtovaan tarinaan. Tunnelma on hyytävän epämiellyttävä ja painostavan ikävä. Siihen uppoutuu hyvin helposti erittäin hypnotisoivan tarinankerronnan vuoksi ja sitä tuntuu haluavan koko ajan lisää tietoa kyseisestä asetelmasta ja tarinan merkillisistä tapahtumista. Tämä hypnotisoiva jännitysspektaakkeli onnistuu uppoamaan ihon alle ja oikeasti järkyttämään katsojansa pysäyttävillä aspekteillaan ja yksityiskohdillaan.

Ohjaaja Ari Asterin mestarillinen näkemys henkisestä pahoinvoinnista ja syvästä tuskasta välittyy vakuuttavasti näytön läpi ollessaan niin kertakaikkisen uskottavan osuvaa luonteeltaan. Danin järkyttävä tragedia painaa tämän mieltä pitkään ja siitä kertynyt suru sekä tuska purkautuu massiivisten itkukohtausten muodossa jatkuvalla syötöllä ulos luoden jatkuvasti hyvin pahoinvoivan olotilan myös katsojan näkökulmasta, sillä pystymme hypoteettisella tasolla samaistumaan hänen tilanteeseensa.

Tunnelma on hyvin salaperäinen ja epäilyttävä, sillä jo alusta asti katsojasta tuntuu jatkuvasti siltä, että jokin olisi pahasti vinossa tässä viattomalta vaikuttavassa pikkuisessa ruotsalaisessa kylässä. Valoisessa ympäristössä on yleisestikin ottaen erittäin vaikeaa luoda kauhua ja pelottavaa ilmapiiriä, mutta tässä elokuvassa löydetään erittäin vakuuttavia ja innovatiivisia tapoja, joilla saadaan katsoja tuntemaan vastenmielisyyttä ja jopa jonkin tasoista inhoa elokuvan suuntausta ja eskaloitumista kohtaan.

Tämä elokuva on jopa törkeän maaginen ja aistikas kokemus, joka tuo uniikin visuaalisen ilmeen, innovatiiviset artistiset ratkaisut ja mielettömän painostavan tunnelman erittäin vakuuttavasti näytölle katsojien pureskeltavaksi. Tämän ruotsalaiskylän miellyttävän värikäs ympäristö tuo elokuvaan monen monta iloista väriä koettavaksi samalla luoden hyvin epämääräisen hämäävän olotilan katsojalle yritäessämme ymmärtää, miksi jokin tuntuu jatkuvasti olevan vinossa kaiken tämän viattoman juhlallisuuden ja koristeellisuuden alla.

(LUE LISÄÄ)

5. BLINDSPOTTING

Elokuvassa on hyvin hahmovetoinen tarina, joka etenee hyvin vuoristoratamaisella otteella alusta loppuun asti ja pystymme investoitumaan hahmoihin ja heidän koettelemuksiin täysillä ajankohdasta ja tilanteesta huolimatta. Vaikka tarina tuntuukin hyvin pienikokoiselta kokonaisuudelta, se käsittelee hyvin vaikuttavia ja ajankohtaisia teemoja vakuuttavalla tavalla. Elokuva käsittelee hyvin painavia teemoja ja poliittisia kantoja, joiden esillepano toteutuukin hyvin painostavalla selkäpiitä karmivalla tavalla.

Se likkuu hyvin metafyysisellä tasolla konseptinsa suhteen ja viesti menee vakuuttavasti perille sukeltaen kylmänviileästi suoraan katsojan ihon alle. Elokuvassa on ajoittain jopa yllättävän kutkuttava tunnelma, joka osaa olla myös kolikon kääntöpuolella hyvin lämminhenkinen ja laadukkaan komediapainoitteisesti latautunut kokonaisuus.

Teknisestä näkökulmasta katsoen elokuva on hyvin miellyttävä ja monipuolinen. Kuvaus on hyvin toteutettua ja ajoittain jopa kekseliäällä tavalla kehitettyä ja elokuvan värimaailma vaihtelee pitkin kestoaan pistävän värikkäästä, hieman pidättäytyväisemmän rauhallisempiin sävyihin luoden täysin erilaisia tunnetiloja tunnelman käytettäväksi.

Blindspotting on yllättävänkin laadukas elokuva, joka ei aluksi vaikuta kovin kummoiselta, mutta mitä pidemmälle siinä edetään ja uppoudutaan tarinan ytimeen ja sen varsinaiseen tarkoitukseen, sitä moniuloitteisemmaksi ja vaikuttavammaksi se alkaa muodostumaan. Tarinankerronta on suurimmaksi osaksi hyvin vakuuttavaa ja mukaansatempaavaa, mikä pitää huolen siitä, että katsoja pysyy keskittyneenä elokuvan tärkeimpiin seikkoihin: tarinaan, sen hahmoihin ja vakavaluonteisiin teemoihin loppuun asti.

(LUE LISÄÄ)

4. MARRIAGE STORY

En odottanut elokuvalta alkuunkaan kovinkaan paljoa, sillä halusin kokea sen vain puhtaalta pöydältä vailla turhia paineita ja häiriöntekijöitä. Mikä tästä ratkaisusta teki hyvän oli se, että sen vuoksi elokuvan ensimmäiset kymmenen minuuttia saivat leukani loksahtamaan täysin auki yllätyksestä. En ole luultavasti viime vuosien aikana nähnyt yhtään elokuvan aloitusta, joka olisi ollut niin perusteellinen ja mieletön sekä teknisestä, että elokuvataiteellisesta näkökulmasta katsottuna.

Ei ainoastaan, että se onnistui pohjustamaan nämä kaksi kiehtovaa hahmoa näytöllä erinomaisesti, mutta elokuvan tekninen puoli löi minut täysin ällikällä ylivertaisuudellaan. Tarinankerronnasta tahditukseen ja leikkauksesta tasapainoiseen tunnelmaan elokuvan alkutaival vakuuttaa monipuolisuudellaan. Elokuvan eteneminen hipoo kirjaimellisesti täydellisyyttä ja se toden teolla onnistuu saamaan katsojan täysillä investoitumaan sekä molempiin hahmoihin, että heidän vaativiin koettelemuksiinsa näinä stressaavina aikoina.

Tilanne alkaa rauhallisesta välienselvittelystä, mutta eskaloiduttuaan radikaalisti lakimiesten käsissä, ajaa se hahmot hyvin raa'alle kentälle tuomarin eteen. Vaikka molemmat osapuolet haluaisivatkin erota hyvissä väleissä ongelmitta, heidät imaistaan väkisinkin tähän oikukkaan myrkylliseen välienselvittelyyn, joka jatkuvasti vaihtaa luonnettaan matkan varrella ja pistää molemmat osapuolet järkyttävän paineen alaisiksi.

Elokuva tarjoaa aivan järkyttävän efektiivistä draamaa, joka yllättää katsojan vakavaluonteisella ja varteenotettavalla otteellaan. Ohjaaja Noah Baumbach onnistuu myös erinomaisesti sekoittamaan ja tasapainottelemaan painostavan draaman ja hervottoman komedian välillä luoden niistä yhdessä tunnelmallisesti hyvin dynaamisen kokonaisuuden, joka ennalta-arvaamattomuutensa avulla pitää katsojan koko ajan takajaloilla toivoen parasta ja peläten pahinta.

Muutamia pieniä yksistyikohtia ja sivuseikkoja lukuunottamatta, Marriage Story on täydellinen suoritus sekä teknisestä, että elokuvataiteellisesta näkökulmasta katsoen. Se osaa kertoa tarinansa hyvin maanläheisestä ja helposti lähestyttävästä näkökulmasta. Se on hyvin merkillistä, että elokuva saa katsojan tuntemaan jonkin sortin vahvoja samaistumisen tunteita, vaikka katsojalla ei itsellään olisikaan kokemusta avioerosta. Siinä on kuitenkin paljon hetkiä, joita pystyy suoraan heijastamaan omiin parisuhdekriiseihinsä.

(LUE LISÄÄ)

3. GREEN BOOK

Muistan hyvin, kun ensimmäisen kerran kuulin tästä kyseisestä elokuvasta. En tuolloin ollut kovinkaan kiinnostunut siitä ennakkoon, mutta sen aiheuttama huomio ja pahennus kiinnitti yllättäen huomioni. Halusin itse omin silmin nähdä, että mikä tässä elokuvassa on niin erikoista, että se pysyi julkaisuaikoihin niin paljon otsikoissa ja lukuisista eri syistä.

Elokuva kommentoi mennyttä aikaa erilaisten kulttuuristen konfliktien ja rotuerottelu-teemojen muodossa, mikä itsessäänkin toimii hyvin silmiäavaavana kokemuksena. Tämä aspekti tuo tarinaan paljon emotionaalisuutta ja draamaa, joka toimii realistisuutensa puolesta katsojiin moitteettoman vaikuttavalla tavalla. Elokuva tuo myös näytölle hyvin ajatuksiaherättäviä sekä voimakkaita kuvia ja hetkiä vaativien teemojensa pohjalta, mitkä kertovat visuaalisesta näkökulmasta katsottuna pysäytyskuvina enemmän kuin tuhat sanaa.

Teknisesti elokuva on hyvin laadukas kokonaisuus. Ei ainoastaan, että se on onnistuttu leikkaamaan ja tahdittamaan lähes täydellisellä tavalla, mutta sen mieltä lämmittävä tarina imaisee katsojan täysin mukaansa. Tunnelmallisesti teos on perimmiltään erittäin lämminhenkinen, vaikka sitä ei heti kättelyssä välttämättä uskoisikaan. Vaikka se käsitteleekin hyvin vaativia aihealueita ja teemoja, se onnistuu samanaikaisesti hienosti tuomaan esiin myös paljon positiivisuutta näytölle.

Investoidumme katsojina täysillä tähän jokseenkin vaaralliseen matkaan, eikä sen aikana koskaan tunnu siltä, että se jäisi millään osa-alueella tylsäksi tai latteaksi kokonaisuudeksi. Roolisuoritukset ovat elokuvan aikana erinomaisia ympäri pöydän. Viggo Mortensen muuntautuu hyvin uskottavasti italialaistaustaiseksi rääväsuuksi ja saa katsojan hyvin vakuuttuneeksi varteenotettavuudestaan. Mahershala Ali taas lumoaa meidät hyvin hienostuneella ja maltillisella esiintymisotteellaan, joka osaa olla tarvittaessa hypnoisoivaa ja rauhoittavaa muuten tiukoissa tilanteissa.

Green Book on elokuva, joka saattaa herättää paljon sekä positiivisia, että paheksuvia mielipiteitä sen vaativan konseptinsa puolesta. Itse olen sitä mieltä, että elokuva on erinomainen kokonaisuus - sanokoot kuka tahansa, mitä tahansa siitä. Peter Farrelly ohjaajana ei ainoastaan kerro tarinaansa hyvin omistautuneella otteella ja suurella sydämellä, mutta onnistuu vaikuttavasti myös tasapainottelemaan tunnelmaansa komedian ja draaman välillä hyvin luontevalla tavalla.

(LUE LISÄÄ)

2. THE LIGHTHOUSE

Täytyy kyllä heti alkuun mainita, että kuinka erityinen kokemus tämä olikaan minulle kaiken kaikkiaan. Elokuva sijoittuu 1890-luvulle ja siltä se myös tuntuikin alusta asti. Ei ainoastaan, että epätavanomainen kuution muotoinen kuvasuhde saa elokuvan tuntumaan historialliselta, mutta sen mustavalkoisuus lisää yhä enemmän tietynlaista uskottavuutta. Se toimii tällaisessa formaatissa mielettömän upeasti ja tuo yllättävänkin erityislaatuisen ja ilmaisevan ilmapiirin näytön toiselle puolelle, mitä en osannut katsojana edes odottaa nykypäivän elokuvalta.

Tarina keskittyy kokonaisvaltaisesti kahteen hahmoon, jotka lähetetään hylätylle saarelle huolehtimaan majakasta. Heidän ympärillään seilaamme elokuvan aikana hyvin keskittyneellä kohdistamisella, sekä hyvin vakuuttavasti tasapainotetulla ja tahditetulla kokonaisuudella. Hahmoja rakennetaan hyvin perinpohjaisesti ja huolellisesti elokuvan aikana, minkä vuoksi pääsemme katsojina hyvin nopeasti heidän olemuksiinsa ja persoonallisuuksiinsa käsiksi.

Elokuva leikkii katsojansa tunteilla ja mikä tärkeintä, se tuntuu jatkuvasti mukaansatempaavalta ja kiinnostavalta konseptilta, vaikka perimmäinen idea onkin kaikessa klassisuudessaan hyvin yksinkertainen. Ohjaaja Robert Eggers saa kuitenkin konseptistaan niin paljon omaperäisyyttä irti ja pyrkii parhaansa mukaan kertomaan tarinansa mahdollisimman uniikilla tavalla ja kaavalla, jota ei ole aiemmin edes yritetykään kuvitella. Se osaa olla pysäyttävä, häiritsevä ja hyvin painostava elokuva, joka nostattaa jännityksen yläilmoihin hetkessä ja osaa myös vaadittaessa päästää yhtä nopeasti irti.

The Lighthouse on psykologista kauhua, johon liitetty runsaasti draamaa ja tilkka fantasiaa sekaan. Robert Eggers tekee sekoituksesta yllättävänkin jouhevan ja käyttökelpoisen kokonaisuuden, joka tuntuu sekä yhtenäiseltä, että käytännössä täydelliseltä aiheuttaman tunnetilansa suhteen. Elokuva on raastava kokemus, joka jättää brutaalisti katsojan kylmäksi. Ei ainoastaan, että elokuva herättää keskustelua vakavien teemojensa ja perimmäisen konseptin tarkoituksesta, mutta se myös jättää teorioitsijoita arvuuttelemaan innoissaan elokuvan syvällistä tulkinnallista puolta.

(LUE LISÄÄ)

1. JOKER

The Hangover -elokuvista tunnettu ohjaaja Todd Phillips on selkeästi ottanut vaikutteita Martin Scorsesen tuotoksista ja se näkyy sekä elokuvan rakenteessa, että mahtipontisessa olemuksessa. The King of Comedy, Taxi Driver ja You Were Never Really Here ovat tuotokset, joita voi elokuvassa nähdä pienin yksityiskohdin, mutta vaikka elokuvalla onkin näitä vaikutteita paljon, se osaa olla aivan oma juttunsa riippumattomana näistä lukuisista vaikutteistaan.

Teknisesti tämä elokuva on henkeäsalpaavan mestarillinen kuvauksesta visuaalisiin symbolistisiin viittauksiin, Hildur Guðnadóttirin säveltämästä selkäpiitä karmaisevasta musiikista mielettömän vakuuttaviin leikkauksiin ja niin edelleen. Kuvaus on sekä kuvankaunista, että monipuolista seurattavaa kaikkine säväyttävine väripaletteineen ja tekniikoineen. Kuvaustyyli myös kertoo Arthurin sen hetken tuntemuksia erittäin vakuuttavalla tavalla.

Tunnelma on dramaattisen painostava ja ajoittain myös järkyttävän traaginen kaiken kaikkiaan. Yllättävän vakuuttavasti ohjaaja Todd Phillips kuitenkin pystyy pitämään jännityksen katossa riippumatta sillä hetkellä läpikäyvästä tarinallisesta kontekstista. Musiikki on vainoavan karmaisevaa kuunnteltavaa etenkin, kun se tuo paljon enemmän alakuloista olemusta elokuvan käytettäväksi. 

Joaquin Phoenix on odotetustikin aivan mieletön roolissaan ja tuo onnistuneesti aivan oman näköisensä Jokerin näytölle riippumattomana aiemmista versioista. Ultimaattisena kysymyksenä varmasti tullaan väkisinkin vääntämään kättä sen puolesta, että onko Joaquin Phoenix sitten parempi kuin Heath Ledger Jokerina vai ei? Sanon vain, että kyllä ja ei. Se on sama kuin kysyisi joltain, että onko appelsiinit vai mandariinit parempia - se on preferenssikysymys.

Joker on synkin, kyynisin ja realistisin sarjakuvahahmoon perustuva elokuva, joka on koskaan tehty - ohittaen myös Christopher Nolanin ohjaaman The Dark Knight:n siinä ohella. Tämä on elokuva, joka paranee koko ajan paranemistaan, vaikka se aloittaakin matkansa jo alusta asti valmiiksi hyvin korkealta tasolta. Joker on törkeän inhorealistinen, häiritsevä ja mestarillinen elokuva, joka painuu mielen syövereihin yhtenä kaikkien aikojen parhaimpana sarjakuvahahmoihin perustuvana elokuvana.

(LUE LISÄÄ)

Vihdoin! Tämän vuoden suurimmat yllätykset ja onnistujat saatiin vihdoin käsiteltyä läpi uudemman kerran ja seuraavaksi voikin sitten keskittyä vuoden 2020 odotetuimpiin teoksiin, joiden joukosta löytyy massiivisia elokuvia ja potentiaaleja täytettävänä. Tiemme vie sinne siis...

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 29.12.2019

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com