Ohjaus: Takashi Shimizu
Pääosissa: Megumi Okina, Misaki Itô, Misa Uehara,
Yui Ichikawa, Kanji Tsuda, Kayoko Shibata,
Yukako Kukuri, Takako Fuji, Yuya Ozeki
Yui Ichikawa, Kanji Tsuda, Kayoko Shibata,
Yukako Kukuri, Takako Fuji, Yuya Ozeki
Genre: Kauhu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Täytyy kyllä alkuun sanoa, etten ole saanut montaakaan mahdollisuutta perehtyä aasialaisiin elokuviin ja aikoinaan ne eivät minua edes kiinnostaneet alkuunkaan. Nyt asiat ovat toisin, sillä jo valmiiksi kaikkiruokainen elokuvamakuni on laajentunut entisestään ja olen koko ajan kiinnostuneempi uusista suuntauksista ja tyyleistä. Tänään olisi luvassa alkuperäinen Kauna-elokuva, jota en ollutkaan aiemmin nähnyt, mutta olin kuullut paljon hyvää siitä ennakkoon.
Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat odottavaiset, mutta pidättyväiset, sillä en ollut ihan varma minkälaisesta elokuvasta olisi kyse ja miten tarinankerronta eroaisi traditionaalisesta tyylistä. Ainoat Kauna-elokuvat, jotka olin nähnyt aiemmin, olivat amerikkalaiset uudelleenfilmatisoinnit trilogian muodossa ja muistan niistä yllättävänkin paljon, vaikka olinkin hyvin nuorena jo nähnyt ne. Vastasiko Takashi Shimizun alkuperäinen teos sitä ylistäviin kehuihin vai oliko se vain nostalgian havinaa lopulta?
''Kun joku kuolee silmittömän raivon seurauksena, syntyy kirous. Se juurtuu paikkaan, jossa raivon kohde menettää henkensä. Ne, jotka pyrkivät kommunikoimaan kaunaa kantavan hengen kanssa tai sattuvat eksymään rikospaikkaan, joutuvat kirouksen raivon täyttämäksi.''
Tästä asiasta on pakko mainita kyllä se, että tämän elokuvan alussa näytettävän esittelytekstin mukaan ''kirous juurtuu paikkaan, jossa viharikos on tapahtunut'', mutta siltikin elokuvassa seikkaillaan ties missä tahansa muualla, kuin vain talon sisäpuolella. Tietenkin ymmärrämme lopulta, että kirous toimii viruksen lailla ja se pystyy leviämään ihmisestä ihmiseen eri konstein. Kirouksen voi esimerkiksi saada myös läheisen ihmisen kautta yhtälailla kuin kirotun talon vierailun ohessa.
Siitäkin huolimatta asia pisti kyllä silmään ja jätti ehdottomasti miettimään sitä mahdollisuutta, että onko tästä konseptissa nyt vain löytynyt ilmiselvä porsaanreikä vai onko siinä kaiken takana vain suuri väärinkäsitys. Elokuva kuitenkin paranee mitä pidemmälle siinä etenemme. Vaikka aluksi saattaakin olla hiukan haastavaa saada selkoa itse mytologiasta ja kirouksen toimintatavoista, loppua kohden alamme pikkuhiljaa ymmärtämään aiemmin tapahtuneita tapahtumia ja käänteitä paremmin.
Elokuva on jaettu ikään kuin lukuihin, jotka käsittelevät eri hahmojen näkökulmia samaisin tapahtumiin. Ne koostuvat hahmojen kokemuksista ja koettelemuksista, jotka avaavat hiukan tämän eriskummallisen mytologian erityislaatuista luonnetta ja syventävät sitä hyvin kiehtovilla tarinankerronnallisilla ratkaisuilla. Hahmot rakennetaan tarinan ympärille tarpeeksi dynaamisiksi tahoiksi, jotta tarina pysyisi jatkuvassa liikkeessä, mutta paljon syventymistä heihin emme kuitenkaan saa aikaiseksi elokuvan aikana.
On myös hienoa nähdä kuinka niin monta eri näkökulmaa onnistutaan vakuuttavasti lopussa yhdistää yhdeksi täyteläiseksi tarinakokonaisuudeksi. Vaikka rakenteellisesti elokuva eteneekin moitteettomasti, teknisesti on havaittavissa selkeitä ikääntymisen merkkejä. Visuaaliset efektit ovat erittäin epäuskottavia ja maskeeraukset vain osittain onnistuneita. Tämä luultavasti johtuu pienehköstä budjetista. Elokuva ei kuitenkaan siihen sula, vaan ohjaaja Takashi Shimizu onnistui perustamaan varteenotettavuutensa tunnelmansa puolesta.
Jännitys rakennetaan jopa yllättävän monipuolisesti ja innovatiivisesti, vaikka itse säikäytykset eivät olekaan ollenkaan pelottavia. On kyllä pakko sanoa, että teos osaa olla tunnelmaltaan paikoitellen erittäin kutkuttava. Siinä käytetään laadukkaasti hiljaisuutta hyväksi, eikä ainoastaan niin, että katsojalle ulee epämukava olo, mutta myös hyvin turvaton samalla.
Kayakon hahmon alkuperä on hyvin kiehtova kaiken kaikkiaan. On hurjaa ajatella, että vihataposta, voisi muodostua jotain näin ylivertaista. Toki, tätä ideaa on käytetty eri kontekstissa elokuvissa jo pidemmän aikaa, mutta se kuinka tarkasti yksityiskohdat on otettu huomioon tässä elokuvassa, on hyvin vakuuttavaa. Kirous on kuin virus, joka leviää ruton lailla sielusta toiseen piinaten heitä aikaistettuun kuolemaansa.
Ju-On: The Grudge on elokuva, joka onnistuu vaikuttavasti rakentamaan kiehtovan tarinan, tehden sen myös hiukan traditionaalisesta tavasta poiketen. Se osaa olla erittäin kutkuttava ja piinaava tunnelmaltaan, vaikka itse säikäytykset eivät olekaan kovin kummoisia tai ollenkaan pelottavia. Näyttelijät ajavat asiansa ja joihinkin heidän esittämiin hahmoihinsa voi investoitua ainakin pinnallisesti elokuvan aikana.
Lopputulos on kuitenkin lopulta positiivinen, vaikka olisin monta asiaa ehkä hionnutkin entistä efektiivisempää kokemusta varten. Siitäkin huolimatta syystäkin kuuluu monien kauhuelokuvien rakastajien lempielokuviin, vaikka itseeni ei ehkä ihan niin suurta vaikutusta tehnyt. Seuraavaksi etenemmekin jatko-osan pariin Ju-On: The Grudge II:seen, jota en ollut vielä ennakkoon nähnyt. Oli aika muuttaa tämä vääryys...
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti