Pikku naisia | Little Women (2019) - arvostelu

Ohjaus: Greta Gerwig

Pääosissa: Saoirse Ronan, Emma Watson, Florence Pugh,

Eliza Scanlen, Timothée Chalamet, Laura Dern,

Tracy Letts, James Norton, Meryl Streep

Genre: Draama, Romanssi

Kesto: 2 tuntia 15 minuuttia

Tänään on luvassa elokuva, joka ei ensimmäisen julkistuksensa aikana kuulostanut minun korvaani kovin erikoiselta. Se johtui siitä, etten ollut yhtään tietoinen alkuperäismateriaalista tai sen pohjalta tehdyistä aiemmista filmatisoinneista ennakkoon. Päätin lopulta pitää asian sellaisena, jotta pääsisin aivan tuorein silmin ja täysin tietämättömänä katsomaan elokuvaa vailla sen suurempia odotuksia tai paineita. Toki lukaisin elokuvan synopsisin ymmärtääkseni edes jollain tasolla, mistä elokuvassa oli kyse, mutta loput päätin selvittää katsastukseni aikana.

Ainut asia, joka sai odotukseni auttamatta hiukan nousemaan maan pinnalta oli elokuvan tarjoama tähtisikermä, joka pitää sisällään mitä mainioimpia uusia nousevia tähtinäyttelijöitä, sekä hyvin arvostettuja kokeneempia konkareita. Ottamatta mitään muilta pois, odotin innoissani näkeväni kuinka Saoirse Ronan, Florence Pugh ja Timothée Chalamet suoriutuisivat tässä elokuvassa. He ovat ehdottomasti kolme lupaavinta nuorta näyttelijää alalla tällä hetkellä, joten odotan innolla, mitä he tässä elokuvassa tarjoavat katsojilleen.

Elokuva perustuu suosittuun Louisa May Alcottin samannimiseen kirjaan, josta on siis ehditty tekemään jo peräti kuusi eri filmatisointia ennen tätä uutukaista. Kirja perustuu itse kirjailijan lapsuuteen Bostonissa ja suurimmaksi osaksi päähenkilönä, sekä tarinan vetävänä voimana toimiva Jo kuvastaa Louisa May Alcottia itseään. Ohjaaja Greta Gerwig on myös ottanut kirjailijan muista teoksista lisää vaikutteita tähän elokuvaan tehden siitä hieman omaperäisemmän adaptaation.

Käsissämme on siis rakastettu klassikkotarina, joka on viihdyttänyt ja inspiroinut monia naisia ajan mittaan monin eri tavoin. Tarina keskittyy neljään sisarukseen ja heidän elämäänsä 1860-luvun Yhdysvalloissa. Jo March muistelee omaa elämäänsä aikakaudesta toiseen kertoen rakastetun tarinan neljästä Marchin sisaruksesta, jotka elävät elämäänsä hiljaisessa pikkukaupungissa Massachusettsissä.

Tytöt ovat kaikki neljä erilaisia luonteeltaan: Meg, vanhin on kiltti ja äidillinen; Jo, joka on Louisan oma nuoruudenkuva, on poikamainen, vallaton ja kärsii vihanhallinta ongelmista, mutta rakastaa kirjoittamista; Beth on ujo ja musikaalinen; ja Amy nuorin, sievä, temperamenttinen ja taiteellinen. He päättävät elää elämäänsä omien ehtojensa mukaisesti, mutta onko nuorilla naisilla mahdollisuutta toteuttaa itseään 1860-luvun Yhdysvalloissa vai painaako naisten elämäntehtävä -stereotypiat heidät ennaltasovittuun muottiinsa?

Ihan alkuun on pakko kyllä sanoa, että vaikka en oikein osannut odottaa elokuvalta mitään ihmeellistä, en uskonut sen kuitenkaan välttämättä olevan ihan minun kuppini teetä ennakkoon, kun luin tarinan kuvauksen ennen katsastustani. Yllätyksekseni elokuva on kuitenkin erittäin mukaansatempaava ja laadukas kokonaisuus, joka onnistuu vakuuttavasti upottamaan katsojansa tarinansa sisään kertoakseen näistä uniikeista hahmoista ja heidän moninaisista vastoinkäymisistään.

Elokuva hyppii jatkuvasti ajassa nykyhetken ja menneisyyden välillä, mikä aluksi tuntuu hiukan sekavahkolta, mutta hyvin nopeasti se kuitenkin onnistuu tasoittamaan tahtiaan helpottaakseen asetelman hahmottamisessa. Teoksen suolana toimii sisarusten välinen vankkumaton kemia, joka imaisee katsojan kuin katsojan hyvin uskottavaan ja miellyttävään ympäristöönsä. Vaikka elokuva osaakin olla ajoittain hyvin dramaattinen ja surullinen, yllätyin toden teolla kuinka hauska ja lämminhenkinen se olikaan perimmältään.

Emme oikein tiedä katsojana, että mihin tarina suuntaa seuraavaksi, mikä on erinomaista elokuvan kannalta, sillä se osaa olla hyvin arvaamaton. Tilanne muuttuu jatkuvasti ja elokuva uskaltaa leikkiä katsojan tunteilla, kun tämä sitä vähiten odottaa ja toivoo. Jokaisen sisaruksen tarinakaari on kerrottu hyvin mukaansatempaavalla ja luontevalla tavalla, jotka sitten yhdistyvät moitteettomasti yhdeksi suureksi tarinakokonaisuudeksi. Kaikki hahmot eivät tietenkään saa saman verran ruutuaikaa, kuin päähahmot, mutta he palvelevat tarinaa siitä huolimatta erittäin hyvin.

Vaikka elokuva onkin hyvin viihdyttävä ja upeasti tahditettu kokonaisuus, se silti tuntuu paljon pidemmältä, kuin mitä odotin sen olevan. Vaikka kaksi ensimmäistä kolmannesta elokuvasta ovatkin aivan mielettömän laadukkaita, viimeinen tuntuu hyvin turhauttavan venytetyltä. Ei sillä, etteikö se olisi ajanut asiaansa ja niputtanut tarinaa tarpeeksi luontevasti, vaan se ei tuntunut ihan menevän yksi yhteen aiemmin totutun tahdituksen kanssa, minkä vuoksi se tuntuikin niin uuvuttavan pitkältä vimeistelyltä.

Elokuva näyttää vakuuttavasti osia sisarusten yhteisestä muista riippumattomasta matkasta aikuisuuteen ja sen tuomista haasteista, jotka sekä horjuuttavat heidän keskenäisiä suhteitaan, että uskoa omiin rajattuihin oikeuksiinsa. Laura Dernin esittämä Marmee toimii elokuvan aikana heidän esikuvanaan ja järjen äänenä, kun taas Timothée Chalametin esittämä Theodore ''Laurie'' Laurence vetävänä voimana, joka aiheuttaa paljon konflikteja asetelmassa, sekä sisarusten välillä. On hienoa nähdä kuinka sivuhahmotkin tukevat tarinaa ja osallistuvat siihen niin vaikuttavalla tavalla.

Roolisuoritukset ovat aivan mielettömiä kaiken kaikkiaan. Ei ainoastaan, että uskoudumme tarinaan jokaisella solulla, mutta itse suorittajat katoavat upeasti esittämiensä roolien taakse. Haluaisin nostaa aiemmin mainitsemani näyttelijät takaisin parrasvaloon, sillä heistä jokaikinen on erinomainen omissa rooleissaan. Jo Marchia esittävä Saoirse Ronan ansaitsee tunnustusta mielettömän mukautuvasta ja monipuolisesta roolisuorituksestaan ja Amy Marchia esittävä Florence Pugh nousee varmasti viimeistään tämän elokuvan myötä kaikkien tietoisuuteen.

Jo Midsommar - loputon yö -elokuvasta asti olen liputtanut tämän uuden tulokkaan puolesta ja nyt hän vihdoin alkaa puhkeamaan todellakin kukkaansa näyttelijänä. Timothée Chalamet onnistuu yhtälailla tuomaan flirttailevan nuoren rikkaan hahmonsa vakuuttavasti näytölle ja toimii upeasti tasapainottavana osasena naisvoittoisessa tuotannossa. Muut näyttelijät ansaitsevat yhtälailla ylistystä omien hahmojensa esittämisestä, vaikka mielestäni nämä kolme aiemmin manittua ovatkin suurimpia onnistujia elokuvassa.

Elokuvan tarjoamat lavastukset ja puvustukset ovat ensiluokkaisia ja koko tuotannon tyyli tuntuu pursuavan historiallisuutta ja rikkautta. Ei ainoastaan, että ympäristö ja puvustus myy historiallisen ajan tunnun moitteettomasti elokuvan aikana, mutta se lumoaa katsojansa täysin varteenotettavuudellaan. Visuaalisesti elokuva on hyvin miellyttävää katsottavaa ja ajoittain myös hyvin omaperäisesti leikattu, mikä ehdotomasti erottui puolekseen. Yksi tämän hetken vaikuttavimmista säveltäjistä Alexandre Desplat tuo upeasti elokuvan tunnelmaan istuvat musiikkiraidat, jotka säväyttävät monipuolisuudellaan.

Pikku naisia on hyvin laadukas elokuva, joka onnistuu varmasti viihdyttämään kaikkia sukupuolesta ja iästä riippumatta. Olen hyvin tyytyväinen elokuvaan, vaikka muutamat sivuseikat ehkä tuntuivatkin hiukan ylimääräisiltä ja itse lopetus hyvin venytetyltä kaiken kaikkiaan. Jos haluatte rentoutua oikeasta elämästä ja kadota hetkeksi liikkuvan kuvan lumoon, tämä elokuva tekee sen mahdolliseksi. Greta Gerwig ohjaa upean elokuvan, joka yllättäen olikin minun kuppini teetä.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 27.1.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com