Ohjaus: Takashi Shimizu
Pääosissa: Noriko Sakai, Chiharu Niiyama, Kei Horie,
Yui Ichikawa, Ayumu Saitô, Emi Yamamoto,
Erika Kuroishi, Takako Fuji,Yuya Ozeki
Genre: Kauhu
Genre: Kauhu
Kesto: 1 tunti 32 minuuttia
Ensimmäisen asiansa ajavan Ju-On: The Grudge -elokuvan jälkeen oli aika edetä jatko-osaan, jota en ollutkaan aiemmin vielä nähnyt. Odotin elokuvan katsomista innolla ja toiveikkaana, sillä en osannut ennen katsastusta vielä kuvitella, että mihin suuntaan ohjaaja Takashi Shimizu saattaisi viedä konseptin seuraavaksi. Toivoin vain, että saisimme toimivan tarinan lisäksi myös hieman syventävää tietoa sekä itse kirouksesta, että Kayakosta. Onnistuiko ensimmäinen alkuperäinen jatko-osa tekemään niin vai sortuiko se tavanomaisen jatko-osan tapaan kontekstin köyhyyteen ja tarpeettomuuteen?
''Kun joku kuolee silmittömän raivon seurauksena, syntyy kirous. Se juurtuu paikkaan, jossa raivon kohde menettää henkensä. Ne, jotka pyrkivät kommunikoimaan kaunaa kantavan hengen kanssa tai sattuvat eksymään rikospaikkaan, joutuvat kirouksen raivon täyttämäksi.''
Mietin jo ensimmäisen elokuvan aikana näitä tarkoin rakennettuja esittelylauseita, jotka siis näyttäytyvät jokaisen Kauna-elokuvan alussa, että ne eivät ehkä ihan kirjaimellisella tasolla käy aivan järkeen etenkään, jos miettii kuinka useasti ja tiuhaan tahtiin elokuvassa selkeästi käydään kirotun talon ulkopuolella. Toisaalta se käy järkeen, että kirous tarttuu tiukasti sellaiseen ihmiseen, joka on joko käynyt itse paikan päällä kuokkimassa tai nähnyt jotain varoituksen merkkejä Toshion muodossa jonkun toisen kirotun ihmisen lähettyvillä.
Sillä tavalla se kyllä pysyy maalaisjärjellisesti veteen piirrettyjen rajojensa sisäpuolella, mutta kun esittelytekstiä miettii huolellisemmin, niin on hyvin mahdollista, että katsojana saattaa ymmärtää asian väärin, etenkin liian kirjaimellisesti vastaanotettuna. Olen kuitenkin valmis antamaan anteeksi esittelytekstin vajaavaisuutta tässäkin elokuvassa, koska sen ymmärtäminen riippuu lopulta ihan katsojan hahmottamiskyvystä ja ylitarkkaavaisuuden tarpeesta. Sen kyllä vielä mainitsen, että kyseisen seikan olisi voinut tehdä jollain tavalla elokuvan rakentamisvaiheessa alusta ast selväksi, sillä esimerkiksi edellisessä osassa tämä tieto tulee aivan yllättäen vain oman aivojumpan tuloksena, koska asiaan ei koskaan varmistusta saada.
En huomioinut tätä seikkaa edellisessä arvostelussani, sillä ajattelin ihmetellessäni asiaa lisää, että minulta on saattanut mennä jotain ohi elokuvan aikana, mutta se olikin vain yksi lisätieto, joka oli jätetty oudosti kertomatta avausteksteissä. Se olisi ehdottomasti selkeyttänyt kirouksen mytologiaa entistä enemmän katsojalle ennen elokuvan katsomista ja pistänyt selkeät rajat sen kehittymismahdollisuuksille. Mutta ei siitä sen enempää, sillä sama asia kuitenkin toistuu jokaikisessä Kauna-elokuvasarjan osassa...
Jatko-osan aikana oli paljon helpompi päästä tarinaan käsiksi, kun tiesi tasan tarkkaan kuinka tämä omaperäinen tarinakaava ja -kerronta toimi käytännössä. Edeltäjästä eroten, tämä elokuva tuntuu olevan paljon kokeilevammalla jalalla liikenteessä. En edes tarkoita konseptin rajoja, vaikka niitäkin toden teolla venytetään aivan maksimiin tämän elokuvan aikana, mutta se onnistuu yllättävän vakuuttavasti johtamaan katsojaansa harhaan tiettyjen yksityiskohtien ja valintojen seurauksena, joiden vuoksi joudummekin katsojina mahdollisimman nopeasti etsimään vastauksia ja kasaamaan palapeliä parhaamme mukaan pysyäksemme täysin kärryillä tarinan suuntauksesta.
Hahmot ovat valitettavan yksiuloitteisia ja persoonattomia. Tuntuu jotenkin, että heidän tarinakaarensa ovat vain puolitiehen jätettyjä väsähtäneitä kokonaisuuksia, jotka ikään kuin yrittävät parhaansa mukaan rakentaa kiehtovaa asetelmaa hyvin omaperäiselle elokuvalle, mutta niiden vajaavainen keskittyminen ja esillepano jättää katsojan vain ikävästi raapustamaan elokuvan pintaa. Vaikka itse tarina onkin idealtaan hyvin kiehtova ja moniuloitteinen, sen tarjoamat hahmot ovat liian yksitoikkoisia ja sieluttomia saadakseen sen tarjoiltua toivotulla tavalla.
Elokuva on vain ajoittain mukaansatempaava ja muutoin valitettavan aneeminen, sekä alisuorittava kokonaisuus kaiken kaikkiaan, joka tuntuu jopa turhauttavan potentiaaliselta ennakkoon, mutta se ei vain millään onnistu yltämään toivottuun tasoon. Siinä käsitellään hieman lisää Kayakon alkuperää, joka on aina tervetullutta näissä elokuvissa, mutta nämä lisäykset tuntuvat suurimmaksi osaksi vain sivullisilta huomioilta, kuin varsinaisilta tarinaa eteenpäin vieviltä painopisteiltä, joilla olisi suurempi merkitys jatkossa.
Se on kyllä pakko sanoa, että jatko-osa onnistui vakuuttavasti nostamaan sekä visuaalisten efektiensä, että itse säikäytyksiensä tasoa. Elokuvassa on nimittäin hyvin kiehtovia ja omaperäisiä säikäyttelyideoita, jotka yrittävät parhaansa mukaan budjetin antamalla voimalla erota edellisen elokuvan tarjonnasta ja osittain onnistuukin tuomaan hyvin erikoisia asetelmia ja tilanteita näytölle. Siitä huolimatta elokuva tuntuu jotenkin turhan sieluttomalta ja väsyneeltä. Jännittävien kohtausten välissä katsojana tuntuu vain odottavan malttamattomana seuraavaa, koska elokuva ei tarjoa paljoakaan syventävää kontekstia pinnallisten hahmojen muodossa ainakaan.
Jatko-osa ajaa kyllä jossain määrin asiansa, vaikka onkin hyvin alisuorittava kokonaisuutena. Sillä on kyllä hetkensä, mutta edeltäjä tuntuu lopulta paljon vaikuttavammalta ja laadukkaammalta kokonaisuudelta, joka onnistui edes jonkin verran hengittämään konseptin sisällä ja sai katsojan edes jonkin verran investoituneeksi. Tämän elokuvan tapauksessa en oikein tuntenut mitään muuta tunnetta kuin ajoittaista jänniyksen pilkettä yksittäisissä kohtauksissa, mikä kertoo paljon elokuvasta.
Niin kuin aiemmin sanoin, elokuva ajaa asiansa, Sen viimeinen kolmannes niputtaa tapahtumat yhteen ja leikittelee katsojan kanssa pistämällä hahmot jonkin sortin illuusioiden ja näkyjen pyörittämään oravanpyörään. Tuo ryöpytys menee lopulta niin pitkälle, että ylilyövä luonne vain onnistuu sekoittamaan katsojaa ja järkyttävällä tavalla, vetäen hänet elokuvan otteesta lähes kokonaan pois. Konseptin lupaava rakentaminen haaskataan elokuvan sekavalla lopetuksella, joka teoriassa tuntuu ihn kiehtovalta idealta, mutta toteutus epäonnistuu ikävästi.
Ju-On: The Grudge 2 on elokuva, jonka katsoo, mutta ei välttämättä jää ihan päällimmäisenä mieleen kyseisestä elokuvasarjasta. Elokuvassa on paljon ideoita ja mahdollisuuksia, jotka eivät kuitenkaan koskaan tunnu oikein täydentyvän vaadittavalla tavalla. Siitä huolimatta elokuva onnistuu jossain määrin kuitenkin jatkamaan tarua ja viemään sen kiehtovalle sivutielle, jossa kokeillaan rohkeasti uusia asioita ja yksityiskohtia - lopulta kuitenkin alisuorittaen.
Tämä oli hyvin turhauttava ja ristiriitainen kokemus kaiken kaikkiaan. Halusin pitää tästä paljon enemmän, mutta vajaavainen konteksti ja elokuvan sekava rakenne ei vain tuntunut tarjoilevan ideaansa tarpeeksi vakuuttavalla tavalla näytölle, jotta sen olisi voinut ottaa vastaan astetta varteenotettavammalla tavalla. Teos ei ole missään nimessä Kauna-elokuvasarjan huonoin, mutta ei kuitenkaan kovinkaan korkealle listalla yllä. Seuraavaksi tiemme viekin amerikkalaisen trilogian ensimmäiseen osaan Kaunaan...
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti