Ohjaus: Richard Kelly
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Jena Malone,
Maggie Gyllenhaal, Holmes Osborne, Mary McDonnell,
Daveigh Chase, James Duval, Beth Grant
Genre: Mysteeri, Scifi, Jännitys
Kesto: 1 tunti 53 minuuttia
''28 days, 6 hours, 42 minutes, 12 seconds. That is when the world will end.''
Se on mieletöntä ajatella, että vielä kaksi vuotta sitten en tiennyt ollenkaan elokuvan olemassaolosta. Se tuli ohimennen vastaan ja kiinnostuin siitä, kun näin nuoren Jake Gyllenhaalin pääroolissa. Muistan hyvin kuinka ennen katsastustani yritin pähkäillä elokuvan tarkoitusta kryptisen tarinakuvauksen perusteella, mutta vilkas mielikuvitukseni vei minua vaikka mihin eri ulottuvuuksiin kyseisen konseptin kanssa, lopulta yhdenkään vaihtoehdon kuulostamatta täysin loogiselta ja järkevältä suunnalta. Päätinkin lähteä siis katsomaan elokuvaa avoimin mielin, jotta kokemuksestani tulisi mahdollisimman autenttinen.
Vuoden 1988 Middlesexissä, Yhdysvalloissa ongelmainen Donnie Darko vaikuttaa päällepäin varsin tavalliselta teini-iän myrskyjen kanssa painivalta nuorelta. Hän kävelee useasti unissaan ja herää aamuisin milloin mistäkin. Eräänä yönä Donnien yöllisiin vaelluksiin tupsahtaa karmiva jänis nimeltään Frank, joka kertoo teinille, että kahdenkymmenenkahdeksan päivän kuuden tunnin neljänkymmenenkahden minuutin ja kahdentoista sekunnin kuluttua maailma loppuu.
Seuraavana aamuna Donnie herää golf-kentältä ja samaisena yönä Darkon perheen talon katon läpi putoaa lentokoneen turbiini. Kukaan ei osaa selittää, mistä koneesta turbiini on peräisin, mutta sen tippuminen pistää Donnien elämän entistä kummallisemmalle raiteelle, kun tämä yrittää löytää oman paikkansa sekopäisestä maailmasta ja ratkaisun lähestyvälle maailmanlopulle.
Donnie Darko on elokuva, joka ei välttämättä käy jokaisen katsojan järkeen ensimmäisellä kerralla, mutta jossa vastaukset lymyävät kuitenkin pinnan alla. Ei ainoastaan, että se käsittelee laajasti aikamatkustusta, moniulottuvuusteorioita ja päällekkäisiä aikajatkumoita, se myös kertoo tarinan ongelmallisesta teinistä, joka käy läpi jokaisen teinin jokapäiväisiä ongelmia. Elokuva haastaa katsojaansa kysymään kysymyksiä, miettimään ja kokoamaan jokaista mahdollista selitystä näille hyvin eriskummallisille tapahtumille.
Sen lisäksi se pistää katsojan myös etsimään aktiivisesti vastauksia, vaikka tarina onkin kokonaisuudessaan loppupeleissä hyvin tulkinnanvarainen. Tälle elokuvalle on monia uskottavia teorioita olemassa, jotka kaikki enemmän tai vähemmän toimivat omalla nojallaan hyvin, mutta se on katsojasta itsestään kiinni tulkita varsinaista viestiä, joka on niin kryptisesti onnistuttu tuomaan näytölle ohjaajan Richard Kellyn vision pohjalta ja muun tuotantotiimin avustuksella.
Jake Gyllenhaalin esittämä Donnie Darko elää viisihenkisessä perheessä, johon kuuluvat Mary McDonnellin esittämä äiti Rose, Holmes Osbornen esittämä isä Eddie, Maggie Gyllenhaalin esittämä isosisko Elizabeth, sekä Daveigh Chasen esittämä pikkusisko Samantha. Darkot asuvat tavallisessa rauhallisessa naapurustossa, jossa normaalisti ei tunnu tapahtuvan mitään maailmaamullistavaa. Kun Donnie saa tietää tulevasta maailmanlopusta kanipukuiselta pojalta, hän yrittää etsiä vastauksia ja ratkaisuja estääkseen vääjäämättömän kohtalon.
Kun lentokoneen turbiini putoaa Darkon perheen talon päälle, hyvin eriskummallinen kilpailu aikaa vastaan alkaa, jonka aikana Donnie uppoutuu oman häilyvän ailahtelevan mielensä ja alitajuntansa koukeroihin pohtimaan rooliaan tässä uskomattomassa asetelmassa. Mielenterveysongelmiensa vuoksi Donnie käy säännöllisin väliajoin psykiatrilla ja juo vahvoja lääkkeitä helpottaakseen omaa oloaan, mutta nämä lääkkeet vain tehostavat hänen päivänvalohallusinaatioita entisestään.
Hänen käsityksensä oikean elämän ja kuvitellun välillä järkkyy, kun nämä näyt ja eriskummalliset tapahtumat paisuvat entisestään hyvin ylivertaisiksi kokonaisuuksiksi. Pystymme katsojina samaistumaan ristiriitaiseen Donnie Darkon hahmoon, vaikka tiedostammekin hänen ailahtelevan mielenterveytensä vievän teinin pikkuhiljaa kohti mentaalista tuhoaan. Hänen sanomisensa ja tekonsa vaikuttavat kuitenkin yllättävän tavallisilta teinin näkökulmasta katsottuna. Vaikka toivommekin hänelle pelkkää hyvää, hänen toimintansa ja ajattelutapansa kulkevat ristiriidassa toiveittemme kanssa.
Tarina on hyvin monikerroksinen ja -uloitteinen kokonaisuus, joka pompottelee vakuuttavasti monia syviä teemoja ja aihealueita teini-iästä ja sen tuomista ongelmista. Ajalla ja todellisuuksilla leikitteleminen ovat myös suuressa asemassa elokuvan ymmärtämisen ja sisäistämisen kannalta. Elokuva ei anna katsojalleen suoraa vastausta mistään näytöllä tapahtuvasta, vaan pakottaa tämän itse tulkitsemaan tapahtumia ja kokoamaan massiivista kokonaiskuvaa mielessään. Tarinankerronta on elokuvassa hyvin mysteeristä ja mukaansatempaavaa, vaikka onkin hyvin vaativaa katsojan näkökulmasta katsottuna.
Jos katsojana seuraa tarkasti elokuvan tarjoamia tapahtumia ja antaa sen viedä mennessään, kokemus saattaa olla parhaimmillaan hyvinkin euforinen ja mieleenpainuva. Hyvin monilta tahoilta se myös saattaa mennä täysin ohi ja etenkin ensimmäisellä kerralla. Tämä onkin yksi niistä elokuvista, joita kannattaa katsoa uudestaan tietyin väliajoin, sillä jokaisella katsastuskerralla se tarjoaa yhä enemmän ja enemmän syvyyttä ja yksityiskohtia, joita aiemmin ei ollut edes miettinyt pohtivan.
Donnie Darko on elokuva, joka ei ainoastaan ole moderni kulttiklassikko, mutta se on myös erinomainen sellainen. Elokuva tarjoaa paljon pohtivimmille katsojille, sillä sen filosofinen olemus herättää jatkuvasti kysymyksiä kysymyksien perään ja pakottaa heidät vaeltamaan kaivattujen vastauksien perässä pitkin elokuvaa. Se on itselleni täydellinen pohdiskeleva elokuva, joka onnistuu pitämään mysteerisyytensä ja ennalta-arvaamattomuutensa yllä koko kestonsa ajan, eikä sorru esittelemään arvokkaita vastauksiaan näkyvillä. Donnie Darko kuuluu ehdottomasti omiin suosikkielokuviini.
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti