Luoja: Charlie Brooker
Pääosissa: Jesse Plemons, Rosemarie DeWitt, Andrea Riseborough, Georgina Campbell,
Maxine Peake, Letitia Wright, Cristin Milioti, Brenna Harding,
Kiran Sonia Sawar, Joe Cole, Jake Davies, Douglas Hodge
Maxine Peake, Letitia Wright, Cristin Milioti, Brenna Harding,
Kiran Sonia Sawar, Joe Cole, Jake Davies, Douglas Hodge
Genre: Draama, Scifi, Jännitys
Jaksoja: 6
Hyvin potentiaalisen ensimmäisen, sitäkin paremman toisen tuotantokauden ja vielä sitäkin paremman kolmannen tuotantokauden jälkeen onkin aika edetä seuraavan kauden pariin. Black Mirror -sarja koostuu lukuisista erilaisista tarinoista ja konsepteista, jossa tulevaisuus ja kehittynyt teknologia ovat jossain muodossa vaikuttamassa hahmoihin ja ympäristöön. Jokainen asetelma ja maailmankuva eroaa toisistaan jopa yllättävän radikaalisesti ja katsojina yritämme investoitua tähän eriskummalliseen maailmaan, joka voisi ihan hyvinkin olla omamme jonain päivänä teknologian nopean kehityksen myötä.
Ideat kehityksestä ja tulevaisuuden maailmasta ovat kun tavallisen kaduntallaajan suusta tuotuja kokonaisuuksia hullujen teorioiden muodossa, joita visualisoidaan parhaan mukaan sarjan aikana. Vaikka paperilla nämä ideat kuulostavatkin älyttömän uskomattomilta ja suoraastaan älyvapailta, visualisoidessamme ne näytöllä, sarja saa kuitenkin idean kuin idean näyttämään astetta uskottavammalta ja varteenotettavammalta kokonaisuudelta.
Neljäs kausi pitää sisällään kuusi kokopitkää jaksoa ja moni niistä ylittävät tunnin rajan. Normaalisti jokainen jakso kertoo oman tarinansa sitoutumatta toisiinsa millään tavalla, mutta kauden viimeinen jakso rikkoo tämän putken ensimmäistä kertaa ja kunnolla. Tämä sarjan rakenne on siitä mahtava valinta tekijöiltä, että katsojana voi tarvittaessa valita halutut jaksot katsottavaksi ja silti pysyä sarjan kärryillä moitteettomasti.
Odotukseni ovat alun skeptisyydestä kääntyneet nousujohteiseen lentoon, joka tuntuu vain jatkuvasti kasvavan. Toivonkin neljännen tuotantokauden onnistuvan yllättämään minut jälleen kerran uusilla ideoillaan ja konsepteillaan. Hyvin vakuuttavan kolmannen tuotantokauden jälkeen olikin kiehtovaa nähdä, että onnistuuko sarja vihdoin lyömään itsensä lopullisesti läpi vai onko rahkeet alkaneet pikkuhiljaa hiipumaan.
Ensimmäisessä jaksossa ''USS Callisterissa'' kapteeni Robert Daly johtaa avaruuden keskellä tutkivaa miehistöään viisaasti ja rohkeasti. Avaruusaluksen uusi tulokas Nanette Cole huomaa kuitenkin pian, ettei kaikki olekaan sitä, miltä näyttää. Onnistuuko nainen nainen selvittämään epäilyttävältä vaikuttavan kapteenin todelliset motiivit vai onko kyse vain väärinkäsityksestä?
Jakso alkaa hyvin nostalgisella ''startrekmäisellä'' minijaksolla, joka keventää tunnelmaa alkuun hyvin miellyttävällä tavalla kalbroiden tunnelman juuri sopivalle epätietoiselle tasolle. Sen jälkeen pääsemmekin itse asiaan. Robert Daly on Callister-organisaation tekninen johtaja, joka haaveilee ylimmän toimitusjohtajan paikasta. Hän ei ole kovinkaan suosittu työpaikallaan kollegoiden pitäessä häntä hyvin outona ja itsekeskeisenä tapauksena.
Jesse Plemonsin esittämä Robert on suunnitellut organisaatiolle hyvn menestyksekkään Infinity-koodauksen, joka mahdollistaa aivan uuden viruaalisen todellisuuden, jossa ihmiset voivat avoimessa pelimaailmassa olla itse mukana pelin kulussa. Infinityä ihaillaan maasta taivaisiin, mutta mies itse tuntee siitäkin huolimatta olevansa hyvin aliarvostettu Callisterin organisaatiossa. Hän on nörtti, joka on saanut suurimman inspiraationsa Space Fleet -televisiosarjasta, joka lopulta muokkasi miehen elämän totaalisesti.
Cristin Miliotin esittämä Nanette Cole tulee uutena tulokkaana työskentelemään Callisterin pelimoottoriosastolle ja tämä avaa hänelle mahdollisuuden tavata oman esikuvansa Robertin. Nainen huomaa kuitenkin pian, ettei Callisterissa ole kaikki niin prameaa ja tervettä, kun mitä päällepäin näyttäisi. Kiehtovasti jakso alustaa asetelmansa Robertin hahmon pakkomielteen ympärille ja asettaa katsojan vakuuttavasti emotionaaliseen ristiriitaan tarinan ekaloituessa synkille vesille.
Konfliktit ovat suuria ja hahmojen haasteet ajoittain ylipääsemättömän toivottomia, mikä pitää huolen siitä, että tarina ptää tiukasti otteessaan pitkän kestonsa aikana. Hyvin selvät ja suorat viittaukset Star Trekiin ovat sarjojen ja elokuvien kannattajille varmasti todellista herkkua, kun seuraamme miehistön räikyvää rutiinia avaruuden ulottuvassa ympäristössä. Jakson lopetus on myös samaan aikaan sekä onnellinen, että brutaali. Jatko jää myös täysin auki katsojan mielikuvituksen varaan leijumaan kuin avaruudessa konsanaan.
Toisessa jaksossa ''Arkangelissa'' yksinhuoltajaäiti Marie on huolissaan tyttärensä Saran turvallisuudesta ja tilaa modernin laitteen, joka seuraa tytön sijainnin lisäksi paljon muutakin. Onko laite kuitenkaan eettisesti sopiva pienen tytön kasvatukseen ja vaikuttaako sen olemassaolo radikaalisesti tämän käsitykseen maailmasta?
Maailmassa on monenlasia vaaroja, joita ei aina pysty väistelemään. On ymmärrettävää, että kaikki yrittävät selvitä elämästään omin lähestymistavoin, vaikka tavat saattaisivatkin olla epäeettisiä ja kyseenalaisia perimmiltään. Äidit ovat kuitenkin aina valmiita tekemään pikkuistensa puolesta mitä tahansa, jotta he olisivat turvassa ja saisivat mahdollisimman hyvän kasvatuksen elämäänsä. Heidän rakkautensa omiin lapsiinsa on kuin säkenöivä timantti - vahva, mutta särkyvä.
Eräänä pävänä Rosemarie DeWittin esittämä Marie vie pienen Saransa puistoon leikkimään, mutta hienolta vaikuttava päivä muuttuu kuitenkin nopeasti painajaiseksi, kun tyttö yllättäen katoaa kuin tuhka tuuleen. Monen hyvin stressaavan tunnin etsinnän jälkeen tyttö löydetään kunnossa ja terveenä puiston lähettyviltä. Ikävä tapahtuma saa Marien toimimaan ja hän vie Saran Arkangelin toimistolle hakemaan vallankumouksellisen implantin, jonka avulla äiti pystyisi paikantamaan tyttärensä ja seurata hänen elämäänsä lapsensa silmin.
Vallankumouksellinen teknologia tarjoaa käyttäjilleen turvallista ilmapiiriä ja rauhaa sielulle tiukoissakin paikoissa. Implantin ominaisuudet ovat mittavat, mutta yksi niistä kuitenkin erottuu heti Marien silmään erikoisena lisäyksenä - sensurointi. Sensuroinnilla vanhempi pystyy lieventämään ärsykkeitä, joita kokee lapselleen haitallisiksi ja vaarallisiksi.
Ideahan itsessään on ihan hyvätahtoinen, mutta se sotii kuitenkin rajusti lapsen kasvatuksen tukipilareita vastaan. Jos lapsi ei näe tai koe mitään pelottavaa tai vaarallista elämässään, hän ei pysty myöskään myöhemmin hahmottamaan sellaisia tilanteita arkipäiväisistä asioista - puhumattakaan hyvän ja pahan erottamista toisistaan. Se meinaa sitä, ettei lapsi pysty elämään tulevaisuudessa varuillaan ja valmiina pahimpaan, vaan kaikki tapahtumat ja konfliktit tuntuvat käytännössä vaaraa.
Ideahan itsessään on ihan hyvätahtoinen, mutta se sotii kuitenkin rajusti lapsen kasvatuksen tukipilaireita vastaan. Jos lapsi ei näe tai koe mitään pelottavaa tai vaarallista varhaisessa vaiheessa elämäänsä, hän ei pysty myöskään myöhemmin hahmottamaan sellaisia tilanteita arkipäiväisistä käänteistä - puhumattakaan hyvän ja pahan erottamisesta toisistaan. Se meinaa sitä, ettei hän pysty myöhemmin elämään elämäänsä varuillaan ja valmiina arkipäiväisiin koetttelemuksiinsa, sillä kaikki vaarallisetkin tapahtumat tuntuvat vaarattomilta sensuroinnin vuoksi.
Jakso osaa olla hyvin lämminhenkinen, mutta samaan aikaan se nostattaa hyvin painavia teemoja katsojan käsiteltäväksi. Ihmisen psykologia on keskeisessä asemassa tarinan ydintä, kun seuraamme Saran epätavanomaista lapsuutta ja varttumista vuosien varrella. Äidin pakkomielteinen seuraaminen ajaa tilanteen hyvin ristiriitaiseksi, jonka aikana tunteen kuohuvat ja ikäviä asioita paljastuu. Tämä ajaa Marien ja Saran välit myrskyisälle tielle, jonka aikana katsoja pohtii ihmisen erityislaatuista ajattelutapaa ja sen samaistuttavaa luonnetta.
Kolmannessa jaksossa ''Crocodilessä'' arkkitehti Mia Nolan yrittää estää salaisuutta paljastumasta, kun samaan aikaan vakuutustutkija Shazia Akhand kerää ihmisiltä muistoja läheisestä onnettomuuspaikasta. Onnistuuko Mia luikertelemaan tiukasta paikasta kuiville vesille vai onko ylivertainen teknologia kuitenkin aina askeleen edellä?
Kaikilla on varmasti joitain muistoja nuoruuden vuosilta, jotka ovat jääneet kummittelemaan mieleen vielä vuosienkin päästä. Joillakin ne saattavat olla traumaattisia kokemuksia ja toisilla omien typerien tekojen aikaansaannoksia. Jakson aikana keskitymmekin hyvin keskeisesti molempiin, kun Andrea Riseboroughin esittämä Mia joutuu nuorempana traagiseen onnettomuuteen. Hän ei itse suoranaisesti sitä aiheuttanut, mutta joutuu siihen kuitenkin mukaan pakon edessä entisen poikaystävänsä Robin kanssa.
He sopivat keskenään hautaavansa salaisuuden mukanaan, mutta vuosien päästä Robin omatunto alkaa kolkuttelemaan. Ajautuessaan sanaharkkaan tämän kanssa Mia aiheuttaa uuden vakavan onnettomuuden, joka pistää liikkeelle hyvin riskialttiin tapahtumaketjun, jonka määränpää on täysi mysteeri. Tapahtumapaikan vieressä tapahtuu samaan aikaan yliajo, jota Kiran Sonia Sawarin esittämä vakuutustutkija Shazia lähtee tutkimaan.
Pitkän välttelyn jälkeen tiet yllättäen risteävät ja Mia joutuu todellisen koetuksen äärelle etsimään vaihtoehtoja pakoonsa. Seuraamme kiihkeästi, kuinka naisen salailu hankaloittuu entisestään, kun pahaa-aavistamattoman vakuutustutkijan jäljet johtavat tämän oman onnettomuuden äärelle. Jakso vakuuttavasti johdattelee katsojan sympatisoimaan Mian koettelemuksia, mutta kun tilanne eskaloituu radikaalisti, katsoja ajautuu emotionaaliseen ristiriitaan yrittäessään valita puolensa kahden hahmon välillä.
Mitä ihminen onkaan valmis tekemään salaisuutensa nähden? Mihin kauheuksiin tämä kykenee yltämään paineenalaisena? Jakso käsittelee traagisia ja painavia teemoja inhimillisyydestä ihmisten mielen kierouteen, jotka varmistavat, että katsoja uppoutuu piinaavan asetelman äärelle seuraamaan yhden virheen paisumista ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi. Ajautuvatko salaisuudet aina vääjäämättömästi paljastumiseen vai pystyykö totuutta kuitenkin kierrellä ja kaarrella ikuisuuksiin?
Neljännessä jaksossa ''Hang the DJ:ssä'' deittailuohjelman parittamat Frank ja Amy alkavat pitkän etsintänsä aikana kyseenalaistamaan järjestelmän logiikkaa, joka määrää kaikille suhteille viimeisen voimassaolopäivän. Onko pitkän prosessin takana jotain faktuaalista perää vai onko matkassa kyse kuitenkin jostain aivan muusta?
En uskalla olettaa varmana tietona, mutta uskoisin vahvasti, että lähes kaikki ovat joskus kokeilleet deittisovelluksia elämänsä aikana. Joillekin kokemukset ovat suurimmaksi osaksi positiivisia, kun taas toisille ehkä jopa katastrofaalisia. Näiden sovellusten ideahan on teoriassa aika hyvä, sillä ennen ensitapaamista vo saada jo jonkin tason käsityksen toisesta osapuolesta, vaikkei fyysisesti pääsisikään näkemään tätä. Ensivaikutelman perusteella pystyy useasti jo sanomaan, että onko keskustelu kaiken sen ajan arvoista ja johtaako se loppupeleissä mihinkään.
Jaksossa käytetty teknologia on siitä erikoinen tapaus, että se tekee tämän ensianalysoinnin käyttäjiensä puolesta ja sovittaa hedän persoonansa rakentamat algoritmit yhteen toinen toistensa kanssa etsiessään käyttäjälle sitä oikeaa loppuelämäksi. Järjestelmässä on kuitenkin erikoinen koukku kolikon kääntöpuolella, joka pakottaa käyttäjän kuin käyttäjän viettämään vain tietyn määrän aikaa toisen osapuolen kanssa. Jokaiselle suhteelle on määrätty voimassaoloaika, jota molemmat osapuolet joutuvat noudattamaan tilanteessa kuin tilanteessa.
Seuraamme jakson aikana kahta uutta tulokasta Joe Colen esittämää Frankiä ja Georgina Campbellin esittämää Amyä, jotka kokeilevat omaperäistä ohjelmistoa löytääkseen toisen puoliskonsa muiden kandidaattien joukosta. He joutuvat käymään monta suhdetta läpi, jotta järjestelmä pystyisi hahmottamaan heidän vahvuutensa ja heikkoutensa etsinnän edistämiseksi. Aina nämä suhteet eivät ole mitään kukilla tanssimista, vaan hahmot joutuvat kokemaan monenlaisia koettelemuksia matkallaan kohti parempaa huomista.
He alkavat kyseenalaistamaan ohjelmiston varteenotettavuutta, jolloin sen todellisen tarkoituksen etsiminen alkaakin. Tarina nappaa katsojastaan tiukasti kiinni heti alusta asti ja pitää yllättävänkin upeasti kiinnosuksen katossa hyvin uniikin ja muuntautuvan konseptinsa voimin. Jaksossa on paljon hyvin samaistuttavia piirteitä pienistä ykstyiskohdista suurempiin teemoihin liittyen deittailemiseen ja parisuhteisiin, jotka varmasti nostavat monia muistoja omista kokemuksista takaisin mieleen. Mitä on rakkaus? Miten voi saada selville toisen olevan se oikea vai tuleeko se hetki aina satumaisesti näköpiiriin kuin tyhjästä?
Viidennessä jaksossa ''Metalheadissä'' tarvikkeita etsivä ryhmä tapaa hylätyssä varastossa häikäilemättömän vihollisen, joka eliminoi kaikki vaeltelevat sielut näkökentässään. Ei-toivotun tapaamisen vuoksi Bella joutuu vetäytymään ja pakenemaan ankeaan erämaahan. Onnistuuko hän eksyttämään edistyksellisen vihollisensa kannoiltaan vai oliko yllättävä tapaaminen paha enne tulevasta?
Kaikki ovat joskus varmasti kuulleet kuvitellusta asetelmasta, jossa muukalaiset hyökkäisisivät Maahan ja valtaisisivat sen tai ihmisen kehittämän teknologian kapinasta, joka ajaisi luojat lopulta perikatoonsa. Vaihtoehtoisia teorioita on lukuisia saatavilla, mutta tässä post-apokalyptisessa maailmassa ihmiset yrittävät selviytyä autiossa ympäristössä tuntemattoman maailman vallanneen vihollisen käsissä - tai ainakin katsojilleen tuntemattoman.
Vaikka jakson konsepti itsessään onkin perimmiltään kiehtova tapaus, laiha konteksti ja hyvin yksiuloitteinen päähahmo tekee kokonaisuudesta hyvin pitkästyttävän seurattavan, kun odotamme jotain tapahtuvan. Jokainen hetki tuntuu kyllä painostavalta, eikä holtittomuuteen ja hosumiseen ole varaa vaaran vaaniessa jatkuvasti kulman takana, mutta katsojan näkökulmasta katsottuna jatkuvasti tuntuu kuitenkin siltä, että tarinasta puuttuisi suuria ja keskeisiä aspekteja, jotka jättävät ikävästi tämän kiehtovan idean täysin auki ja levälleen.
Emme pääse emotionaalisesti tarinaan käsiksi, vaikka kaikki mahdollisuudet olisivatkin tarjolla. Asetelma ja syy siihen jää aivan mysteeriksi, jonka voi jättää tietenkin oman mielikuvituksen varaan hahmottumaan omaksi teoriaksi, mutta jaksolla ei ole tarpeeksi kontekstiä ja sisältöä, jotta siitä saisi paremman ja uskottavamman käsityksen. Vaikka Bellan motiivit ymmärtääkin ja hänen pyrkimyksensä selviävätkin jakson lopussa, siihen ei vain pysty investoitumaan toivotulla tavalla, jotta emotionaalinen potku olisi efektiivinen.
Vaikka tarinallisesti jakson laahustaminen jää valitettavan laihaksi kokemukseksi, löysin kokonasuudesta jotain hyvääkin. Tekninen toteutus on mainiolla tasolla ja pidin hyvin paljon etenkin visualisesta lähestymistavasta, jota ohjaaja ajoi takaa. Mustavalkoisuus ja painava kontrasti saa jakson tuntumaan hyvin dramaattiselta ja painostavalta, mutta vaikka ulkokuori onkin upea, sisältö jää ikävän ontoksi.
Kuudennessa jaksossa ''Black Museumissa'' autoilija löytää pölyisen maantien laidalta museon, jossa on esillä harvinaisia rikosesineitä ja järkyttävä päänähtävyys. Onko museon esineillä enemmän kerrottavanaan, kuin vain omistajan kertomat hyiset tarinat, vai paljastuuko niistä jotain paljon isompaa ja häiritsevämpää?
Letitia Wrightin esittämä Nish saapuu ohikulkumatkallaan vanhalle huoltoasemalle lataamaan autonsa akkuja. Siellä hän törmää hyvin epätavanomaiseen museoon, joka seisoo keskellä autiota erämaata. Douglas Hodgen esittämä museon omistaja Rolo Haynes kutsuu naisen erikoiselle näyttelykierrokselle, joka sisältää hyvin epätavanomaisia ja pohjimmiltaan häiritseviä esineitä.
Jakso on hyvin mukaansatempaava ja kutkuttava kokonaisuus, joka eskaloituessaan muuntautuu hyvin moniuloitteiseksi kokemukseksi katsojan vastaanottamaksi. Rolo kertoo Nishille häkellyttäviä tarinoita näyttelyn esineistä, joiden kanssa on ollut itse jollain tavalla tekemisissä. Tarinat ovat hyvin painostavia ja häiriintyneitä luonteeltaan. Jännitys kasvaa kasvamistaan vakuuttavalla tavalla ja pystymme katsojina investoitumaan täysillä jakson tarjontaan etenkin emotionaalisella tasolla.
On kiehtovaa, että Rolon kertomat tarinat vosivat hyvinkin olla täysin omia irrallisia Black Mirror -jaksoja perimmiltään, mutta ne ovat kuitenkin tällä kertaa ujutettu kekseliäästi yhteen kokonaisuuteen. Tarina tarinalta alamme kiinnostumaan jakson mysteerisestä lopputulemasta, joka pysyy visusti ja vakuuttavasti piilossa näköpiiristämme jakson lopulliseen juonenkäänteeseen asti. Itse käänne on erittäin efektiivinen ja pysäyttävä.
Jännityksen nousujohteinen rakennusprosessi jakson aikana on ihailtavaa seurattavaa, sillä vaellamme koko ajan täydellisessä epätietoisuudessa tulevasta ja kun sen perimmäinen motiivi paljastuu, onnistuu se vakuuttavasti kääntämään koko asetelman päälaelleen. On myös huikeaa kokea se, että museo on pullollaan viittauksia ja esineitä, joita on käytetty aiemmin Black Mirror -jaksoissa pahantekoon, tai jotka muuten vain liittyvät keskeisesti käsiteltäviin rikostapauksiin. Tämä kumoaakin samalla teoriat jaksojen yhdistämättömyydestä ja mahdollisista rinnakkaistodellisuuksista.
Black Mirror -sarjan neljäs tuotantokausi jatkaa siitä mihin kolmas tuotantokausi jäi. Laadullisesti sarja pysyy aikalailla samalla tasolla, mutta mikä tärkeintä, se onnistuu pitämään omaperäisen konseptinsaa yllä edelleenkin, vaikka yksi heikompi jakso joukosta löytyykin. On hienoa nähdä, että tekijöiltä tuntuu löytyvän ideoita jatkuvasti lisää. Sarja käyttää innovatiivisesti uusia näkökulmia ja lähestymistapoja hyväkseen pitääkseen konseptinsa tarpeeksi tuoreena ja omaperäisenä.
Netflixin alaisuuteen siirryttyään toisen tuotantokauden jälkeen, Black Mirror -sarja on ottanut suuren harppauksen etenkin teknisestä näkökulmasta katsottuna. Ei ainoastaan, että tarinat tuntuvat olevan paljon laadukkaammin tahditettuja ja perusteellisempia kokonaisuuksia, mutta jaksot näyttävät kokonaisvaltaisesti törkeän upeilta visuaalisilta aikaansaannoksilta. Roolisuoritukset ovat mielettömiä ja näyttelijät ottavat valokeilansa vakuuttavasti haltuunsa tilaisuuden tullessa.
Black Mirror -sarja on kyllä suosionsa ansainnut. Vaikka ennakkoon olin hyvin epävarma ja skeptinen sen suhteen, on pakko kyllä myöntää, että se on onnistunut vakuuttamaan minut varteenotettavuudestaan. Vaikka sarja vaatiikin katsojaltaan jonkin verran heittäytymistä raiteille, saa se uskomattoman ylilyövät ideatkin näyttämään uskottavilta hyvin upean ja laadukkaan toteutuksen johdosta. Odotukseni viidennettä tuotantokautta kohtaan ovat luonnollisestikin korkeat kahden aiemman kauden näyttäessä, että innovatiivisuutta ja ulottuvuutta löytyy sekä teknisestä, että emotionaalisesta näkökulmasta katsottuna.
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti