Venom (2018) - arvostelu

Ohjaus: Ruben Fleischer

Pääosissa: Tom Hardy, Michelle Williams, Riz Ahmed,

Scott Haze, Reid Scott, Jenny Slate, Melora Walters, Peggy Lu,
Malcolm C. Murray, Sope Aluko, Wayne Pére, Michelle Lee

Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi

Kesto: 1 tunti 52 minuuttia

Alkuun on pakko kyllä mainita, että olen pienestä pitäen ollut Hämähäkkimiehen suuri ihailija. En välttämättä suurin maailmassa, mutta hahmo on ehdottomasti ollut minulle hyvin tärkeä lapsuudestani asti ja sen vaikutus on kestänyt aikaa erinomaisesti myös nykypäivään asti. Sarjakuvista elokuviin ja animaatiosarjoista videopeleihin olen vuosien saatossa keinunut sankarini mukana pitkän matkan, eikä loppua tunnu näkyvän. Nyt ei ole kuitenkaan Hämähäkkimiehen vuoro vallata huomiotani, sillä kyseinen elokuva keskittyykin hänen arkkivihollisensa Venomiin.

Venom on supersankarielokuva, joka perustuu Marvel Comicsin samannimiseen hahmoon, jonka voi yleisimmin yhdistää sarjakuva- ja elokuvakulttuurissa Hämähäkkimiehen seikkaluihin. Kyseinen elokuva on Sony Picturesin ensimmäinen Marvel-elokuva, jonka olisi tarkoitus aloittaa uusi jaettu elokuvauniversumi. Tässä universumissa esiintyy kuuleman mukaan pitäisi esiintyä lukuisia ja ehkä joillekin tahoille tuntemattomia Marvel-hahmoja, joiden elokuvaoikeudet Sony Pictures toistaiseksi omistaa.

Venom on esiintynyt aiemminkin elokuvien maailmassa Sam Raimin ohjaaman Hämähäkkimies-trilogian päätösosassa, joka taas jakoi mielipiteet täysin kahtia sekä itse elokuvan, että hahmon mukanaolon suhteen. Tämä avaruudesta lähtöisin oleva symbiootti on yksi kaikkien aikojen suosituimmista kelmeistä, joita on Marvel-sarjakuviin luotu, joten oli vain ajan kysymys, että milloin näkisimme sen uudestaan elokuvien maailmasta.

Elokuvan inspiraatioina toimivat pääosin sarjakuvatarinat Venom: Lethal Protector ja Planet of Symbiotes. Se sai murskaavan vastaanoton kriitikoiden puolesta, kun taas muille katsojille se yllätyksellisesti nousi ylistyksien arvoiseksi tuotokseksi. Itse odotin julkaisua kuin kuuta nousevaa, joten paineet olivat kovat ennakkoon. Toivoin kuitenkin, että ohjaaja Ruben Fleischer onnistuisi tuomaan yleisösuosikin näytölle mahdollisimman uskottavasti ja eeppisesti. Onnistuiko hän lopulta siinä?

Asutuskelpoisia planeettoja etsivä Life-säätiö löytää avaruudesta komeetan, joka on täynnä symbioottisia elämänmuotoja. He tuovat paluumatkallaan Maahan neljää eri sorttia, mutta yksi niistä pääsee yllättäen vapaaksi sukkulan tehdessä odottamattoman pakkolaskun Aasian maaperälle. Paennut symbiootti löytää muutaman mutkan kautta paikkansa journalisti Eddie Brockista, joka huomaa pian saaneensa yliluonnollisia voimia potien samalla erityislaatuisia oireita. Life-säätiön johtaja Carlton Drake pistää parhaat miehensä etsimään puuttuvaa symbioottia, mutta huomaavatkin pian, että edessä odottaa vaikeampi operaatio.

Elokuva alkaa hyvin ristiriitaisissa tunnelmissa. Asetelmaa lähestytään monesta eri näkökulmasta ja monella eri tavalla, minkä vuoksi se saattaakin tuntua tunnelmallisesti hyvinkin ailahtelevalta kokonaisuudelta. Aluksi elokuva alustaa symbiootin karkumatkan kauhuelokuvamaisine ratkaisuineen, kun taas hetken päästä Tom Hardyn esittämä Eddie Brockin hahmo esitellään ikään kuin se olisi osana komediaelokuvaa konsanaan. Elokuva hakee ensimmäisen kolmanneksen aikana tyyliään ja tapaa yhdistää tiettyjä seikkoja jopa turhan kauan aikaa, ennen kuin se pääsee varsinaiseen materiaaliin, mikä saattaa hiukan ihmetyttää näin katsojan näkökulmasta katsottuna.

Ei ainoastaan, että tunnelma heittelehtii rajusti ääripäästä toiseen, mutta ajassa hypitään sitäkin aktiivisemmin eteenpäin ensimmäisen kolmanneksen aikana, minkä vuoksi tuntuu, että alustus jää hiukan puolitiehen ja hätäisesti rakennetuksi. Tietyt tarinankerronnalliset ratkaisut tuntuvat hyvin väkinäisiltä ja uskomattoman teennäisiltä, minkä vuoksi niille uskoutuminen saattaa tuntua hankalalta. Eddien onnellinen elämä kääntyy hetkessä törmäyskurssille ja muutos tuntuu tapahtuvan niin nopeasti vailla varsinaista emotionaalista potkua, että käsitys luonnollisesta investoitumisesta katoaa silmänräpäyksessä tuonpuoleiseen.

Eddien hahmoa on muutettu sarjakuvista, jotta hän vosi toimia tarinan vetonaulana paremmin, sillä Eddie Brockin Venomin synty on alunperin niin tiiviissä siteessä Hämähäkkimieheen, jota ei uudessa elokuvasarjassa käyttöoikeuksien vuoksi voi käyttää. Tämän vuoksi lähestymistapaa on jouduttu muuttamaan rajusti, jotta Venomin tarinan saisi uskottavasti muodostettua itsenäseksi kokonaisuudeksi. Peter Parkerin ilkeimpänä koulukiusaajana tunnettu Eddie Brock on tällä kertaa pelokas poika, joka haluaa päästä symbiootista eroon, kun taas sarjakuvien maailmassa tämä symbiootti vain tehostaa miehen itsekeskeisyyttä ja vallanhimoa entisestään.

Elokuvan aikana investoidumme Eddien hahmoon hyvin pinnallisella tasolla, vaikka hän vaikuttaisikin päällepäin ihan miellyttävältä tapaukselta. Välitämme tavallaan hänen tulevaisuudestaan, mutta kovin paljoa ei itse elokuvakaan vaadi katsojan ponnistelevan, jotta hahmo itsessäänkin tuntuisi syvällisemmältä tapaukselta. Eddien vastoinkäymiset ajavat miehen vääjäämättömästi umpikujaan, mutta avaruudesta Maahan saapunut symbiootti ikään kuin pelastaa tämän antamalla miehelle uuden mahdollisuuden olla jotain merkityksellistä, vaikka työkaluna Venomille toimisikin lopulta.

Vaikka investoituminen Eddien hahmoon ei olekaan ihan vaadittavalla tasolla, pystymme jollain tasolla samaistumaan erikoisien tapahtumien herättämiin tunteisiin, joita mies kokee kaikkien näiden massiivisien muutoksien hetkinä. Eddien ja Venomin ristiriitainen suhde muuttuu nopeasti toverillisemmaksi ajan kanssa, mikä taas toimii elokuvan parhaimpana yksityiskohtana. Vaikka heillä onkin toisistaan eriävät motiivit ja päätepysäkit, he oppivat molemmat antamaan jotain itsestään saadakseen jotain vastineeksi takaisin.

Vaikka elokuvassa otetaankin paljon oikoteitä ja vapauksia kiertää maalaisjärjellisiä seikkoja, se on kokonaisuudessaan erittäin vauhdikas ja mukaansatempaava tapaus kaiken kaikkiaan. Kevytmielisenä viihdykkeenä elokuvaa toimii moitteettomasti ja aiheuttaa siinä samalla monia hupaisia tilanteita epäloogisilla ratkaisuillaan. Visuaalisesti elokuva on miellyttävästi kuvattu kokonaisuus, joka tuo paljon tuotannollista lisäarvoa monipuolisine artistisine ratkaisuineen. Vaikka kuvaus onkin asiansa ajavaa, visuaaliset efektit eivät oikein useasti tunnu ylettyvän vaaditulle tasolle.

Venomin ulkonäkö itsessään on erinomainen ja suht koht tarkka adaptaatio sarjakuvista. Käyttäytyminenkin on kuin suoraan kuvakirjojen sivuilta konsanaan, mutta hänen liittämisensä elokuvan maailmaan onkin sitten selkeästi paikoitellen hankalaa toteutettavaa. Efektit kokonaisuudessaan muistuttavatkin kovasti 2000-luvun alun supersankarielokuvista, joissa ne useinmiten ponnahtivat esille kimaltelevina sotkuina. Elokuvassa on kyllä yksi näyttävä artistinen toteutus efektien suhteen, joka onnistuu yllättämään varteenotettavuudellaan, mutta kun muu materiaali jää kauas pois sen tasosta, on kyseinen hetki vain pieni lohtu kaiken keskellä.

Venom on valitettavasti vain keskinkertainen elokuva, vaikka se toimiikin moitteettomasti kevytmielisenä viihdykkeenä katsojalle kuin katsojalle. Vaikka tiedostankin elokuvan heikkouden, kun puhutaan rakenteellisista seikoista, se on siltikin siitäkin huolimatta yllättävän viihdyttävä paketti kokonaisuudessaan. Tom Hardyn karismaattinen, mutta hupaisa roolisuoritus kantaa elokuvaa kuitenkin olkapäillään alusta loppuun asti. Saa nähdä, mitä tekijät keksivät jatko-osan suhteen, sillä näillä eväillä pelkästään ei elokuvauniversumia pystyssä kovinkaan pitkään pidetä.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 11.7.2020
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com