Ohjaus: John Krasinski
Pääosissa: Emily Blunt, John Krasinski, Millicent Simmonds,
Noah Jupe, Cade Woodward, Leon Russom
Genre: Draama, Kauhu, Scifi
Kesto: 1 tunti 30 minuuttia
Seuraavaksi luvassa olisikin hyvin mielenkiintoinen elokuva. Otamme nimittäin käsittelyymme vuonna 2018 julkaistun kauhuelokuvan Hiljainen paikka. Elokuvan ohjaajana toimiva John Krasinski on tavallisesti tunnettu komediapainoitteisista töistään, mutta kaikkien yllätykseksi hän lähti kokeilemaan tällä kertaa jotain täysin erilaista. On siis kiehtovaa nähdä mihin mies pystyy venymään suuremman luokan kauhuelokuvassa. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat hyvin maltilliset ja se johtuu siitä, etten ole miehen aiempiin töihin perehtynyt sen syvemmällä tasolla.
Toki markkinointimateriaali vaikutti alusta asti hyvin kiehtovalta ja mukaansatempaavalta, mutta takaraivossani oli pieni pelko mahdollisesta epäonnistumisesta. Kauhuelokuvat ovat muutenkin olleet viime vuosien aikana hiukan ailahtelevia. Monta hyvää tuotosta mahtuu tietenkin mukaan, mutta kun näin suosittu genre on kyseessä, on todennäköisempää osua harhaan kuin maaliin. Onnistuiko Hiljainen paikka kuitenkin välttymään epäonnistumiselta?
Elämme vaarallisessa post-apokalyptisessa maailmassa, joka muuttui hetkessä autioksi ja kolkoksi ympäristöksi tuntemattoman uhan ilmestyttyä ihmisten keskuuteen. Kolmen lapsen vanhemmat Evelyn ja Lee Abbott tekevät kaikkensa selvitäkseen kuolettavien olentojen kynsistä, mutta kun ehtona on täydellinen hiljaisuus, voi taakka muuttua hyvinkin hankalaksi. Omassa rauhallisessa hiljaisuudessaan elävä perhe joutuu löytämään keinot selvitä muuttuneessa maailmassa, jossa yksikin ylimääräinen äännähdys voi sinetöidä heidän tulevaisuuden lopullisesti.
Hiljainen paikka on hyvin mielenkiintoinen ja vangitseva tapaus kaiken kaikkiaan. Elokuva alkaa hyvin erikoisella tavalla, sillä tarinan pohjustaminen alkaa jo valmiiksi muuttuneessa maailmassa. Kaksitoista viikkoa on ehtinyt kulua merkillisestä tapahtumasta, jonka aikana suurin osa maailman ihmisistä kuolivat tuntemattomien olentojen brutaalissa käsittelyssä. On hienoa nähdä, että elokuva ei suoranaisesti kerro mullistavan muutoksen alkuperästä, vaan hyppäämme tietämättöminä keskelle äänetöntä asetelmaa.
Saamme kyllä käsityksen siitä, miten maailma on muuttunut ajan kanssa ja minkälaista tuhoa se on aiheuttanut, mutta lehtiotsikoita enempää emme siitä saa tietää, mikä taas palvelee konseptin mysteeriä suuresti elokuvan aikana. Abbottien perhe elää post-apokalyptisessa maailmassa, jossa äänekkyys saattaa ja useinmiten johtaakin varmaan turmioon. Elämistavat ovat muuttuneet radikaalisti tuntemattoman uhan vaaniessa ulkomaailmassa. Vaikka monet ihmiset joutuivatkin kohtaamaan valitettavan loppunsa, jotkut heistä onnistuivat löytämään vaadittavat toimet oman elämänsä pidentämiseksi.
Seuraamme elokuvan aikana viisihenkisen perheen vaativaa selviytymistaistelua post-apokalyptisessa maailmassa, jossa kaikki kommunikoimistavat ovat pakon edessä muuttuneet. On hienoa nähdä, kuinka tämä perhe on onnistunut sopeutumaan radikaaliin muutokseen. He opettelevat viittomakielen kommunikoidakseen ja varmistavat jatkuvasti jokaisella ratkaisullaan, etteivät vahingossakaan päästäsi kovaa ääntä temmellyksessään. He ruokailevat käsin, kävelevät paljailla jaloilla ja käyttävät suurimmaksi osaksi vain pehmeitä materiaaleja selviytyäkseen arjestaan.
Tarina on jopa yllättävän laadukas ja moniulotteinen kokonaisuus koettavaksi. Rakenteellisesti se pyrkii saamaan katsojan investoitumaan perheen jäseniin emotionaalisella tasolla ja onnistuukin tehtävässään moitteettomasti huolellisesti harkittujen ratkaisujen avustuksella. Visuaalinen tarinankerronta on nerokkaan hienovaraista. Autiot kadut ja tyhjennetyt kaupat kuvaavat vaikuttavasti minkälaista kaaosta on kaupunki - ja oletetusti koko maailmakin - joutunut kokemaan kuukausien ajan. Pienet yksityiskohdat on piilotettu näppärästi katsojan tulkittavaksi, jotka pelaavatkin suuren roolin elokuvan myöhemmässä vaiheessa.
Elokuvan tunnelma on aivan mieletöntä seurattavaa kaiken kaikkiaan. Täydellistä hiljaisuutta käytetään vakuuttavasti hyväksi efektiivisen jännityksen luomiseen ja tiedämme tasan tarkkaan mihin tahallinen ja tahaton äänenkäyttö saattaa johtaa. Painostava ja piinaava asetelma pitää huolen siitä, että katsoja pysyy istuimensa reunuksella jännittämässä tapahtumia, sillä tieto tuntemattomasta vaarasta karmii jatkuvasti takaraivossa. Tämä epätietoisuuden tunne saa varmasti jokaikisen katsojan turvattomaan tilaan edes jollain tasolla.
Perheen kemia on käsinkosketeltavan upeaa seurattavaa. Emily Bluntin ja John Krasinskin ollessa naimisissa oikeassakin elämässä, heidän syvälle juurtunut yhteytensä välittyy näytön toiselle puolelle erinomaisesti, tehden katselukokemuksesta paljon uskottavamman ja henkilökohtaisemman. Vaikka lapset eivät olekaan elokuvassa heidän oikeita lapsiaan, he myyvät ajatuksen siitä siitäkin huolimatta vakuuttavasti. Perhe tuntuu oikeastikin perheeltä alusta loppuun asti, minkä vuoksi heihin pystyy investoitumaan niin helposti ja niin samaistuttavalla tasolla.
Visuaalisesti elokuva on erittäin laadukasta katsottavaa. Upeista otoksista aistikkaaseen kameratyöskentelyyn tämä painostavan hiljaisuuden alaisena toimiva maailma herää uskottavasti eloon. Elokuvan aavemainen musiikki edistää tunnelmaa ja tuo siihen tarvittavaa syvyyttä efektiivisen audiovisuaalisen kokemuksen takaamiseksi. Vaikka tietyt juonenkäänteet ovatkin odotettavissa jatkuvan vihjailun tuloksena, ne eivät elokuvan efektiivisyyteen tai ennalta-arvaamattomuuteen kuitenkaan vaikuta negatiivisesti, mikä on hienoa huomata.
Tietenkin pieniin yksityiskohtiin voi aina takertua, sillä konsepti ja tietyt yksityiskohdat vaativat katsojaltaan jonkin sortin uskon hyppyä. Elokuvassa esimerkiksi painotetaan, että kovempi ääni kumoaa muut äänet tieltään, mutta miksi sitten kaikessa hiljaisuudessa kuuluvat tömähdykset ja soralla otetut juoksuaskeleet eivät erotu massasta? Näistä pienistä epäloogisuuksistaan huolimatta elokuva onnistuu vakuuttavasti myymään ideologiansa katsojalleen läpi ja varmistamaan siinä samalla sen, ettei pienet juoniaukot vaikuttaisi kokonaisuuteen turhan musertavalla tavalla.
Elokuva loppuu kuin avoin kirja konsanaan keskellä tiukkaa tilannetta. Elokuvan jälkeiset tapahtumat jäävät väkisinkin katsojan mieleen kummittelemaan ja saamme tehdä omia tulkintoja tarinan mahdollisista kulminaatioista ja ratkaisuista. Hiljainen paikka toimii vakuuttavasti itsenäisenä kokonaisuutenaan, mutta kuten jo tiedämmekin, se saa jatko-osan. Tekijät ottavat tietoisesti tällä ratkaisullaan suuren riskin, sillä konseptin illuusio ja efektiivisyys saattaa raueta suurien paljastuksien myötä. Toivon kuitenkin, että jatko-osa onnistuisi edeltäjänsä tapaan tuomaan jotain hyvin omaperäistä ja piinaavaa näytölle, sillä tämä elokuva todellakin onnistuu siinä tehtävässä loistavasti.
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti