Justice League (2017) - arvostelu

 

Ohjaus: Zack Snyder

Pääosissa: Ben Affleck, Gal Gadot, Ezra Miller, Jason Momoa, Ray Fisher,

Jeremy Irons, Amy Adams, Ciarán Hinds, Diane Lane, Connie Nielsen,

J. K. Simmons, Joe Morton, Billy Crudup, Amber Heard, Henry Cavill

Genre: Toiminta, Seikkailu, Fantasia

Kesto: 2 tuntia

''No protectors here. No Lanterns. No Kryptonian. This world will fall, like all the others.''

 

Hyvin ailahtelevan alun jälkeen DC Extended Universe -elokuvasarja alkoi kääntämään katsettaan kohti ensimmäistä ryhmäelokuvaansa - Justice Leagueta. Justice League on Zack Snyderin ohjaama elokuva vuodelta 2017, joka perustuu DC Comicsin luomaan supersankariryhmään Oikeuden Puolustajat - tai englantilaisittain Justice League. Jos jotain täytyy elokuvasta sanoa ennakkoon, niin mainitsisin ehdottomasti sen ongelmallisen tuotannon.

Ei ainoastaan, että elokuva herätti massiivisia odotusarvoja ihmisissä etenkin kannattajien keskuudessa, mutta ohjaajan Zack Snyderin vetäytyessä projektista viime hetkillä henklökohtaisten syiden vuoksi Justice Leaguen tuotanto alkoi lipsumaan käsistä. Projektin viimeisteli The Avengers -elokuvista tuttu ohjaaja Joss Whedon, joka teki paljon muutoksia tuotoksen lopulliseen leikkaukseen. Nyt on siis aika katsoa, että mihin tämä supersankarielokuva pystyy näin uudelleenkatsastuksen myötä. Odotukseni eivät nimittäin olleet tällä kertaa kovin korkeat.

Teräsmies on kuollut. Maailma suree suurta menetystään, eikä mikään ole enää ennallaan. Bruce Waynen painajaismaisten näkyjen taustalla vaanineet parademonit alkavat ilmestymään Gothamiin ja Lepakkomies päättää valmistautua suureen uhkaan sen vaatimilla tavoilla. Hän ja Diana Prince, Ihmenainen, alkavat rekrytoimaan yliluonnollisia voimia omaavia henkilöitä, joiden kanssa maapallolla vieraileva Steppenwolf saataisiin pysäytettyä. Emolaatikoita metsästävä Uusiin Jumaliin kuuluva Apokolipsin sotilasjohtaja pyrkii haalimaan laatikot itselleen muovatakseen maapallosta itselleen luonnollisemman version. Pystyvätkö Oikeuden Puolustajat pysäyttämään tuonpuoleisen uhan ajoissa vai onko ihmiskunnan aika jo tullut?

Kuten olen varmasti aiemminkin maininnut arvosteluissani, rakastan DC Comicsia ja sen tarjoamia tarinoita. Tutustuin sarjakuviin alunperin Lepakkomiehen kautta, eikä kiinnostukseni ole siitä lähtien onnekseni lopahtanut. Kun DC Extended Universe -elokuvasarja julkistettiin, olin haltioissani, sillä Marvel Cinematic Universen tapaan toivoin DC:n ja Warner Brosin kyhäävän vertaisen elokuvauniversumin myös meille DC-kannattajille. Toistaiseksi jälki on ollut hyvin kaksijakoista ja varsinaista yhtenäistä linjaa eivät ole elokuvat vielä onnistuneet pitämään.

Justice League -elokuva herätti paljon huomiota ennen julkaisuaan, emmekä kannattajina meinanneet pysyä edes housuissamme. Ongelma tämän ratkaisun kanssa oli kuitenkin se, että elokuvasarjan ensimmäinen varsinainen ryhmäelokuva tuli niin aikaisessa vaiheessa. Emme katsojina olleet vielä täysin myytyjä hahmoillemme, eivätkä uudet hahmot tuntuneet ansaitsevan roolia näin isossa spektaakkelissa. DC-kannattajanakin olen sitä mieltä, että elokuvasarjan kanssa kiirehdittiin ihan turhaan, mutta se johtuikin siitä, että Warner Bros. pyrki pysymään kärryillä Marvel Cinematic Universe -elokuvasarjan lennossa. Valitettavasti kun lähestymistapa on käänteinen, on palautekin odotetusti kaksijakoista.

Miten elokuva pärjäsi sitten käytännössä? No sanotaanko näin, että se on täynnä ongelmia - hyvin näkyviä ongelmia. Elokuva alustetaan hyvin nopeasti ja epäjohdonmukaisesti. Kyllä, tietyt yksityiskohdat pohjustavat tulevia tapahtumia moitteettomasti, kun taas toiset ovat vain yksittäisiä supersankarihetkiä vailla selkeää yhteneväistä päämäärää. Kaikki Lepakkomieheen liittyvä materiaali tuntuu olevan se, mitä elokuva tarvitsee pohjustukseltaan. Huomatessaan parademonien läsnäolon, Bruce Wayne päättää ottaa kohtalon omiin käsiinsä kootessaan ryhmän metaihmisiä, jotka voisivat hänen mielestään tehdä jotain hyvää ihmiskunnan puolesta. 

Samaan aikaan kun Bruce Wayne ja Diana Prince kasaavat supersankariryhmäänsä, Steppenwolf keräilee emolaatikoita vallatakseen maapallon. Täytyy kyllä sanoa, että vaikka laatikoita pyritäänkin suojelemaan kaikin tavoin, hyvin heppoisesti ne kuitenkin tuntuvat vaihtavan omistajaa. Sillä yritetäänkin luoda kuva siitä, että elokuvan antagonisti olisi oikeasti uhkaava, vaikka näin ei todellisuudessa asia ole. Steppenwolf on paperilla hyvin vakuuttava hahmo, joka toimii sarjakuvissa ison pahan Darkseidin oikeana kätenä. Hänen kirveensä huhutaan tuhonneen kokonaisia planeettoja, mutta mitään sellaista ei tunnu kuitenkaan tapahtuvan.

Steppenwolf turvautuu vain emolaatikoiden aiheuttamaan tuhoon ja pakkomielteisesti pyrkii saamaan ne itselleen. Kun Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvassa Lex Luthor uhkaili Lepakkomiehelle ''heidän tulevan'', odotin jotain hiukan iskevämpää ja omaperäisempää. Lopputulos olikin jopa yllättävän keskinkertainen ja tavanomainen. Entäs supersankarien laita? No sanotaanko näin, ettei paljoa parannusta tunnu olevan silläkään saralla. Kun puolet ryhmänjäsenistä ovat käytännössä uusia hahmoja, on heistä vaikeampi saada merkityksellistä otetta elokuvan keskittyessä niin keskeisesti laatikkometsästykseen ja ryhmän kömpelöön dynamiikkaan.

Ben Affleck palaa takaisin Bruce Waynen, eli Lepakkomiehen rooliin - ja täytyy kyllä sanoa, ettei mies koskaan tunnu pääsevän aiempaan loistoon. Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvassa brutaali ja sydänsuruissa ryvettynyt mies, muuttuu Justice Leaguessa lähes käyttökelvotttomaksi heittopussiksi. Kun vastaan tulevat jumalhahmot ja muut yliluonnolliset olennot, on kokeneella viittasankarilla vaihtoehdot hyvin vähissä. Se on uskomatonta nähdä, kuinka ison kontrastimuutoksen Lepakkomies käy kahden elokuvan välillä, eikä todellakaan parempaan suuntaan.

Gal Gadotin esittämä Diana Prince, eli Ihmenainen taas on elokuvan parasta antia, vaikka se ei olisikaan paljon sanottu. Omassa elokuvassaan suosiosta nauttinut amatsoni palaa Justice League -elokuvaan kasaamaan supersankariryhmää Brucen kanssa. Hän toimii enemmän ryhmänjohtajana ja motivaattorina kuin Bruce Wayne, joka ei tunnu oikein löytävän paikkaansa ryhmässään. Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuvassa tutustuimme kolmeen muuhun ryhmänjäseneen: Salamaan, Vesimieheen ja Kyborgiin.

Ezra Millerin esittämä Barry Allen, eli Salama toimii elokuvassa tunnelmankeventäjänä. Sellaista hänestä ainakin selkeästi kaavailtiin. Vaikka Ezra Millerin hahmo ei muistutakaan hahmonsa sarjakuvaversiota, osaa se mielestäni osittain positiivisesti yllättää omaperäisyydellään, vaikka kaikki yksityiskohdat eivät toimikaan näytöllä. Poika on vielä kokematon ja on vasta löytänyt poikkeukselliset voimansa, joten menokin on sen mukaista. Hän tuo kuitenkin mukavasti tasapainoa jo vahvaan ryhmään epävarmuudellaan ja kokemattomuudellaan.

Vesimies on ollut jo vuosien ajan DC:n heittopussina, koska ''kaloille puhuminen'' on leimattu noloksi lukijoiden puolesta. Nyt elokuvantekijät päättivät sitten kääntää tämän ajattelumalllin täysin päälaelleen nimittäessään isokokoisen ja muskelikkaan Jason Momoan Arthur Curryn rooliin. Vaikka lähestymistapa tähän hahmoon onkin ainutlaatuinen, tuo Momoa jotain hyvin omaperäistä hahmolleen. Se on astetta varteenotettavampi ja jollain tapaa jopa voimaannuttavampi versio koomisesta hahmosta. Hänellä on hetkensä, mutta hahmosta on vaikea saada sen tiukempaa otetta ilman varsinaista pohjustusta.

Viimeisenä - ja voisin jopa sanoa, että vähäisimpänä - ryhmään asettuu Ray Fisherin esittämä Kyborgi, joka joutuu ikävän onnettomuuden ja isänsä teknisen osaamisen myötä hyvin epätavallisen elämän äärelle. Nuori mies on nimittäin puoliksi mies ja puoliksi robotti. Niin se ainakin sarjakuvissa on mennyt, mutta tässä elokuvassa kaveri tuntuu olevan suurimmaksi osaksi vain robotti. Vaikka Kyborgi onkin vain sivuhahmo tarinassa, on hänen roolinsa paljon merkityksellisempi kuin mitä voisi odottaa. Hänellä on nimittäin avaimet Steppenwolfin pysäyttämiseen. Hän ei vain kokemattomuuttaan osaa kontrolloida teräshaarniskaansa haluamallaansa tavalla.

Kuten aiemminkin jo maintsin, elokuvan kohtalon sinetöi odottamaton ohjaajanvaihdos, jonka seurauksena Zack Snyder vaihtui The Avengers -elokuvista tuttuun Joss Whedoniin. Tämän vaihdoksen jälkeen studio päätti tehdä muutoksia materiaaliin astetta kirkassävytteisempään ja koomisempaan suuntaan, mutta lopputulos ei todellakaan ajanut toivottua määränpäätä. Tuotannollisesti Zack Snyderin tumma, painostava ja jossain määrin ''realistisempi'' värimaailma muutettiin epäuskottavan ja sopimattoman värikkääksi. Kohtauksia silvottiin rajusti ja tilalle tuotiin heikosti kyhättyjä vitsejä täyttämään koloja.

Naurettavinta ei ole tässä ainoastaan se, että materiaali heikkeni selkeästi ohjaajanvaihdon myötä huonompaan suuntaan, mutta nämä lisäykset erottuivat selkeästi alkuperäisestä materiaalista. Näyttelijöillä vaihtuu samaisissa kohtauksissa hiustyyli näiden lisäysten myötä, eivätkä kuvakulmat tai valotus täsmää ollenkaan aiemman materiaalin kanssa. Nämä pienetkin yksityiskohdat hyppivät silmille ikävästi ja vetävät katsojan automaattisesti pois elokuvasta. Tarinasta ei paljoa pysty edes puhumaan sen yksinkertaisuuden ja keskinkertaisuuden vuoksi. Elokuvassa ei oikein tunnu tapahtuvan mitään ja se johtuu siitä, ettei materiaalista jäänyt mitään käteen silpomisleikkien jäljiltä.

Justice League -elokuvassa on miellyttäviäkin hetkiä, mutta ne ovat vain yksittäisiä hetkiä, joita negatiiviset puolet varjostavat ikävästi. Vaikka elokuva on yksi historian kalleimmista tuotannoista koskaan, on jopa uskomatonta huomata, että materiaali on suurimmaksi osaksi sarjatuotannon tasoa kymmenen vuoden takaa. Visuaaliset efektit ovat hirvittävät. Ei ainoastaan, että elokuvan maailma tuntuu vain epäuskottavan puiselta, mutta monet aivan järkyttävät taiteelliset ratkaisut pistävät kyllä ihmettelemään, että minne kaikki tämä raha on mennyt.

Sanotaanko nyt näin, että Justice League on keskinkertainen elokuva parhaimmillaan, joka toimii idean tasolla mainiosti, mutta ei vielä tässä vaiheessa elokuvasarjaa. DC Extended Universe -elokuvasarja on ollut hyvin ailahteleva kokonaisuus, joka on hädin tuskin sevinnyt nuorallakävelystään. Vaikka itse sanoisinkin, että sarja onkin enemmän positiiviseen suuntaan nojaava kokonaisuus, monen muun mielestä asia on päinvastainen. Ymmärrän kyllä miksi. Justice League on ahneen studion kiireessä kyhätty tuotos, joka kertoo paljon siitä, kuinka paljon Warner Bros -yhtiön tuottajia kiinnostaa tämä materiaali käytännössä.

Kun ainoastaan dollarinkuvat kiiluvat silmissä, ei siinä paljon rakkautta alkuperäismateriaalia kohtaan tunnu koskaan olevan. Materiaaliahan on varmasti vaikka muille jakaa, mutta kun se yritetään ujuttaa lyhyeeseen kahden tunnin pakettiin, on lopputuloskin sen näköinen. Onneksi juuri hiljattain saimme tietää, että ohjaaja Zack Snyder saa mahdollisuuden viimeistellä oman visionsa Justice League -elokuvasta minisarjan muodossa ja on pakko kyllä sanoa, että tuo lähestymistapa tekee elokuvalle luultavasti juuri sen mitä se tarvitsi alunperinkin. Eri lähestymistavalla elokuvasta olisi voinut saada hyvin varteenotettavan kokonaisuuden, mutta tässä muodossaan elokuva on vain järkyttävä sotku, joka ansaitsee saamansa negatiivisen palautteen.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 18.12.2020

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com