Dyyni | Dune (1984) - arvostelu

 

Ohjaus: David Lynch

Pääosissa: Kyle MacLachlan, Francesca Annis, Jürgen Prochnow,

Freddie Jones, Kenneth McMillan, Virginia Madsen, Silvana Mangano, Brad Dourif,

José Ferrer, Patrick Stewart, Dean Stockwell, Sean Young, Sting

Genre: Scifi, Seikkailu

Kesto: 2 tuntia 17 minuuttia

''I must not fear. Fear is the mind-killer. Fear is the little death that brings total obliteration.''

Seuraavaksi otamme käsittelyyn hyvin mielenkiintoisen elokuvaprojektin, jonka tuotannossa läikkyi aggressiivisesti reunojen yli. Luvassa on arvostetun David Lynchin ohjaama tieteiselokuva Dyyni, joka perustuu Frank Herbertin samannimiseen romaaniin. Hyvin ongelmallisen tuotantoprosessin läpikäynyt elokuva ei julkaisunsa alla saanut kovinkaan paljon ylistystä katsojiltaan, puhumattakaan kriitikoista, mutta vuosien mittaan Dyyni on kuitenkin noussut kulttimaineeseen löydettyään piilevän kannattajakuntansa.

Projektia yritettiin puskea käyntiin 1970-luvun puolessa välissä lahjakkaan Alejandro Jodorowskyn ohjauksen alaisuudessa, mutta sekä artististen erimielisyyksien, että vajaavaisen rahoituksen takia Dyyni jäi vielä visusti hyllylle odottamaan ensimmäistä elokuvasovitustaan. Jodorowskyn Dyynistä on tehty myös mielenkiintoinen dokumenttielokuva, joka kertoo ongelmallisen tuotannon alkuvaiheista, joka taas vaikutti hyvin keskeisesti sen ajan tieteiselokuvien lajityyppiin ja sen tarjoamiin tuotannollisiin mahdollisuuksiin. Parin muunkin suunnitelman kaatumisen myötä David Lynch palkattiin ohjaamaan ensimmäistä Dyyni-adaptaatiota.

Mies ei tiennyt projektista ennakkoon sen otsikkoa enempää, eikä koskaan ollut edes kiinnostunut tieteiselokuvien ohjausmahdollisuudesta, mutta tarjouksen saapuessa hän päätti kokeilla jotain uutta urallaan. Monen käsikirjoituksen, mittavan kuvausmateriaalin ja ongelmallisen editoimisprosessin jälkeen elokuvan tuotantoa voidaan pitää yhtenä kaikkien aikojen vaikeimpana ja ongelmallisimpana elokuvahistoriassa. Nyt onkin aika sitten katsoa, että mistä syystä elokuva ei menestynyt ja miksi David Lynch ei halua kenenkään liittävän häntä keskusteluun mukaan, kun kyse on Dyynistä.

Kaukaisessa tulevaisuudessa kaksi ylhäistä perhettä taistelevat karusta Arrakis-planeetasta, Dyynistä, joka on universumin ainoa rohdon lähde. Rohto on maailmankaikkeuden kallisarvoisin aine, joka mahdollistaa sekä matkustamisen avaruuden halki hetkessä, että ihmisten parantamisen. Aineen hakeminen ei kuitenkaan ole niin helppoa, sillä dyynien peittämä maa on täynnä massiivisia ja vaarallisia hiekkamatoja, jotka tuhoavat kaiken tieltään. Kun aatelisperheet ajautuvat sotaan keskenään, toisen perheen edustaja Paul Atreides alkaa tietämättään täyttämään dyyniläisten pyhää ennustusta.

Heti alkuun täytyy kyllä sanoa, että Dyyni on hyvin ristiriitainen elokuva vastaanotettavaksi. En ole kirjaa itse lukenut, mutta minusta tuntuu kuitenkin siltä, että kyseinen elokuva vain raapaisee pinnalta pölyt, kun puhutaan kirjan massiivisesta sisällöstä. Ei ainoastaan, että konsepti tuntuu hyvin sekavalta ja monimutkaiselta adaptaation ailahtelevan keskittymisen johdosta, mutta rakenteellisesti Dyyni on järkyttävän karmaiseva toteutus kaiken kaikkiaan. Muistan lukeneeni elokuvan olevan heikko monestakin syystä, mutta en koskaan ajatellut sen olevan näin primitiivinen toteutukseltaan.

Ottaen huomioon, että ohjaaja David Lynch kuvasi materiaalia alunperin neljätuntista eeposta varten, on erikoista huomata, että studio päätti loppujen lopuksi saksia elokuvan reiluun kahden tunnin mittaan. Se taas näkyy laadussa, sillä teos tuntuu järkyttävän epätasapainoiselta ja -johdonmukaiselta perimmiltään. Ei mikään ihme, että tarina on niin aliravittu ja vajaavainen, kun konseptin alustaminen itsessäänkin on nuijittu alkeelliseen muotoon. Elokuvan ensimmäiset viisitoista minuuttia tuntuvat ikään kuin suuremman sarjan aloitukselta ja pohjustukselta.

Tarinakaaret ovat niin etäiset toisistaan, eikä yhteyttä tunnu varsinaisesti syntyvän käsiteltävien hahmojen välille ensimmäisen kolmanneksen aikana. Emme oikein missään vaiheessa saa kovin merkityksellistä sidettä luotua päähahmoihimme, puhumattakaan itse konseptiin, minkä vuoksi elokuva todellakin tuntuu vähintäänkin kaksin kerroin kestonsa pituiselta kokonaisuudelta. Elokuva on myös täynnä näytöllä tapahtuvien tapahtumien suoraa selittelyä ja mielenkiintoisten yksityskohtien tarpeetonta paljastamista.

Tämä johtuukin studion väliintulemisen johdosta. Studio latasi kireät rajoitukset elokuvan pituudelle yrittäessään kilpailla hyvin menestyksekkäiden Tähtien sota -elokuvien kanssa, mutta odotetustikin eeposmainen Dyyni ei ihan yhtä vakuuttavasti taittunut tähän muotoon, vaan jäi hyvin vajaavaiseksi kokonaisuudeksi. Ei ainoastaan, että leikkaukset repivät konseptin täysin tunnistamattomaan muotoon, mutta tarinassa oli syviä aukkoja, jotka satuttivat teosta monella tapaa. Elokuva on kärsinyt paljon jälkituotantonsa muutoksista, jotka aiheuttivatkin ne suurimmat ongelmat näin jälkeenpäin katsottuna.

Saksittuaan elokuvan puoliksi jälkituotantonsa aikana studio huomasi yllätyksekseen, että tarina oli hyvin epäjohdonmukainen ja -looginen, minkä vuoksi siihen päätettiin lisätä vielä huonosti istuvaa taustaselostusta. Nämä lisäykset kertoisivat joko tarinan jouhevuuden kannalta tärkeitä yksityiskohtia, joita oli pilkottu editoimisprosessin aikana pois tai sitten hahmojen käsittelemiä ajatuksia, joiden avulla pyrittäisiin lähentämään heitä astetta samaistuttavammiksi tapauksiksi. Lopputulos ei lopulta toiminut näytöllä ollenkaan, sillä se veti katsojan jatkuvasti pois elokuvan otteesta pois.

Tuotannollisesti elokuva on jokseenkin mielenkiintoista seurattavaa, vaikka materiaali ei olekaan kestänyt aikaa juuri ollenkaan. Visuaaliset efektit ovat vanhentuneet huonosti, eivätkä käytännön efektitkään varsinaisesti enää vakuuta. Jos jotain positiivista elokuvasta täytyy sanoa, niin sanoisin ehdottomasti, että Dyyni on ideansa pohjalta hyvin mielenkiintoinen ja kiehtova maailma adaptoitavaksi. Sekä elokuvan visuaalinen ilme, että kuvaus on aistikasta ja jopa yllättävän vangitsevaa seurattavaa.

Vaikka tavallaan halusinkin uppoutua yhä enemmän ja enemmän uniikin maailman keskelle, sen alkeellinen tuotantotyyli työnsi minua jatkuvasti poispäin laiskoilla ratkaisuillaan. Maailma tuntuu todellakin tuonpuoleiselta ja epätavalliselta, vaikka tuotannolliset panokset olivatkin vain osittain uskottavat. Tunnelma oli hyvin hypnotisoiva, mutta pitkästyttävän aneeminen, minkä vuoksi kokemus oli hyvin raastava. Elokuvan musiikeista vastasi yllättäen Toto-yhtye, joka osui mielestäni naulan kantaan lähestymistapansa kanssa. Dyynin tunnusmusiikki nimittäin toimii upeasti tunnelman nostattajana.

Ymmärrettävästikin Frank Herbertin kirjasta on sanottu, että sen materiaalia on käytännössä mahdoton sovittaa elokuvan muotoon, sillä onhan sen tarjoama maailma aivan mielettömän laaja ja ulottuva kaiken kakkiaan. Sanoisin, että jos konseptista mielitään tehdä elokuva, kannattaa se jakaa automaattisesti joko moniosaiseksi elokuvasarjaksi tai turvallisemmin muutaman tuotantokauden mitttaiseksi sarjaksi. Alkuperäismateriaali nimittäin pitää sisällään hyvin mielenkiintoisia teemoja ja filosofisia ajatuksia, joita elokuvassa ei huomioida käytännössä ollenkaan.

Siksi elokuvan perimmäinen tarkoituskin katoaa olemattomiin, kun sen mukaansatempaavimmat ja tärkeimmät teemat jätetään kokonaan käsittelyn ulkopuolelle. Dyyni-elokuvan piti olla jotain poikkeuksellista, mutta se vaipuukin ansaitusti suurimpien pettymysten joukkoon tieteiselokuvien rintamalla. Sen siitä saa, kun yrittää supistaa puolet merkityksellisestä materiaalista pois pienen lisätienestin toivossa. Ihan syystäkin ohjaajana toiminut David Lynch on kieltäytynyt keskustelemaan elokuvasta haastatteluissaan, sillä studio suoraan sanottuna pilasi hänen adaptaationsa itsekkäillä ratkaisuillaan.

 

Rivien välissä elokuvasta on havaittavissa samoja piirteitä kuin esimerkiksi Alien -kahdeksas matkustaja- ja Blade Runner -elokuvista, jotka myös keskittyvät massiivisen mytologian keskelle. Nämä elokuvat ovat tehneet suuren vaikutuksen elokuvateollisuuteen ja tieteiselokuvien normiin, kun taas Dyyni on valitettavasti lupaavasta konseptistaan huolimatta vaipunut vain hukatuksi mahdollisuudeksi. Elokuva tuntuu kaksituntiseksi teokseksi järkyttävän pitkältä, eikä sen puolittaminenkaan tuntunut auttavan katsojien ahdinkoa alkuunkaan.

Onneksi tämä ei jää viimeiseksi adaptaatioyritykseksi, sillä yksi tämän hetken vaikuttavimmista ohjaajista, Denis Villeneuve, on ottanut tämän kiehtovan konseptin haltuunsa ja kaavailee siitä Warner Bros -tuotantoyhtiön kanssa kaksiosaista elokuvaeeposta tuleville vuosille. Toivottavasti mies saa vapaat kädet viedä projektinsa maaliin asti, sillä David Lynch ei tätä mahdollisuutta jälkituotannon aikana saanut, minkä vuoksi alkuperäinen Dyyni-elokuva jää kuin jääkin hyvin keskinkertaiseksi toteutukseksi.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 5.1.2021

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com