Ohjaus: Robert Lorenz
Pääosissa: Liam Neeson, Joe Perez, Katheryn Winnick, Juan Pablo Raba,
Teresa Ruiz, Dylan Kenin, Sean Rosales, Alfredo Quiroz
Genre: Toiminta, Jännitys
Kesto: 1 tunti 48 minuuttia
Vaikka maailmanlaajuinen koronaepidemia onkin rajoittanut mahdollisuuksiamme katsastaa uusia elokuvia, onneksi pääsemme aina silloin tällöin kokemaan jo vieraalta tuntuvaa perinnettä paikan päällä teatterissa. Tällä kertaa otamme käsittelyyn Robert Lorenzin ohjaaman toimintaelokuvan The Marksman, jota tähdittää kokenut näyttelijäkonkari Liam Neeson. Odotuksia ei elokuvan suuntaan ollut ennakkoon, mutta odotin sen kertovan vähintäänkin mielenkiintoisen tarinan, jos ei muuta. Onko The Marksman katsastuksen arvoinen tuotos?
Jim Hanson on eläköitynyt yhdysvaltalainen merijalkaväen sotilas, joka asustelee Meksikon rajalla maatilallaan. Hän painii rahaongelmiensa kanssa, eikä tilannetta yhtään helpota se, että hänen maatilansa uhataan myydä, jos mies ei keksi tapa maksaa myöhästyneitä maksujaan. Eräänä päivänä Jim törmää sattumalta kahteen laittomaan meksikolaiseen rajanylittäjään, joiden perässä vaarallinen kartelli vaanii. Kun tilanne lähtee käsistä, mies joutuu vahingossa vaaralliseen ristituleen. Pakon edessä hän kuitenkin päättää auttaa viatonta parivaljakkoa selviytymään kartellin käsistä.
Sanotaanko nyt näin, etten odottanut elokuvalta mitään, mutta toivoin sen kuitenkin omaavan edes jonkin sortin tarkoituksen. Konsepti itsessään kuulostaa itsessäänkin jo ehkä hieman nähdyltä ja sitä se valitettavasti onkin. Hyvin nopeasti elokuvan alkamisen jälkeen huomasin elokuvan mukailevan sekä tyyliltään, että osittain tarinaltaankin esimerkiksi Rambo: Last Blood -elokuvaa, joka sekin yritti mukailla hyvin menestynyttä draamapainoitteista supersankarielokuvaa Logania.
Seuraamme elokuvassa, kuinka Liam Neesonin esittämä Jim Hanson joutuu halumattaan keskelle roihuavaa vastakkainasettelua, joka lähtee eskaloitumaan vaaralliseksi ihmisjahdiksi. Mies saa tasan kuukauden aikaa selvittää rahatilanteensa häätökäskyn kurkistaessa horisontin takaa. Jim on kuitenkin sen verran kokenut mies, ettei paikalliset työnantajat halua ottaa hänen palveluksiaan vastaan mahdollisen fyysisen rasituksen vuoksi. Miehellä loppuu vaihtoehdot kesken ja hän alkaa kääntymään pitkästä aikaa alkoholin puoleen vastausten perässä.
Eräänä päivänä mies lähtee tavalliselle kierrokselleen ajelemaan Meksikon rajaa pitkin ja törmää yllättäen kahteen rajanylittäjään, jotka pakenevat peloissaan rajan toiselta puolelta lähestyvää uhkaa. Tällaisissa tilanteissa Jim yleensä pysäyttäisi heidät ja ilmoittaisi rajavalvontaan, jotka huolehtisivat tilanteesta itse, mutta kun hetkeä myöhemmin Juan Pablo Raban esittämä kylmäverinen kartellipomo Mauricio astuu autostaan ulos rajan toisella puolella, alkaa tilanne eskaloitumaan kontrolloimattomasti kohti yllättäviä ratkaisuja.
Liam Neeson on hyvin karismaattinen näyttelijä, vaikka yksitoikkoisia ja toisiaan muistuttavia hahmoja esittääkin kerta toisensa jälkeen. Hänen olemuksensa kuitenkin kannattelee elokuvaa harteillaan ja tekee katselukokemuksesta siedettävämmän. Vaikka The Marksman -elokuvassa Liam esittääkin jälleen kerran hyvin samankaltaista hahmoa kuin monissa aiemmissa elokuvissaan, sen hän kuitenkin lopulta tuntuu osaavan moitteettomasti. Vaikka ikä painaakin selkeästi päälle, on hänen otteissaan tietynlaista uskottavuutta ja hypnoottisuutta edelleenkin.
Seuraamme, kuinka rajan ylittänyt Jacob Perezin esittämä Miguel jatkaa matkaansa Jimin suojeluksessa, kun hänen äitinsä jää ikävien käänteiden seurauksena jälkeen. Koska mies lupasi pojan äitille, että hän pitää pojan turvassa, joutuu mies tekemään hyvin riskialttiita päätöksiä pitääkseen sanansa. Elokuvassa nähdään myös Katheryn Winnickin esittämä Sarah, joka kuuluu rajavartioon. Hän on Jimin tytär, jolla on etääntynyt suhde isäänsä ikävien elämänkäänteiden seurauksena. Tämä tuo tarinaan alustavasti hiukan enemmän syvyyttä, mutta kun tätä asetelmaa ei kummemmin käsitellä sen aikana, muuttuu tyttären hahmokin vain pinnalliseksi pelinappulaksi tarinassa.
Elokuva on hidastempoinen ja vaatii katsojaltaan malttia. Nopean alustuksen jälkeen alamme pikkuhiljaa oppimaan hahmoistamme ja heidän toimintatavoistaan mitä pidemmälle etenemme tarinassa. Vaikka rakennusprosessi onkin jokseenkin ennalta-arvattavaa ja osittain jopa väsyneen oloista, ajaa se asiansa elokuvassa siitäkin huolimatta. Elokuva seuraa jokseenkin ennalta-arvattavaa kaavaa, joka ei sen ihmeellisempiä muunnoksia tunnu tarjoavan kontekstinsa puolesta.
Tuotannollisesti elokuva on hyvin maltillinen kaiken kaikkiaan. Tämä osoittautuu kuitenkin erottuvan elokuvasta positiivisesti osakseen, sillä jälki tuntuu olevan suurimmaksi osaksi laadukasta. Visuaalisesti tuotos on harkittu ja miellyttävä seurattavaa, vaikka onkin hiukan yksitoikkoinen materiaaliltaan. Vauhdikasta toimintaa ei elokuvalta kannata odottaa, sillä onhan pääroolissa kuitenkin jo seitsemääkymmentä vuotta lähestyvä näyttelijä, joka ei enää voi fyysisesti pysyä mukana tätä intensiivisemmässä vauhdissa.
The Marksman on jossain määrin ristiriitainen tapaus. Vaikka elokuva näyttääkin harkitulta ja jokseenkin miellyttävältä omaan silmään, on se lopulta kuitenkin valitettavan ontto kokonaisuus koettavaksi. Elokuvassa on muutamia lupaavia hetkiä, mutta ideoiden loppuminen alkaa näkymään noin puolen välin tienoilla ja tuotos alkaa tuntumaan hiukan venytetyltä. Tietyt juonenkäänteet vaikuttavat hieman väkinäisiltä, minkä vuoksi elokuva menettää uskottavuuttaan kestonsa aikana. The Marksman jää kuin jääkin unohdettavaksi elokuvaksi, joka pelaa vähän liikaakin varman päälle toteutuksensa puolesta.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 26.2.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti