Black Widow (2021) - arvostelu

 

Ohjaus: Cate Shortland

Pääosissa: Scarlett Johansson, Florence Pugh, Rachel Weisz,

David Harbour, O-T Fagbenle, William Hurt, Olivier Richters,

Yolanda Lynes, Ray Winstone, Ever Anderson, Violet McGraw

Genre: Toiminta, Scifi

Kesto: 2 tuntia 13 minuuttia

Marvel Cinematic Universe -elokuvasarja joutui pysähtymään kokonaiseksi vuodeksi koronaviruspandemian aiheuttaman sekasorron vuoksi. Tämän pitkältä tuntuvan vuoden aikana Black Widow -elokuvan kohtalo näytti olevan jo sinetöity Disney+ -striimauspalveluun, mutta tilanteen rauettua sopivasti ennen viimeisintä takarajaa pääsimme kuin pääsimmekin onneksemme katsomaan kauan odotettua jatkoa maailmanlaajuisesti rakastetulle elokuvasarjalle, jonka keskittyminen kääntyy tämän elokuvan myötä mystiseen neljänteen vaiheeseen.

Black Widow on vuonna 2021 ensi-iltansa saava supersankarielokuva, joka perustuu Marvel Comicsin Musta Leski -nimiseen sarjakuvahahmoon ja jonka tapahtumat sijoittuvat Captain America: Civil War- ja Avengers: Infinity War -elokuvien välille. Vuonna 2004 samanniminen supersankarielokuva oli jo suunnitteilla Lions Gate Entertainment -tuotantoyhtiön puolesta, mutta projektin luopumisen yhteydessä hahmon elokuvaoikeudet palasivat Marvelin haltuun pari vuotta myöhemmin. Sen jälkeen todistimme Mustan Lesken ensiesiintymisen valkokankailla vuonna 2010 Iron Man 2 -elokuvassa.

Siitä lähtien hahmo on kuin onkin ollut suuressa osassa Marvel Cinematic Universe -elokuvasarjaa. Pitkään kuitenkin odotimme hänen omaa elokuvaansa ja kun siitä vihdoin ilmoitettiin virallisesti, kannattajat olivat jakautuneita mielipiteidensä kanssa. Alunperin puhtaana alkuperätarinana luultu elokuva tuntui ikään kuin myöhäiseltä välipysäkkinä elokuvasarjan sisällä, jossa pääsisimme vihdoin seuraamaan Natasha Romanoffin nuoruuden vuosia, mutta asia ei ollutkaan niin. Mistä elokuvassa oli todellisuudessa kyse?

Kostajien sisällissodan jälkeen Natasha Romanoff alias Musta Leski on leimaantunut lainsuojattomaksi rikkoessaan Sokovian sopimusta. Auttaessaan Kapteeni Amerikkaa, Steve Rogersia, Kostajien hajoamisen yhteydessä, joutuu erikoisagentti lähtemään maanpakoon Eurooppaan löytääkseen vastaukset menneisyyden mysteereihinsä. Natasha saa kuitenkin peräänsä vastuttamattoman voiman, joka on päättänyt nujertaa hänet lopullisesti ja tie viekin lopulta Punaisen Huoneen tiloihin.

Alkuun on kyllä mainittava, että vaikka markkinointimateriaali näyttikin ihan lupaavalta ennakkoon, odotukseni elokuvaa kohtaan olivat suhteellisen maltilliset. Ottaen huomioon, ettei Marvel ole sen kummemmin tuttua supersankarielokuva-muottiaan muuttanut pitääkseen yhteneväisen tyylin elokuvasarjassa yllä, tuntuu Black Widow -elokuva jokseenkin tuoreahkolta lisäykseltä kokonaisuuteen omaperäisen lähestymistapansa puolesta.

 

Elokuva on nimittäin vain osittain tuntemaamme kevyempää Marvel-materiaalia ja osittain hyvin vaativaa, sekä dramaattista maailmanrakentamista. Avengers: Endgame -tasoisen spektaakkelin jälkeen tämä elokuva ei todellakaan riko rajoja mahtipontisuutensa suhteen, vaan nimenomaan käyttää pienimuotoista konseptiaan hyväkseen perehdyttääkseen katsojan elokuvien välillä tapahtuneiden tapahtumien alkuperiä. Seuraamme elokuvassa, kuinka Scarlett Johanssonin esittämä Natasha Romanoff lähtee maanpakoon ja joutuu puolivahingossa tapaamaan menneisyyden haamunsa.

Saamme katsojina ihmetellä alkutekstien aikana suuresti, kuinka erilainen lähestymistapa ohjaajalla Cate Shortlandilla on ollut konseptiin etenkin aiempiin elokuviin verrattuna. Elokuva pohjustaa Natashan lapsuutta hyppäämällä heti kättelyssä vuoteen 1995 Ohioon, Yhdysvaltoihin, jossa hänen perheensä joutuu maanpakoon Alexei-isän takia tämän varastettua arkaluontoista tietoa vaikutusvaltaiselle venäläiselle miehelle Dreykoville. Natasha ja hänen pikkusiskonsa Yelena joutuvat muuton ohessa Punaiseen Huoneeseen kouluttautumaan ammattilaisvakoojiksi. Loput onkin historiaa...

Black Widow -elokuva on täynnä vauhtia, tunnetta, tyyliä ja omaperäistä särmää, jota olemme kaivanneet kovasti takaisin valkokankaille. Ei ainoastaan, että teos tuntuu tuoreelta lähestymistapansa suhteen, se on rakennettu jopa yllättävän vakuuttavalla tavalla. Alustus on erityisen napakka, mysteerinen, mutta tarpeeksi informatiivinen. Tämä mahdollistaakin sen, että tarinan mysteeri pysyy yllä sukeltaessamme yhä syvemmälle Natashan menneisyyteen ja Punaisen Huoneen tarkoin vartioitujen salaisuuksien äärelle.

 

Elokuvassa on myös odotetusti tuttu vastakkainasettelu Yhdysvaltojen ja Venäjän välillä, jossa politiikka ja valta pelaavat suuren roolin. Seuraamme, kuinka molempien maiden puolella toiminut Natasha joutuu takaisin juurilleen vapauttaakseen muut ''mustat lesket'', eli erikoisagentit, Ray Winstonen esittämän Dreykovin tiukasta hallinnasta. Iljettävänä ja mielipuolisena johtajana tunnettu Dreykov on onnistunut saamaan agentit omaan hallintaansa teknologisen keksintönsä avustuksella.

Florence Pugh'n esittämä Yelena Belova on Natashan tapaan hyvin päättäväinen ja lahjakas vakooja, joka omaa loistavat taistelutaidot, sekä periksiantamattoman sielun. Hän tuo elokuvaan David Harbourin esittämän Alexei Shostakovin kanssa sitä tarvittavaa kevennystä, joka osuu napakasti maaliinsa nokkelien vitsien ja sarkasmin käytön muodossa. Alexein alter ego Punavarija on mielenkiintoinen hahmo perimmiltään, mutta pieniä viittauksia lukuunottamatta emme oikein saa herrasta mitään merkityksellistä tietoa irti.

 

Tiedostamme vain sen, että Punavartija on Neuvostoliiton ajoilta jäänyt vastine Kapteeni Amerikalle, jonka oli määre pitää huolta itämaisten supersankarien uskottavuutta yllä. Elokuvan antagonistin oikeana kätenä toimiva Urakoitsija omaa taas kyvyt imitoida vastustajiensa taistelutaitoja ja -tyylejä tehostetun pukunsa ansiosta. Vaikka emme saakaan paljoakaan tietoa hahmon todellisesta olemuksesta, herättää tämä mysteerisyys katsojan mielenkiinnon helposti.

Tuotannollisesti elokuva vakuuttaa laadukkaalla toteutuksellaan. Ei ainostaan, että materiaali näyttää huollitellulta ja vangitsevan painostavalta koettavalta, mutta elokuva onnistuu myös yllättämään pienimuotoisella, mutta jouhevalla tarinankerronnallaan, joka tempaa katsojan moitteettomasti mukaansa. Myös musiikki on suuressa osassa tunnelman luomista pahaenteisellä ja rummuttavalla olemuksellaan. Elokuva ei varsinaisesti riko rajoja toteutuksellaan, mutta onnistuu tuomaan astetta aikuismaisemman tarinan elokuvasarjan kannattajien koettavaksi.

On hienoa nähdä, että Marvel uskaltaa myös kohdistaa materiaaliaan vanhempienkin sukupolvien suuntaan, sillä tarina pitää sisällään hyvin vaativia teemoja ja poliittisia vastakkainasetteluja. Lapsikatsojille ei täten välttämättä jää muuta käteen kuin tukko monimutkaisia kysymyksiä, joihin vanhemmat joutuvat vastaamaan katsastuksen jälkeen. Black Widow tarjoaa kuitenkin valtavasti erinomaisesti koreografioituja toimintakohtauksia ja jonkin verran myös sydäntä asiansa ajavan draaman muodossa. Elokuva on positiivinen yllätys, enkä malttaisi enää odottaa sitä, mitä muuta neljännes vaihe pitää Marvel Cinematic Universe -elokuvasarjassa sisällään.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 30.6.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com