Filmikela rikkoi massiivisen 250 000 -lukukerran rajapyykin! Kiitos kaikille lukijoille nopeasta lukutahdista ja kasvavasta tuesta! Päätin sen kunniaksi kirjoittaa hieman historiastani ja omasta suhteestani liikkuviin kuviin. Aloitetaan ihan alusta...
Olen aina ollut elokuvien ystävä. Vaikka se ei vielä nuoremmalla iällä välttämättä tuntunut sen merkityksellisemmältä tai tärkeämmältä, on elokuvien katseleminen ollut hyvin lähellä sydäntä pienestä pitäen. Muistan katsoneeni lapsuudessani runsaasti Disneyn ikonisimpia klassikoita, Tomin ja Jerryn hulvattomia kohelluksia, sekä opettavaisia venäläisiä piirroselokuvia, jotka ovat edelleenkin jollain tasolla matkassani mukana pysyneet. Monikulttuurinen taustani on myös mahdollistanut sen, että olen päässyt käsiksi sekä itämaiseen, että länsimaiseen tuotantoon helposti ja vaivattomasti.
Elokuvataiteen edelle meni kuitenkin aina jalkapallo. Sitä tällä hetkellä jo yli kaksikymmentä vuotta harrastaneena voin sanoa, että se on ollut vähintääkin yhtä suuressa osassa elämääni. Halusin aina olla ammattilaisjalkapalloilija, joka pelaisi maailmalla ja menestyisi taitavien jalkojensa avustuksella. Junioriura näyttikin lupaavahkolta, vaikka heikompiakin kausia oli muutama kertynyt kriittisimpien vuosien aikana. Olin kuitenkin aina elänyt siinä uskossa, että jalkapallo olisi se juttu, mikä toivottavasti täyttäisi elämäni ilolla ja onnistumisilla.
Elämä on kuitenkin hyvin oikukas matka, joka pitää sisällään lukuisia ongelmatilanteita ja vaikeita päätöksiä. Niiltä en itse todellakaan välttynyt, vaan jouduin ajoittain hyvin ahtaisiin paikkoihin valitsemaan suunnan tulevaisuudelleni. Olen aina ollut hyvin urheilullinen ja nopeasti oppiva tapaus, joten kaikki lajit kiinnostivat ja luonnistuivat minulta aika helpohkosti. Eräänä päivänä armeija kutsui ja nuoren pojan oli aika muuttua mieheksi. Se toi mukanaan suuria elämänmuutoksia...
Tuon yhdeksän kuukauden aikana harjoituksiin pääseminen tuntui olevan astetta vaikeampi tehtävä. Ei motivaation puutteen, vaan parin eteen tupsahtaneen ikävän muuttujan vuoksi. Palveluksen jälkeen halusin palata takaisin urheilun pariin, mutta motivaatio ei enää ollut oikealla tasolla pitkän tauon jälkeen. Pian elämäni täyttyi surusta, pettymyksestä ja tyhjyydestä, jota yritin täyttää katsomalla elokuvia. En vielä sitä tuossa vaiheessa sisäistänyt, mutta olin selkeästi onnistunut ajautumaan jonkin itselleni erityisen asian äärelle.
Tämä parin vuoden kestävä ajanjakso koostui elokuvista, sarjoista, koulusta ja työstä. Elokuvat toimivat minulle ikään kuin paikkoina, joissa koin olevani aina turvassa, - ja joissa mieleni poikkelehti vapaana. Ei siinä kauaa kestänyt, kunnes aloin toden teolla ahmimaan liikkuvien kuvien taiteenmuotoa verkkokalvoilleni. Tämä löytö herätti minussa aivan uuden puolen, jonka olemassaolon tiedostin vain päällepäin - siis pinnallisesti. Ensimmäisenä käänteentekevänä elokuvana toimi minulle Zack Snyderin ohjaama Batman v Superman: Dawn of Justice -elokuva vuodelta 2016.
Innostuin samoihin aikoihin uudestaan sarjakuvista ja etenkin DC Comics -sarjakuvayhtiön tuotannosta, joka on ollut hyvin tärkeässä osassa lapsuuttani. Muistan, kuinka katselin aamuisin ennen koulua vuonna 1992 alkanutta Batman: The Animated Series -sarjaa, joka pyöri 2000-luvulla jatkuvasti televisiosta. Kun Lepakkomiehen ja Teräsmiehen yhteinen elokuvaprojekti vihdoin julkistettiin, olin aivan täpinöissäni. En ollut koskaan ollut yhtä innostunut elokuvista kuin silloin. Lopputuloksen näkeminen valkokankailta tuntui kuin unelmien täyttymykseltä ja huomasin olevani koukussa liikkuviin kuviin.
Aloin kiinnostumaan elokuvista ja niiden teosta yhä enemmän ja enemmän, kunnes päätin liittyä sosiaalisessa mediassa aihetta käsitteleviin ryhmiin. Tämä avasi minulle aivan uuden maailman, jonka olemassaoloa en edes voinut kuvitella ennakkoon. Löysin ryhmistä paljon samanhenkisiä ihmisiä, jotka halusivat jakaa mietteitään ja näkemyksiään näkemästään ryhmissä. Eräänä päivänä päätin ottaa itse kantaa elokuviin ja kirjoitella omia mietteitäni julkaisuihini. Huomasin pian, että oman urheilukuplani ympärillä lojui oma ulottuvuutensa, jossa omaperäinen elokuvayhteisö kukoisti vahvana.
Kirjoittelin pienimuotoisia elokuva-arvosteluja päivittäin sosiaalisen median ryhmiin ja pyrin mahdollisimman paljon kommunikoida sen tarjoaman yhteisön kanssa. Eräänä päivänä päätin kokeilla YouTube-videopalvelun käyttöä sisällön luojana. Aluksi keskittyminen kohdistui vain omien trailereiden tekemiseen, mutta pian käännyin videoarvostelujen puoleen, mikä taas avasi aivan uudenlaisia mahdollisuuksia jatkoa ajatellen. Motivaation laskiessa päätin ottaa taukoa videosisällön luomisesta ja kokeilla jotain uutta.
Löysin Elokuvan taikaa -arvostelusivua pyörittävän ystäväni sosiaalisen median kautta, jonka kanssa olimme löytäneet yhteisen sävelen ja onnistuneet kommunikoimaan päivittäin keskustellen elokuvista. Puolisen vuotta sen jälkeen mieleeni juolahti mielenkiintoinen ajatus. Halusin arkistoida elokuva-arvosteluni yhden katon alle, mutta en ollut varma, että miten sen tekisin. Kun käännyin ystäväni puoleen ehdotuksien toivossa, kaipaamani vastaus tuijotti minua silmiin. Arvostelusivu. Heureka!
Siitä se kaikki alkoi ja matka oli vasta alkamassa. Tunsin itseni tuolloin hyvin motivoituneeksi ja määrätietoiseksi. Pieni harrastus alkoi ensimmäisen puolen vuoden jälkeen vakavoitumaan, kun sain himoitun pressipassin käyttööni. Pääsin vihdoin katsomaan elokuvia ennakkoon valkokankaaalta ja kirjoittamaan niistä mietteitäni arvostelusivulleni. Filmikela on tuonut minulle parin vuoden aikana paljon kokemuksia,
upeita ihmisiä ja loistavia mahdollisuuksia, joista voin olla vain
kiitollinen. Pääsin myös osittain takaisin YouTuben puolelle liittyessäni Elokuvan taikaa -arvostelusivua pyörittävän ystäväni kanssa toisen, Vernus-kanavaa ylläpitävän ystäväni, yhteisiin Riitikkorinki-arvosteluvideoihin.
Kehitys on ollut hurjaa ja absurdia seurattavaa, mutta olen
selkeästi tehnyt oikeita valintoja elämäni suhteen, sillä
arvostelusivun tarjoama mielenrauha ja ilo on ollut juuri sitä, mitä
olen elämältäni kaivannut. Virheistä olen oppinut ja ne ovat motivoineet
minua kirjoittamaan enemmän ja paremmin. Melkein kaksi ja puoli vuotta tätä tehneenä on pakko kyllä sanoa, että jotkut asiat tuntuvat olevan kirjoitettuna tähtiin. Filmikela on ollut ehdottomasti yksi niistä. Toivottavasti pääsen jatkamaan alalla olkoot se kriitikon nimikkeen alla tai kameran takana, mutta rakkauttani liikkuvia kuvia kohtaan ei voi enää sammuttaa.
Kiitos vielä kerran kaikille lukijoilleni! Tähdätkää korkealle ja antakaa omalle sisäiselle äänellenne mahdollisuus kukoistaa! Haluaisin lisätä myös tähän loppuun vielä sen, että olin sen verran inspiroitunut omasta rakkaudestani elokuviin, että tein vuonna 2018 lopulla The Calling -nimisen lyhytelokuvan. Elokuva antaa osviittaa siihen, miksi välillä kannattaa pysähtyä hetkeksi analysoimaan omaa elämäänsä, sillä ei koskaan voi tietää, mitä mahdollisuuksia se saattaisi pitää haudattuna sisällään.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 10.6.2021
Lähteet: lyhytelokuva www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti