Ohjaus: Will Gluck
Pääosissa: James Corden, Domhnall Gleeson, Rose Byrne,
Margot Robbie, Elizabeth
Debicki, Colin Moody, Aimee Horne, Lennie James,
David Oyelowo, Sam
Neill, Sia, Damon Herriman, Hayley Atwell
Genre: Komedia, Seikkailu, Perhe
Kesto: 1 tunti 33 minuuttia
Keskitasoisen, mutta asiansa ajavan ensimmäisen elokuvan jälkeen, Petteri Kaniini rientää uuden seikkailun pariin ensimmäisessä jatko-osassa nimeltään - Petteri Kaniini: Kani karkuteillä. Beatrix Potterin rakastettuun satuhahmoon perustuva jatko-osa sai nopeasti hyväksynnän studiolta ensimmäisen osan menestyessä hienosti maailmalla. Vaikka ensimmäinen elokuva saikin kritiikkiä osakseen jonkin verran, oli se kuitenkin lupaava alku modernisoidulle konseptille.
Odotukseni jatko-osaa kohtaan olivat hyvin maltilliset, sillä vaikka ensimmäinen osa ajoikin asiansa mainiosti, oli siitä vielä opittavaa tekijöillä. Yhdysvaltalainen Will Gluck palaa ohjaajan pallille, joten on mielenkiintoista nähdä, miten mies onnistuu syventämään maailmaa entisestään ja mihin hän päättää hahmot viedä kokonaisvaltaisissa tarinakaarissaan. Oliko Petteri Kaniini: Kani karkuteillä oiva jatko lupaavalle tarinalle vai turha rahastusyritys rakastetun satuhahmon kustannuksella?
Bea ja Tuomas menevät naimisiin. Kanien kanssa he muodostavat ihanan eriskummallisen perheen, jossa Petteri ei yrityksistään huolimatta pääse vekkulimaisesta maineestaan eroon. Seikkailu on valmis alkavaksi, kun hän huomaa joutuneensa perheen sisällä huomion ulkopuolelle. Petteri lähtee suureen kaupunkiin etsimään itseään, jossa hänen luonteenpiirteitään arvostetaan enemmän. Kun hänen perheensä joutuu vaaraan etsintäoperaation aikana, on Petterin päätettävä, millainen kani hän haluaa todellisuudessa olla.
Petteri Kaniini: Kani karkuteillä on kyllä erikoinen tapaus kaiken kaikkiaan. Hyppäämme suoraan asiaan seuraamaan Rose Byrnen esittämän Bean ja Domhnall Gleesonin esittämän Tuomaksen häitä. Saamme avauskohtauksen aikana hyvin selkeän käsityksen siitä, minkälainen elokuva olisi kyseessä, enkä itse henkilökohtaisesti oikein pitänyt tästä ajatuksesta. Pysyin kuitenkin mahdollisimman optimistisena ja pidin mieleni avoimena positiivista yllätystä varten. Onnistuiko elokuva voittamaan minut puolelleen?
Bea on häidensä jälkeen kirjoittanut kirjan, jossa hän käsittelee Petteri Kaniinin hurjimpia seikkailuja. Hän saa mahdollisuuden julkaista kirjansa nimekkään kirjakustantamon avustuksella, minkä hän lopulta tekeekin. Kirja alkaa saamaan paljon huomiota osakseen ei ainoastaan lukijoiden, mutta myös perheenjäsenten keskuudessa. Nimikkohahmona kirjassa ja elokuvassa toimiva James Cordenin esittämä Petteri Kaniini yllättyy siitä, että Bea on tehnyt hänestä tarinoissaan ilkikurisen vekkuilijan ja antagonistin.
Perheen uuden elämäntilanteen hyväksynyt kani alkaa kuitenkin pian huomaamaan, että hänen juoneilevaa luonnettaan ei enää arvosteta samalla tavalla kuin ennen vanhaan. Ottaen huomioon, että perhe on asettunut aloilleen, ei väkinäiselle riitapukarille ja egoistiselle kiusoittelijalle ole enää samanlaista tarvetta. Petteri päättää lähteä omalle seikkailulleen Lontooseen ja etsiä oman elämäntarkoituksensa. Kujeileva kani tapaa siellä isänsä vanhan ystävän Lennie Jamesin esittämän Barnabasin, joka on tunnettu oikukkaasta luonteestaan. Onko Petteri todellakin pahatahtoinen sisimmiltään vai onko pitkä kädenvääntö Tuomaksen kanssa pehmentänyt tätä?
Elokuva on hyvin merkillinen perimmiltään. Ei ainoastaan, että ohjaaja Will Gluck lähtee viemään konseptia hyvin eriskummalliseen suuntaan, mutta tietyt ratkaisut todellakin hämmentävät näin katsojan näkökulmasta katsottuna. Vaikka ensimmäinen osa olikin suuria vapauksia ottanut modernisoitu versio rakastetusta sadusta, osasi se kuitenkin luoda hyvin varteenotettavan ja saduille tavanomaisen klassiselta tuntuvan ympäristön, sekä tunnelman, joka viehätti vekkulimaisella otteellaan. Vaikka ohjaaja ei elokuvasta ihan ajatonta onnistunutkaan tehdä, oli se hyvin lupaava monestakin näkökulmasta katsottuna.
Visuaalisesti elokuva oli jopa yllättävän vaikuttavaa seurattavaa. Vaikka jatko-osa myös onnistuu suurimmaksi osaksi elämiensä animoimisessa, tarjoaa se pari aika surkuhupaisaa efektihirmua. Eroten edeltäjäänsä, ensimmäinen jatko-osa ei tunnu oikein välittävän moisista esteettisistä pinnallisuuksista, vaan pikemminkin keskittyy yksittäisiin Saturday Night Live -viihdeohjelmalle tavanomaisiin pieniin sketseihin, joiden ympärille tarinaa yritettiin rakentaa. Toki, oli ensimmäisessäkin osassa paljon vastaavanlaisia kohtauksia, mutta ainakin siinä ne tuntuivat kertovan jotain käsiteltävistä hahmoista tai heitä ympäröivästä maailmasta, kun taas tässä niillä pyritään luomaan vain laiskaa komediaa.
Elokuvassa on pari ihan nerokasta vitsiä tarjolla, mutta muut yritykset ovat joko tahattoman koomisia tai ällistyttävän väsyneitä yrityksiä perimmiltään. Mikä elokuvasta tekee kuitenkin kiehtovan erikoisen, on sen metafiktiiviset yksityiskohdat, joihin takerrutaan useasti tarinan aikana. Ei ainoastaan, että tarina itsessään toimii yhtenä sellaisena seikkana, mutta hahmot tuntuvat jollain tasolla rikkovan myös neljättä seinää muutamilla kohtauksillaan. Ottaen huomioon, että edellisessä osassa näitä metafiktiivisiä kohtauksia oli vain pari, tämä elokuva pyrkii hävyttömästi mässäilemään niiden kustannuksella, mikä luo hyvin hämmentävän kuvan käsiteltävästä maailmasta.
Petteri Kaniini: Kani karkuteillä -elokuvasta on vaikea löytää mitään merkityksellistä sanottavaa. Toki se pyrkii painottamaan elämässä tapahtuvien muutosten hyväksymiseen ja oman itsensä arvostamiseen sellaisena kuin on, mutta elokuva ei oikein tunnu tuovan mitään vaikuttavaa näytölle, mikä voisi jäädä mieleen poikkeuksellisena tai muistettavana. Tarina itsessään nojaa liikaa sketsimäisiin kohtauksiin, joiden taakse tarina tuntuu aina silloin tällöin katoavan. Elokuva on varsin tylsä, eikä se anna lupaavalle edeltäjälleen tarpeeksi ansaitsemaansa kunnioitusta. Beatrix Potter luultavasti kierii haudassaan tämän jatko-osan takia...
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 8.6.2021
Lähteet: kansikuva www.filmikamari.fi, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti