Loki | Kausi 1 (2021) - arvostelu

 

Luoja: Michael Waldron
Pääosissa: Tom Hiddleston, Owen Wilson, Sophia Di Martino,
Wunmi Mosaku, Gugu Mbatha-Raw, Eugene Cordero, Tara Strong, Sasha Lane,
Richard E. Grant, Jack Veal, DeObia Oparei, Jaimie Alexander
Genre: Fantasia, Scifi, Seikkailu
Jaksoja: 6

Marvel Cinematic Universe -elokuvasarjan leviäminen sarjojen puolelle Disney+ -striimauspalveluun onnistui jopa yllättävän vakuuttavasti WandaVisionin pyyhkäisten skeptiset ajatukseni kertaheitolla pois mielestäni. Myös The Falcon and The Winter Soldier onnistui vakuuttamaan mielenkiintoisella toimintapainoitteisella vakoojatarinallaan. Nyt olikin aika sitten siirtyä seuraavan sarjan pariin, jonka tavoitteena olisi avartaa Marvel Cinematic Universen maailmaa astetta mysteerisemmille poluille.


Loki on Michael Waldronin luoma seikkailupainoitteinen fantasiasarja, jossa nimikkohahmo ajautuu yllättävän aikajanan rikkovan tapahtuman keskelle. Kosmisena Kuutionakin tunnettu Tesserakti päätyy onnekkaasti Lokin käsiin New Yorkin hyökkäyksen jälkeen. Sillä välin kun Kostajat korjailevat aikajanaansa Thanoksen kukistamiseksi, Loki pääsee yllättäen vapaaksi kahleistaan tuntemattomalle planeetalle, josta hänet käyvät noukkimassa mysteeriset Aikavarianssiviraston jäsenet, eli Minuuttimiehet. Mistä tässä sarjassa on oikein kyse?

Odotukseni sarjaa kohtaan nousivat huimasti, mitä lähemmäs julkaisua etenimme. Ensimmäinen traileri lupaili energistä ja monimuotoista mysteeriseikkailua, jossa Loki pääsisi toden teolla kujeilemaan ympäri fantasiamaailmaa. Koska Marvel on onnistunut monesti hämäämään markkinointimateriaaleillaan, yritin pysyä mahdollisimman varautuneena sen suhteen. Heti kättelyssä voin kyllä sanoa, että Loki-sarja on jälleen kerran omaperäinen ja muista nimikkeistä erottuva kokonaisuus, joka onnistuu viemään Marvel Cinematic Universen aivan uudenlaisille poluille.


Seuraamme sarjassa, kuinka Tom Hiddlestonin esittämä asgardilainen petoksen jumala Loki Laufeyson joutuu yllättäen mysteerisen Aikavarianssiviraston, eli AVV:n, kanssa tekemisiin. Viraston tehtävänä on pitää kaikki maailmankaikkeuden aikajanat kasassa ja tapahtumat suunnitelmien mukaisina. Pienetkin itsenäiset muutokset huomataan ja yritetään korjata pikimmiten, jotta tapahtumat eivät aiheuttaisi suurempia ongelmia universumin tulevaisuutta ajatellen. Niiden manipuloiminen voi siis johtaa hyvin kohtalokkaisiin lopputuloksiin.
 
Nyt kun petoksen jumala on onnistunut väistämään oman ennalta kirjoitetun kohtalonsa, vangitsee AVV hänet rikoksestaan pyhää aikajanaa vastaan. Lokin hahmo on itsessäänkin hyvin mielenkiintoinen tapaus. Hän ei nimittäin ole se samainen Loki, joka kuoli Thanoksen käsissä taistellessaan veljensä Thorin vierellä Avengers: Infinity War -elokuvassa. Paettuaan Kostajien nenän edestä hän aiheuttaa häiriön aikajanallaan, jonka kuuluuisi loppua tähän kohtalokkaaseen kuolemaan. Hän on siis edelleen se pahamaineinen valtaa hamuileva psykopaatti, joka ei tunne armoa tai inhimillisiä periaatteita.


Sarja onnistuu vakuuttavasti vangitsemaan katsojansa ensimmäisen jakson aikana, jonka aikana saamme tietää AVV:stä ja sen monimuotoisista toimintamalleista. Jakso alustaa vaikuttavasti tämän mysteerisen maailman, joka tuntuu säkenöivän toinen toistaan uskomattomimpia ykstyiskohtia ja ideoita. Ei ainoastaan, että olemme alusta asti kiinnostuneita tästä paikasta ja sen salamyhkäisestä luonteesta, mutta se tuntuu olevan paljon suuremmassa ja tärkeämmässä osassa käsittelemäämme maailmankaikkeutta, kun mitä oletimme sen alustavasti olevan.

Mikä on sarjasta kuitenkin hienoa huomata, on se, että se ei tyyliltään tai toteutukseltaan muistuta aiempia tuotoksia ollenkaan. Tämä omaperäisyys ja innovatiivisuus tekeekin Lokista paljon kiehtovamman seurattavan, sillä haluamme katsojina uppoutua yhä syvemmälle sen uumeniin ja antaa sen viedä mennessään fantastisen seikkailun muodossa. Vaikka ylistänkin sarjaa tällä hetkellä maasta taivaisiin, on mainittava myös se, ettei se missään nimessä ole kuitenkaan täydellinen kokonaisuus. Se tuntuu ajoittain kadottavan suuntansa tarinassaan alustaessaan mahdollisia lopputulemia ja muita sivuseikkoja. Myös muutamat pyhään aikajanaan liittyvät yksityiskohdat aiheuttavat ristiriitoja Marvel-universumin sisällä.
 

Sarja koostuu kuudesta reilun neljänkymmenen minuutin jaksosta, jotka kaikki pitävät sisällään toinen toistaan suurempia paljastuksia ja käänteentekeviä tapahtumia. Vaikka markkinointimateriaali antoikin sellaisen kuvan, että Loki-sarja olisi vauhdikas ja toimintapainoitteinen mysteerinäytelmä, ovat jaksot ainakin alkupuoliskolla poikkeuksellisen dialogipainoitteisia ja pohtivia luonteeltaan. Se ei kuitenkaan ole negatiivinen asia, sillä dialogit ovat itsessään hyvin koukuttavia seurattavia ja pääsemme katsojina vihdoin astetta syvemmälle tutustumaan Lokin perimmäiseen ajatusmaailmaan ja hänen inhimillisempään puoleen. On myös mainttava, että hänen ja Owen Wilsonin esittämän AVV-työntekijän Mobiuksen välinen suhde on mielestäni kevyesti sarjan parasta antia.
 
Vaikka sarja kadottaakin vähän otettaan tuotantokauden puolen välin tienoilla, onnistuu se onneksi nostamaan tasoaan taas loppua kohden. Tarina on kokonaisuudessaan hyvin moniulotteinen ja yllätyksellinen kaiken kaikkiaan. Loki onnistuu myös erinomaisesti luomaan tunnelmansa. Ei ainoastaan, että visuaalisesti se on suurimmaksi osaksi monipuolista ja näyttävää seurattavaa, mutta mysteeriä uhkuva musiikki tuo kuvamateriaaliin paljon eeppisyyttä ja ''pelottavan tuntemattoman'' tuntumaa. Lokin tunnusmusiikki kuvaa upeasti sarjan sisältöä ja tunnelmaa. Se muistuttaa myös hyvin vahvasti Kellopeliappelsiini-elokuvan ikonista tunnusmusiikkia.


Loki-sarja on ensimmäisen kahden Marvel Cinematic Universe -elokuvasarjaan kuuluvan sarjan tapaan mainio lisäys kokonaisvaltaiseen tarinakaareen. Vaikka se saattaakin tuntua ajoittain turhan sivulliselta seikkailulta, on sillä varmasti paljon suurempi rooli elokuvasarjan tulevaisuuden kannalta, kun mitä luultavasti osaamme edes kuvitella vielä tällä hetkellä. Loppuhuipennus jää nimittäin täysin aukinaiseksi tilanteen kääntyessä päälaelleen. On siis mielenkiintoista nähdä, mitä sarjan toinen tuotantokausi tuo tullessaan. Vaikka mielestäni WandaVision-sarja on astetta parempi ja yhtenäisempi kokonaisuus, on Loki ehdottomasti hyvä lisä jatkuvasti kasvavaan Marvel Cinematic Universe-universumiin.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 14.7.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit