Dyyni | Dune (2021) - arvostelu

 

Ohjaus: Denis Villeneuve

Pääosissa: Timothée Chalamet, Rebecca Ferguson, Zendaya, Jason Momoa,

David Dastmalchian, Dave Bautista, Oscar Isaac, Josh Brolin, Javier Bardem,

Stellan Skarsgård, Charlotte Rampling, Stephen McKinley Henderson
Genre: Scifi, Seikkailu, Draama

Kesto: 2 tuntia 35 minuuttia

''Fear is the mind-killer. Fear is the little death that brings total obliteration. I will face my fear, and I will permit it to pass over me.''

Olemme pitkään ja hartaasti odottaneet suuremman luokan elokuvaspektaakkelia, joka vastaisi Star Wars -elokuvasarjan poikkeuksellisen laajaa universumia, Taru sormusten herrasta -trilogian syvällistä tarinankerrontaa ja Blade Runner 2049 -elokuvan täydellistä teknistä toteutusta. Tällä kertaa sukellamme takaisin Frank Herbertin eeppiseen maailmaan Denis Villeneuven ohjaaman Dyynin voimin, joka on viimeisten kuukausien aikana saanut paljon huomiota ympäri maailmaa.

Itselleni Dyyni tuli tutuksi vasta hiljattain viime vuodenvaihteessa, jolloin päätin katsoa David Lynchin alkuperäisen version. Vaikka kyseinen elokuva ei kovin kummoinen toteutukseltaan ollut, sai se minut kiinnostumaan Herbertin omaperäisestä konseptista. Etsin paljon taustatietoa itse romaanista, sen tarjoamasta maailmasta ja syvällisistä teemoista, jotka todellakin viehättivät minua uniikkiudellaan. Kun kuulin ensimmäistä kertaa uudesta Dyyni-elokuvasta, en alustavasti pitänyt sitä poikkeuksellisen suuressa arvossa.

Kun taas Denis Villeneuven palkkaus varmistui, olin täysin myyty elokuvalle, koska mies kuuluu ehdottomasti suosikkiohjaajiini kautta aikain. Tämä tieto herätti heti kiinnostukseni David Lynchin elokuvaa ja sitä kautta Frank Herbertin alkuperäismateriaalia kohtaan. Kuukausien vieriessä alkoi tulemaan uutisia näyttelijävalinnoista ja ne ovat kieltämättä aika mielipuoliset. Näin suurta ja lahjakasta näyttelijäkaartia saa nykyään etsiä oikein kunnolla. Onneksemme uusi Dyyni-elokuva vastasi kutsuun. Onnistuiko elokuva kuitenkaan vastaamaan massiivisia odotuksia vai oliko tiedossa jälleen kerran kallis ohilyönti?

Kaukaisessa tulevaisuudessa älykäs ja lahjakas nuori mies, Paul Atreides, ajautuu yllättäen suuren välienselvittelyn keskelle. Arrakis-planeettaa, eli Dyyniä, on lypsetty vuosikymmenten ajan hyvin arvokkaan ja salaperäisen rohdon perässä. Rohto toimii maailmankaikkeuden kallisarvoisimpana aineena, joka mahdollistaa sekä matkustamisen avaruuden halki hetkessä, että ihmisten parantamisen. Se voi myös vaikuttaa ihmisiin ennustavien näkyjen muodossa.

 

Paul on jo pitkään nähnyt unia Arrakis-planeetasta ja siellä sattuneista pahaenteisistä tapahtumista, mikä herättää heti muiden sukujen huomion. Atreidesin suku saakin pian keisarilta ainutlaatuisen tehtävän, jonka määreenä on matkustaa Arrakisille ja turvata täkäläisten turvallisuus ja tulevaisuus. Pian Atreides-suvulle kuitenkin selviää, etteivät Dyynillä asuvat sielut ole ainoita, jotka ovat vaarassa tuhoutua Harkonnen-suvun suunnitelmien tuloksena. Kun aatelissuvut alkavat juonittelemaan toisiaan vastaan, Paul alkaa tietämättään täyttämään dyyniläisten pyhää ennustusta.

 

Alkuun on kyllä mainittava, että Denis Villeneuven Dyyni on kieltämättä sellainen elokuva, joka saattaa ennakkoon jopa pelottaa katsojaa. Etenkin jos katsoja on jollain tasolla tietoinen alkuperäismateriaalista tai toimii jopa kannattajan roolissa. Se on nimittäin saanut paljon hehkutusta ja ylistystä osakseen mielipuolisen näyttelijäkaartinsa ja näyttävän esillepanonsa vuoksi. On siis syytä muistaa, että alkuperäismateriaalia itsessäänkin pidetään sellaisena kokonaisuutena, että yksittäistä toimivaa elokuvasovitusta on siitä lähes mahdoton tehdä.

Tämän vuoksi Warner Bros. Pictures ja Denis Villeneuve ovatkin päättäneet jakaa tarinan kahtia sen mahtipontisen luonteen ja massiivisen sisällön vuoksi. Onnistuuko elokuva visualisoimaan omaperäisen ja syvällisen tarinakokonaisuuden puolikkaan valkokankaille efektiivisesti? Ehdottomasti! Sopiiko se kontekstiltaan ja perimmäiseltä toteutukseltaan jokaiselle katsojalle? Kyllä ja ei. Denis Villeneuve nimittäin lähestyy konseptia hyvin tunnollisella ja kärsivällisellä otteella. Sukellamme elokuvan mukana konseptin synkimpiin onkaloihin, jotka tarjoavat lukuisia vaativia teemoja ja filosofisia ajatuksia katsojan pohdittavaksi.

Nämä ideat pyörivät vahvasti poliittisten ja yksilöllisten ideoiden ympärillä, jotka ovat verrattavissa omaan maailmaamme. Vaikka kyse onkin futuristisesta ja fantastisesta ympäristöstä, hyvin samaistuttavat ihmisarvot ja kulttuurit paistavat vahvasti näytön toiselle puolelle tulkinnanvaraisinkin tavoin. Elokuva on kuin onkin poikkeuksellisen syvällinen sukellus Herbertin ajatuksia herättävään scifieepokseen, joka vie katsojan moitteettomasti keskelle aistikasta ja moniulotteista maailmaa. Sen hidastempoinen, mutta vangitseva luonne valtaa katsojan mielen ja vie tämän kiehtovan vastakkainasettelun keskelle, joka kasvaa kasvamistaan silmiemme edessä.

Kuten aiemmin mainitsinkin, elokuva toimii samannimisen romaanikokonaisuuden ensimmäisenä puoliskona, minkä vuoksi se tuntuukin jatkuvasti alustelevan astetta massiivisempaa takaisinmaksua, jonka tulemme näkemään vasta myöhemmin. Vaikka asia onkin näin, ei elokuvasta vauhtia ja vilskettä puutu. Kärsivällisestä ja huolellisesta lähestymistavastaan huolimatta elokuva tarjoaa paljon ihailtavaa ja jännitettävää. Investoituminen tarinaan ja sen tarjoamiin hahmoihin on helppoa kuin heinänteko, eikä elokuvan pituuskaan lopulta ole kovin vaativa. Aika nimittäin vilisee silmiemme edessä seuratessamme lumoutuneena tarinan eskaloitumista.

Audiovisuaalisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on häkellyttävän mestarillinen toteutus kaiken kaikkiaan. Ei ainoastaan, että se säväyttää näyttävyydellään ja monipuolisuudellaan, mutta se toden teolla imaisee katsojan sisäänsä tarjoten silmiä hiveleviä hetkiä. Kuvaus todellakin osuu maaliinsa, eikä tuotannon laadukkuudestakaan ole kysymystäkään. Hans Zimmerin eeppiset sävellykset tuovat elokuvaan oman arvokkaan lisänsä maailman avartamisen ja tunnelman rakentamisen merkeissä. Ohjaaja Denis Villeneuve osaa myös selkeästi käsitellä tunnelmanvaihdoksia. Mies kontrolloi upeasti painostavaa jännitystä ja osaa efektiivisellä tavalla kasvattaa sitä tarinan edetessä.

Dyyni on vangitseva, eeppinen ja aistikas elokuvaeepos, joka saa luultavasti jokaikisen katsojan murtumaan polvilleen ällistyksestä. Elokuva ei välttämättä jokaisen makuun istu, etenkään jos elämää suuremmat konseptit aiheuttavat pahennusta, mutta jokaikinen katsoja saa varmasti jotain merkityksellistä pohdittavaa tästä teoksesta irti. Ohjaaja onnistuu nimittäin sovittamaan omaperäisen konseptin valkokankaille mieleenpainuvalla tavalla ja hän tekee sen mestarillisella tyylillä. Näyttelijäkaarti suoriutuu tehtävästään erinomaisesti yhtenäisenä kokonaisuutena, eikä se nojaa pelkästään yksittäisiin tähdenlentoihin. En malta odottaa jatkoa, jos - ja toivottavasti kun - saamme sellaisen tulevina vuosina valkokankaille. Sillä välin katson tämän elokuvan mielelläni uudestaan ja uudestaan.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 7.9.2021
Lähteet: kansikuva www.filmikamari.fi, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com