Piina | Misery (1990) - arvostelu

 

Ohjaus: Rob Reiner

Pääosissa: James Caan, Kathy Bates, Richard Farnsworth,

Frances Sternhagen, Lauren Bacall
Genre: Jännitys

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

 

Palaamme pitkästä aikaa Stephen Kingin romaaneihin perustuviin elokuviin, kun vuoroon asettuu vuonna 1990 ensi-iltansa saanut psykologinen jännityselokuva Piina. Luettuaan kirjan tuottaja Andrew Scheinman päätti ottaa yhteyttä kolleegaansa Rob Reineriin, joka tuolloin työskenteli myös Castle Rock Entertainment -tuotantoyhtiön leivissä. Reiner piti ideasta ja ehdotti käsikirjoittaksi William Goldmania, joka lähti projektiin mukaan mielellään.

 

Näin Piina-elokuvan ensimmäistä kertaa vasta pari vuotta takaperin, kun törmäsin siihen ohimennen selatessani Stephen Kingin romaaneihin perustuvia tuotoksia. Pidin siitä jo tuolloin, mutta päätin katsastaa sen kertaalleen vielä uudemman kerran ennen tuomiotani. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat kieltämättä toiveikkaat, sillä alkuperäismateriaalin kirjoittaneen kirjailijan teokset ovat aina kiehtoneet minua konsepteiltaan. Onnistuiko Piina vakuuttamaan minut varteenotettavuudestaan?

 

Kirjailija Paul Sheldon saa valmiiksi suositun Misery-kirjasarjansa viimeisen osan ja päättää heti lähteä viemään sitä näytille agentilleen. Lumimyräkkään joutunut mies ajaa kuitenkin autonsa yllättäen katolleen ja loukkaantuu pahasti onnettomuudessa. Korvesta lumen peitossa löytynyt Paul herää tuntemattoman naisen Annie Wilkesin talosta, jossa tämä pitää hänestä huolta. Mies on onnistunut rikkomaan jalkansa onnettomuudessa ja kun tiet, sekä yhteydet ovat sääolosuhteiden vuoksi poikki, joutuu hän jäämään naisen hoidettavaksi.

 

Järkyttävissä kivuissa rypevä ja tilanteestaan hämmentynyt kirjalija saa pian tietää pelastajansa olevan hänen vannoutunein kannattajansa. Tämä omistaa kirjailijan täydellisen kirjakokoelman ja hänellä on selkeästi pakkomielle tarinoita kohtaan. Toipuminen saa kuitenkin nopeasti kriittisen käänteen, kun Silver Creekin kupeessa majaileva Annie lukee Paulin tulevan kirjan. Ratkaisuista suuttunut nainen muuttaa hoitamistapaansa kivuliaaksi piinaksi, josta ei tunnu olevan pakotietä.

 

Piina on poikkeukellisen loistava elokuva kaiken kaikkiaan. Pienimuotoinen asetelma ja yksinkertainen idea tekevät teoksesta kieltämättä hyvin painostavan ja tunnelmallisen seurattavan alusta asti. Ei ainoastaan, että se välittää upeasti Stephen Kingin romaaneille tavanomaisen ilmapiirin katsojan vastaanotettavaksi, mutta se tuntuu samalla myös hyvin intiimiltä ja hahmovetoiselta kokonaisuudelta. Alustus on hyvin suoraviivainen, mutta tarpeeksi selkeä, johon pääsemmekin katsojina heti kättelyssä käsiksi.

 

Seuraamme elokuvassa James Caanin esittämää kirjailijaa Paul Sheldonia, joka on joutunut ikävien käänteiden seurauksena todelliseen loukkuun. Silver Creek on pieni kylä keskellä valtavaa metsää, joten yhteydet ja liikenneväylät voivat olla pahimmassa tapauksessa poikki montakin päivää. Lumimyräkässä loukkaantunut kirjailija huomaa tilanteensa pahimmat puolet päivien vieriessä, kun Kathy Batesin esittämä ystävällinen ja huolehtiva Annie päättää yhtäkkiä kääntyä tätä vastaan.

 

Paulin kunto ei helpota tilannetta ollenkaan, sillä mies ei pysty kävelemään murtuneilla jaloillaan puhumattakaan taistelemisesta vastaan. Päivät alkavat tuntumaan kokonaisilta vuosilta Annien purkaessa omaa pahaa oloaan avuttomaan kirjailijaan. Piina yltyy yltymistään, kun naisen vihanhallintaongelmat alkavat paistamaan tämän kiltin ulkokuoren läpi. Elokuva näyttää hyvin efektiivisellä tavalla sen, miten sairaalloisen pakkomielteiset ihmiset saattavat suhtautua kiinnostuksen kohteisiinsa.

 

Vaikka elokuva toki ottaa ääritapauksen käsittelyynsä, on siinä paljon realistisia piirteitä esille nostettavaksi. Kuten mikä tahansa muukin vietti, taide on vahvasti mukana pakkomielteiden keskiössä. Kannattajat voivat vaihdella kasuaalisista turhankin vannoutuneisiin tapauksiin, joista jälkimmäiset pahimmassa tapauksessa elävät omassa kiinnotuksen kohteen luomassa kuplassaan. Tämän kuplan rikkominen aiheuttaa aina jonkin sortin reaktion, mikä voi tulla ulos närkästyksenä, pettymyksenä tai jopa väkivaltana.

 

Tässä elokuvassa Annien pakkomielle muuttuu hetkessä ihailevasta piinaavan myrkylliseksi kuplan puhjetessa säpäleiksi. Tarina kulkee hyvin miellyttävän vangitsevalla tavalla alusta asti. Se ei ainoastaan onnistu tempaamaan katsojaa mukaansa, mutta se onnistuu viemään tämän hyytävän piinaavan asetelman ytimeen seuraamaan kirjailijan traumaattisia toipumishetkiä, joille ei tunnu näkyvän loppua. Tunnelmallisesti elokuva on hyvin painostava. Ohjaaja Rob Reinerillä ei selkeästikään ole ongelmaa luoda jännitystä ja pitää sitä katossa tarpeen tullen.

 

Roolisuoritukset ovat loistavia ympäri pöydän. Vaikka Paulia esittävä James Caan onkin mahtava protagonnistin roolissaan, vie Kathy Bates valokeilan täysin tämän hyppysistä. Nainen välittää upeasti haastavan hahmonsa näytön toiselle puolelle katsojan koettavaksi. Bates voitti roolistaan myös parhaan naispääosan Oscar-palkinnon, mikä on ihan oikeutettua. Uskaltaisin jopa väittää ettei suoritus ole ainoastaan Kathyn paras tähän mennessä, mutta hänen hahmonsa toimii yhtenä parhaimmista Stephen Kingin kirjoihin perustuvien elokuvien antagonisteista kautta aikain.

 

Piina on loistava elokuva, joka onnistuu välittämään todellisia pelon tunteita katsojan vastaanotettavaksi. Vaikka asetelma onkin hiukan ylilyövä perusteiltaan, ajatus tapauksen mahdollisesta realistisuudesta hirvittävät katsojaa varmasti jollain tasolla. Painostavuudestaan huolimatta elokuva osaa myös purkaa jännitystä humoristisilla lisäyksillään, mitkä tuovat siihen kaivattua tunnelmallista tasapainoa. Pienimuotoinen konsepti pitää huolen siitä, että elokuvan hahmot välittyvät vaikuttavan syvällisesti näytön toiselle puolelle katsojan seurattaviksi.

 

Piina on ehdottomasti yksi parhaimmista Stephen Kingin tarinoihin perustuvista elokuvista, joita on vuosien saatossa tullut - ja niitähän on tosiaan tullut etenkin 2010-luvulla liuta määrä. Vaikka osa niistä yllättävätkin vakuuttavuudellaan, näissä vanhemmissa sovituksissa tuntui aina olevan vähintäänkin tunnelma kohdillaan, mitä nykyisistä sovituksista ei aina enää saa irti repimälläkään. Vaikka Piina ei mielestäni ylläkään mestarillisen Hohdon tai traagisen upean Vihreän mailin tasolle, on se poikkeuksellisen efektiivinen ja painostava kokemus katsojalle kuin katsojalle.

 

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 14.10.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com