Venom: Let There Be Carnage (2021) - arvostelu

 

Ohjaus: Andy Serkis

Pääosissa: Tom Hardy, Woody Harrelson, Michelle Williams,

Naomie Harris, Reid Scott, Stephen Graham, Olumide Olorunfemi,

Jack Bandeira, Peggy Lu, Sian Webber, Scroobius Pip
Genre: Toiminta, Scifi

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Kuten Venom-elokuvan arvostelussa mainitsinkin jo, olen pienestä pitäen ollut Hämähäkkimiehen suuri ihailija. En välttämättä suurin maailmassa, mutta hahmo on ehdottomasti ollut minulle hyvin tärkeä lapsuudestani asti ja sen vaikutus on kestänyt aikaa erinomaisesti myös nykypäivään asti. Sarjakuvista elokuviin ja animaatiosarjoista videopeleihin olen vuosien saatossa keinunut sankarini mukana pitkän matkan, eikä loppua tunnu näkyvän. Marvel-sarjakuvissa Peter Parkerin kanssa saman universumin jakava Eddie Brock, eli Venom, on kuitenkin tällä kertaa keskittymisen pisteenä.

Venom: Let There Be Carnage on jatko-osa vuonna 2018 ensi-iltansa saaneelle Venom-elokuvalle, jonka suosio ylitti kaikkien odotukset. Vaikka elokuva olikin keskinkertainen, osasi se olla paikoitellen poikkeuksellisen viihdyttäväkin. Tällä kertaa ohjaajan ruoriin tarttuu nimekäs brittiläinen Andy Serkis, joka tunnetaan enemmän näyttelijänä ja etenkin Taru Sormusten Herrasta -elokuvatrilogian Klonkkuna. Sanotaanko näin, että vaikka odotukseni elokuvaa kohtaan olivatkin alhaiset, toivoin ohjaajalle suurta menestystä. Onnistuiko mies kuitenkin vakuuttamaan minut elokuvantekotaidoistaan?

Muukalaisparasiitin kanssa yhteydessä oleva Eddie Brock on edelleenkin rimpuilemassa virkavallan kanssa Life-säätiöön liittyvien tapahtumien vuoksi. Mies yrittää pitää Venomia aisoissa aiheuttamasta enemmän ongelmia, mutta tämä tuntuu jatkuvasti nostavan niitä lisää tarjottimelle. FBI-agentti Patrick Mulligan pyytää Eddietä haastattelemaan pahamaineista sarjamurhaajaa Cletus Kasadyä tämän rikoksiin liittyen, mutta tilanne lähtee pikkuhiljaa eskaloitumaan, kun verilöyly yllättäen alkaa leviämään viruksen lailla Cletuksen lähettyvillä. Suurimman juttunsa äärellä painiva toimittaja joutuu pakon edessä kohtaamaan uuden uhan, jonka Venom on itse vahingossa luonut.

Voi pojat! Venom: Let There Be Carnage -elokuva on jotain muuta. Lähdetäänkö tosiaan siitä liikkeelle, etten odottanut elokuvalta paljoa, mutta toivoin sen viihdyttävän minua jollain tasolla. Onnistuiko se siinä? Tavallaan kyllä ja tavallaan ei ollenkaan. Elokuva on nimittäin siitä kiehtova tapaus, ettei se enää lähde lähestymään konseptiaan yhtä vakavasti kuin edellisessä osassa. Ottaen huomioon, ettei Ruben Fleischerin elokuva ollut itsessäänkään kovin vakava tahattoman naurettavan jäljen myötä, mutta jatko-osa vie tämän hulluttelun aivan uudelle tasolle.

Elokuva alustaa asetelmansa esittelemällä Woody Harrelsonin esittämän Cletus Kasadyn, nuorisorikollisen, joka on joutunut telkien taakse murhattuaan äitinsä ja isoäitinsä kylmäverisesti nuorempana poikana. Nuorisovankilassa majaillut mies löysi elämänsä rakkauden noiden telkien takaa - yliluonnollisia voimia omaavan Naomie Harrisin esittämän Frances Barrisonin, joka pystyy kiljumaan voimakkaasti aiheuttaen vastapuolelle elinikäisiä vammoja. He joutuvat eroamaan toisistaan, kun Frances viedään voimiensa vuoksi uuteen äänieristettyyn säilöön. Parin vuosikymmenenkin jälkeen Cletus ja Frances toivovat tapaavansa toisensa jonain päivänä viettääkseen loppuelämänsä yhdessä.

Tom Hardyn esittämä Eddie Brock on samaan aikaan taas nauttinut työstään noustessaan Life-säätiö -tapauksen myötä lukijoiden huulille. Vaikka virkavalta painostaakin taustalla, on mies onnistunut ohjaamaan nuuskijat toisille teille etsimään vastauksia erikosille tapahtumille. Hänen sisällään elävä Venom alkaa kuitenkin pikkuhiljaa nääntymään pelkkään suklaan ja kanojen pienien aivojen syöntiin. Hän tahtoo kunnollisen aterian pysyäkseen hyvinvoitisena, mutta Eddie vastustaa tätä ideaa pitääkseen alibinsa kasassa. Vierailu Cletus Kasadyn luona muuttaa kuitenkin tilanteen astetta kinkkisemmäksi.

Hämähäkkimiehen kannattajien näkökulmasta katsoen Venom: Let There Be Carnage -elokuvan pitäisi olla todellinen unelmien täyttymys, mutta valitettavasti näin ei asia kyllä ole. Sanotaanko näin, että tuotoksella on kyllä omat miellyttävät visuaaliset hetkensä, mutta kaikki muu materiaali tuntuu vain perimmiltään niin inspiroimattomalta ja pinnallisen laiskalta kaiken kaikkiaan. Seuraamme, kuinka nuoralla alusta asti kävelevä elokuva alkaa kääntyilemään ja vääntyilemään väkisin konseptinsa keskellä saadakseen siitä edes jotain irti. Vaikka ensimmäinen osa päättikin jättää rakenteellisen puolensa hyvin ohueksi, vie tämä elokuva kevyesti pidemmän korren.

Ongelmat kumpuavatkin edelleen itse konseptista, jota on nyt väkisin yritetty puskea omaan suuntaansa. Ottaen huomioon, että Venom on niin vahvassa siteessä Peter Parkerin ja Hämähäkkimiehen maailmaan sarjakuvissa, aiheuttaa tämän puuttuminen kuvasta isoa hallaa koko muukalaisparasiitin olemassaololle. Ei ainoastaan, että monet yksityiskohdat lakaistaan jo kättelyssä maton alle, mutta maailma ei tunnu toimivan kunnolla ilman sitä mahdollistavaa tekijää. Vaikka olenkin aina avoin uusille ideoille ja mielikuvituksen tuottamille neronleimauksille, tuntuu tämä tapaus olevan yksi niistä unohdettavimmista.

Rakenteellisesti elokuva ei vakuuta juuri ollenkaan. Ei ainoastaan, että käsikirjoitus tuntuu jatkuvasti etsivän matalinta aitaa päästäkseen eteenpäin tarinansa kanssa, mutta koko elokuvan dynaaminen olemus on täysin levällään. Hyvin humoristisen ja kevyen lähestymistavan konseptiinsa valinnut Andy Serkis ei selkeästikään ole saanut tarvittavia työkaluja, minkä kanssa voisi kunnolla operoida. Tarina poukkoilee jatkuvasti sattumasta sattumaan, eikä se tunnu missään vaiheessa oikein välittävän tavanomaisesta maalaisjärjestä. Tuntuukin ihan kuin elokuvalla on vain alku ja loppu, muttei varsinaista keskikohtaa, mikä yhdistäisi ne yhdeksi hengittäväksi kokonaisuudekseen.

Seuraamme elokuvassa, kuinka pariterapiaa kaipailevan kaksikon dynamiikka alkaa yskimään pahemman kerran erimielisyyksien puhjetessa kukkaan. Vaikka Eddie ja Venom ovatkin ''täydellisessä symbioosissa'' keskenään, tuntuvat he käyttäytyvän kuin toisiinsa kyllästynyt aviopari konsanaan. Tämä asetelma luokin elokuvaan sen humoristisemman puolen, mikä saa katsojan ehkä naurahtamaan pariinkin otteeseen kestonsa aikana. Elokuvan tarjoama komedia on kuitenkin suurimmaksi osaksi kivuliasta seurattavaa, sillä siitä selkeästi paistaa läpi se, etteivät elokuvantekijät itsekään tiedä millä heidän pitäisi täyttää alkeellisen tarinansa aiheuttaman tyhjiön.

Venom: Let There Be Carnage ei alkuunkaan mitään elokuvaeliittiä lähentele. Vaikka asia onkin näin, osaa elokuva jollain naurettavalla ja hyperventiloivalla tavallaan viihdyttää katsojaa aika ajoin jyrkästi ylilyövillä maneereillaan. Tekijät eivät selkeästi itsekään uskoneet tuotoksensa varteenotettavuuteen, minkä vuoksi konseptia päätetäänkin lähestyä hulluttelevalla ja välinpitämättömällä tavalla. Vaikka hahmot kiehtovatkin ideansa puolesta, ei elokuva onnistu saamaan niistä juuri mitään vaikuttavaa irti. Romanttiseksi komediaksi kuvailtu Venom: Let There Be Carnage yrittää jopa epätoivoisesti pitämään itsensä viihdyttävänä, mutta maksaa siitä kalliin hinnan.

Elokuva on sekasotku lähes kaikista näkökulmista katsottuna. Vaikka pari kohtausta saivatkin veren kiertämään ympäri kehoani vimmatulla nopeudella innostuksesta, loppuivat nekin hetket vääjäämättömästi pettymyksiin. Ei ainoastaan, ettei elokuvasta saa mitään muuta tunnetta irti kuin sietämätöntä epätoivoa, mutta se jää vain tylsähkön mitäänsanomattomaksi kokonaisuudeksi. Visuaalisesti elokuva ei juuri vakuuta ja tuntuukin jopa siltä, että ensimmäisestä osasta on otettu selkeästi takapakkia. Halvan näköiset efektit näyttävät sotkuisilta ja viimeistelemättömiltä, mikä kieltämättä otti oman osasensa pois katselukokemuksesta.

Venom: Let There Be Carnage on odotetustikin heikko elokuva, joka ei oikein tiedä alkuunkaan, miten haluaisi konseptiaan lähestyä. Tarina yllättää pinnallisuudellaan ja alkeellisuudellaan, eikä elokuvasta tunnelmallisesti tunnu huokuvan epätoivoa kummempaa. Näyttelijät pyrkivät tekemään kaikkensa naurettavan elokuvansa pelastamiseksi, mutta näillä eväillä ei kyllä pitkälle pötkitä. Kun peruspilarit ovat näin vinossa alusta asti, on uppoavaa laivaa vaikeaa enää pitää pinnalla. Antiklimaattisen lopetuksen jälkeen näemme vielä suuren paljastuksen tulevaisuutta ajatellen, mutta tiedä häntä onko se sitten hyvä asia vai ei, sillä tällaisella tasolla ei pitkällä muuallakaan pötkitä.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 19.10.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com