Annette (2021) - arvostelu

 

Ohjaus: Leos Carax

Pääosissa: Adam Driver, Marion Cotillard, Simon Helberg,

Devyn McDowell, Angéle, Natalia Lafourcade, Sinay Bavurhe,

Franziska Grohmann, Rachel Mulowayi, Christiane Tchouhan
Genre: Musikaali, Draama, Romantiikka

Kesto: 2 tuntia 21 minuuttia

''The truth is I'm sick. Being in love makes me sick.''

Annette on vuonna 2021 ensi-iltansa Cannesin elokuvajuhlilla saanut psykologinen draamaelokuva, jonka ohjauksesta vastaa ranskalainen elokuvaohjaaja Leos Carax. Nimi ei ole entuudestaan tuttu, joten oli vaikea sanoa, minkälaisesta teoksesta olisi perimmiltään kyse. Markkinointimateriaali kuitenkin herätti kiinnostukseni ja kovan luokan näyttelijäkaarti vahvisti vain tunnettani entisestään. Lähdin katsomaan elokuvaa avoimin mielin, mutta en koskaan osannut edes kuvitella sen riipaisevan minua näin syvältä sisimmästäni. Mistä on kyse?

Kiistanalainen stand up -koomikko Henry McHenry ja yleisön palvoma oopperatähti Ann Defrasnoux löytävät toisistaan elämänsä rakkauden vastoin kaikkia odotuksia. Heidän suhteensa syvenee syvenemistään ja pariskunta tuntuu nauttivan voittokulustaan täysin rinnoin. Urat kukkivat menestyksessä ja perhe kasvaa Annette-tytön verran. Elämä on ihanaa. Yhtäkkiä tilanne alkaa kuitenkin kääntymään päälaelleen, kun perhetragedia iskee kohdalle ja kotrolli elämästä hukkuu sen mukana. Voiko tilanteesta enää selvitä ehjin nahoin vai alkavatko kohtalokkaat virheet perimään velkojaan?

Annette ei ole vain elokuva. Se on hyvin surrealistinen ja absurdi elämys, joka hämmentää katsojaa häikäilemättömyydellään ja viehättää tätä omaperäisellä luonteellaan. Niin kuin aiemmin mainitsinkin, en tiennyt mitä elokuvalta pitäisi ennakkoon odottaa ja vastaukseni siihen on, ettei siltä kannatakaan odottaa mitään. Se ei nimittäin ole sitä, mitä luulette sen olevan. Se ei ainakaan ollut sitä, mitä itse luulin sen olevan. Tämä onneksi onkin vain hyvä asia, sillä kokemukseni jälkeen teos jäi kummittelemaan mieleni perukoille pidemmäksikin aikaa.

Rakenteellisesti elokuva on poikkeuksellisen kiehtova kokonaisuus. Seuraamme tarinan aikana Adam Driverin esittämää Henryä ja Marion Cotillardin esittämää Annia, jotka nauttivat menestyksekkäästä yhteiselämästään täysillä. Henry on kyyninen stand up -koomikko, joka kaahaa moottoripyörällään laitakaupungin räkäisille pikkuklubeille esittämään kyseenalaisen loukkaavaa materiaaliaan. Ann taas on hyvin rakastettu ja arvostettu sopraano, joka säväyttää yleisönsä ilta toisensa jälkeen satumaisella oopperaäänellään.

Elokuva ei käytä aikaansa turhaan pohjustaakseen asetelmaansa sen enempää, vaan hyppää suoraan asiaan vieden katsojalta jalatkin mennessään. Jos jotain siitä on sanottava, niin pitää ehdottomasti mainita se, että ohjaaja tietää tasan tarkkaan, kuinka hän pystyy vangitsemaan katsojansa keskelle surrealistista ja melodramaattista ympäristöä, joka tuntuu kääntyvän radikaalisesti akselinsa ympäri tarinan edetessä. Jokseenkin primitiiviseltä tuntuva maailma osaa olla samaistuttava monella tapaa, mutta ei kirjaimellisessa mielessä, vaan enemmänkin symbolistisessa.

Tarinahan itsessään on hyvin yksinkertainen ja selkeä kokonaisuus, joka on vain koristeltu poikkeuksellisen melodramaattisella ja tulkinnanvaraisella otteella. Seuraamme kahden täysin toisistaan eroavan ihmisen yllättävää rakkaustarinaa, joka saa äkkinäisesti jyrkän ja häiritsevän käänteen. Ohjaaja ei kuitenkaan tyydy tavanomaisiin ratkaisuihin, vaan päättää todellakin revitellä uniikilla ideallaan ja surrealistisella lähestymistavallaan. Painajaiselta tuntuva kokemus pistää katsojan kuvaannollisesti emotionaaliseen tehosekoittimeen vastaanottamaan tätä shokeeraavaa esitystä, joka yltyy yltymistään myrskyn lailla.

Elokuvan tarinankerronta erottuu puolekseen ilmaisevan tyylinsä ansiosta. Vaikka alkuun tämä seikka tuntuukin vähän vieraalta ja hämmentävän oudolta, siihen tottuu yllättävän nopeasti tarinan edetessä ja maailman avartuessa silmiemme edessä. Elokuvassa ei nimittäin ole puhuttavaa dialogia - ainakaan molempiin suuntiin kulkevana. Kaikki vuorosanat joko lauletaan tai hyräillään jonkin melodian säestämänä. Se onkin ainoa musikaaleille tavanomainen seikka, mitä ohjaaja käyttää tunnollisesti elokuvan aikana. Kaikki muu onkin sitten tuonpuoleista ja taianomaista luonteeltaan.

Konsepti pitää sisällään lukuisia vaativia teemoja, jotka ovat yllättävän helposti heijastettavissa oikeaan elämään. Elokuva kommentoi kuuluisuutta ja sen mukana seilaavia koettelemuksia anteeksiantamattomalla tavalla. Ei ainoastaan, että se ottaa vahvasti kantaa materialismiin ja myrkyllisiin ihmissuhteisiin, mutta se luo myös hyvin pysäyttävän kuvan kuuluisuuden tuomasta statuksesta, jonka menettäminen voi koitua kenen vain kuolettavaksi kohtaloksi - varsinkin henkisellä tasolla. Elokuva ei myöskään säästele ''sanojaan'' viihdemaailman täyttämän eksploitaation suhteen, jota näemme oikeassakin elämässä turhankin usein.

 

Ahneus, suuruudenhulluus ja aggressiivisuus kulminoituu tekoihin, jotka eivät katso kenenkään tunteita tai mielipiteitä. Kun ihminen alkaa menettämään otettaan elämästä, tämän on otettava jostain asiasta kiinni, mikä pitäisi tämän vielä pinnalla ja kun kyse on kuuluisuudesta, ovat tavat yleensä varsin epäinhimillisiä. Elokuva ottaa myös vahvoja vaikutteita Raamatusta. Ei ainoastaan, että hahmot muistuttavat Aatamia ja Eevaa, mutta itse tapahtumat korreiloivat keskenään hyvin selkeällä tavalla. Myös erilaisilla väreillä ja niiden merkityksillä leikitellään tehokkaasti elokuvan aikana symbolistisen kokonaiskuvan syventämiseksi.

Visuaalisesti elokuva on hyvin kokeilunhaluinen ja mahtipontinen luonteeltaan, mikä osoittautuu onneksemme vain positiiviseksi asiaksi, sillä ohjaajan uniikki visio pääsee elementtiinsä ja vaikuttavuuteensa erinomaisen kameratyöskentelynsä, nerokkaan editoimisensa ja symboliikalla varustetun visuaalisen tarinankerrontansa avustuksella. Värimaailma vikittelee satumaisia piirteitä, eikä monipuolisuudestakaan tunnu olevan puutetta. Vaikka efektityöskentelyssä pyritäänkin painottamaan enimmäkseen käytännön ratkaisuihin, joutuu ohjaaja myös käyttämään teknologiaa hyväkseen maailmansa välittämiseksi näytön toiselle puolelle.

Elokuvassa nähdään myös poikkeuksellisen vaikuttava nukke, jonka läsnäolo tulee todellisena yllätyksenä elokuvan aikana. Ei ainoastaan, että sitä onnistutaan liikuttelemaan luontevalla tavalla, mutta sen keskeinen merkitys elokuvan tematiikassa shokeeraa kylmäverisyydellään ja epäinhimillisyydellään. Tunnelmallisesti teos tarjoaa katsojalleen paljon vastaanotettavaa. Ei ainoastaan, että se tuntuu perimmiltään hyvin hengelliseltä ja moniulotteiselta kokemukselta, mutta sen runollinen satumaisuus välittyy efektiivisesti näytölle jatkuvasti muuntautuvan tunnelman muodossa. Elokuva miellyttää, hirvittää ja shokeeraa samanaikaisesti lähes koko kestonsa läpi, mikä on yllättävää.

 

Sparks-yhtyeen säveltämä musiikki on hyvin tärkeässä osassa teosta. Se tuo paljon lisäarvoa ja painoa elokuvaan emotionaalisesta näkökulmasta katsottuna. Monet kappaleista jäävätkin soimaan päähän pidemmäksikin aikaa koukuttavien melodioidensa vuoksi. Kaiken tämän lisäksi roolisuoritukset ovat elokuvassa erittäin vaikuttavia ympäri pöydän. Vaikka kaikki osapuolet toimivatkin rooleissaan aukottomalla tavalla, on jalustalle nostettava siitä huolimatta vain yksi nimi, joka varastaa show'n henkeäsalpaavalla roolisuorituksellaan - Adam Driver. En yhtään yllättyisi, jos mies saisi työstään ehdokkuuksia ja jopa palkintoja seuraavalla jokavuotisella palkintokierroksella. Ei ainoastaan, että tämä katoaa hahmonsa uumeniin, mutta hän repii sieltä hyvin vaikuttavia hetkiä katsojan vastaanotettavaksi.

 

Annette on elokuva, joka tulee jakamaan mielipiteet rajusti puolelta toiselle. Se ei todellakaan ole jokaista silmäparia varten, minkä vuoksi uskoisinkin sen löytävän oman arvostuksen ja kulttistatuksen vasta ajan kanssa. Erikoislaatuisella luonteella ja mielipuolisella toteutuksellaan koristeltu elokuvaelämys imaisee katsojan mukaansa moitteettomasti. Ei ainoastaan, että se riepottelee katsojaa poikkeuksellisen syvällisillä teemoillaan, mutta se ei myöskään halua päästää irti tästä missään vaiheessa pitääkseen vainoavan tunnelmansa yllä. Ohjaajalla on selkeä visio sanomastaan ja hän pyrkiikin unenomaisella tavalla välittää nämä tuntemuksensa mahdollisimman hengellisellä tavalla katsojan vastaanotettavaksi.

Vaikka elokuva onkin erinomainen siinä, mitä se yrittää ajaa toteutuksensa puolesta takaa, tuntuu se ajoittain hukkuvan tasapainonsa ja tahdituksensa kanssa pienimuotoiseen limboon, joka junnaa vähän turhankin pitkään paikoillaan. Katsojan lailla elokuvan ensimmäinen kolmannes hakee vähän itseään materiaalinsa kanssa, mutta kun se vihdoin pääsee mukavuusalueelleen, on kokemus henkeäsalpaava ja satumainen kaiken kaikkiaan. Loppua kohden tunnelma kiristyy kiristymistään, kunnes aavemainen loppukohtaus pistää lopullisen kirsikan kakun päälle ja jättää katsojan hermoraunioksi. Annette on anteeksiantamattoman kaunis painajainen, joka surrealistisuudellaan erottuu puolekseen.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 12.11.2021

Lähteet: kansikuva www.filmikamari.fi, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com