Ghostbusters II (1989) - arvostelu

 

Ohjaus: Ivan Reitman

Pääosissa: Bill Murray, Dan Aykroyd, Sigourney Weaver,

Harold Ramis, Rick Moranis, Ernie Hudson, Annie Potts, Peter MacNicol,

Harris Yulin, David Margulies, Wilhelm von Homburg
Genre: Komedia, Jännitys

Kesto: 1 tunti 45 minuuttia

Menestyksekkään ensimmäisen Ghostbusters-elokuvan myötä jatko-osa oli enemmän vääjäämättömyys kuin mahdollisuus. Columbia Pictures -tuotantoyhtiö luonnollisesti innostui ideasta heti, mutta tuotantoa ei meinattu saada millään käyntiin, sillä tekijät halusivat edetä uusien projektiensa äärelle jatkamaan uraansa. Yhtiön painostus koitui kuitenkin liian massiiviseksi ja ohjaaja näyttelijöineen palasivat jatkamaan Haamujengin tarinaa eteenpäin.

Muistan nuorempana katsoneeni molempia Ivan Reitmanin Ghostbusters-elokuvia aina hymy huulilla, sillä ne tuntuivat aina pitävän huolen siitä, että nauttisin näkemästäni. Nyt vuosien saatossa olen alkanut näkemään selkeitä ongelmia jatko-osan suhteen, joten nyt olikin aika paneutua asiaan uudemman kerran ja selvittää, että miksi suuremmaksi elokuvasarjaksi kaavailtu konsepti kuihtui kasaan niin nopeasti käsiin. Onnistuiko Ghostbusters II vakuuttamaan minut varteenotettavuudestaan vai paistoiko kiire liikaa näytöltä?

Viisi vuotta New Yorkin pelastamisen jälkeen Haamujengi on joutunut kaupungin edustajien hampaisiin. Suuria vahinkoja aiheuttanut ryhmä joutui vastaamaan jättämistä jäljistään, mikä ajoikin yrityksen lopulta konkurssiin. Ray Stantz on pyörittänyt vuosien saatossa okkultistista kirjakauppaa ja sivutyönä hän on kierrellyt yhdessä Winston Zeddermoren kanssa lasten syntymäpäiväjuhlissa esiintyen Haamujenginä. Egon Spengler työskentelee laboratoriossa tutkien ihmisten käyttäytymismalleja ja psykologiaa, kun taas Peter Venkman tienaa leipänsä yliluonnollisen keskusteluohjelman ankkurina.

Muistot Haamujengistä ovat haaleita, eikä newyorkilaiset tunnu enää arvostavan heitä samalla tavalla tuhoisien oikeusjuttujen jälkeen. Eräänä päivänä Peterin entinen tyttöystävä Dana Barrett kokee traumaattisen yliluonnollisen tapahtuman, jonka aikana hänen pieni vauvansa meinaa joutua rekan alle yliajamaksi. Hädissään nainen ottaa yhteyttä Haamujengin jäseniin ja tapauksesta kiinnostuneet tutkijat huomaavat pian tilanteen olevan astetta vakavampi kuin mitä alkuun osasivat edes odottaa. Onko Haamujengille vielä kysyntää vai onko heidän uskottavuutensa kadonnut lopullisesti hyvin passiivis-aggressiiviseksi muuttuneesta kaupungista?

Ghostbusters II on elokuva, jota monet odottivat kuin kuuta nousevaa. Se nousikin julkaisuaikoinaan jälleen kerran suosioon jatko-osan myötä, vaikka samanlaista yleisöryntäystä ei onnistunutkaan saamaan aikaiseksi. Kuten aiemmin mainitsinkin, tuotantoyhtiöllä oli kiire saada elokuva aikaiseksi, sillä ensimmäisen osan aiheuttama maailmanlaajuinen suosio alkoi jo pikkuhiljaa kääntymään laskusuhdanteiseksi. Leluilla ja muilla oheismateriaaleilla miljardeja tienannut brändi kaipasi uutta valoa tulevaisuuteensa ja jatko-osan myötä sellainen tarjottiinkin. Lopputulos ei kuitenkaan kaikkia vakuuttanut.

Täytyy kyllä heti kättelyssä mainita, että elokuva on hyvin ristiriitainen tapaus kaiken kaikkiaan. Tuotantoyhtiön pakkomielle saada jatko-osia aikaiseksi paistaa vahvasti näytön toiselle puolelle inspiroimattoman materiaalin muodossa, joka ei välttämättä päällepäin vaikuta olevan ongelmallinen konseptinsa puolesta. Kun sitä alkaa kuitenkin analysoimaan enemmän, alkaa karu totuus paljastumaan rivien välistä. Vaikka Ghostbusters II onkin Ivan Reitmanin ohjauksessa, tuntuu kuin tuotantoyhtiö olisi sanellut hänelle listan asioita, joita hänen täytyisi täyttää jatko-osansa kanssa.

Ongelmana tässä on kuitenkin se, että itse tarinakaavahan ei ole muuttunut juuri ollenkaan edellisestä. Haamujengiä ei ole olemassa, vaikka ystävykset ovatkin yhteydessä toisiinsa lähes päivittäin. Heitä pidetään huijareina, mikä ei käy järkeen sitten alkuunkaan. Viisi vuotta takaperin Haamujengi pelasti kaupungin varmalta tuholta, kun muotoaan muuttava Gozer onnistui läpäisemään tiensä tuonpuoleisesta elävien maailmaan. Kaikki kaupunkilaiset selkeästi näkivät, mitä ympärillä oli tapahtumassa, mutta katsojina meidän oletetaan uskottelevan itsellemme, että Haamujengi saisi kiitokseksi vain konkurssiin oikeuttavat lomakkeet? Ei mene ihan läpi...

Toisekseen ryhmä joutuu toistamiseen todistamaan oman arvonsa julkisuudessa, kun heitä yritetään kiittämättömien ja kapeakatseisten virkamiesten toimesta kuoppaamaan maan alle. No tietenkin tilanne lähtee lapasesta ja Haamujengi näyttää taas, että yliluonnollinen on edelleen läsnä heidän kaupungissaan. Bisnes alkaa jälleen kerran ihmeen lailla kukoistamaan ja seuraavaksi vastassa olisikin sitten itse mysteeri, jota ryhmä lähtee selvittämään. New Yorkin alla kulkee massiivinen putkiverkosto, joka on täyttynyt erikoisesta vaaleanpunaisesta mönjämäisestä aineesta.

Haamujengin jäsenet päättävät tutkia asiaa enemmän ja huomaavatkin pian sen reagoivan ihmisten tunteisiin - korostaen etenkin kaupunkilaisten negatiivisia tunteita ja purkauksia. Tämä negatiivisuus päästääkin sitten valloilleen historian saatossa kerääntyneitä entisajalta kumpuavia haamuja ja piruja maan pinnalle syöksemään kaaosta kaupunkilaisten keskelle. Päästessään jyvälle asian suhteen, alkaa Haamujengi epäilemään paikallisen museon olevan suoraan yhteydessä tapahtumiin. Sieltä he löytävät hyvin erikoislaatuisen maalauksen pahamaineisesta miehestä, joka tuntuu odottavan oikeaa hetkeä iskeä.

 

Wilhelm von Homburgin esittämä Vigo, Karpaattien kauhu ja Moldavian murhe, herää horroksestaan museotaulunsa sisällä ja pyrkii löytämään tiensä takaisin elävien maailmaan vallatakseen sen. Kuinka omaperäistä... Hän pelottelee Peter MacNicolin esitttämän museonhoitajan Janosz Pohanin henkihieveriin asti ja käskee tätä kääntymään hänen tahtoonsa. Heiveröinen mies tietenkin päättää toimia omien intressiensä mukaisesti ja hankkia pahuuden lähettiläälle haluamansa. Haamujengi pääsee kuitenkin asiasta vihille ja lähtee taistelemaan pahuutta vastaan yön tuoksinnassa.

Jos jotain positiivista elokuvasta on sanottava, niin mainitsisin ehdottomasti sen, että epäloogisuudestaan huolimatta sen alkuasetelma istuu ''elokuvasarjan'' kokonaisvaltaisen tarinakaaren aikajanalle uskottavalla tavalla. Vaikka materiaali onkin paikoitellen viihdyttävää seurattavaa, sen inspiroimaton olemus ja hyvin ailahteleva luonne satuttaa elokuvaa yhä enemmän ja enemmän, mitä pidemmälle tarinassa etenemme. Ensimmäinen elokuva sai jonkin verran lokaa niskaansa siitä, ettei se sopinut lasten silmille, minkä vuoksi studio päättikin tällä kertaa jättää kaikki sopimattomat vitsit unholaan. Ghostbusters II on ikävä ohilaukaus, jonka olisi voinut väistää hiomalla ideaa astetta pidemmälle.

 

Vaikka ensimmäinen osa nostikin Haamujengin 1980-luvulla popkulttuurin keskiöön, ei se tarkoita sitä, että siitä välttämättä pitäisi saada aikaiseksi jotain puoliksi valmista höttöä mahdollisimman nopeasti valkokankaille. Toki ymmärrän studion näkökulman asiaan, sillä heillä oli käsissään hyvin suosittu konsepti, josta olisi voinut saada paljon aikaiseksi vuosien varrella, mutta turha kiire ja huolimattomuus repi senkin mahdollisuuden lopulta riekaleiksi laiskahkon jatko-osan myötä. Elokuva ei luokaton missään nimessä ole, mutta sen inspiroimattomat yhtäläisyydet edelliseen osaan ja väsyneiltä vaikuttavat näyttelijät jättävät katsojalle imelän jälkimaun suuhun.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 16.11.2021

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com