Hellbound | 지옥 | Kausi 1 (2021) - arvostelu

 

Luoja: Yeon Sang-ho
Pääosissa: Yoo Ah-in, Kim Hyun-joo, Park Jeong-min, Won Jin-ah,
Yang Ik-june, Kim Do-yoon, Kim Shin-rok, Ryu Kyung- soo, Lee Re
Genre: Draama, Fantasia, Jännitys
Jaksoja: 6

Eteläkorealainen elokuvaohjaaja Yeon Sang-ho on tullut minulle tutuksi vasta pari vuotta takaperin loistavan Juna Busaniin -elokuvan ja sen asiansa ajavan jatko-osan Peninsulan myötä. Vaikka enempää en ole herran tuotannosta nähnyt, on hänen elokuvistaan jäänyt yllättävän positiivinen jälkimaku suuhun. Netflix-striimauspalvelu ilmoitti muutamaa kuukautta takaperin julkaisevansa vuoden 2021 syksyksi uuden Hellbound-sarjan, jonka ohjauksesta vastaisi Yeon Sang-ho. Nyt olisikin aika katsoa, että onko sarja mistään kotoisin.

Etelä-Korean fantasiapainoitteisessa lähitulevaisuudessa alkaa tapahtumaan kummia, kun yliluonnolliset näyt ja olennot ilmestyvät tyhjästä panemaan uhkaamia ennustuksiaan täytäntöön. Julkisia paikkoja piilotelleet tapahtumat alkavat siirtymään varjoista valoon, kun ensimmäiset kohtaamiset onnistutaan tallentamaan panikoivien ihmisten kameroihin. Uutismediat päättävät luonnollisesti ottaa tilanteesta kopin, mikä ajaa maan pelon alla kaaokseen. Onko maanpäällinen helvetti päässyt irti vai onko kyse jostain aivan muusta?


Hellbound on hyvin kiehtova ja ajatuksia herättävä sarja, joka ei todellakaan tunnu seuraavan mitään tuikitavallista kaavaa tarinansa puolesta. Vaikka sarja pyrkiikin lähestymään mielenkiintoista ideaansa omaperäisellä tavalla, tuntuu se perimmiltään valitettavan ailahtelevalta ja epätasapainoiselta kokonaisuudelta. Kuusi jaksoa on jaettu puoliksi seuraamaan kahta aikakautta. Ensimmäiset kolme jaksoa näyttävät, kuinka tapahtumat alkavat kärjistymään yliluonnollisten tapahtumien julkistamisen yhteydessä, kun taas jälkimmäiset kolme hyppäävät viiden vuoden päähän seuraamaan tilanteen eskaloitumista pidemmälle.

Seuraamme sarjan ensimmäisen puoliskon aikana Yang Ik-junen esittämää etsivää Jin Kyeong-hoonia, joka joutuu yllättäen selvittämään erikoislaatuista rikoksen tynkästä. Hänet lähetetään kollegoineen tapaamaan naista, joka on saanut uhkauksen jonkin sortin yliluonnolliselta olennolta. Kim Shin-rokin esittämä kahden lapsen yksinhuoltajaäiti Park Jeong-ja saa nimittäin syntymäpäivänään eteensä enkeliksi kuvailtun hengellisen olennon, joka kertoo hänelle, että tämän elämä on päättymässä pian ja että hän on päätymässä helvettiin maksamaan synneistään.


Jos jotain positiivista sarjasta on mainittava, niin on pakko kyllä nostaa esille Yeon Sang-hon luoma pahaenteinen maailma, joka muistuttaa omaa maailmaamme, mutta pitää sisällään oman yliluonnollisen mausteensa. Maailma, jossa syntiset saavat tietää kadotuksestaan ennakkoon, ja jossa kultit nousevat itse lain yläpuolelle, on hyvin brutaali ja anteeksiantamaton. Asiasta ennakkoon tietämättömät ihmiset havahtuvat raakaan todellisuuteen, jossa kukaan ei ole turvassa ja kaikki pienetkin petokset nähdään anteeksiantamattomina synteinä.
 
Uusi totuus ja Nuolenpää ovat uskonnollisia kulttiryhmiä, jotka ovat vuosien ajan hoilottaneet julkisesti ennustavista enkeleistä ja järkälemäisistä helvetin lähettiläistä. Valtaosa ihmisistä pitivät heitä kuitenkin vain mielipuolisina hulluina, minkä vuoksi ryhmät jäivät auttamattomasti operoimaan varjoissa kaikessa hiljaisuudessa. Kun ensimmäinen ennustus tallentuu videokameralle, se leviää nopeasti uutisiin ja saa skeptikot ymmälleen. Tekaistuna pidettävä videomateriaali ei kuitenkaan tunnu riittävän, vaan tilanne viedään niinkin pitkälle, että ensimmäinen mahdollinen kuolintapaus päätetään totuuden peräisyyden varmistamiseksi esittää suorana lähetyksenä.


Kuten odotettua, saduiksi kuvitellut väitteet paljastuvat todeksi ja maan poliittinen hierarkia kääntyy päälaelleen kulttien noustessa vääjäämättömästi tietämättömien skeptikoiden yläpuolelle. Vaikka Uusi totuus ja Nuolenpää pääsevätkin ikään kuin maan johtoon mullistuneessa ja korruptoituneessa maailmassa, monet valta-asemissa työskentelevät tahot eivät vieläkään usko heidän ''faktoihinsa''. Kun ihmisiä aletaan vainoamaan ja pakottamaan astumaan eteen syntisten paljastuksiensa toivossa, alkaa skeptikot tutkimaan mahdollisia epäloogisuuksia ja -johdonmukaisuuksia.

Hellbound-sarja on hyvin uskonnollinen ja vaativa teemojensa puolesta, mikä saattaa joillekin katsojille olla ymmärrettävästikin liikaa. Vaikka materiaali osaakin olla ajoittain poikkeuksellisen raaka ja armoton, nojaa sen tarina enemmänkin väkevään draamaan ja pahamaineisten kulttien kyseenalaiseen toimintaan. Sarja pyrkiikin parhaansa mukaan syventää mukaansatempaavaa mysteeriään pidemmälle monipuolisilla ja -ulotteisilla tarinakaarillaan ja teemoillaan, jotka herättävät katsojassa kuin katsojassa hyvin tärkeitä kysymyksiä ihmisluonteesta ja moraalista.


Vaikka sarja onkin hyvin mielenkiintoinen konseptiltaan, tuntuu toteutus liiankin ailahtelevalta ja epätasapainoiselta perimmiltään. Ei ainoastaan, että sillä on turhankin paljon käsiteltävää teemojensa puolesta, mutta vain kuuden jakson mittaiseksi kokonaisuudeksi jäänyt tuotantokausi tuntuu liian kiirehtivältä luonteeltaan, minkä vuoksi katsojan on vaikea saada siitä mitään merkityksellistä irti. Käsiteltävät hahmot ovat mainioita etenkin ajatuksen tasolla, mutta heidän tarinoidensa pohjustaminen ja kehittäminen tuntuu poikkeuksellisen pinnalliselta prosessilta, minkä vuoksi emme katsojina pääse emotionaalisella tasolla luomaan lujempaa sidettä heihin.
 
Vaikka Hellbound herättääkin paljon kysymyksiä materiaalinsa puolesta, jäävät monet tärkeät yksityiskohdat huomioimatta ratkaisevimmilla hetkillä. Tulkinnanvaraisuutta ei materiaalista kyllä puutu, mutta jos rakenteellisesti sarja jää näin pinnalliseksi ja aliravituksi, jää se vääjäämättömästi vähän pettäväksi kokemukseksi katsojan näkökulmasta katsottuna. Visuaalisestikin se miellyttää silmää painostavalla värimaailmallaan ja kiehtovilla ratkaisuillaan, vaikka yliluonnollisten olentojen visualisoiminen näytölle huvittaakin primitiivisellä luonteellaan. Sarjan viimeinen kohtaus yllättää täydellisellä täyskäännöksellään ja mahdollisella toisella tuotantokaudellakin viittaillaan vahvasti.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 22.11.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit