Last Night in Soho (2021) - arvostelu

 

Ohjaus: Edgar Wright

Pääosissa: Thomasin McKenzie, Anya Taylor-Joy, Matt Smith,

Diana Rigg, Terence Stamp, Michael Ajao, Rita Tushingham, Jessie Mei Li,

 Synnøve Karlsen, Margaret Nolan, Michael Jibson, Lisa McGrillis
Genre: Mysteeri, Kauhu, Draama

Kesto: 1 tunti 56 minuuttia

"Do you believe in ghosts?"

Brittiläinen elokuvaohjaaja Edgar Wright on onnistunut vuosien saatossa löytämään paikkansa omaperäisimpien visionäärien joukosta, vaikka kaikki katsojat eivät välttämättä häntä pidäkään kovin korkealla jalustalla omilla listoillaan. Itse olen pistänyt herran filmografiasta merkille sen, että mies on poikkeuksellisen taitava tahdittamaan luomuksiaan ja visualisoimaan ne mahdollisimman vaikuttavalla tavalla näytön toiselle puolelle. Myös editointityöskentely erottuu upeasti joukosta kokeilunhaluisella luonteellaan ja se tuokin hänen elokuviinsa hyvin omaperäisen ja vauhdikkaan tunnelman.

 

Tällä kertaa onkin aika paneutua yhteen vuoden odotetuimmista elokuvista, joka vaikuttaisi paperilla erittäin lupaavalta tapaukselta. Last Night in Soho on brittiläinen psykologinen kauhuelokuva, joka sai maailmalla suurimmaksi osaksi positiivista palautetta osakseen, vaikka kritisoimisen varaa kuuleman mukaan löytyikin myös. Odotukseni elokuvaa kohtaan olivat korkeat, mutta varauduin varmuuden vuoksi myös mahdolliseen pettymykseen. Onnistuiko Edgar Wright jälleen kerran tuomaan omaperäistä laatuaan näytölle vai ottiko hän tällä kertaa liian ison palan purtavaksi?

Muotisuunnittelua Lontoossa opiskeleva Eloise on vihdoin päässyt askeleen lähemmäs kohti unelmaansa. Maaseudulla varttunut naisenalku ei meinaa kuitenkaan saada kunnollista sidettä täkäläisiin nuoriin, minkä vuoksi hän turvautuukin omaan tuttuun ja turvalliseen yksinäisyyteensä. Eräänä iltana Eloisen maailma mullistuu täysin, kun hän näkee poikkeuksellisen todentuntuisen unen 1960-luvun Lontoosta. Sen aikana hän kohtaa sädehtivän laulajatähdeksi tähtäävän Sandien, joka ohjaa tämän glamourin täyttämän kaupungin ytimeen. Pian nämä unet alkavat kutenkin pirstoutumaan joksikin paljon synkemmäksi.

Last Night in Soho on hyvin kiehtova elokuva monestakin näkökulmasta katsottuna. Seuraamme tarinan aikana Thomasin McKenzien esittämää Eloise Turneria, Ellietä, joka saa mahdollisuuden opiskella muotisuunnittelua brittiläisessä muotikeskuksessa Lontoossa. Hänet pienestä lapsesta asti kasvattanut Rita Tushinghamin esittämä isoäiti Margaret on onnellinen jälkikasvunsa lupaavasta uravalinnasta, mutta pelkää kaupungin nielaisevan hänet hektisyydellään ja vaarallisuudellaan.

 

Ellie on elänyt isoäitinsä kanssa siitä lähtien, kun hänen äitinsä teki itsemurhan tämän ollessa vasta seitsemänvuotias. Isästään ei nuorella naisenalulla ole tietoakaan, sillä tämä katosi kuvioista ennen hänen syntymäänsä. Aina kunnollisena rajojensa sisällä pysytellyt Ellie pääsee elämään elämäänsä mukavuusalueensa ulkopuolelle uusien ihmisten ja kokemusten vieriessä kuvioihin mukaan. Nämä kokemukset muuttuvat kuitenkin hetkessä joksikin aivan muuksi, kun tämä päättää muuttaa pois hänelle tarjotusta opiskelija-asuntolasta.

Vanhanaikaiseen ja historiaa kumpuavaan huoneistoon muuttanut Ellie tuntee vihdoin olonsa kotoisammaksi suuremmassa kaupungissa. Hän vaipuu ikkunan toiselta puolelta säteilevien räikeiden LED-valojen saattelemana syvään uneen, jossa hän matkustaa 1960-luvun Lontooseen. Uteliaisuus iskee Ellieen ja tämä päättääkin katsella paikkoja lähempää. Hän ajautuu unessaan glamourin täyttämään baariin, jossa vanhanaikainen musiikki raikaa ja ihmiset ovat laittautuneet viimeisen päälle illanviettoaan varten. Siellä hän tapaa Anya Taylor-Joyn esittämän Sandien.

Ellie herää unestaan ja tuntee sen inspiroivan häntä myös opinnoissaan. Malttamattomana ja pakkomielteisenä tyttö päättää jättää opiskelijoiden järjestämät illanvietot ja juhlinnat väliin päästäkseen tapaamaan Sandietä uudestaan. Päivä päivältä hänen unensa syvenee syvenemistään, kunnes sen maailma alkaa muuttumaan satumaisen upeasta painostavan traumaattiseksi. Painajaiset alkavat pahenemaan pahenemistaan ja Ellie kadottaa kontrollinsa siitä, että mikä on todellisuutta ja mikä ei. Tyttö päättää selvittää painajaismaisilta tuntuvien uniensa salaisuudet, kunnes saakin tietää niiden häiritsevät taustat.

Last Night in Soho on vangitsevan maaginen elokuva toteutukseltaan. Ei ainoastaan, että se tempaa katsojan mukaansa kiehtovalla konseptillaan, mutta se osaa myös viehättää kokeilunhaluisuudellaan ja monimuotoisella toteutuksellaan. Elokuva saattaa vaikuttaa alkuun jopa liian mahtipontiselta idealta, mutta sen edetessä huomaammekin pian, että ohjaajana toimiva Edgar Wright pitää paketin näppärästi kasassa. Hyvin kärsivällinen ja huolellinen alustusvaihe rakentaa jykevän pohjan elokuvalle ja kun tarina alkaa vihdoin eskaloitumaan radikaalisella tavalla, pysyvät merkittävimmät tukipilarit edelleen jykevästi maassa.

Elokuva vaikuttaisi ottavan jonkin sortin vaikutteita myös muista elokuvista, mutta tosin vain viittailevalla tavalla. Päähahmona toimiva Ellie ajautuu unissaan pohjattomaan kaninkoloon, josta hän ei meinaa löytää ulospääsyä. Vaikka elokuvien väliset kauhut eivät olisikaan verrattavissa toisiinsa, on idea kuitenkin samankaltainen perimmiltään. Erona mainitsisin sen, että tässä elokuvassa tuo samainen kaninkolo tulee myös kummittelemaan päähahmoa oikeaan elämään, eli kauhut eivät jää vain unien muotoon, mikä nostaa intensiteetin tasoa huomattavasti korkeammalle.

Alkuasetelma muistuttaa kaukaisella tavalla Dario Argenton Suspiria - tappavat huokaukset -elokuvaa, jossa päähahmo muuttaa uudelle paikkakunnalle tavoittelemaan unelmaansa. Kuten tuossakin elokuvassa, Last Night in Sohossa Ellie ei sovi häntä ympäröivään joukkoon juuri ollenkaan, mikä alkaa viemään häntä yhä lähemmäs kohti kauhupainoitteista unenomaista maailmaa. Argenton elokuvassa tuo maailma kulkee alusta asti käsi kädessä yhtenäisenä kokonaisuutena, kun taas tässä tytön unet ja oikea maailma sulavat yhteen vasta tilanteen eskaloituessa pidemmälle.

Tunnelmallisesti elokuva muuntautuu leikkisästä ja kevyehköstä alkuasetelmasta painostavan vangitsevaksi kammoksi, joka todellakin yllättää hektisellä kaoottisuudellaan. Ei ainoastaan, että ohjaaja onnistuu saamaan katsojastaan tiukan otteen elokuvassa, mutta hän tykkää riepotella tätä ympäriinsä tehostaakseen tarjoamaansa jännitystä ja turvatonta oloa entisestään. Elokuva onnistuukin yllättävällä tavalla piinata katsojaa kauhistuttavilla kuvillaan, vaikka materiaali ei nyt mitenkään kauhean graafiseksi välttämättä muutukaan kestonsa aikana.

Tuotannollisesti elokuva on Edgar Wrightille tavanomaiseen tapaan erinomainen kaikin puolin. Ei ainoastaan, että se viehättää tarkoin harkituilla visuaalisilla ratkaisuillaan, mutta elokuvan tarjoama maailma välittyy uskottavan oloisesti näytön toiselle puolelle katsojan vastaanotettavaksi. Vaikka ohjaaja ei yhtä paljon leikittele kamerallaan verrattuna aiempiin tuotoksiinsa, on tässäkin elokuvassa paljon kokeilunhalua ja intoa havaittavissa. Elokuvassa on paljon vaikuttavia efektejä, jotka tuovat unenomaisen maailman kiehtovalla tavalla katsojan koettavaksi. Etenkin peileillä leikittelevät ratkaisut ovat vaikuttavia.

 

Lavastuksista puvustuksiin ohjaaja tuntuu sisäistävän 1960-luvun olemuksen ottaakseen siitä kaiken potentiaalin irti ja sen hän myös mielestäni tekeekin. Värimaailma miellyttää räikeydellään ja monipuolisuudellaan. Ei ainoastaan, että sävyt tuntuvat vahvoilta, mutta niiden välittämät tunteet korostuvat entisestään unimaailman valtaessa näytön täysin haltuunsa. Musiikki viehättää vangitsevalla luonteellaan ja kappaleet jäävätkin efektiivisesti soimaan päässä kauan elokuvan loputtuakin. Elokuvan audiovisuaalisessa toteutuksessa ei täten ole kyllä paljoa parannettavaa, mikä on helpottavaa huomata.

Vaikka psykologisella kauhulla leikittelevä Last Night in Soho onkin upea elokuva kokonaisuudessaan, on siinä muutamia pieniä ratkaisuja ja ideoita, jotka eivät välttämättä jokaisen makuun uppoa. Ohjaaja leikittelee konseptillaan kääntäen sitä jatkuvasti päälaelleen tarinansa puolesta ja nämä käänteet alkavat jossain vaiheessa viittaamaan hieman kyseenalaisempiin ratkaisuihin, joihin emme onneksi koskaan päädy. Tulkinnanvaraisia yksityiskohtia tarjoava tarina pyrkii jatkuvasti ohjaamaan katsojaa harhaan ja suurimmaksi osaksi onnistuukin tässä upealla tavalla. Alamme epätoivoisesti etsimään vastauksia kysymyksiin, jotka tuntuvat vain muovautuvan elokuvan edetessä odottamattomiksi paljastuksiksi.

Genrejä yhdistelevä Last Night in Soho on fantastinen ja poikkeuksellisen vangitseva elokuva, joka onnistuu vaikuttavasti riepottelemaan katsojaansa kauhistuttavan satumaisen kaninkolonsa uumenissa. Vaikka se ei välttämättä tulekaan kaikkia katsojia miellyttämään ratkaisujensa valossa, tarjoaa se varmasti jokaiselle jotain mukaan otettavaa tunnelmallisesta ja audiovisuaalisesta näkökulmasta katsottuna. Näyttelijät vakuuttavat rooleissaan, vaikka mitään poikkeuksellisia tähdenlentoja emme todistakaan näytöllä tämän elokuvan muodossa. Edgar Wright jatkaa voitonkulkuaan yllättävän kaoottisella jännitysspektaakkelillaan, joka vei minulta jalatkin mukanaan.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 3.11.2021

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com