Rahapaja | La casa de papel | Osa 3 (2019) - arvostelu

 

Luoja: Álex Pina
Pääosissa: Úrsula Corberó, Álvaro Morte, Itziar Ituño, Alba Flores, Jaime Lorente,
Darko Perić, Esther Acebo, Enrique Arce, Rodrigo de la Serna, Hovik Keuchkerian,
Miguel Herrán, Najwa Nimri, Fernando Cayo, Fernando Soto
Genre: Rikos, Toiminta, Draama
Jaksoja: 8

Vuonna 2017 espanjalainen Antena 3 -televisiokanava esitti La casa de papel -sarjan, eli Rahapajan, kaksi ensimmäistä osaa, jotka nousivat vuoden päästä kuin tähdenlento konsanaan massiiviseksi maailmanlaajuiseksi ilmiöksi Netflix-striimauspalvelun hankittua oikeudet sarjan levitystä varten. Erinomaisten kahden ensimmäisen osan jälkeen oli aika siirtyä Netflix-striimauspalvelun tuottamaan aikaan ja katsoa, mihin tarinaa päätettäisiin seuraavaksi viedä eteenpäin.

Ensimmäisen kahden osan tavalla Rahapaja-sarjan kolmas ja neljäs osa kuvattiin kerralla peräkkäin. Toimintatavoista on siis pidetty kiinni edelleenkin ja onneksemme sarjan luounut Álex Pina olisi edelleen johdossa projektin kulusta. Odotukseni olivat rehellisesti jollain tasolla jopa pelokkaat. Vaikka alkuperäiset tekijät ja näyttelijät palaavatkin rooleihinsa, oli tarinan jatkaminen hyvin riskialtis liike Netflixiltä - ottaen huomioon sen, että sarjan oli määre toimia kompaktina kaksiosaisena kokonaisuutena.


Professorin ryhmä on hajaantunut maailman joka kolkkaan piileskelemään heitä etsivää virkavaltaa. Kaksi vuotta on ehtinyt kulua Espanjan Kuninkaallisen Rahapajan ryöstöstä ja ryhmän jäsenet nauttivat elämästään vapaudessa. Yllättävät muutosten tuulet aiheuttavat kuitenkin kriittisiä ongelmia suunnitelmassa, minkä vuoksi kollegoiden on kokoonnuttava yhteen kertaalleen uuden ryöstökeikan pariin. Onko paluu rikosten arkeen huono idea vai hyötyvätkö osapuolet jotain arvokkaampaa tällä keikalla?

Kuten aiemmin mainitsinkin, odotukseni Rahapajan kolmatta osaa kohtaan olivat pelokkaat ja sen vuoksi hyvin varautuneet. Nyt kun Netflix-striimauspalvelu on ottanut hallinnan sarjan jatkosta, oli kiehtovaa nähdä, millä tavalla materiaali muuttuisi alkuperäisestä visiosta. Onneksi he päättävät jatkaa tarinaa uskottavasti parin vuoden aikahypyllä tulevaisuuteen, jolloin yksi ryhmän jäsenistä onnistutaan nappaamaan kiinni pitkän metsästämisen päätteeksi. Uutiset eivät Professoria todellakaan miellytä, minkä vuoksi hän päättää ryhmänsä kanssa pelastaa yhteisen ystävän pinteestä.


Álvaro Morten esittämä Professori päättää ottaa ässänsä hihasta uuden ryöstökeikan voimin, jonka hän on Pedro Alonson esittämän edesmenneen Berliinin kanssa ennakkoon valmistellut tällaista tapahtumien käännettä varten. Uusi ryöstö suunnataan kohti Espanjan keskuspankin valuuttavarantoja, joka on varastoitu puhtaana kultana paksujen betoniseinien ja teräsovien sisään. Professori lähettää suojattinsa tekemään sinne radikaalisempaa poliittista kannanottoa, jonka avulla vastoin lakia vangittu ystävä saataisiin vapautettua.

Mahdottomana keikkana pidetty keskuspankki on selkeä tason nosto Kuninkaalliseen Rahapajaan verrattuna. Vaikka edellisen ryöstön pitikin olla teoriassa yhtä mahdoton toteuttaa, keskuspankin valuuttavarantojen luo murtautuminen on kuuleman mukaan kirjaimellisesti mahdotonta ja jopa pähkähullua. Tämän vuoksi pieniinkään virheisiin ja turhiin välienselvittelyihin ei olisi tällä kertaa enää varaa. Ryhmän perässä ei ole ainoastaan Espanjan tiedustelupalvelu ja kaikki maan poliisivoimat, vaan myös Europol-lainvalvontavirasto, joka on odottanut kärsivällisesti piilottelevien karkureiden hetkellistä hairahdusta.


Nyt kun sellainen vihdoin tapahtuu, alkavat kaatuvat domino-palikat pistämään liikkeelle uutta shakkipeliä muistuttavaa tapahtumasarjaa. Ottaen huomioon, että ryhmän jäsenet ovat Euroopan - ellei jopa koko maailman - etsityimpiä järjestäytyneitä rikollisia, pääsevät he operoimaan yllättävän vapaasti Espanjan sisällä keräännyttyään yhteen. Uuden ryöstön valmistelut etenevät sulavalla tavalla vailla minkäänlaisia ongelmia, mikä pisti kyllä heti silmään näin katsojan näkökulmasta katsottuna. Naamat paljaana, mutta aseistautuneina, he pääsevät keskuspankin sisään aiheuttamaan kaaosta vallatakseen sen haltuunsa.

On kieltämättä hyvin erikoista, että Europolin intensiivisessä tarkkailussa olevia rikollisia ei tunnisteta julkisella paikalla, vaikka he ovatkin hyvin tunnistettavia ja uniikkeja piirteiltään. Epäilen vahvasti, että kahden vuoden aikana kaikki - ja etenkin Espanjan poliisivoimat - olisivat unohtaneet Rahapajan ryöstäjien henkilöllisyydet ja heidän ulkonäkönsä. On myös jännää huomata, ettei vastaavanlaisiin tilanteisiin olla perehdytty ja valmistauduttu enempää turvallisuuden puolesta, sillä ryöstäjät kirjaimellisesti kävelevät sisään ovista ja aloittavat operaationsa suljettuaan ovet umpeen.


Ryöstön alustus seuraa suhteellisen samankaltaista kaavaa noudattaen. Ryhmä pääsee sisään, lukittautuu ulkomaailmalta, paljastaa jälkeenpäin aikeensa maailmalle ja ryhtyy töihin. Vaikka muutamia yksityiskohtia onkin muutettu omaperäisyyden ylläpitämiseksi, on Rahapajan kolmas osa ajoittain jopa liian identtinen kokonaisuus ensimmäiseen verrattuna. Tarina seuraa kohta kohdalta samankaltaisia ristiriitoja ja ongelmia, joita olemme katsojina jo kokeneet kertaalleen sarjan aikana. Mitä itse materiaaliin tulee, osaa sarja kiristää ruuvia merkittävällä tavalla alusta asti.

Ensimmäiset kaksi osaa onnistuivat mukaansatempaavan tarinankerrontansa ja vangitsevan tunnelmansa ansiosta tarraamaan tiukasti kiinni katsojastaan. Sarjan kolmas osa ei välttämättä yhtä tiukasti onnistu tätä tekemään, mutta hyvittää se onneksi hurjien panoksien muodossa tämänkin vajeen. Ryhmä ottaa todellakin kriittistä osumaa ryöstönsä aikana, mikä nostaa jännityksen luonnollisesti pilviin. Álex Pinalla on selkeästi lukuisia upeita ideoita, joita hän pyrkii parhaansa mukaan yhdistelemään jouhevaksi kokonaisuudeksi.
 

Välillä tosin tuntuu, että näitä ideoita on jopa liian paljon, minkä vuoksi megalomaaniselta tuntuva asetelma alkaa kääntymään odotetustikin itseään vastaan. Materiaali ei missään nimessä huonoa ole, mutta sarjan tasapaino tuntuu välillä ailahtelevan turhan monen yksityiskohdan painottamisen ja suurelloisen hahmokaartin ylläpitämisen vuoksi. Lähestymistapa tarinan jatkoon on ymmärrettävästikin mahtipontisempi ja itsevarmempi. Se koostuu valtavista vastakkainasetteluista ja hurjista panoksista, joita pyritään viemään kliimaksiinsa vielä kun myrsky on tyyni.

Rahapaja-sarjan kolmas osa on edelleenkin miellyttävää seurattavaa, vaikka selkeä tason pudotus on aistittavissa alusta asti. Tuntuu ihan kuin tekijät olisivat joutuneet kiireessä puskemaan tarinaa eteenpäin vailla sen vankempia suunnitelmia tulevaisuutta ajatellen. Sarja alustaa asetelmansa asiansa ajavalla tavalla ja pyrkii parhaansa mukaan seuraamaan edeltävien osien menestystä pitämällä toteutustyylin mahdollisimman tunnistettavalla tasolla. Vaikka panokset ovatkin massiiviset, kovin paljoa ei vielä tässä vaiheessa pysty jatkosta sanomaan, sillä niin moni asia on edelleenkin auki tarinan puolesta.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 8.12.2021
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit