The Matrix Revolutions (2003) - arvostelu

 

Ohjaus: Lana Wachowski, Lilly Wachowski

Pääosissa: Keanu Reeves, Carrie-Anne Moss, Laurence Fishburne,

Hugo Weaving, Jada Pinkett Smith, Mary Alice, Harry Lennix, Harold Perrineau,

Nathaniel Lees, Clayton Watson, Ian Bliss, David Roberts, Nona Gaye
Genre: Toiminta, Scifi

Kesto: 2 tuntia 9 minuuttia

''You were right, Smith. You were always right. It was inevitable.''

The Matrix on yksi 2000-luvun taitteen merkittävimpiä elokuvia, joka edelleenkin inspiroi elokuvantekijöitä ympäri maailmaa sekä filosofisen konseptinsa, että ennennäkemättömän teknisen toteutuksensa puolesta. Hyvin menestyksekkään debyyttielokuvan myötä Wachowskin sisarukset Lana ja Lilly - jotka olivat tuolloin vielä veljeksiä - saivat täyden vapauden jatkaa työtään konseptin parissa. He päättivät kuvata kaksi jatko-osaa toinen toisensa perään ja julkaista ne samana vuonna katsojien vastaanotettavaksi.

Ensimmäisenä jatko-osana toiminut The Matrix Reloaded menestyi lippukassoilla jopa paremmin kuin sen mestarillinen edeltäjä, vaikka vastaanotto olikin jakautunut radikaalisti kahtia. Koska jatko-osat kuvattiin peräkkäin, aikaa kritiikin reagoimiseen ei ollut ohjaajilla saatavilla. Tämän vuoksi Wachowskien oli vain luotettava omaan vaistoonsa ja visioonsa trilogian päättävää osaa tehtäessä. Olin nuorempana aina pitänyt tästä elokuvasta edellistä enemmän, vaikka se ei millään tasolla kyllä yltänytkään ensimmäisen osan loistoon. Nyt oli kuitenkin aika katsoa, kuinka hyvin The Matrix Revolutions on kestänyt aikaa.

Neo on erikoislaatuisessa koomassaan juuttunut Matrixin limbotasolle, joka operoi elämän ja kuoleman välillä. Hän yrittää löytää tiensä takaisin elävien kirjoihin päästäkseen täyttämään oman elämäntarkoituksensa ja estämään ihmiskunnan tuhon lopullisesti. Samaan aikaan Siion valmistautuu sotaan koneiden kanssa, jotka ovat pitkän matkansa jälkeen vihdoin saavuttaneet tavoitellut koordinaatit. Onko ihmiskunnalla toivoakaan selviytyä Matrixin uudelle aikakaudelle vai onko koneiden määre hallita maailmaa tästä lähin?

Kuten edellisen osan arvostelussanikin mainitsin jo, Wachowskit saivat jatko-osia varten käyttöönsä lähes kolminkertaisen budjetin ensimmäiseen elokuvaan verrattuna. Warner Bros. Pictures -tuotantoyhtiö antoi ohjaajille täyden vapauden ja kontrollin visualisoida ideoitaan näytölle katsojien vastaanotettavaksi. Sanotaanko nyt vaikka näin, että he sukelsivat aika rohkeasti pää edellä syvään päätyyn avartaakseen maailmaansa enemmän. Lopputulos on kuitenkin hieman ristiriitainen, mutta miksi? Lähdetään avaamaan ajatuksia...

Elokuva jatkuu tasan tarkkaan siitä, mihin edellinen osa tarinansa jätti kesken. Tilanne on täysin auki, mutta hyvin kiehtova kaikista epäloogisuuksistaan ja -johdonmukaisuuksistaan huolimatta. Kahden ensimmäisen Matrix-jatko-osan suurimpana ongelmana on se, että ne tuntuvat yhdeltä elokuvalta, joka on pilkottu ikään kuin kahteen osaan ja venytetty naurettavan hävyttömään eeposmuotoon. Ei ainoastaan, että nämä kaksi elokuvaa ovat täynnä turhanpäiväistä hölynpölyä, millä ei ole mitään tekemistä päätarinan kanssa, mutta nämä täytteinä toimivat yksityiskohdat vievät välillä jopa liikaa keskittymistämme itse olennaisesta.

Arvostan Wachowskeja kyllä siitä, että he ovat uskaltaneet rohkeasti lähteä ideoimaan kokonaista universumia ja sen filosofista asetelmaa luokkaerotteluja ja politiikkaa myöten, mutta jossain vaiheessa pitää sen ylärajankin tulla vastaan. Nyt kun ohjaajat saivat tahtonsa läpi ja vapaat kädet toteuttaa mitä tahansa he halusivat, ei kukaan ollut mainitsemassa mahdollisista epäkohdista ja vajaavaisuuksista, joita tämä jokseenkin ylilyövä ideointi saisi todennäköisesti aikaiseksi. Lopputulos onkin sen vuoksi hyvin omaperäinen sillisalaatti, jolla on pohja kunnossa, mutta ei varsinaista kontrollia mistään haarautuvasta.

The Matrix Reloaded -elokuvaa kritisoitiin siitä, että se tuntui niin puuduttavalta ja melkeinpä antikliimaksilta. Sitä se totta kai olikin jossain määrin, mutta ottaen huomioon, että se toimi ikään kuin tämän kaksiosaisen kokonaisuuden ensimmäisenä ja toisena kolmanneksena, on täysin luonnollista, että varsinainen lopputulos jäisi vasta viimeisen osan käsiteltäväksi. The Matrix Revolutions onkin perimmiltään vain järkyttävällä tavalla venytetty viimeinen kolmannes, joka tuntuu pitävän sisällään enemmän turhanpäiväistä täytettä kuin sitä tarvittavaa johdattelevaa tarinankerrontaa.

Ottaen huomioon, että koneet ovat selkeästi Neon ja koko ihmiskunnan suurin uhka, on kiehtovaa huomata, kuinka solmuun ohjaajat itsensä laittavat elokuvan loppua kohden yksityiskohtiensa puolesta. Logiikka ei nimittäin monella tapaa enää pelaa roolia tarinassa, minkä vuoksi sitä katsojana jatkuvasti ihmettelee toinen toistaan huvittavampia paljastuksia. Paperilla monet viritelmät ja vastakkainasettelut toimivat kuitenkin moitteettomasti. On upeaa huomata, kuinka symboliikkaa käytetään elokuvassa teologisen viestin välittämiseksi, vaikka se tuntuukin turhan kliseiseltä ja laiskahkolta näin jälkeenpäin mietittynä.

Vaikka idean tasolla nämä symbolistiset uskonnolliset viittaukset ovatkin ihan järkeenkäyviä, toteutuksen puolesta olisi voinut niitä vielä hioa enemmän. Ohjaajat nimittäin hukuttavat katsojan itsestäänselvien raamatullisten teemojen keskelle seuraamaan hyvän ja pahan välistä mittelöä, jonka aikana Messiaana pidetty valittu, Neo, joutuu hoipertelemaan tiensä sekä kuvaannollisen, että kirjaimellisen helvetin läpi täyttääkseen tarkoituksensa. Samaan aikaan se yksityiskohta kulkee ristiriidassa Matrixin perimmäisen historian kanssa, jonka mukaan mies ei ole ensimmäinen valittu ihmiskunnassa.

 

Elokuvasta ja sen maailmasta tuntuu katoavan heti kaikki jännitys ja tarkoitus, sillä tiedostamme vihdoin, että ennen Neoa viisi aiempaa valittua ovat jo yrittäneet samaa onnistumatta, joten tämän kerran on varmasti onnistuttava. Joka tapauksessa, vaikka elokuva onkin eeppinen ja hyvin mahtipontinen luonteeltaan, on siinä paljon asioita, jotka olisi voinut jättää pois. Katsojalle jää nimittäin tämänkin elokuvan jälkeen enemmän kysymyksiä päähän kuin vastauksia, joiden perässä olemme kolmannessa osassa alunperin olleet.

Tuotannollisesta näkökulmasta katsottuna elokuva on näyttävä spektaakkeli, joka lähtee rohkeasti kokeilemaan teknologisia rajojaan. Vaikka ajoittain suuretkin epäkohdat näkyvät selkeästi näytöllä, osaavat visuaaliset efektit paikoitellen yllättää uskottavuudellaan. Musiikki vastaa hätähuutoon ja tarjoaa elokuvalle loistavan pohjan eeppiselle tunnelmalle, vaikka itse silti pidänkin edellisen elokuvan sävellyksiä efektiivisempinä ja parempina. Tämä elokuva ajaa kuitenkin mainiosti asiansa audiovisuaalisesta näkökulmasta katsottuna.

The Matrix Revolutions on eeppinen loppukliimaksi alunperin trilogiaksi tarkoitetulle Matrix-elokuvasarjalle, joka tavallaan antaa kaiken, mitä sillä on annettavanaan, mutta kompastelee tiellään jatkuvasti omaan filosofiseen pikkunäppäryyteensä. Tematiikka koskettelee taivaan rajoja, vaikka sen ei välttämättä tarvitsisikaan, eikä lukuisat tarpeettomat toissijaiset tarinakaaret auta kokonaiskuvan hahmottamisessa ollenkaan. Elokuvasta jää hyvin ristiriitaiset tunteet jälkikäteen, vaikka materiaali itsessään osaakin välillä viihdyttää mahtipontisuudellaan.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 7.2.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com