The Northman (2022) - arvostelu

 

Ohjaus: Robert Eggers
Pääosissa: Alexander Skarsgård, Nicole Kidman, Claes Bang,
Anya Taylor-Joy, Ethan Hawke, Willem Dafoe, Gustav Lindh, Elliott Rose,
Björk, Eldar Skar, Phill Martin, Ingvar Eggert Sigurðsson
Genre: Toiminta, Draama, Historia
Kesto: 2 tuntia 16 minuuttia

Robert Eggersin nimi on varmasti tullut viime vuosien mittaan monelle elokuvien suurkuluttajalle tutuksi. Yhdysvaltalainen elokuvaohjaaja on nimittäin tehnyt aikamoisen sisääntulon ensimmäisten luomustensa muodossa. The Witch- ja The Lighthouse -elokuvat ohjannut mies on vastaanottanut hurjat suosionosoitukset etenkin kriitikoilta, jotka ovat ylistäneet miehen omaperäistä ja laadukasta materiaalia maasta taivaisiin. Eggers kuuluu omasta mielestäni tämän hetken lupaavimpiin ohjaajiin, joten aina kun miehen tuotannoista ilmoitetaan etukäteen, ovat odotusarvot korkealla.
 
Tällä kertaa keskitymmekin herran kolmanteen ohjaukseen, The Northmaniin, joka luonnollisestikin kuului kuluvan vuoden odotetuimpiin teoksiin. Elokuva perustuu skandinaaviseen Amlethin viikinkilegendaan, joka on aikakautensakin puolesta hyvin kiehtova itsessäänkin. Vaikka legenda ei olekaan minulle entuudestaan tuttu, ovat viikinkiajan tarinat olleet hyvin vähissä etenkin elokuvien puolella. Oli siis kiehtovaa nähdä, mitä ohjaaja saisi konseptista irti, sekä ensiluokkaisesta näyttelijäkaartistaan. Onnistuiko The Northman jatkamaan ohjaajan lennokasta voiton kulkua?


Vuonna 895 kuningas Aurvandill palaa takaisin perheensä luo Hrafnseyn saarelle, jossa häntä odottaa ikävä yllätys. Kuninkaan veli Fjölnir murhaa miehen kylmäverisesti seuraavana aamuna ja anastaa kuningaskunnan itselleen. Nähdessään aiheutuneen verilöylyn ja sekasorron päättää nuori prinssi Amleth karata saarelta. Hän vannoo kuitenkin palaavansa kostamaan Fjölnirille isänsä kuoleman. Vuosien jälkeen aikuiseksi kasvanut prinssi lähtee suuntaamaan kohti kotikontua uhmakas päämäärä mielessään. Täyttyykö oikeudenmukaisuus lopulta vai odottaako miestä edessään suuri pettymys?

The Northman on kieltämättä ohjaajan muidenkin elokuvien tapaan hyvin omalaatuinen tapaus, joka ei välttämättä tule miellyttämään jokaista katsojaa. Tämä voi johtua esimerkiksi käsiteltävästä aikakaudesta tai sitten elokuvan kärsivällisestä ja mielikuvituksellisesta toteutustavasta, josta Robert Eggers on alkujaankin tullut tutuksi. Siitä huolimatta The Northman onnistuu kuin onnistuukin vakuuttamaan vahvalla tarinankerronnallaan, sekä erinomaisella tuotannollisella arvollaan. Ei ainoastaan, että elokuva on vaikuttava, mutta se puhuttelee monesta näkökulmasta katsottuna.


Seuraamme tarinassa Alexander Skarsgårdin esittämää prinssi Amlethia, joka joutuu kuvaannollisesti kipuamaan ylös syvästä suosta, jonka Fjölnir on toimillaan tälle onnistuneesti kaivanut. Monen vuoden pyristelyn ja valmistautumisen jälkeen Amleth päättää suunnata takaisin Hrafnseyn saarelle tasoittamaan tilit. Matka ei ole kuitenkaan todellakaan helpoimmasta päästä, sillä miehen on soluttauduttava takaisin kuningaskuntaan paljastamatta aikeitaan liian aikaisin. Omistautunut Amleth antaa virran viedä itsensä mennessään, kunnes aika on sopiva iskeä.

Kuten aiemmistakin tuotoksista olemme jo huomanneet, Robert Eggers tykkää viedä tarinaansa eteenpäin hyvin tunnollisella ja kärsivällisellä toteutustyylillään. Ei ainoastaan, että hän käsittelee tapahtumia hyvin yksityiskohtaisesti, mutta tuo hän vaikuttavasti konseptiin myös tietyn sortin mystisyyttä, mikä pitää katsojan silmät tarrautuneena valkokankaalle. Vaikka tarinankerrontatyyli onkin hitaasti palava luonteeltaan, tuntuu se siitä huolimatta tempaavan katsojan mukaansa hypnotisoivalla tavalla herättäen samalla monia mielenkiintoisia kysymyksiä käsiteltävän aikakauden tavoista ja tottumuksista.


Vaikka ohjaaja onkin ymmärrettävästi ottanut jonkin verran vapauksia legendan adaptoimisessa elokuvan muotoon, on aikakauden uskottava yleisilme käsinkosketeltavan upeaa seurattavaa. On hienoa nähdä, kuinka paljon Eggers on nähnyt aikaa ja vaivaa välittääkseen maailman mahdollisimman uskottavasti näytön toiselle puolelle. Pieniinkin yksityiskohtiin on paneuduttu huolellisesti alusta asti, minkä vuoksi kokemus tuntuu kuin tuntuukin niin erityiseltä. Elokuvassa ei kaunistella viikinkiaikaa juuri ollenkaan, vaan pikemminkin näytetään sen todentuntuinen luonne, joka on täynnä arvaamatonta raakuutta ja tietyn sortin primitiivisyyttä.

Teknisestä näkökulmasta katsottuna elokuva on mestarillinen osoitus siitä, että pienellä lisävaivalla, panostuksella ja omaperäisellä visiolla on virsi kaunis lopulta. Ei ainoastaan, että The Northman onnistuu visuaalisesti häikäisemään laadukkaalla toteutuksellaan, mutta sen monimuotoinen luonne tuo oman arvokkaan lisänsä sekoitukseen. Kuvakulmat ja kamera-ajot tempaavat katsojan mukaansa keskelle raakaa toimintaa ja väkevää draamaa, jotka yhdessä muodostavat jopa yllättävän intiimin ja maanläheisen elokuvakokemuksen.


Tuotannollisesti teos on odotetustikin erinomainen kaikin tavoin. Ei ainoastaan, että tapahtumapaikat tuntuvat hyvin uskottavilta ja aikakautta vaikuttavasti kuvaavilta, mutta puvustukset ja maskeeraukset säteilevät etualalla laadukkuudellaan. Tunnelmallisesti The Northman osaa olla hyvin painostava ja pahaenteinen. Elokuva pitää sisällään tietyn sortin mytologisen tuntuman, joka tuo oman fantasiapainoitteisen lisänsä jo valmiiksi rikkaaseen kokonaiskuvaan. Ohjaaja tehostaa tätä tunnetta vielä tuomalla oman uniikin hengellisen visionsa omalaatuisten taiteellisten ratkaisujen yhteydessä.

The Northman on poikkeuksellisen poeettinen ja mukaansatempaava kostotarina, joka osaa myös yllättää todentuntuisella eeppisyydellään ja historiallisella olemuksellaan. Ei ainoastaan, että tarina itsessään miellyttää huolellisuudellaan ja monimuotoisuudellaan, mutta sen uskottava visualisointitapa ja tunnollisuus paistaa upeasti läpi näytön toiselle puolelle. Roolisuoritukset ovat hyvin vahvoja ympäri pöydän ja katsojasta tuntuukin siltä, että näyttelijät antavat aina kaikkensa kohtauksessa kuin kohtauksessa. Vaikka elokuva ei täydellinen olekaan, onnistuu se vaivattomasti jäämään mielen perukoille kummittelemaan ja kaikista oikeista syistä.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 24.4.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit