Luoja: Tim Miller
Pääosissa: Scott Whyte, Nolan North, Matthew Yang King,
Chris Cox, Mary Elizabeth Winstead, Topher Grace, Kevin Michael Richardson,
Samira Wiley, Emily O'Brien, Josh Brener, Maurice LaMarche
Genre: Animaatio, Toiminta, Scifi, Fantasia
Jaksoja: 18
Kuulin ensimmäistä kertaa Love, Death & Robots -sarjasta, kun toinen osa oli jo tekemässä tuloaan. Itse konsepti vaikutti kiinnostavalta, sillä se muistutti monella tapaa kiehtovaa Black Mirror -sarjaa, jonka olin juuri saanut katsottua loppuun. Vaikka Tim Millerin Netflix-alkuperäissarja kiinnostikin perimmiltään, en sitten jostain syystä koskaan aloittanut sen katsomista. Nyt oli kuitenkin aika tehdä muutos siihen. Love, Death & Robots on aikuisille suunnattu antologiasarja, jonka ensimmäinen osa koostuu kahdeksastatoista erilaisesta animoidusta lyhytelokuvakokonaisuudesta.
Jokainen jakso käsittelee oman uniikin konseptinsa, eivätkä ne risteä keskenään missään vaiheessa tai muodossa sarjan aikana. Odotukseni sarjaa kohtaan olivat poikkeuksellisen toiveikkaat, sillä monet ovat verranneet sitä edellä mainittuun Black Mirror -sarjaan, josta taas pidin yllättävän paljon. Vaikka laatu vaihtelikin jakso jaksolta, tarjosi tuokin sarja kourallisen loistavia ja miltei mestarillisia tarinoita. Onko Love, Death & Robots korkean riskinsä arvoinen kokonaisuus vai menivätkö Netflixin rahat tällä kertaa täysin hukkaan?
Ensimmäisessä jaksossa ''Three Robotsissa'' kolme robottia tutkii ihmisten jättämää autiota kaupunkia, joka on pullollaan historiaa ja erikoisia esineitä. Sukellamme post-apokalyptiseen maailmaan, jossa ihmiset ovat kuolleet sukupuuttoon ja robotit tallustelevat heidän jättämissä raunioissa. Vaikka tarina ei itsessään kovin kummollinen olekaan, kiehtoo itse alkuasetelma ja siihen johtaneet tapahtumat. Jakso on hyvin kevytmielinen ja helppoa katsottavaa, mutta kuitenkaan urotekoihin se ei lyhyessä ajassa kerkeä sitten millään.
Toisessa jaksossa ''Beyond the Aquila Riftissä'' reitiltä eksyneen avaruusaluksen miehistö herää syväunesta ja yrittää selvittää, miten kauas he ovat ajautuneet. Teknisesti sykähdyttävä jakso on niitä ensimmäisen tuotantokauden parempia kokonaisuuksia, jotka tuntuvat erottuvan puolekseen näyttävyytensä ja painostavan mysteerinsä puolesta. Se onnistuu tempaamaan mukaansa ja tarjoaakin jännittävän tarinan, joka paljastuukin jopa kauhistuttavan yllätykselliseksi loppua kohden. Fotorealistinen tuotanto yllättää myös poikkeuksellisella varteenoteettavudeellaan.
Kolmannessa jaksossa ''Ice Agessa'' nuoripari muuttaa uuteen asuntoon, jonka antiikkisesta pakastimesta he löytävät kokonaisen kadonneen sivilisaation. Maapallon evoluutio vilisee silmiemme edessä seuratessamme päähahmojemme kanssa historian kulkua erikoisessa asetelmassa. Jakso toimii ehkä idean tasolla metana kokeiluna, mutta toteutuksen puolesta olisi voinut ehkä tuoda lisää särmää kontekstuaalisesta näkökulmasta katsottuna. Painaviin teemoihin olisi nimittäin voinut sukeltaa enemmän. Tässä muodossa jakso jää hieman mitäänsanomattomaksi ja suoraan sanottuna turhaksi.
Neljännessä jaksossa ''Sonnie's Edgessä'' robottiotteluiden maanalaisessa maailmassa Sonnie on lyömätön ohjaaja, joka saa eteensä vaikeimman vastuksensa koskaan. Jaksossa käsitellään vahvoja teemoja sukupuolirooleista, sekä showbisneksen järjestelmällisestä korruptiosta. Myös toksiseen maskuliinisuuteen kommentoidaan jopa yllättävän vakuuttavalla tavalla. Käsiteltävät hahmot onnistuvat herättämään kyberpunk-maailman uskottavalla tavalla eloon. Tarina on myös rakennettu mukaansatempaavalla tavalla ja loppuhuipennus yllättää monimuotoisuudellaan.
Viidennessä jaksossa ''When the Yogurt Took Overissa'' tutkijat onnistuvat kehittämään vahingossa superälykkään jogurtin, joka haluaa valloittaa koko maailman. Kuten kuvauksesta tuleekin ilmi, kyseinen jakso pitää sisällään aivan mielipuolisen konseptin, joka pitää sisällään luonnollisesti kiehtovia teemoja sekä yhteiskunnallisesta, että poliittisesta näkökulmasta katsottuna. Valitettavasti humoristisen ylilyövästä ideastaan huolimatta jakso jää jokseenkin antiklimaattiseksi lyhyen kestonsa ja suoraviivaisuutensa vuoksi. Myös lopetus jättää arvailemisen varaan, mikä saattaa herättää tulkinnallisia teorioita katsojassa.
Kuudennessa jaksossa ''The Secret Warissa'' puna-armeijan eliittiyksiköt taistelevat epäpyhää pahuutta vastaan Siperian muinaisissa metsissä. Jakso on kuin erinomaisen sota-aiheisen animaatioelokuvan loppuhuipennus, joka yllättää eeppisyydellään ja sinemaattisuudellaan. Sodan julmaa jälkeä ei kaunistella, eikä kainostella materiaalin puolesta, vaan kaikki raakuudet näytetään hyvin yksityiskohtaisesti näytöllä. Ei ainoastaan, että jakso on yksi tuotantokauden parhaiten animoiduista mutta mysteerinen ja vaativa ilmapiiri imaisee katsojan mukaansa vaivattoman helposti.
Seitsemännessä jaksossa ''Sucker of Soulsissa'' arkeologisilla kaivauksilla vapaaksi päässyt demoni saa vastaansa kissoin aseistautuneita palkkasotureita. Sarja alkaa tuomaan lisää kauhupainoitteisuutta materiaaliinsa uuden animaatiomuodon kera. Vaikka alkutekijöiltään idea vaikuttaakin lupaavan painostavalta, tuntuu toteutustapa hiukan vesittävän kokemusta ikävästi. Vaikka tunnelmallisesti jakso vaikuttaakin melko toimivalta, tuntuu siitä puuttuvan selkeä tarkoitusperä ja määränpää. Siitä huolimatta asiansa ajava lyhytelokuva.
Kahdeksannessa jaksossa ''The Witnessissä'' nainen näkee raa'an murhan ja pakenee tappajaa surrealistisen kaupungin kaduilla. Jaksolla on poikkeuksellisen mukaansatempaava ja kutkuttava asetelma, joka vie katsojan yhä syvemmälle ja syvemmälle trippaavaan kaninkoloon. Sen syvyydestä paljastuu yllätyksellinen metakonsepti, joka leikittelee katsojan odotuksilla johtaen tämän esimerkillisesti harhaan. Kolmiulotteinen sarjakuvamainen animaatiotyyli korostaa yksityiskohtineen vaikuttavasti jakson luomaa mysteeriä ja surrealistisuutta. Yksi tuotantokauden suurimmista yllättäjistä.
Yhdeksännessä jaksossa ''Suitsissa'' viljelijäyhteisö suojelee perhettään avaruusolentojen hyökkäykseltä kotitekoisilla robottipuvuillaan. Hitaasta alusta huolimatta jakso onnistuu kipuamaan loppua kohden jopa yllättävän dramaattiseksi ja tunteelliseksi kokonaisuudeksi. Käsiteltävät teemat eivät välttämättä päällepäin tunnu paistavan katsojan ulottuville, mutta pinnan alla lymyää mielenkiintoinen asetelma. Tulkinnallisuus herättääkin mielipiteitä molemmin puolin ihmishahmojen moraalista ja sen ristiriitaisesta oikeudenmukaisuudesta.
Kymmenennessä jaksossa ''Good Huntingissa'' hengenmetsästäjän poika solmii liiton muotoaan muuttavan hulijingin kanssa. Jakso on ollut monen katsojan mieleen ajankohtaisen ja osuvan tematiikkansa vuoksi. Rotuerottelua ja sen muovaamaa eripuraa on edelleen maailmassa paljon, minkä vuoksi tarina tuntuukin tarjoavan paljon merkityksellistä sanomaa. Jakso pyrkii painottamaan suvaitsevaisuutta, mikä voi ultimaattisesti johtaa hienoihinkin asioihin. Monipuolinen konsepti tuntuu ulottuvalta ja laajalta, mutta samaan aikaan jokseenkin pinnalliselta kiirehtivän luonteensa vuoksi.
Yhdennessätoista jaksossa ''The Dumpissa'' Ruma-Davelle kaatopaikka on koti, eikä hän aio antaa minkään sliipatun virkamiehen viedä sitä häneltä. Jakso on yksi tuotantokauden kliseisimmistä ja mitäänsanomattomista kokonaisuuksista. Seuraamme tarinassa, kuinka Dave kertoo tarinaa virkamiehelle mysteerisestä olennosta, joka vei aikoinaan hänen ystävänsä. Jakso etenee omalla nojallaan, eikä herätä paljoakaan kiinnostusta. Kliseisen loppuratkaisun näkee jo kaukaa, minkä vuoksi se tuntuukin ikävän antiklimaattiselta perimmiltään.
Kahdennessatoista jaksossa ''Shape-Shiftersissä'' kaksi yliluonnollisia voimia omaavaa merijalkaväen sotilasta joutuu Afganitanissa vaaraan kohdattuaan kaltaisensa. Jakso käsittelee alleviivaavasti vähemmistön syrjimistä, mihin monet voivat mahdollisesti samaistua edelleenkin nykymaailmassa. Erilaisuus on vahvuus, eikä heikkous, vaikka muut saavatkin asian tuntumaan päinvastaiselta. Jaksossa on lupaavia piirteitä, jotka olisivat potentiaalisesti toimineet ehkä paremmin videopelin muodossa kuin lyhyen animaation. Tarinaan ei nimittäin ehdi oikein investoitua, vaikka tukipilarit ovatkin tarjolla.
Kolmannessatoista jaksossa ''Fish Nightissä'' kahden myyntimiehen auto hajoaa aavikolla ja he kokevat unenomaisen matkan aikojen alkuhämärään. Tämä jakso on siitä kiehtova tapaus, että se nojaa hyvin vahvasti katsojan tulkinnallisiin taitoihin. Sen merkitys avautuu jokaiselle omalla tavalla tai sitten ei ollenkaan, mikä on myös mahdollista. Jakso tarjoaa fantasiaa visuaalisen esillepanonsa muodossa, eikä filosofisetkaan käsitteet niin sanotusti kauas puusta putoa. Elämää ja kuolemaa käsittelevä kokonaisuus jää hieman ontoksi päällepäin ulottuvasta kontekstistaan huolimatta.
Neljännessätoista jaksossa ''Helping Handissä'' astronautti jää jumiin kiertoradalla, jossa happi uhkaa loppua. Hänen on uhrattava joko henkensä tai raajansa itsensä pelastamiseksi. Kaikessa yksinkertaisuudessaan kyseisessä jaksossa Gravity tapaa 127 tuntia -elokuvan. Tilanne lähtee täysin lapasesta - jopa kirjaimellisessa merkityksessä - täydellisen hiljaisuuden ja yksinäisyyden keskellä. Vahvasta konseptista huolimatta toteutus jää jopa yllättävän vaisuksi. Hetkellisesti jännitystä saamme katsojina tuntea kyllä, mutta se ei valitettavasti kanna loppuun asti.
Viidennessätoista jaksossa ''Alternate Historiesissa'' natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitler tapetaan monella erilaisella tavalla rinnakkaistodellisuuksissa. Nyt täytyy kyllä sanoa, että kyseinen jakso yllätti huonoudellaan. Laiskaa komiikkaa harjoittava lyhytelokuva koostuu monesta järkyttävän typerästä ja turhauttavan epähauskasta teoriasta, joiden aikana historiamme olisi voinut muuttua. Seuraamme jaksossa, kuinka Hitleriä tappaa mitä ihmeellisemmät asiat muuttaen tapahtumien kulkua samalla. Ei ainoastaan, että jakso on huono, mutta sen tarpeettomuus vain korostuu ideoiden alkukantaisuuden vuoksi.
Kuudennessatoista jaksossa ''Lucky 13:sta'' Onnekas-13 -nimeä kantava alus on menettänyt jo kaksi miehistöä, eikä kukaan halua enää lentää sillä - mutta alokkaat eivät saa valita kohtaloaan. Jakson alkuasetelmat ovat päähahmolle vaikeat, mikä tuo oman mysteerinsä ja jännityksensä. Hyvin pian ensimmäisen käänteen jälkeen nuoli alkaa kääntymään yhä enemmän ja enemmän ennalta-arvattavampaan suuntaan. Tarina ei itsessään suuria yllätyksiä pidä sisällään, mutta jakso toimii mainiona teknisenä kokeiluna, jossa fotorealistista materiaalia esitellään näyttävällä tavalla.
Seitsemännessätoista jaksossa ''Blindspotissa'' kyborgivarkaiden jengi yrittää ryöstää saattueen täydessä vauhdissa. Tuotantokauden toiseksi viimeinen jakso on hyvin suoraviivainen ja pinnallinen kokonaisuus, joka painottuu suurimmaksi osaksi vain hyperventiloivan toimintapainoitteiseen materiaaliinsa. Tarinasta tai sen hahmoista ei välitä katselun aikana ollenkaan, minkä vuoksi keskittyminen kääntyy automaattisesti visuaaliseen esillepanoon. Animaatiotyyli on miellyttävän näköistä katsottavaa, mutta toiminta itsessään ei olkia juuri kohauta. Yksi tuotantokauden heikoimmista jaksoista.
Kahdeksannessatoista ja viimeisessä jaksossa ''Zima Bluessa'' kuuluisa taiteilija Zima muistelee menneisyyttään ja nousuaan maineeseen ennen viimeisen teoksensa paljastamista. Tuotantokausi loppuu todellisella timantilla, joka herättää ajatuksia puoleen jos toiseen. Jakso on hyvin filosofinen ja ulottuva tematiikaltaan, joka uhkuu myös poikkeuksellista omaperäisyyttä. Ihmisen halu tähdätä ylemmäs ja pyrkiä täydellisyyteen jatkaa matkaansa koko ajan kehityksestä huolimatta. Tarina käsittelee vahvasti myös elämän tarkoitusta ja sen monimuotoista luonnetta. Kevyesti tuotantokauden parasta antia, joka herätti ehdottomasti jotain sisälläni.
Black Mirrorin tapaan Love, Death & Robots -sarja pyörii vahvasti kehittyneen teknologian, sekä uniikkien tulevaisuuden kuvien ympärillä. Vaikka emme välttämättä tunnistaisikaan käsiteltävää ympäristöä näytöllä, ovat vaativat ja ajatuksia herättävät teemat, kuin myös ideat poikkeuksellisen kiehtovaa vastaanotettavaa. Sarja tarjoaa rutkasti materiaalia lajityypistä toiseen, eikä yksikään jakso tunnu muistuttavan toista juuri mistään näkökulmasta katsottuna. Teknisestä näkökulmasta katsottuna se vakuuttaa sykähdyttävillä toteutustavoillaan, sekä esillepanoillaan.
Love, Death & Robots -sarjan ensimmäinen tuotantokausi on monella tapaa onnistunut kokonaisuus, vaikka osittain se osaa näyttäytyä myös viimeistelemättömältä ja ontolta kokemukselta. Vaikka potentiaalia onkin paljon, tuntuvat tekijät tyytyvän vain näyttävään esillepanoon ja ronskeihin taiteellisiin ratkaisuihin, joiden on tarkoitus shokeerata katsojaa erilaisin tavoin. Käsiteltävä materiaali ei sovi lapsille - ei sitten alkuunkaan. Sarja on nimittäin pullollaan alastomuutta, kiroilua ja raakuutta. Netfixille on nostettava peukkua massiivisen riskin ottamisesta, vaikka toteutus ei ehkä tietyistä aspekteista katsottuna miellyttäisikään. Jokaiselle on kuitenkin varmasti jotain sopivaa tarjolla, joten kokeiluun kannattaa ottaa.
Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 13.5.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com
Kommentit
Lähetä kommentti