Elvis (2022) - arvostelu

 

Ohjaus: Baz Luhrmann

Pääosissa: Austin Butler, Tom Hanks, Olivia DeJonge,

Helen Thompson, Richard Roxburgh,  Kelvin Harrison Jr, Xavier Samuel,

David Wenham, Kodi Smit-McPhee, Luke Bracey
Genre: Elämäkerta, Draama, Musiikki

Kesto: 2 tuntia 39 minuuttia

Tällä kertaa sukellamme musiikin historiaan käsittelemään australialaisen ohjaajan Baz Luhrmannin elokuvaa, joka on herättänyt paljon kiinnostusta ympäri maailman. Vuodesta 2014 asti vireillä ollutta projektia oli työstetty monta vuotta suljettujen ovien takana, kunnes vihdoin vuonna 2019 Elvis julkistettiin tulevien elokuvien listalle. En ole ohjaajan aiempiin tuotoksiin ehtinyt valitettavasti vielä tutustumaan, vaikka Moulin Rouge hyllystäni löytyykin. Se tarkoitti onneksi sitä, että pääsisin katsomaan herran toistaiseksi suurinta projektia avoimin mielin ja sokeana niin sanotusti. Oliko odotus sen arvoista?

Vuonna 1997 Elvis Presleyn entinen manageri Tom Parker muistelee kuolinvuoteellaan rock 'n' rollin kuningasta ja tämän värikästä elämää. Mies palaa ajassa taaksepäin hetkeen jolloin nuori memphisiläinen tähti sai siipensä. Tom kertoo, kuinka hän onnistui vakuuttamaan viehättäväksi luonnonoikuksi kuvailtun laulajan massiivisesta potentiaalistaan ja edessä avautuvista mahdollisuuksistaan. Mies muistelee, kuinka hän onnistui nostamaan kapinallisen pojan maailman suurimmaksi populaarikulttuuriseksi ilmiöksi. Hän kertoo, kuinka Elvis löysi oman muusansa paisuvien kohujen keskeltä ja vaikutti ihmisiin ennennäkemättömällä tavalla.

On varmaan sanomattakin selvää, että naisia hurmannut rock 'n' rollin kuninkaaksi nimetty Elvis on löytänyt vastustamattomasti tiensä ihmisten sydämiin ajasta riippumatta. Nykypäivänäkin tekee aina silloin tällöin mieli kuunnella herran koukuttavaa ääntä ja matkustaa takaisin aikaan ennen omaa elämää. Vaikka en itse koskaan kokenutkaan Elviksen läsnäoloa populaarikulttuurissa, olen pystynyt eläytymään miehen musiikkiin ja unohtumattomiin esityksiin kaikkien näiden omienkin elinvuosienikin jälkeen. Oli siis sanomattakin selvää, että odotin innolla näkeväni elokuvan Elviksestä. En vain ollut ennakkoon valmiina siihen, mihin sfääreihin se onnistuisi minut viemään.

Käsitykseni mukaan ohjaajana toimiva Baz Luhrmann on ollut aina hyvin kaoottinen ja ilmaiseva persoona etenkin työnsä puolesta. Hän tykkää yhdistellä erikoislaatuisia ideoitaan ja omaperäisiä artistisia ratkaisujaan toisiinsa luodakseen mahdollisimman monipuolisen elokuvaelämyksen. Elvis-elokuva on rustattu täyteen tätä tyyliä ja se, jos mikä hyppääkin silmille näin tietämättömän tahon näkökulmasta katsottuna. Monille Luhrmannille tavanomainen lähestymistapa liikkuvaan kuvaan saattaa olla liikaa, mutta omasta mielestäni se vain kohentaa hänen visiotaan ja tekee siitä hyvin kiehtovan analysoitavan.

Elvis-elokuva on kuin onkin varsinainen spektaakkeli. Ei vain viihteen puolesta, vaan myös monipuolisen sisällönkin. Seuraamme katsojina tarrautuneina valkokankaalle, kuinka syvällinen tarina liikkuu ja hyppelehtii paikasta toiseen lainehtien legendan elämän läpi. Monessa tapauksessa tämä suunnaton poikkelehtiminen karkottaa yleisön mielenkiinnon ja halun seurata, mutta Elviksen tapauksessa se ikään kuin lumoaa mukaansa. Tarina etenee kyllä muuten aikalailla oppikirjan mukaan eteenpäin, mutta se unenomaisesti samalla nitoo monia yksityiskohtia menneisyydestä ja visualisoi ne hyvin omaperäisillä tavoilla.

Elokuvaa on vaikea pukea sanoiksi, sillä se on ihan omaa laatuaan. En ainakaan itse ole törmännyt vastaavaan ennen, vaikka tuttuja piirteitä olenkin havainnut muissa elokuvissa. Mutta että se vuoristorata jatkaisi matkaansa vailla varsinaisia pysähdyksiä, on kieltämättä epätavanomaisen harvinaista koettavaa. Tämä aggressiivinen energisyys ja kaoottisuus tempaa katsojan kuin katsojan mukaansa seuraamaan Elviksen värikkään räiskyvää elämää. Tunnelmallisesti elokuva on ehdottomasti vahvimmillaan, sillä sen välittämät tunteet ovat aidon tuntuisia ja syvällisiä. Kun ohjaaja haluaa takoa viihdettä, hän tekee sen tyylillä. Kun hän haluaa välittää väkevää draamaa, hän rakentaa sen loistavasti.

Yksi seikka, mikä saattaa ennakkoon käännyttää monia katsojia jo ovilla takaisin, on elokuvan kesto. Se kieltämättä vähän hirvitti alkuun itseänikin. Voin sanoa sen varmuudella, ettei sitä kannata todellakaan pelätä, sillä elokuva on hektinen ja kaoottinen luonteeltaan, mikä pitää katsojan kyllä investoituneena alusta loppuun asti. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, että se olisi täydellinen missään nimessä, sillä sitä se ei valitettavasti ole. Paikoitellen ohjaaja tuntuu jämähtävän tarinassa paikoilleen pitämään hengähdystauon, jos toisenkin. Näinä hetkinä katsojalle saattaa tulla itsellekin sellainen tunne, että missä vaiheessa tarinaa olemmekaan.

 

Yllättäen näitä hetkiä on kuitenkin vähän, joten jatkuva vuoristorata on aika sopiva tapa kuvailla kyseistä teosta. Elokuva osaa olla myös satumaisesta luonteestaan huolimatta poikkeuksellisen todenperäinen kokonaisuus. Etenkin tärkeimmät poliittiset ja humanitaariset yksityiskohdat nostetaan väkevästi esiin esimerkiksi rotuerottelun ja rock 'n' rollin vaarallisuuden muodossa, jotka alleviivaavat Elviksen elämässä kohtaamia ongelmia monella tapaa. Nämä ongelmat eivät kuitenkaan tuntuneet kapinallista nuorta säpsäyttävän, sillä tämä lähti hakemaan tähtiä taivaalta urallaan monesti sääntöjä vastustavilla maneereillaan ja ratkaisuillaan.

Austin Butler esittää elokuvassa nimikkohahmoa, Elvis Presleytä, joka ei tunnu massiivisia saappaita pelkäävän. Ei ainoastaan, että mies ottaa roolin haltuun kunnialla, mutta hän säväyttää erinomaisella tulkinnallaan rock 'n' rollin kuninkaasta. Legendan maneerit ja käyttäytyminen on kuin suoraan historiankirjoista konsanaan, eikä lauluäänikään kauas puusta putoa. Sanoisin jopa, että Butlerin suoritus on yksi kuluvan vuoden parhaimmista, ellei paras tähän mennessä. Myös Tom Hanks vakuuttaa Elvis Presleyn entisenä managerina Tom Parkerina. Elokuvan esillepano on säkenöivän hektistä, mutta näyttävää katsottavaa. Kappaleet ja legedaariset esiintymiskohtaukset saavat kenet tahansa musiikkikannattajan potkimaan rytmiä lattiaa vasten, enkä edes liioittele.

Elvis on valloittavan koukuttava elokuva, joka viihdyttää, satuttaa ja herättää villeimmätkin tunteet eloon katsojassaan. Se tempaa mukaansa vuoristoratamaisen kaoottisella luonteellaan ja hurmaa unenomaisen satumaisella materiaalillaan. Elokuvien pitäisikin herättää tunteita, sekä luoda elämyksiä ja sen Baz Luhrmannin teos vaikuttavasti tekeekin. Vaikka elokuva ei kaikille sopisikaan luonteeltaan, on siitä nostettavissa monia upeita piirteitä, joita voi muistella mielellään. Bohemian Rhapsody- ja Rocketman-elokuvien tapaan Elvis nousee hyväksi esimerkiksi siitä, että jos tekijät haluavat tehdä kunniaa historialliselle henkilölle elokuvasovituksen muodossa, niin se on mahdollista panetuneella suunnittelutyöllä ja huolellisella toteutuksella.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 29.6.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com