Alien³ | Alien 3 (1992) - arvostelu

 

Ohjaus: David Fincher
Pääosissa: Sigourney Weaver, Charles S. Dutton, Charles Dance,
Brian Glover, Ralph Brown, Paul McGann, Danny Webb, Lance Henriksen,
Tom Woodruff Jr, Pete Postlethwaite, Holt McCallany, Peter Guinness
Genre: Kauhu, Toiminta, Scifi
Kesto: 1 tunti 54 minuuttia

Yhdysvaltaisen elokuvaohjaajan David Fincherin ura on ollut toistaiseksi aika värikäs ja menestyksekäs tarina kaiken kaikkiaan. Ennen Seitsemän-, Fight Club- ja Gone Girl -elokuvia mies teki ohjaajan debyyttinsä Alien-elokuvasarjan kolmannessa osassa, joka on sittemmin laukaissut hänen uransa pitkäaikaiseen nousukiitoon. Alien³ on vuonna 1992 ensi-iltansa saanut kauhupainoitteinen tieteiselokuva, jonka painajaismainen tuotanto oli kaukana jouhevasta ja tavanomaisesta.

Menestyksekkään ensimmäisen jatko-osan jälkeen 20th Century Fox -tuotantoyhtiön silloinen johtaja Joe Roth sai käsiinsä William Gibsonin alkuperäisen kaksiosaisen käsikirjoituksen seuraavalle kahdelle jatko-osalle. Valitettavasti mies hylkäsi suunnitelmat heti kättelyssä, sillä hänen mielestään tarina oli suuntaamassa väärään suuntaan Gibsonin vision myötä. Käsikirjoittajien ja ohjaajien elävähkö ruletti ei pitkän aikaa näyttänyt hidastavan, kunnes vain musiikkivideoita aiemmin ohjannut Fincher palkattiin ohjaamaan elokuvaa.


Mies onkin todennut myöhemmin, että Alien³-elokuvan ohjaaminen oli hirveää sekasotkua alusta asti. Fincher sanoi, että hän joutui keltanokkaohjaajana myötäilemään kaikkia tuottajien toiveita ja tekemään mahdollisimman kaupallisen version konseptista. Vaikka liiketoiminnallisesta näkökulmasta katsottuna tämä onkin varsin tavanomainen menetelmä, jää ohjaajan taiteellinen työpanos ja rehellinen visio konseptista pahasti taka-alalle. On siis ihan ymmärrettävää, miksi mies ei halua enää muistella debyyttielokuvaansa mielellään. Onko mielipiteitä rajusti jakanut Alien³ todella niin huono elokuva?

U.S.S. Sulaco -aluksella syttyy tuntemattomasta syystä tulipalo, minkä seurauksena se laukaisee pakokapselin avaruuteen, jossa selviytyjät nukkuvat hyperunessa. Alus tekee pakkolaskun Fiorina ''Fury'' 161 -vankilaplaneetalle, jonne sen entiset vangit ovat halunneet jäädä asumaan laitoksen lakkauttamisen jälkeen. Luutnantti Ellen Ripley selviytyy pakkolaskusta, mutta aluksessa olleet noin kymmenenvuotias tyttölapsi Newt ja alikersantti Hicks ovat kuolleita, sekä synteettinen androidi Bishop on muuttunut matkan aikana toimintakyvyttömäksi. Vaikka Ripley joutuukin entisessä vankilassa uhatuksi olemalla ainoa nainen murhaajien ja seksuaalirikollisten keskellä, vaanii vaara kuitenkin toisessa muodossa.


Alkuun täytyy kyllä todeta, että Alien-elokuvasarja kuuluu omiin pitkäaikaisiin suosikkeihini, joten muistoni siitä ovat suurimmaksi osaksi lämpimiä. Vaikka se pitääkin sisällään valtavan kirjon elokuvia, jotka laadultaan eroavatkin rajusti toisistaan, ovat ne tarjonneet vuosien mittaan muodossa tai toisessa miellyttävää viihdettä vastaanotettavaksi. Alien³ erottuu elokuvasarjassa kuin jonkin sortin kummajainen konsanaan. Vaikka se onkin jakanut mielipiteitä kannattajien ja kriitikoiden keskellä puolin ja toisin, ei sen rohkeaa ja jossain määrin jopa röyhkeää kokeilunhaluisuutta voi kyseenalaistaa.
 
Toinen jatko-osa edustaakin elokuvasarjan ensimmäistä riskialtista hyppyä pimeään tuntemattomaan, jonka tarkoituksena on viedä tarinaa astetta omaperäisempään suuntaan. Seuraamme tarinassa Sigourney Weaverin esittämää luutnantti Ellen Ripleytä, joka joutuu yllätyksellisesti poikkeuksellisen epämiellyttävään asetelmaan. Kaiken kokemansa jälkeen tuntuu naisen elämä osuvan mitä inhottavimpiin ja traagisimpiin esteisiin, jotka riepottelevat tätä intensiivisesti jättäen jälkeensä vain syviä traumoja.  Tapahtumarikas lähihistoria seuraa Ripleytä tiukasti kuin virus konsanaan ja kirouksen lailla vaanii tätä jatkuvasti.


Rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna Alien³ on pääosin laadukasta seurattavaa. Vaikka pieni hiomis- ja leikkuutyö olisikin paikallaan tarinankerronan jouhevuuden kannalta, onnistuu elokuva pitämään katsojan kiinnostuneena tarinaan ja sen epätavanomaiseen esillepanoon varsin moitteettomasti. Vaikka tuotos ei välttämättä kaikista mukaansatempaavin olekaan tahdituksensa puolesta, on se tunnelmallisesti suhteellisen efektiivinen kokemus katsojan vastaanotettavaksi. Elokuvan vastakkainasettelu on hyvin selkeä perimmiltään, vaikka sen moniulotteinen luonne yllättääkin positiivisesti.

Ei ainoastaan, että jännitystä luo vaarallisen xenomorphin oletettu läsnäolo, mutta Ripleyn ajautuminen miesrikollisten keskelle tuo elokuvaan oman raadollisen sävynsä. Tapahtumapaikkana entinen vankilaosasto viehättää inhorealistisella ja likaisella esillepanollaan. Se asettaa myös käsiteltävät hahmot todelliseen pattitilanteeseen, sillä he altavastaajina ja alivarustautuneina joutuvat kohtaamaan poikkeuksellisen oikukkaan olennon. Vailla vaadittavaa teknologiaa ja aseita selviytymistaistelusta tulee väkisinkin lähes mahdoton. Kaiken kukkuraksi paikka kuhisee ilmastointikanavia, jotka pitävät vankilan asukit jatkuvasti päkiöillään ja varautuneina.


Alien³ osaa olla valitettavasti myös paikoitellen puuduttavaa seurattavaa johtuen hidastempoisesta etenemistyylistään ja rajuista tunnelmanmuutoksistaan. Vaikka jotkut kohtaukset hyötyvätkin tästä lähestyymistyylistä, osa niistä tuntuvat kuitenkin matelevan turhankin paljon toteutuksensa puolesta. Siitä huolimatta mysteeripuoli kulkee toimivasti käsi kädessä hahmojen kokemusten ja erilaisten paljastusten muodossa. On kiehtovaa nähdä, kuinka varjoissa vaaniva uhka pitää jännitettä yllä ja mahdolliset uhrit kauhuissaan. Kun vankilaosaston asukit heräävät vihdoin todellisuuteen, on vain ajan kysymys siitä, milloin xenomorph lopulta iskee kuolettavalla voimalla.

Ellen Ripleyn tarinakaari on muuten hyvin rakennettu ja edistetty elokuvassa, mutta se kokee mielestäni ikävän kolauksen jo alkumetreillä, kun hänen edellisen osan ansiot ja kallisarvoinen uhrautuminen heitetään kuvaannollisesti jätemyllyyn. Ymmärrän toki, että käsiteltäviä hahmoja on elokuvassa muutenkin jo liikaa ja että konsepti ottaa kirjaimellisesti raaemmaan lähestymistavan korostaakseen Ripleyn järkyttävää ahdinkoa, mutta U.S.S. Sulaco -aluksella menehtyneille tahoille olisi voinut olla käyttöä myös tässäkin elokuvassa muodossa tai toisessa. Nainen saa kuitenkin kolmannen osan myötä hyvin sankarillisen ja moniulotteisen tarinakaaren, joka jättää miellyttävän jälkimaun suuhun.


Alien³ on pienistä epäkohdistaan huolimatta mainettaan parempi elokuva. Vaikka teatteriversio ei vedäkään millään tasolla vertoja vuosia myöhemmin kyhätylle Assembly Cut -leikkaukselle, on perimmäinen idea varsin kiehtova. Elokuvan suurimmat ongelmat kytevät tuotannon ongelmallisuudessa ja jatkuvasti muouvautuvassa ympäristössä, joista onnistutaan loppujen lopuksi rakentamaan miellyttävä Frankensteinin hirviö. Vaikka Alien-elokuvasarjan luonnonoikku jääkin vääjäämättömästi ensimmäisen kahden mestarillisen osan varjoon, on sillä paljon vapauttavan positiivisia piirteitä ja ideoita, joita ei ihan jokaiselta jatko-osalta uskoisi löytyvän. Rohkeutta siltä ainakin löytyy ja siitä nostan hattua tekijöille.


Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 15.7.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com

Kommentit