Alien vs. Predator | AVP: Alien vs. Predator (2004) - arvostelu

 

Ohjaus: Paul W. S. Anderson

Pääosissa: Sanaa Lathan, Raoul Bova, Lance Henriksen,

Ewen Bremner, Colin Salmon, Tommy Flanagan, Carsten Norgaard,

Joseph Rye, Agathe de La Boulaye, Sam Troughton, Petr Jákl
Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi

Kesto: 1 tunti 41 minuuttia

Neljän Alien- ja kahden Predator-elokuvan jälkeen 20th Century Fox -tuotantoyhtiö päätti lähteä kokeilemaan jotain, mitä monet kannattajat olivat toivoneet kahden suositun elokuvasarjan tekevän - eponyymisen risteytyselokuvan. Vaikka samaan aikaan molempien nimikkeiden seuraavia jatko-osia mietittiin ja suunniteltiin kovaan tahtiin, päättivät studion johtajat pistää muut projektit toistaiseksi jäihin kokeillakseen varsin rohkeaa ratkaisua. Alien vs. Predator on vuonna 2004 ensi-iltansa saanut toimintaelokuva, jonka ohjauksesta vastaa kulttimaineen itselleen ansainnut brittiläinen ohjaaja Paul W. S. Anderson.

 

Mies oli tässä vaiheessa jo tuonut näytölle kaksi videopeleihin perustuvaa elokuvaa Mortal Kombatin ja Resident Evilin muodossa, sekä varsin mahtipontisen Viimeinen horisontti -elokuvan, joka ristiriitaisuudestaan huolimatta osasi yllättää potentiaalisuudellaan. Itselleni Andersonin ohjaukset ovat olleet pääpainoitteisesti valitettavan karvaita pettymyksiä johtuen hyvin omperäisestä ja omintakeisesta tyylistään. Oli siis ihan ymmärrettävää, ettei tämäkään elokuva varsin korkeita odotuksia minulle herättänyt alkuun. Onnistuiko ohjaaja kuitenkin yllättämään varteenotettavuudellaan vai oliko tämäkin elokuva vain luonnollista jatkoa hänen ailahtelevalle uralleen?

Vuonna 2004 satelliitti havaitsee epätavanomaisen lämpöjäljen Etelämantereen Bouvetøya-saarella, joka herättää varakkaan industrialistin Charles Weylandin mielenkiinnon. Lämpökuvat viittaavat maanalaiseen pyramidiin, joka yllättää omaperäisyydellään. Mies päättää kerätä ryhmän, joka koostuu monen alan parhaimmista asiantuntijoista tutkiakseen löytöä lähempää. Weyland haluaa taata löydön omiin nimiinsä ja hän lähtee kuin lähteekin ryhmän kanssa paikan päälle ihmettelemään epätavanomaista rakennelmaa. Pian tutkimusryhmä saa todellakin yllättyä, kun pyramidin todellinen tarkoitus ilmenee heille.

Alien vs. Predator kuulostaa paperilla järjettömän eeppiseltä vastakkainasettelulta ja hyvin ymmärrettävistä syistä. Idea pohjautuu vuonna 1989 julkaistuun samannimiseen sarjakuvaan, joka toimi jo tuolloin varsin onnistuneena risteytysyrityksenä. Myös Predator 2 - Saalistaja viittasi kahden muukalaisrodun mahdolliseen yhteenottoon yllättävän yksityiskohdan muodossa elokuvan lopussa, josta ensimmäiset spekulaatiot Alien vs. Predator -tuotoksesta lähtivätkin alunperin liikkeelle. Oli siis sanomattakin selvää, että kyseisten elokuvasarjojen kannattajat odottivat elokuvaa kuin kuuta nousevaa ja kun se vihdoin julkistettiin, oli ilo niin sanotusti irti liitoksistaan.

Oliko lopputulos sitten sitä, mitä kannattajat olivat toivoneet? Jossain määrin kyllä ja taas jossain määrin ei. Haittaako se? Ei varsinaisesti. Tuntien Paul W. S. Andersonin erikoislaatuisen ohjaustyylin oli odotettavissa, ettei elokuva tulisi luultavammin olemaan kovin kummoinen kontekstiltaan. Vaikka ikoniset muukalaisrodut ovatkin nostattamassa sen skeptisyydellä tuhrittua imagoa, ei materiaali muutamia poikkeuksia lukuunottamatta juurikaan säväytä loistavuudellaan. Alien vs. Predator on juuri sitä, mitä ohjaajalta voisikin ultimaattisesti odottaa, joten turhaa sitä tähtiäkään on toivoa taivaalta.

Elokuva ei tuhlaa aikaansa turhaan asetelmansa asetteluun, vaan hyppää aika lailla pää edellä konseptinsa uumeniin keskelle kiehtovaa ideaa. Lyhyehkön ja suoraviivaisen alustuksen jälkeen seuraamme tarinassa, kuinka tutkimusryhmä suunnistaa maanalaiseen pyramidiin ihmettelemään sen tarkoitusperää. Matka saa kuitenkin nopeasti mutkia matkaan, kun saalistajina tunnetut muukalaiset ilmestyvät paikan päälle. Tilanne alkaa eskaloitumaan rajusti raiteiltaan, kun Weylandin suojatit joutuvat todelliseen selviytymistaisteluun keskelle erikoislaatuista aikuistumisriittiä.

Saalistajien luontoon kuuluu se, että he nuoressa iässä lähtevät pitämään turnajaisia ''aikuistumismerkki'' toiveissaan. He ovat rakentaneet maanalaisen rakennelman, joka muistuttaa vahvasti ihmishistorialle tavanomaisimpia pyramideja. Elokuvassa viitataankin siihen, että ihmiset olisivat saaneet alustavat arkkitehtuurioppinsa muukalaisilta, jotka ovat sitten tyyliltään lähteneet haarautumaan kulttuuripohjaisesti omiin suuntiinsa. Pyramidien sisällä odottaa vangittu xenomorph-kuningatar, jonka on määre synnyttää monen monta ''naamanhalaajaa'' vapaaehtoisille ihmisuhreille, joiden rintalastan sisältä taas xenomorph-alkiot halkaisevat tiensä elävien kirjoihin.

Saalistajat odottavat näiden xenomorphien kasvavan täysikasvuisiksi, jolloin aikuistumisriitti on valmis alkamaan. Jos saalistajat ovat merkkinsä ansainneet, täytyy heidän tappaa kaikki xenomorphit mennessään. Jos taas eivät, niin tuonpuoleinen ottaa heidät avokäsin vastaan. Tutkimusryhmä joutuu siis käytännössä epäonnisiksi kolmansiksi pyöriksi tähän vastakkainasetteluun, jossa heillä ei pitäisi olla mitään osallisuutta. Vaikka ihmiset eivät varsinaisesti elokuvaan sovikaan kontekstinsa puolesta, on niiden läsnäolo tärkeässä asemassa tarinan näkökulmasta katsottuna, sillä seuraamme tapahtumien eskaloitumista heidän tietämättömien silmien kautta.

Elokuva on kaikessa alkeellisuudessaan varsin viihdyttävää seurattavaa. Vaikka rakenteellisesta näkökulmasta siitä ei paljoakaan saa irti laatua, osaa materiaali olla ajoittain mukaansatempaavaa seurattavaa. Ihmishahmoista emme piittaa juuri missään vaiheessa johtuen elokuvan pinnallisesta ja kiirehtivästä luonteesta. Seuraamme vain, kuinka he putoilevat yksitellen kahden selkeästi kehittyneemmän organismin taistellessa keskenään. Vastakkainasettelua kuvaillaan aika ylilyövästi elokuvassa sodaksi, vaikka kyseessä onkin vain intensiivinen harjoitusleiri aikuistuville saalistajille. Esteettisesti elokuva osaa olla monella tapaa erikoista seurattavaa.

 

Vaikka eeppiseltä tuntuva vastakkainasettelu nostattaakin sen ilmapiiriä, on visuaalinen esillepano välillä järkyttävän hyperventiloivaa luonteeltaan. Tämä johtuukin ohjaajan toteutustyylistä, joka korostaa nopeita leikkauksia ja erikoislaatuisia kuvakulmia jatkuvalla syötöllä. On sanomattakin selvää, ettei elokuvalla ole aikomustakaan rauhoittua, mikä osoittautuukin samanaikaisesti sekä sen siunaukseksi ja kiroukseksi. On myös syytä muistaa, ettei elokuvalla ole varsinaisesti sijaa kummassakaan elokuvasarjassa, vaan se toimii pikemminkin vain hypoteettisena mahdollisuutena molemmissa universumeissa.

 

Vaikka olemmekin tässä vaiheessa tottuneet jo risteäviin tarinakaariin ja viittauksiin, ei niihin paljoakaan kiinnitetä huomiota tässä elokuvassa, sillä monet mytologiset ja aikakaudelliset yksityiskohdat on heitetty romukuoppaan jo kättelyssä. Paul W. S. Anderson on siitä omintakeinen ohjaaja, ettei häntä alkuperäismateriaalit tai niiden sisällä jo valmiiksi luodut säännöt paljokaan liikuta. Mies saa yllättävän vapaasti tuoda omaa visiota näytölle, vaikka se haarautusikin rajusti alkuperäisistä teemoista ja suuntauksista. Kunpa muidenkin ohjaajienkin kohdalla luotto olisi näin vahvaa...

Alien vs. Predator on elokuvana varsin keskinkertainen kokonaisuus, joka ei ainakaan pyörää keksi uudestaan. Se pikemminkin virittää sen omaan uskoonsa ja hyvin hämmentävällä tavalla. Materiaaliltaan elokuva taas pitää sisällään kiehtovia ideoita ja ratkaisuja, joita ei aiemmin oltu edes kuviteltukaan, mistä voi kyllä hattua nostaa. Sen laadusta taas voi olla montaa mieltä. Sanotaanko näin, että vaikka ensimmäinen risteytyselokuva onkin heikohko ja valitettavan ailahteleva luonteeltaan, on siinä omat viihdyttävät hetkensä. Aika menee ainakin nopeasti, jos ei muuta siltä toivo.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 26.7.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com