Aliens vs. Predator 2 | AVPR: Aliens vs. Predator: Requiem (2007) - arvostelu

 

Ohjaus: Colin Strause, Greg Strause

Pääosissa: Steven Pasquale, Reiko Aylesworth, John Ortiz,

Johnny Lewis, Sam Trammell, Ariel Gade, Robert Joy, Kristen Hager,

David Paetkau, Matt Ward, Michal Suchánek, David Hornsby
Genre: Toiminta, Kauhu, Scifi

Kesto: 1 tunti 34 minuuttia

Neljän Alien- ja kahden Predator-elokuvan jälkeen 20th Century Fox -tuotantoyhtiö päätti lähteä kokeilemaan jotain, mitä monet kannattajat olivat toivoneet kahden suositun elokuvasarjan tekevän - eponyymisen risteytyselokuvan. Vaikka samaan aikaan molempien nimikkeiden seuraavia jatko-osia mietittiin ja suunniteltiin kovaan tahtiin, päättivät studion johtajat pistää muut projektit toistaiseksi jäihin kokeillakseen varsin rohkeaa ratkaisua. Vuonna 2004 julkaistu Alien vs. Predator -elokuva onnistui negatiivisesta vastaanotostaaan huolimatta menestymään lippukassoilla, mikä taas mahdollisti jatko-osan tekemisen.

Aliens vs. Predator 2 on vuonna 2007 ensi-iltansa saanut kauhupainoitteinen toimintaelokuva, jonka ohjauksesta vastaavat yhdysvaltalaiset Strausen veljekset - Colin ja Greg. Herrojen filmografia ei kovin kummoiselta vaikuta, minkä vuoksi on ihan ymmärrettävää, ettei ainakaan minulla ollut kovinkaan suuria odotuksia kyseistä jatko-osaa kohtaan. Enemmän efektityöskentelyyn ja musiikkivideoihin perehtyneet ohjaaajaveljekset saivat kuitenkin mahdollisuuden kokeilla kokopitkän elokuvan tekoa, mikä voisi avata monia ovia heidän urallaan tulevaisuudessa. Onnistuivatko Strauset vakuuttamaan elokuvantekotaidoillaan vai olivatko paineet liian suuret kokemattomille ohjaajille?

Haettuaan kuolleen soturiystävänsä, saalistajaryhmä lähtee maapallolta kohti seuraavaa määränpäätä. Ruumiista paljastuu kuitenkin epätavanomainen yllätys, kun predalieniksi kutsuttu yautjamorph halkaisee tiensä saalistajan rintakehästä, joka kasvaa hurjalla vauhdilla täysikasvuiseksi pedoksi. Tietämättään asiasta saalistajaryhmä törmää odottamattomaan tunkeilijaan, joka pistää paikat sileäksi aiheuttaen aluksen pakkolaskun takaisin maapallolle. Siellä ihmisten keskelle vapauteen päässyt predalien alkaa toteuttamaan itseään veristen tekojen muodossa. Toisella puolella universumia tehtävää odotteleva saalistaja saa hätäkutsun maapallolle, jonne tämä suuntaakin pistämään uudenlaisen muukalaisrodun hautaansa.

Aliens vs. Predator 2 on elokuva, joka ainakin ideansa puolesta kuulostaa ihan hauskalta ja itsetietoiselta kalkkunalta. On kiehtova ajatus viedä konseptia astetta tiukempaan suuntaan asettaen eeppisen vastakkainasettelun kirjaimellisesti ihmisten keskuuteen. Vaikka edellinenkin osa sijoittuikin maapallolle, oli miljöö keskellä jäätikköä, jonne tutkimusryhmä päätti mennä selvittämään lämpöjäljen alkuperää. Jatko-osa kuitenkin tuo nämä uljaat muukalaisrodut keskelle pientä kaupunkia, jossa ihmiset joutuvat toden teolla uudelleenarvioimaan tulevaisuuden suunnitelmiaan. Onko elokuvan toteutus sitten sitä, mitä voisi ennakkoon siltä odottaa? Jollain tasolla kyllä.

Tarina jatkuu käytännössä suoraan siitä, mihin edellinen osa jäi. Pääsemme seuraamaan alusta asti, kuinka tilanne lähtee saalistajaryhmän aluksella lapasesta, joka sitten taas haarautuu maapallolle Coloradon osavaltion Gunnison-nimiseen kaupunkiin. Tekijöiden lähestymistapa alkuasetelmaan on hatun noston arvoista, sillä sen mahtipontiset ideat ja halu tuoda vaara keskelle samaistuttavaa ympäristöä ovat kiehtovia perimmiltään. Valitettavasti varsinainen toteutus tuo toisenlaisen totuuden esille. Elokuva on kuin onkin suoranainen läimäytys vasten kasvoja. Ei ainoastaan, ettei se onnistu yltämään keskinkertaisen edeltäjänsä tasolle, mutta se löytää aivan uusia syvyyksiä pohjasta, joita ei olisi voinut edes kuvitellakaan.

Elokuvan suurin ongelma on sen hajanainen tarina, joka keskittyy turhan vähän varsinaiseen vastakkainasetteluun. Koska tällä kertaa tapahtumat sijoittuvat ihmisten asuttamaan kaupunkiin, on tekijöiden pakko kiinnittää ihmishahmoja mukaan tuomaan katsojalle samaistuttavan näkökulman rajusti eskaloituviin tapahtumiin. Valitettavasti nämä kiinnitykset eivät oikein toimi elokuvan kontekstin puolesta, sillä tekijät päättävät tuoda siihen käveleviä stereotyyppisiä karikatyyrejä ja heidän välillään kiehuvaa teinidraamaa mukaan. Ei ainoastaan, ettei se puoli kiinnosta katsojan näkökulmasta alkuunkaan, mutta toteutus itsessäänkin on sen verran luokatonta, ettei minkään sortin uskon hyppy tunnu auttavan asiaa.

Seuraamme elokuvassa, kuinka neljä toisistaan eroavaa tarinakaarta alkavat pikkuhiljaa nivoutumaan yhteen mitä idioottimaisimmilla tavoilla. Ei ainoastaan, että materiaali vastaa ajoittain keskinkertaisen opiskelijan harjoittelutyötä, mutta suoranainen laiskuus ja inspiroimattomuus paistaa rivien välistä selkeästi kuin kuu yöllä konsanaan. Koska käsiteltävät hahmot ovat tulleet ikään kuin kliseisimmästä teinimäisestä slasher-elokuvasta, haluamme vain heidän joutuvan muukalaisrotujen teurastamiksi ja mahdollisimman nopeasti. Ottaen huomioon, että tämä hahmoihin keskittyvä pakkosyötetty materiaali vie suurimman osan elokuvan kestosta, on siitä nauttiminen lähes mahdotonta.

Kuvitelkaa nyt sitä, että edeltäjäkin joutui kiinnittämään ihmishahmoja mukaan toimiakseen ikään kuin tarinan saattajina katsojille, mutta se sentään toimi jollain tasolla, koska tekijät tiedostivat jo alkujaan konseptinsa ylilyövyyden ja pyrkivät vain pitämään hauskaa hurjalla vastakkainasettelulla. Jatko-osa ottaa itsensä aivan liian vakavasti, mikä koituukin sen kohtaloksi. Jos tekijät olisivat oikeasti halunneet tehdä vakavasti otettavan elokuvan aiheesta, olisi heidän pitänyt panostaa enemmän käsiteltäviin hahmoihin ja ensimmäisen elokuvan kaidalle tielle haarautuneeseen mytologiaan. Koska tähän ei haluta jatko-osassa käyttää aikaa sen kummemmin, näyttää materiaalikin selkeästi sen, kuinka mitäänsanomaton ja turha se voi perimmiltään olla.

Elokuvan ainoa kiinnostava puoli on saalistajien ja xenomorphien välinen vastakkainasettelu, joka onnistutaan kuitenkin näyttävällä tavalla pilaaamaan idioottimaisten ratkaisujen myötä. Ei ainoastaan, ettei kyseiseen aiheeseen käytetä kovinkaan paljoa aikaa elokuvassa, mutta kaikki se odotettu toiminta piilotetaan katsojilta synkän pimeyden keskelle, mistä ei erota yhtään mitään. Vaikka ymmärrämmekin tekijöiden pointin siitä, että xenomorphit käyttävät pimeyttä hyödykseen vaaniessaan uhrejaan, täytyy katsojan nyt ihan oikeasti saada edes jotain selvää näytöllä tapahtuvasta. On olemassa sellainen hieno asia kuin ''elokuvavalaistus'', joka saa katsojan uskottelemaan sitä, että kohtaus tapahtuu pimeässä tekemättä siitä kirjaimellisesti pimeää.

 

Tässä elokuvassa sellaista mahdollisuutta ei tunnuta edes harkitsevan. Toki, Aliens vs. Predator 2 joutui operoimaan selkeästi pienemmällä budjetilla, minkä vuoksi näitä mahdollisuuksia on ehkä jouduttu karsimaan, mutta sen ei pitäisi selittää sitä, että miksi tekijät ovat päättäneet heittää elokuvanteon tavanomaisimpia sääntöjä ulos ikkunasta. Onkin huvittavaa miettiä sitä, ettemme edes varsinaisesti tiedä miltä tämä predalieniksi kutsuttu muukalaishybridi näyttää todellisuudessa. Näemme siitä nimittäin vain yksittäisiä osia ja ääriviivoja, jotka eivät hahmotu selkeäksi kokonaiskuvaksi. Pimeys syö elokuvalta paljon, sillä kaikki kiinnostava jää sen keskelle. No, ainakin saalistaja näyttää hyvältä, sillä näemme sen selkeästi elokuvan alussa.

Aliens vs. Predator 2 on suoraan sanottuna pyhäinhäväistys molempien elokuvasarjojen kannattajia kohtaan. Ei ainoastaan, että se yllättää luokattomuudellaan ja inspiroimattomuudellaan, mutta se heittää kaiken tärkeän ikkunasta ulos poukkoillessaan pohjamudan keskellä. Mytologian näkökulmasta katsottuna tekijät lähtevät leikkimään jumalaa, minkä vuoksi monet ''uudistukset'' vain sylkevät alkuperäisten visioiden ja tavanomaisen logiikan suuntaan. Asioita tapahtuu, eikä niitä jäädä sen kummemmin ihmettelemään, vaikka ne muuttaisivat ymmärryksemme käsiteltävästä mytologiasta. Ottaen huomioon, että pari aiheesta poikkeavaa yksittäistä kuvaa viittaavat huomattavasti kiinnostavampaan elokuvaan, kertoo se jo itsessään kaiken tarvittavan.

 

Elokuva nojaa myös vahvasti ''shokkiarvoonsa'' materiaalinsa puolesta, sillä muuta varteenotettavaa se ei onnistu näytölle tuomaan. Jotkut ideoista ovat aika rohkeita, kun taas toiset suoraan sanottuna mauttomia. Mikäs siinä. Ainakin veri lentää. Ehkä se korvaa toimivan juonen, kiinnostavat hahmot ja näkyvän visuaalisen esillepanon. Valitettavasti minkäänlaisia tunteita se ei katsojissa herätä, mikä ei taida edes olla tekijöiden prioriteettina. Edeltävä osa sentään ymmärsi olevansa ylilyövä, minkä vuoksi se toimikin jollain tasolla. Tämä taas luulee olevansa jotain, mihin sillä ei ollut asiaa edes suunnittelupöydälläkään. Tämän jälkeen ymmärrän täysin, miksi Strausen veljekset ovatkin kadonneet kuvasta...

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 30.7.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com