The Predator (2018) - arvostelu

 

Ohjaus: Shane Black

Pääosissa: Boyd Holbrook, Trevante Rhodes, Jacob Tremblay,

Keegan-Michael Key, Olivia Munn, Sterling K. Brown, Thomas Jane,

Alfie Allen, Augusto Aguilera, Jake Busey, Yvonne Strahovski
Genre: Toiminta, Seikkailu, Scifi

Kesto: 1 tunti 47 minuuttia

Loistavan ensimmäisen osan ja kahden keskitasoisen jatko-osan jälkeen oli aika suunnata Predator-elokuvasarjan neljänteen osaan - The Predatoriin. Vuonna 2018 ensi-iltansa saanut elokuva piti sisällään jännittyneen ilmapiirin, sillä ohjaajan ja käsikirjoittajan rooliin saatiin alkuperäisessä elokuvassa näytellyt yhdysvaltalainen Shane Black. Vaikka herran filmografia ei ollutkaan tässä vaiheessa vielä kovinkaan ohjauspainoitteinen, oli hän kuitenkin jo noin kymmenessä projektissa ollut mukana käsikirjoittajan roolissa, joten kokemusta häneltä ehdottomasti löytyi. Elokuvan tuotanto ei ongelmitta kuitenkaan tuntunut sujuvan.

 

Pari poikkeuksellisen massiivista ongelmatilannetta tupsahti tekijöiden nenän eteen ja keräsivät huomiota lehdistössä. Kuuleman mukaan ohjaaja oli palkannut pitkäaikaisen ystävänsä esiintymään elokuvassa, joka oli tuotannon aikana osoittautunutkin lasten hyväksikäyttäjäksi. Black pahoitteli asiaa ja vetosi lopulta tietämättömyyteensä. Myös elokuvan erikoinen kuvaus autismista herätti katsojissa ymmärrettävästi ristiriitaisia tunteita. Näidenkin kompastuskivien jälkeen The Predator saatiin vihdoin valkokankaille ja vastaanotto oli pääosin negatiivista. Johtuiko moittiminen yllämainituista ongelmista vai oliko elokuva muutenkin sen verran huono?

Muukalaisalus tekee vaurioidensa vuoksi pakkolaskun maapallolle. Yhdysvaltain armeijan erikoisjoukkojen tarkka-ampuja Quinn McKenna ja hänen iskuryhmänsä ovat samaan aikaan panttivankioperaation kimpussa, kun vihamielinen saalistaja yllättää molemmat osapuolet murhaamalla lähes jokaikisen hengittävän sielun. Viime hetkellä onnekkaasti tilanteesta selvinnyt Quinn joutuu valtiomiesten puhutteluun, jotka yrittävät selvittää, että näkikö mies jotain, mitä hänen ei olisi pitänyt nähdä. Salaisuuksien peittelyuhriksi joutunutta miestä riepotellaan toden teolla, kun hän joutuu yllättäen lyöttäytymään hulluiksi leimattujen veteraanien kanssa taistelemaan vaarallista saalistajaa vastaan.

Heti kättelyssä on sanottava, että The Predator ottaa hieman suoraviivaisemman lähestymistavan konseptiinsa, mikä saattaakin lopulta koitua sen kohtaloksi pidemmällä matkalla. Aiemmat osat - vaikka erosivatkin toisistaan monella tapaa - pitivät edes jollain tasolla samankaltaista mysteeristä asetelmaa ja tunnelmaa yllä, mikä onnistui tempaamaan katsojan mukaansa ja pitämään tämän jatkuvasti päkiöillään. Tämä elokuva taas ei sellaiseen halua tuhlata aikaa, vaan hyppäämme suoraan alkukohtauksessa pakkolaskua tekevän saalistajan mukaan seuraamaan sitä, kuinka se löysi tiensä ihmisten keskuuteen. Eihän siinä muuten mitään ongelmaa ole, mutta voimme heittää kyllä rukkaset kehiin mysteerin puolesta.

Ensimmäisen jatko-osan kaupunkiasetelmaa mukaileva The Predator onnistuu toden teolla sekoittamaan pakkaansa entisestään poukkoilevan tarinansa ja puskista revittyjen lisäystensä avustuksella. Ei ainoastaan, että tilanne lähtee lapasesta jo ensiminuuteista asti, mutta ''tuoreina'' pidettävät ideat eivät todellakaan parane ajan kanssa. Elokuva nimittäin vaatii katsojaltaan aivojen sulkemista, sekä täydellistä heittäytymistaitoa, jotka varmistaisivat sen, etteivät vastaantulevat epäkohdat häiritsisi katselukokemusta. Voin ainakin sanoa varmuudella sen, ettei se ollut mahdollista minun tapauksessani. Kun mopo karkasi käsistä, oli sen kyytiin vaikea enää nousta.

Seuraamme elokuvassa, kuinka erikoiselta vaikuttava alkuasetelma lähtee eskaloitumaan yhä uskomattomammaksi ja epäjohdonmukaisemmaksi sekasotkuksi. Käsikirjoitus alkaa nimittäin paikoitellen muuttumaan sen verran järkyttäväksi, että sen olemassaoloa rupeaa katsojana jopa kyseenalaistamaan. Käsiteltävät hahmot tekevät nimittäin elokuvan aikana poikkeuksellisen paljon alkukantaisia ratkaisuja, joilla pakotetaan tarina ahtaaseen kulmaan. Eipä siinä muuten mitään, mutta jos ratkaisut lähentelevät ylilyövää idiotismia, niin ei materiaalia voi oikein ottaa tosissaankaan. Ottaen huomioon, että elokuva yrittää toden teolla vakuuttaa ottavansa itsensä tosissaan, olisi siltä toivonut hieman omistautuneempaa ja harkitumpaa sisältöä.

Rakenteellisesta näkökulmasta katsottuna The Predatoria ei kannata analysoida ainakaan, sillä se seuraa yleisimpien ''itseään yliarvioivien'' teosten kliseistä kaavamaisuutta, joka ei ainakaan omassa luontevuudessaan erotu puolekseen. Kun tukipilarit ovat näin hukassa alusta asti, on vaikea saada materiaalista mitään merkittävää irti. Shane Black yrittää kyllä keskittää tarinansa Boyd Holbrookin esittämään tarkka-ampujaan, Quinn McKennaan, sekä Jacob Tremblayn esittämään autistiseen poikaan Roryyn, mutta keskittyminen poukkoilee elokuvassa sen verran paljon, ettemme oikein saa minkään sortin sidettä aikaiseksi heihin. Tämän vuoksi vain pinnalliset aspektit alkavat korostumaan joukosta selkeämmin.

Yksi asia mistä pidin elokuvassa ainakin idean puolesta, oli saalistajien syy metsästykselle. Ennen uskoimme aina, että se oli heidän tapansa osoittaa ylemmyyttään ja voittamattomuuttaan, mutta tässä elokuvassa motiivit ovat hiukan syvemmät. Evoluutio ja rodun kehittäminen on tällä kertaa pienen suurennuslasin alla, kun käsittelemme tarinassa mytologiaa. On kiehtovaa ajatella, miksi saalistajat alkavat syntymään muissakin muodoissa kuin siinä klassisessa ihmismäisessä rakenteessa. Tähän on syy ja se ei vältämättä ihan jokaista Predator-kannattajaa miellytä, vaikka se herättäisikin paljon kiehtovia kysymyksiä aiheeseen liittyen katsojan pohdittavaksi.

Toimintakohtaukset ajavat kyllä asiansa, eikä kalliista efekteistäkään voi suurimmaksi osaksi valittaa. Elämme tässä vaiheessa jo sen verran kehittynyttä elämää, että jäljenkin pitäisi näyttää jo vähintäänkin hyvältä. Visuaalisesti elokuva painottuu tummaan ympäristöön, jolla saadaan ainakin visuaaliset efektit maskeerattua luontevammin ja jossain määrin uskottavammin sekaan. Tunnelmallisesti se taas on vähän levällään ja tämä johtuukin sen ailahtelevasta tasapainosta. Shane Black yrittää parhaansa mukaan palauttaa konseptin alkuperäiseen muottiin yhdistäen painostavan mysteerin, räjähtävän toiminnan ja nasevan komedian yhteen pakettiin. Vaikka ajatus onkin loistava, tuntuu elokuva keskittyvän enemmän toissijaisiin seikkoihin, jotka työntävät katsojan pois yhä enemmän ja enemmän.

 

Kun tukipilarit on pystytetty juoksevaan hiekkaan, ei lopputulokseltakaan voi odottaa kovin hääviä jälkeä. The Predator on keskinkertainen elokuva, joka ei oikein koskaan löydä kunnollista tasapainoa poukkoillessaan miten sattuu toteutuksensa puolesta. Vaikka se onkin ajoittain rasittavan idioottimaista seurattavaa materiaaliltaan, onnistuu se onneksi pitämään katsojan vähintäänkin hereillä, jos ei muuta. Käsikirjoituksen ja kuvatun materiaalin lisähiomisella olisi ollut kyllä tarvetta, vaikka olenkin nähnyt paljon pahempaa vuosien saatossa. Tämäkin elokuva taas todistaa sen faktan, että jotkut asiat kannattaa jättää vain idean tasolle, jos ei ole kokonaiskuvaa vielä missään muodossa selvillä.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 12.7.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com