The Sandman | Kausi 1 (2022) - arvostelu

 

Luojat: Neil Gaiman, David S. Goyer, Allan Heinberg

Pääosissa: Tom Sturridge, Boyd Holbrook, Vivienne Acheampong,

Patton Oswalt, David Thewlis, Jenna Coleman, Gwendoline Christie,

Kirby Howell-Baptiste, Ferdinand Kingsley, Kyo Ra, Razane Jammal

Genre: Fantasia, Draama

Jaksoja: 10 (+1 bonusjakso)

''We begin in the waking world, which humanity insists on calling the real world, as if your dreams have no effect on the choice you make. There is another life that awaits you when you close your eyes and enter my realm. For I am the king of dreams.''

DC Comicsilla ja etenkin sen omistavalla Warner Bros. -tuotantoyhtiöllä menee tällä hetkellä aika ''lujaa'', enkä tiedä onko se välttämättä hyvä asia. Vaikka Discoveryn kanssa fuusioitunut Warner saakin tämän myötä paljon enemmän mahdollisuuksia ja lupia käyttöönsä tulevaisuutta ajatellen, tuntuvat muutokset enemmän etäännyttävän katsojat muihin maisemiin kuin houkuttelevan puoleensa. Lähes valmiita projekteja poistellaan ja peruutetaan armottomalla tavalla, eikä kenenkään tulevaisuus tunnu olevan enää moukaroituna kiveen. Onneksi yksi projekti pääsi tämän giljotiinin alta luikertelemaan väliaikaiseen vapauteensa. Kyseessä on hyvin odotettu Netflixin The Sandman -alkuperäissarja.

The Sandman on vuonna 2022 julkaisunsa saanut fantasiasarja, joka perustuu Neil Gaimanin luomaan ja DC Comicsin julkaisemaan samannimiseen lähdemateriaaliin vuosilta 1989-1996. Sarjan luomisesta vastaavat Gaimanin lisäksi myös David S. Goyer ja Allan Heinberg. Frank Herbertin Dyynin tapaan The Sandmanin materiaalia pidettiin mahdottomana adaptoitavana, mikä olikin monesti syynä sille, miksi elokuvasovitusta ei koskaan saatu aikaiseksi. Vaikka monet tekijät yrittävätkin kokeilla onneaan, päättyivät tuotannot nopeasti taiteellisiin erimielisyyksiin. Netflix päätti ostaa The Sandmanin väliaikaiset oikeudet sarjan tekoa varten ja loput onkin historiaa. Onko sarja odotustensa arvoinen kokonaisuus vai oliko se syystäkin nimetty mahdottomaksi adaptoitavaksi?

Vuonna 1916 okkultismin harjoittajat yrittävät kutsua Kuolemaa luokseen kiristääkseen häneltä kuolemattomuutta ja muita lahjoja. Kuoleman sijaan he vangitsevat unten valtiaan, Morfeuksen, joka jää riisutuksi aseistaan okkultistien varastaessa hänen kallisarvoiset työkalunsa. Satakuusi vuotta myöhemmin Sandmaninä tunnettu Morfeus pääsee vapaaksi vankilastaan ja hän lähtee matkalle halki maailmojen etsiäkseen sitä, mitä häneltä varastettiin. Poissaolonsa vuoksi unimaailma ja siihen turvautuva ihmiskunta on ajautunut vääjäämättömästi kaaoksen partaalle. Morfeus joutuu korjaamaan tilanteen ja palauttamaan järjestyksen maailmojen välille pitääkseen universuminsa tasapainossa, mutta edessä lymyilee monia odottamattomia yllätyksiä...

Alkuun on todettava, että Neil Gaimanin alkuperäismateriaali oli mennyt itseltäni täysin ohi lapsuudessa, vaikka DC Comicsin sarjakuvia lueskelinkin suhteellisen aktiivisesti. Täten paljoakaan tietoa ei minulla siitä ennakkoon ollut, vaikka esimerkiksi häneen yhdistyvä John Constantinen hahmo olikin tuttu entuudestaan. Päätin myös jättää taustatutkimukset minimiin antaakseni sarjalle ja tekijöille reilun mahdollisuuden vakuuttaa minut vailla häiriötekijöitä. Onnistuiko se siinä? Sanotaanko näin, että yllätyksekseni The Sandman saattaa olla yksi kiehtovimmista ja miellyttävimmistä Netflix-alkuperäissarjoista sitten Squid Gamen. Se ei kuitenkaan ole täydellinen - itseasiassa kaukana siitä.

 

The Sandman on juuri sen verran omaperäinen, että se jätti pääosin positiivisen jäljen minuun. Seuraamme sarjassa Tom Sturridgen esittämää Morfeusta, joka on unen henkilöitymä. Hän on yksi seitsemästä ”loputtomasta” - sisaruksista,  joista kukin edustaa jotain todellisuuden abstraktia asiaa, kuten kuolemaa, kohtaloa tai intohimoa. Jokaisella heistä on oma roolinsa täytettävänään, jotka taas pitävät nämä maailmat harmoniassa toistensa kanssa. Kun unien valtias vangitaan yli sadaksi vuodeksi, alkavat valta-asemat muuttumaan ja maailmojen rajat joutuvat väkisinkin koetukselle. Tästä alkavatkin sitten tuliset välienselvittelyt ja maailmojen haravoimiset universumin yhteisharmonian takaisin saamiseksi.

The Sandman on kuuden jakson verran erinomaista tarinankerrontaa ja viihdettä, joka ei ainoastaan onnistu vakuuttamaan katsojan varteenotettavuudestaan, mutta saa yllämainitun sovittamisen mahdottomuuden näyttämään pelkältä vitsiltä. Sarja ottaa toki muutamia vapauksia tuodakseen tarinansa näytölle ja muuttakseen sen yksityiskohtia ajankohtaisemmaksi, mutta kovinkaan paljoa ei niitäkään ole. The Sandman pysyy hyvin lojaalina alkuperäismateriaalilleen ja se näkyy kyllä lopullisesta jäljestä. Ei ainoastaan, että monet tarinakaaret ja teemat heijastuvat näytölle lähes identtisesti kuin suoraan sarjakuvien sivuilta, mutta itse tarinankerronnan harhaileva uteliaisuus onnistutaan vangitsemaan vaikuttavalla tavalla.

Monille katsojille ja vannoutuneimmille kannattajille muodostui jostain syystä suureksi ongelmaksi vähimmistöjen korostaminen sarjassa, mitä en ihan ymmärrä. Kyllä, vähemmistöjä korostetaan kieltämättä tavallista enemmän tarinan kontekstissa, mutta onhan alkuperäismateriaali muutenkin täynnä aikaansa nähden ''provoisoivaa'' ja kehittynyttä maailman avartamista. Ymmärrän myös sen, että hahmojen muuttaminen alkuperäismateriaalista ulkonäöllisesti ja kategorisesti voi olla häiritsevää vastaanotettavaa, mutta se kuuluu taas nykypäivään, eikä sille voi juuri mitään. Se on keskustelunaihe toiselle päivälle. Vaikka näitä muutoksia onkin jonkin verran, eivät ne mielestäni pilaa sarjaa missään nimessä. Kuten Neil Gaiman sarjan julkistuksen alla sanoikin, ''tämä on se versio tarinasta, jonka olisin nykypäivänä luonut''.

Loistavan kuuden ensimmäisen jakson jälkeen The Sandman alkaa menettämään otettaan hieman katsojastaan ja sotkeutuu omiin virityksiinsä loppua kohden. En sano, että tarina romahtaa täysin kyseisessä käännekohdassa, mutta selkeä tason pudotus on valitettavasti havaittavissa. ''Harhailevan'' antologiamaista tarinankerrontaa harjoittanut sarja yrittää loppua kohden yhdistää kaikki aspektit yhteen viimeistellä tarinan mahdollisimman järkeenkäyvällä tavalla. Vaikka materiaali ajaakin asiansa viimeisen neljän jakson aikana, jää se kieltämättä hieman imeläksi lopetukseksi erinomaisen alkupuoliskon jälkeen. Tämä johtuu käsikirjoituksen kiirehtivästä luoteesta, joka loppua kohden kiristää tahtia sen verran, etteivät tapahtumat osu maaliinsa emotionaalisesta näkökulmasta katsottuna samalla tavalla kuin aiemmin.

Hahmoja ympäröivä maailma on poikkeuksellisen kiehtova ja miellyttävä tapaus kaiken kaikkiaan. Ei ainoastaan, että se näyttää hyvin omaperäiseltä ja monella tapaa inspiroivalta vastaanotettavalta, mutta konseptuaalisesta näkökulmasta katsottuna se tarjoaa paljon ajatuksia herättäviä yksityiskohtia pohdittavaksi jälkikäteen. Materiaali tykkää myös nojata psykologiaan ja ihmisten kiehtovimpiin käyttäytymismalleihin. Ei ainoastaan, että inhimillisyyden vikoihin ja erilaisiin elämänvaiheisiin paneudutaan kekseliäällä tavalla, mutta niitä visualisoidaan poikkeksellisen vaikuttavasti pitkin sarjaa. Tuotannollisesta näkökulmasta katsottuna sarja on pääosin vakuuttavaa seurattavaa, vaikka ajoittain fantasiapainoitteiset lisäykset näyttävätkin kuin 2010-luvun vaihteen videopelistä konsanaan.

The Sandman on kokonaisuudessaan varsin positiivinen yllätys, joka onnistuu kiehtomaan omaperäisellä konseptillaan ja paikoitellen jopa erinomaisella tarinankerronnallaan. Vaikka sarjassa onkin omat vikansa, toimii ensimmäinen tuotantokausi erinomaisena sukelluksena kyseiseen maailmaan ja sen moniulotteiseen tarjontaan. Temaattisesti se on poikkeuksellisen syvällinen katsaus ihmisluontoon, joka tarjoaa paljon samaistuttavia ajatuksia heijastettavaksi omaan elämään ja arkeen. Näyttelijät tekevät loistavaa työtä myös pienemmissäkin rooleissa, mutta suurimman valokeilan varastaa Morfeusta esittävä Tom Sturridge, joka tekee hahmosta oman. Ei ainoastaan, että hän onnistuu tuomaan hahmon näytölle vaaditulla tavalla, mutta hän sisäistää tätä eteenpäin työntävän funktion täydellisesti. Hahmon ylimielinen, ylhäinen ja stoalainen luonne välittyy osuvasti näytön toiselle puolelle.

Visuaalisesti sarja ei ainoastaan onnistu ikuistamaan sarjakuvien kuvat vaikuttavalla tavalla näytölle, mutta ne todella erottuvat puolekseen näyttävyydellään. Jälki on sen verran laadukasta kuvakulmista värimaailmaan ja puvustuksista lavastuksiin, ettei fantasiapainoitteiseen maailmaan sopeutumiseen vaadita katsojalta ylimääräisiä ponnisteluja. The Sandman on sen verran kiehtova tapaus, että aloin jälkikäteen paneutumaan aiheeseen syvällisemmin. Sarjakuvakannattajat ovat rukoilleet sovitusta jo vuosikymmenten ajan ja nyt he vihdoin saavat halumansa. Omasta mielestäni varsin onnistunut kokeilu, jota voisi jatkaa mielellään. Netflix on kuitenkin tunnettu yllättävistä peruutuksistaan, joten pidän vielä sormet ristissä jatkon suhteen, mutta tässä olisi oiva mahdollisuus suoratoistopalvelun uudelle lippulaivasarjalle, jos kiinnostusta löytyy tarpeeksi.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 23.8.2022
Lähteet: kansikuva www.impawards.com, sarjan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com