Hellraiser III: Hell on Earth (1992) - arvostelu

 

Ohjaus: Anthony Hickox

Pääosissa: Terry Farrell, Doug Bradley, Paula Marshall,

Kevin Bernhardt, Ken Carpenter, Peter Atkins, Aimée Leigh,

Brent Bolthouse, Eric Willhelm, Robert Hammond
Genre: Kauhu

Kesto: 1 tunti 37 minuuttia

Loistavan ensimmäisen Hellraiser-elokuvan ja asiansa ajavan ensimmäisen jatko-osan jälkeen oli aika siirtyä trilogian päättävän osan pariin. Hellraiser III: Hell on Earth on vuonna 1992 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva, jonka ohjauksesta vastaa brittiläinen Anthony Hickox. Ohjaaja on itselleni täysin tuntematon tapaus, minkä vuoksi onkin kiehtovaa nähdä, että minkälaiseen suuntaan elokuvasarja lähtisi tällä kertaa nojaamaan. Hellraiser III: Hell on Earth -elokuvan tuotanto ei ollut alkuunkaan mitään kukilla tanssimista, sillä ensimmäisestä kahdesta osasta vastanneet New World Pictures- ja Film Futures -tuotantoyhtiöt painiskelivat suurissa rahaongelmissa.

 

Jälkimmäinen tuotantoyhtiö joutuikin lopulta konkurssiin Nightbreed-elokuvan jäljiltä, minkä vuoksi Hellraiser-elokuvasarjan kolmannelle osalle jouduttiin etsimään uusia rahoittajia. Miramax päätti ottaa projektista kopin ja muutosten tuulet alkoivat puhaltaa. Valitettavasti nämä uutiset eivät olleet parhaimmasta päästä, sillä edellisosan ohjannut Tony Randel sivuutettiin täysin mukanaolon toiveista huolimatta ja konseptin luoja Clive Barker jättäytyi pois projektista erimielisyyksien vuoksi. Studion sekaantuminen suunnitelmiin ajoi elokuvan siihen pisteeseen, että heidän oli maksettava Barkerin nimen käytöstä uskottavuuden ylläpitämiseksi. Oliko tuotantohelvetissä rypenyt Hellraiser III: Hell on Earth lopulta hyvä idea vai maksoivatko väkinäiset muutokset liikaa?

Kunnianhimoinen reportteri Joanne Summerskill yrittää epätoivoisesti löytää isoa juttua kerrottavaksi, mutta tarjonta on ollut viime aikoina valitettavan ohkaista. Yllättäen hän todistaa omin silmin, kuinka tanssiklubilta sairaalaan kiidätetty mies viedään ensiapuun. Tällä roikkuvat ketjut raajoista, jotka repivät miehen kappaleiksi ennen kuin mitään keretään asialle tekemään. Joanne ottaa mahdollisuudesta kopin ja päättää syventyä asiaan enemmän. Tiet vievät ''pannuhuoneeksi'' nimitettyyn klubiin, jonka ylimielinen ja itsekeskeinen J. P. Monroe omistaa. Monroe on ostanut itselleen massiivisen patsaan, joka komeilee kaikessa hirveydessään, mutta hän ei osaa edes kuvitellakaan, että minkälaisia näkyjä sillä on tarjottavanaan.

Hellraiser III: Hell on Earth on erikoisesta omaperäisyydestään ja vilkkaasta mielikuvituksellisuudestaan huolimatta varsin keskinkertainen elokuva. On kieltämättä sääli huomata, kuinka paljon alkuperäisiä tekijöitä kaivataan sen aikana, sillä lähestymistapa konseptiin ja itse sisällön tarkoitus on vieraantunut lähes täysin Clive Barkerin alkuperäisestä visiosta. Ottaen huomioon, että aiemmat osat keskittyivät käsiteltäviin hahmoihin, mytologiaan ja maailmanrakentamiseen niin keskeisesti, jää kolmas osa ikävällä tavalla nuolemaan näppejään näillä saroilla. En missään nimessä sano, etteikö elokuva yrittäisi keksiä uusia ideoita pitääkseen konseptin kiinnostavana, mutta itse toteutustapa tuntuu valitettavasti kuin lonkalta ammutulta konsanaan.

Seuraamme elokuvan aikana Terry Farrellin esittämää Joanne Summerskilliä, jonka reportterin ura on lähtenyt käyntiin poikkeeuksellisen laihasti. Nainen kilpailee kiivaasti ruutuajasta ja uutisoitavista tapahtumista kokeneempien kollegoiden kanssa, mutta varsinaista läpimurtoa ei tämä ole vielä onnistunut alalla tekemään. Uutisjuttua etsivä Joanne huomaa kuitenkin pian, että asioilla on tapana muuttua. Hän törmääkin yllättäen näkyyn, jota kukaan ei voisi uskoa todeksi. Epäonnekseen kameramies ei ole vaaditulla hetkellä paikalla, minkä vuoksi hänen on uppouduttava yöelämän epämääräiseen maailmaan, joka osoittautuukin varsinaiseksi kultakaivokseksi.

Pannuhuone-klubin omistava Kevin Bernhardtin esittämä J. P. Monroe on naistenmies, joka nauttii saamastaan huomiosta ja vaikutusvaltaisuudestaan alamaailmassa. Mies omistaa paljon taidetta ja heitteille jätettyjä veistoksia, joiden avulla hän muovailee kuningaskunnastaan itsensä näköisen - mysteerisen ja synkän. Eräänä päivänä mies huomaa kuitenkin, että hänen uusin lisäyksensä pitää sisällään järkyttävän salaisuuden - toisesta ulottuvuudesta kumpuavan kenobiitin, joka on valmis palaamaan takaisin repiäkseen uteliaita sieluja palasiksi. Monroe tekee sopimuksen ''paholaisen'' kanssa ja lupautuu auttamaan tätä tehtävässään.

Hellraiser III: Hell on Earth on erikoinen tuotos monestakin näkökulmasta katsottuna. Ei ainoastaan, että lähestymistapa konseptiin ja mytologiaan harhailee omille teilleen, mutta kokonaisuutena elokuva jää yllättävän mitäänsanomattomaksi. Aivan mielipuolisen edeltäjänsä jälkeen oli odotettavissa, ettei kolmas osa samoihin sfääreihin välttämättä tule pääsemään - etenkään kontekstuaalisesta näkökulmasta katsottuna. On kuitenkin ikävää huomata innostuneena katsojana, että jälki on näinkin välinpitämättömällä tasolla. Elokuva tuntuu nimittäin näillä eväillä kaatuvan sille ''liukuhihna-tasolle'', johon monet kauhuelokuvasarjat ovat perimmiltään syyllisiä.

Tällä elokuvalla tosin on vähintäänkin hurjia ideoita, jotka ovat ainakin paperilla mielenkiintoisia. Niiden yhdistelmä taas ei oikein tunnu koskaan muovautuvan yhdeksi hengittäväksi kokonaisuudeksi, minkä vuoksi se jääkin hieman sekavaksi ja väljyksi perimmiltään. Tarinakokonaisuus on poikkeuksellisen heikko edellisosiin verrattuna, vaikka mahdollisuuksia olisi ollut vaikka mihin. Toki, edellisosaa voi syyttää riman nostamisesta maailmanrakennuksen puolesta, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että tämä elokuva jää valitettavan inspiroimattomaksi. Helvetin papin, eli Pinheadin, hahmoon syvennytään jonkin verran elokuvan aikana, mutta mitään uutta emme tällä kertaa opi, sillä materiaali kierrättää aiempia ideoita samassa asiayhteydessä kertaalleen.

On mielenkiintoinen idea kuitenkin jakaa hahmon pahuutta kumpuava kenobiitti ja ihmissielu toisistaan, sillä niin sanotusti mentaalinen taistelu pitää mielenkiintoa jossain määrin jopa yllä. Muut hahmot taas ovat valitettavasti vain kliseisiä karikatyyrejä, jotka palvelevat pelkästään tarinan edesviemistä kuin mitään muuta. Emme välitä ollenkaan heidän koettelemuksistaan, emmekä esteistä, joiden yli heidän on päästävä elokuvan aikana. Se ei pidä sisällään juuri ollenkaan jännitystä tai sitä tietynlaista mytologista surinaa, joka saisi uppoutumaan elämykseen itsessäänkin. Seuraamme vain yksiulotteisten hahmojen ennalta-arvattavia ratkaisuja, jotka johtavat poikkeuksellisen antiklimaattiseen pisteeseen.

Hellraiser III: Hell on Earth on keskinkertainen elokuva, joka turvautuu toissijaisiin yksityiskohtiin pitääkseen katsojat tyytyväisinä. Tarinalla ja maailmalla ei ole tällä kertaa paljoakaan väliä, kunhan kenobiitti pääsee vihdoin teurastamaan ihmisiä, minkä lystää. On ikävää huomata, kuinka paljon aiemmin kehitettyjä sääntöjä ja ideoita sivuutetaan elokuvan aikana. Emmekä puhuta edes mistään pienistä asioista, vaan kontekstuaalisista normeista, joiden kuuluisi pysyä edes suhteellisesti samankaltaisina. Pakko myös mainita, että ilman Doug Bradleyn karismaattista roolisuoritusta, elokuva olisi perusteiltaan muistuttanut mitä tahansa muuta liukuhihnalta revittyä kauhun genreä edustavaa jatko-osaa, mikä kertoo paljon jo tasosta. Tästä se alamäki on siis alkamassa...

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 7.10.2022

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com