Ant-Man and the Wasp (2018) - arvostelu

 

Ohjaus: Peyton Reed

Pääosissa: Paul Rudd, Evangeline Lilly, Michael Douglas,

Hannah John-Kamen, Michael Peña, Walton Goggins, Laurence Fishburne,

Michelle Pfeiffer,  Bobby Cannavale, Judy Greer, Abby Ryder Fortson
Genre: Toiminta, Komedia

Kesto: 1 tunti 58 minuuttia

Etenemme Marvel Cinematic Universe -elokuvasarjassa seuraavaan osaan, kun vuoroon astelee järjestykseltään kahdenteenkymmenenteen elokuva nimeltään Ant-Man and the Wasp. Ant-Man and the Wasp on kolmannen vaiheen kahdeksas elokuva, jonka ohjauksesta vastaa edellisenkin osan ohjannut yhdysvaltalainen Peyton Reed. Menestyksekkään Ant-Man-elokuvan jälkeen Marvel Studios päätti jatkaa hahmon tarinaa jatko-osan muodossa ja tekijät palasivatkin pian töihin sen äärelle. Elokuvasarja alkoi yhä enemmän ja enemmän risteyttämään elokuviaan viedäkseen kokonaisvaltaisen tarinan kohti jättimäistä kliimaksia. Onnistuiko Ant-Man and the Wasp vastaamaan kutsuun vai hotkiko jatko-osa liian suuren palan?

Scott Lang joutuu vääjäämättömästi takaisin ongelmiin ollessaan tekemisissä Sokovian sopimusta rikkovissa tapahtumissa. Jäädessään kiinni hänet asetetaan kahden vuoden kestävään valvottuun kotiarestiin, jonka aikana hänellä ei ole oikeutta poistua talostaan, eikä olla yhteydessä Kostajiin kuuluviin kollegoihinsa. Siteet Hankiin ja Hopeen ovat myös tulehtuneet tapahtumien myötä, sillä kaksikko joutuu yhtälailla piiloutumaan virkavallalta. Hiljaiselon aikana Hank, Hopen avustuksella, on työskennellyt kovasti avatakseen tunnelin kvanttimaailmaan, jossa hänen vaimonsa, Janet van Dynen, uskotaan edelleen olevan elossa.

He uskovatkin, että vuonna 1987 vaarallisen operaation aikana Janet jäi loukkuun kutistuttuaan atomitasolle. Vieraillessaan aiemmin kvanttimaailmassa Lang on tietämättään saanut yhteyden naiseen, joka yrittää kommunikoida miehen kautta. Kun arestia on jäljellä enää päiviä, Hank ja Hope hakevat Scottin kodistaan pelastusoperaation käynnistämiseksi. Uhkarohkea suunnitelma saa kuitenkin keppejä pyöriinsä, sillä huhut Pymin kutistuvasta laboratoriosta leviävät vaarallisten ihmisten kesken. Kun perässä ovat virkavalta ja muutama muukin merkittävä tekijä, onnistuuko trio pelastamaan Janetin ajoissa kvanttimaailmasta vai onko se vain toiveajattelua?

Ant-Man yllätti katsojat poikkeuksellisen yksinkertaisella ja viihdyttävällä konseptillaan, joka poiki lopulta menestystä myös lippukassoilla. On siis reilua sanoa, että odotukset jatko-osaa kohtaan nousivat tasaiseen tahtiin, mitä lähemmäs julkaisua etenimmekin aikajanalla. Ant-Man and the Wasp -elokuva on perimmiltään hyvin kiehtova tapaus, joka pitää sisällään paljon mielenkiintoisia ideoita ja ajatusmalleja. Ollakseni rehellinen kanssanne, ajatuksen tasolle se osittain myös valitettavasti jääkin, sillä lopputulos on enemmän ylimitoitettu kuin hallittu. Tukipilareiltaan elokuva käy kyllä järkeen, kun miettii esimerkiksi tarinaa ja hahmoja.

Heidät heitetään kirjaimellisesti keskelle kiehuvaa kattilaa, joka tuntuu tässä asetelmassa jopa kuohuvan yli reunoistaan. Jos edellinen osa erottui puolekseen yksinkertaisuudestaan ja viihdyttävyydestään, niin jatko-osa päättää ottaa hieman erilaisen lähestymistavan konseptiinsa. Ohjaaja Peyton Reed halusi pitää silti kiinni komediapainoitteisesta ryöstöelokuva -kaavastaan, vaikka risteäminen suurempaan kokonaiskuvaan olikin vääjäämätöntä. Osittain hän myös onnistuukin siinä, mutta skaalan laaajentuessa kokonaiskuva alkaa kieltämättä rakoilemaan ikävällä tavalla liitoksistaan. Ottaen huomioon, että Muurahaismies ja Ampiainen kuuluvat Marvel Cinematic Universe -elokuvasarjan yhdistettyyn universumiin, on ymmärrettävää, että hahmotkin alkavat vakavoitumaan sen seurauksena.

Ajat ovat muuttuneet ja niin myös tapahtumien luonne. Valitettavasti Ant-Man and the Wasp tuntuu liian suurelta palalta ohjaajalle kontrolloitavaksi. Ei välttämättä monisuuntaisen tarinan, mutta ylimääräisten lisäysten vuoksi, joita ilmankin olisimme pärjänneet mainiosti. Pienimuotoinen asetelma jää jossain määrin taka-alalle, vaikka sitä yritetäänkin parhaan mukaan ylläpitää taustalla aina aika ajoin. Tapahtumat vaativat katsojaltaan vähän kurkottelua ja uskottelua, johon ei edellisessä osassa tarvinnut edes erikseen nojata. Vaikka konsepti oli tuolloinkin ylilyövä perimmiltään, onnistui se siinä tärkeimmässä - yksinkertaisen tarinan kertomisessa - siitäkin huolimatta. Paul Ruddin esittämä Scott joutuu todellakin pyristelemään kotiarestin viimeisinä päivinään.

 

Ei ainoastaan, että uhka virkavallan yllättävästä visiitistä pelottelee taustalla, mutta Hankin ja Hopen perässä jahtaavat tahot pitävät jännityksen pääosin vaaditulla tasolla pitkin elokuvaa. Tunnetta ei elokuvasta valitettavasti saa paljoakaan irti, minkä vuoksi se jääkin hieman pinnalliseksi kokemukseksi. Toki, se tarjoilee hetkittäin hyväsydämisiä ja miellyttäviä yllätyksiä, jotka kantavat osittain loppuun asti, mutta montaa sellaista hetkeä ei elokuva kerkeä kyhäämään. Ongelmana ei ole itse asetelma, vaan pikemminkin se kontrolli, joka rakoilee kirjavan hahmogallerian myötä. Tapahtumien keskelle nimittäin ujutetaan kaksi antagonistia, jotka yrityksistä huolimatta jäävät varsin pinnallisiksi ja paperinohuiksi tapauksiksi.

 

Hannah John-Kamenin esittämä Ava Starr, eli Aave, on hyvin kiehtova hahmo paperilla, kun taas Walton Gogginsin esittämä alamaailman vaikutusvaltainen bisnesmoguli Sonny Burch jää täysin tarpeettomaksi tapaukseksi. Ymmärrän toki, että ohjaaja yrittää tehdä jatko-osasta isomman, jännitävämmän ja merkityksellisemmän, mutta jos suurin uhka nojaa tässäkin tapauksessa taustalla hääriviin poliisijoukkoihin, niin ei mielestäni antagonistien asema vastaa toivottua lopputulosta. Ottaen huomioon, että Aaveella on potentiaalia oikeasti nousta väkevästi esille tapahtumien keskeltä, jää hän vähän yllättäenkin taka-alalle murjottamaan.

Teknologia on kehittyneempää, mikä tuo omia koukeroita laajentuvaan maailmaan. On hienoa nähdä, kuinka Muurahaismies ja Ampiainen pelaavat yhteen etenkin taistelukohtauksissa, jotka ovat kyllä kaikin puolin näyttäviä. Teknisesti elokuva pitää yllä vakuuttavan tason, vaikka yksittäiset visuaaliset efektit saattavatkin pistää silmään ikävällä tavalla. Tunnelmallisesti se eroaa paljonkin edeltäjästään, sillä uunin nupit on väännetty kaakkoon jännityksen maksimoimiseksi. Vaikka komediaa tarjoillaankin pitkin elokuvaa, ottaa ohjaaja synkemmän lähestymistavan konseptiinsa. Toiminta on odotetusti mukaansatempaavaa, kun taas draama jää osittain roikkumaan vähän teennäisenä lisäkkeenä perässä, vaikka pääpaino nojaakin tällä kertaa siihen suuntaan.

Ant-Man and the Wasp on lupaavasta alustaan huolimatta keskitasoinen elokuva, joka ahtaa suuhunsa ehkä liian suuren palan purtavaksi. Vaikka tukipilareiltaan rakenteelliset ratkaisut ovatkin järkeenkäyviä ja loogisia, tuntuu toteutus rakoilevan liikaa paineen alla. Hahmoista on vaikeaa saada mitään merkittävää irti, vaikka viihteellisyys olisikin pääosin läsnä kokonaiskuvassa. Uskaltaisin väittää, että jatko-osa jää eittämättä miellyttävän edeltäjänsä varjoon monessakin asiassa. Elokuvan pystyy katsomaan kertaalleen ongelmitta, mutta en kyllä tiedostaen palaisi sen äärelle aina vaan uudestaan ja ihan syystäkin. Ant-Man and the Wasp ajaa kyllä asiansa hetkessä, mutta jää hieman unohdettavaksi kokemukseksi näin jälkikäteen mietittynä.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 13.2.2023

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com