Kysymyksiä ja vastauksia | 500 000 -lukukerran spesiaali

 

Filmikela rikkoi vihdoin ja viimein alkuun etäiseltä tuntuvan 500 000 -lukukerran rajapyykin! Suuret kiitokset kuuluvat teille lukijoille ja tukijoille, jotka olette tunnollisesti ja aktiivisesti lukeneet tekstejäni päivästä toiseen! Päätin kyseisen rajapyykin tienoilla antaa jälleen kerran palasen itseäni kysymyksien ja vastauksien muodossa. Kysyessäni teiltä mahdollisia aihepiirejä ja ideoita, Instagram-tilini täyttyi nopeasti toinen toistaan kiehtovimmista ja syväluotaavimmista kysymyksistä, joista suurin osa löysi tiensä myös perille asti. Ei vatkata aikaa sen enempää, vaan hypätään suoraan pää edellä niiden äärelle!

Mistä kaikki lähti liikkeelle?

Alussa Jumala loi taivaan ja maan... No ei nyt sentään. Filmikela sai alustavasti alkunsa vuosia aiemmin, kun pistin YouTube-videopalveluun pystyyn oman arvostelukanavani, joka keskittyisi pelkästään elokuviin. Liityin samaan aikaan moneen elokuva-aiheiseen Facebook-ryhmään, joihin päätin pikkuhiljaa julkaista mietteitäni näkemistäni elokuvista.

 

Ajan kanssa tulinkin siihen tulokseen, että olisi hienoa arkistoida tekstit ja mietteet saman katon alle, jonka jälkeen syntyikin monen yhtälön summana itselleni hyvin rakas Filmikela-sivu. Tuohon tarinaan paneuduin edellisessä speesiaalitekstissäni enemmän, joten yksityiskohtia pintaa syvemmältä löytyy sitten tarvittaessa tästä painamalla, jos haluaa enemmän taustaa ja kontekstia sivun syntyyn.

Arvosteletko kaikki sarjat ja elokuvat joita katsot vai päätätkö etukäteen, että mitä aiot arvostella? Entä tuleeko paljon sellaisia hetkiä, että olisi pitänyt kirjoittaa arvostelu, muttet teekään sitä ja päinvastoin?

Yritän aina parhaani mukaan suunnitella tulevia tekstejä etukäteen seuraten samalla tiiviisti ilmestyvien julkaisujen aikataulua. Valitettavasti monesti käy sillä tavalla, etten yksinkertaisesti syystä tai toisesta kerkeä joka paikkaan samaan aikaan, minkä vuoksi köyttä on niin sanotusti leikattava jostain päästä lyhyemmäksi. Etenkin nykypäivänä tämä on alkanut korostumaan entisestään, sillä materiaalia tule sen verran paljon joka suunnasta ja samaan aikaan, ettei siinä oikein ehdi katsoa heti kaikkea alta pois. Tällöin valitsen vain ne nimikkeet, mitkä kiinnostavat eniten tai erottuvat puolekseen joko hyvässä tai pahassa.

Valmistumisvuodeltaan vanhin näkemäsi elokuva?

L'arrivée d'un train en gare de la Ciotat, eli suomalaisittain helpommin Juna saapuu asemalle -mykkäelokuva vuodelta 1895. Tuo teos ei kovinkaan pitkä tai mutkikas ole perusteiltaan, mutta sen merkitys ja vaikutus ulottuu läpi elokuvahistorian vielä tänäkin päivänä. Toki, jos haluaa vielä penkoa syvemmälle, niin sieltä löytyisi entistä vanhempiakin mykkäkaudelle sijoittuvia mikroelokuvia, joiden virallisia nimiä en valitettavasti tiedä.

Suosikki- ja inhokkigenresi?

Tähän on nyt vain todettava, että jos tämä kysymys olisi tullut esimerkiksi kymmenen vuotta aiemmin, olisivat vastaukseni kiveen hakattuja. Nyt kun kolmas silmäni on ikään kuin avautunut liikkuvien kuvien maailmassa, on vaikeampaa eritellä genrejä kategorioihin - etenkin inhokit jäävät enemmänkin välinpitämättömyyden tasolle kuin puhtaan vihan tai ärsytyksen. Suosikkeihini kuuluvat kuitenkin ehdottomasti kauhu-, scifi- ja rikoselokuvat. Näissäkin moni asia vaikuttaa kokonaisuuteen, sillä nykyelokuvat esimerkiksi painottuvat tyyliltään enemmän kuin yhteen genreen kerrallaan.

''Inhokkeihini'' - jos niitä sellaisiksi voin rehellisesti edes kutsua - lukisin mukaan komediaelokuvat, jotka eivät tunnu oikein osuvan maaliinsa. Etenkin parodiat aiheuttavat minussa edelleen jossain määrin vahvoja vastahakoisia tunteita. Ei sillä, että huumorintajuni olisi kuivunut kasaan ajan saatossa, vaan pikemminkin siksi, koska sitä on niin vaikea luoda toimivalla tavalla katsojien nautittavaksi. Siksi yhä harvemmat elokuvat oikeasti onnistuvat naurattamaan minua vitseillään ja humoristisilla letkautuksillaan. Tämän vuoksi suhtaudun komediaelokuviin aina varauksella nykyään. Odotan kuitenkin innolla sitä positiivista yllätystä.

Mikä olisi sinulle se täydellinen elokuva? Kuka sen ohjaisi, kuka näyttelisi pääroolissa, kuka toimisi säveltäjänä ja minkä studion katon alla se toteutettaisiin?

Poikkeuksellisen vaikea kysymys, mutta mennään vaikka päällimäisen tunteen mukaan. Jaan kysymyksen entis- ja nykyaikaan helpottaakseni megalomaanista taakkaa jonkin verran. Valinnat ovat muuten liian mahdottomia pusertaa irti. Haluan myös kokonaisuuden toimivan mahdollisimman uskottavana, joten monet rattaat ovat tällä kertaa pelissä.

Vanhan koulun elokuvan ohjaajaksi valitsisin legendaarisen Stanley Kubrickin, joka toisi elokuvaan sittä vaadittavaa laatua sekä tarinankerronnallisesta, että visuaalisesta näkökulmasta katsottuna. Pääroolin esittäjäksi kaavailisin todennäköisesti särmikästä ja karikatyyrimäistä James Stewartia. Säveltäjänä toimisi ehdottomasti aina maaliinsa osuva Ennio Morricone. Studioksi valitsen etenkin entisaikaan kukoistaneen Metro Goldwyn Mayer Studiosin.

Nykyajan elokuvan ohjaajaksi valitsisin visionäärisen Denis Villeneuven, jonka mukaansatempaava ja tiivistunnelmainen ote pitäisi huolen siitä, että elokuva pääsisi oikeuksiinsa varteenotettavana audiovisuaalisena kokemuksena. Päärooliin kaavailisin kameleonttimaisesti rooleihinsa muovautuvaa Daniel Day-Lewisiä. Säveltäjäksi nostaisin tarjottimelle elävän legendan, Hans Zimmerin. Studioksi valikoituisi luultavasti Warner Bros. Pictures tuotannollisista syistä.

Saat tehdä haastattelun vain yhdestä näyttelijästä ja koskien vain yhtä hänen elokuvaansa. Kuka näyttelijä olisi ja mihin elokuvaan liittyen? Haastateltavana voi olla kuka tahansa, elävä tai jo edesmennyt henkilö.

Vaihtoehtoja olisi toki lukuisia, mutta taidan nojata kuitenkin tällä kertaa Joaquin Phoenixiin ja kohdistaisin kysymykseni menestyksekkääseen Joker-elokuvaan, jossa hän esitti päähahmona toimivaa Arthur Fleckiä. Kysymykseni olisi luultavasti, että miten valmistauduit rooliisi henkisellä tasolla ja jättikö hahmon esittäminen sinuun pysyviä arpia?

Onko elokuvia, joista et tykännyt ennen, mutta joille olet vuosien varrella lämmennyt? Entäs päinvastoin?

En sanoisi ihan niin, etten tykännyt. Pikemminkin en välittänyt. Esimerkiksi Peter Jacksonin ohjaama Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit -elokuva ei saanut minussa juuri minkäänlaista reaktiota lapsena herätettyä, vaikka monesti yritinkin sitä kokeilla. Vasta aikuisiällä kokeilin katsastamista uudemman kerran ja silloin olin ällikällä lyöty.

Kokemattomuuttani saatoin ehkä pitää David Ayerin ohjaamasta Suicide Squad -elokuvasta liiankin paljon ensimmäisellä katselukerralla. Muutaman vuoden tauon ja monen sadan muun katsotun, sekä analysoidun elokuvan jälkeen tulikin selvästi ilmi se, ettei kyseessä ollutkaan hyvä elokuva alkuunkaan. Uusintakatsastuksella tämä väite sementoituikin lopullisesti.

Mikä elokuva on niin huono, että se herättää enemmän sääliä kuin inhoa?

Tommy Wiseaun ohjaama The Room -elokuva vuodelta 2003. Tuo on teos, joka on jäänyt verkkokalvoilleni varsin huvittavana ja erikoislaatuisena tapauksena. Vaikka se onkin massiivisen kannattajakunnan saanutkin vuosien varrella, johtuu se enemmänkin juuri tästä samaisesta syystä - säälistä. Kyseinen elokuva on nimittäin inspiroivasta taustatarinastaan huolimatta varsin järkyttävä kokemus, joka ei herätä minussa mitään muuta kuin hysteeristä naurua ja viiltävää myötähäpeää.

Mitkä olivat sinun suosikkielokuviasi lapsena? Onko mikään näistä yhä suosikkien listallasi?

Kävin lapsena monenlaisia erilaisia vaiheita, minkä vuoksi onkin vaikeaa nostaa tiettyjä yksittäisiä nimikkeitä tarjottimelle. Esimerkkeinä voisivat toimia tässä tapauksessa vaikka Disneyn piirretty Dumbo-, National Treasure- ja Paluu tulevaisuuteen -elokuvat.

Dumbo, vaikka edelleenkin herättääkin tunteita, ei yllä mielestäni edes Disneyn listoilla ihan sinne kärkikahinoihin. National Treasure, vaikka nostalginen onkin, ei nykyisillä mittapuilla yllä oikein millekään suosikkilistalle. Paluu tulevaisuuteen taas onkin sitten toista maata. Se on mestariteos, josta voi edelleenkin nauttia täysillä ja jota voisi lukea suosikkeihini. Siitä huolimatta silläkään listalla se ei valitettavasti enää kärkikahinoihin löydä tietään, vaikka lähellä käykin.

Mitkä viisi sävellyskokonaisuutta koet kaikkien aikojen parhaimmiksi elokuvien maailmassa ja mikä kappale kustakin albumista on mielestäsi paras?

Nämä valinnat eivät tule olemaan missään järjestyksessä, sillä subjektiivisesti kaikki ovat mielettömiä omalla tavallaan. Valitsen myös ainoastaan yhden elokuvan säveltäjältä, sillä muuten valintani täyttyisivät pelkästään samoista nimistä.

Ensimmäisenä nostaisin Hans Zimmerin sävellykset Inception-elokuvasta, joita kelpaa rummuttaa mielellään jatkuvalla uudelleenkelauksella. ''Dream Within a Dream'' mielestäni korostaa parhaiten elokuvan eeppisyyttä ja tiivistunnelmaista olemusta.

Seuraavaksi olisi luvassa sitten John Williams Tähtien sota -debyytillään, joiden istuvaa täydellisyyttä ei voi edes kyseenalaistaa. Monipuoliselta albumilta voisi valita montakin tapausta, mutta ''Main Titlen'' ikonisuutta ei voi vain sivuuttaa mitenkään.

Seuraavana vuorossa John Carpenter, jonka sävellyksiä kelpaa kuunnella monessakin muodossa. Ehkä ehjin kokonaisuus nojaa kuitenkin herran Halloween-elokuvaan, jossa hän käyttää hyvin yksinkertaisia konsteja hyväksi herättääkseen tarinansa ja sitä vaanivan maailman mahdollisimman karmivasti eloon. Albumilta valitsen luonnollisesti ''Halloween Theme - Main Titlen''.

Seuraavaksi valokeilaan asettuu Justin Hurwitz La La Land -elokuvan työpanoksellaan, joka on jäänyt vaikuttavalla tavalla elämään ainakin minun mielessäni. Sieltä mieluisimpana kappaleena muiden edelle ajaa ''Mia & Sebastian's Theme'', joka herättää tunteita jo pelkillä alkusoinnuillaan. Kaunista, taianomaista ja tunteikasta.

Viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä, nostaisin tarjottimelle Howard Shoren huikean kokoelman sävellyksiä Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit -elokuvata. Vaikka albumi onkin täynnä lukuisia erinomaisia nimikkeitä, ottaisin esille ehdottomasti ''The Bridge of Khazad Dumin'', joka pistää veren efektiivisesti liikkeelle ja nostattaa euforisia tunteita kuuntelukerrasta toiseen eeppisyydellään.

Onko sellaista videopeliä, kirjaa tai sarjakuvaa, josta haluaisit elokuvan tehtävän? Mikä se olisi?

Tätä joutui miettimään oikein urakalla. Ottaen huomioon, että monista suosikeistani on jo adaptaatiot tehty, jouduin todella penkomaan omia muistojani pintaa syvemmältä. Kerron vaikka yhden, josta ei ole vielä elokuvaa tehty ja toisen, josta haluaisin edes yhden kunnollisen adaptaatioyrityksen lukuisista aiemmista yrityksistä huolimatta.

Resident Evil. Kyseinen videopelisarja on saanut vuosien mittaan paljon erilaisia adaptaatioita elokuvista sarjoihin sekä näytellyssä, että animoidussa muodossa. Yksikään ei ole kuitenkaan onnistunut todellisuudessa vakuuttamaan, vaikka animaatioelokuvat lähentelevätkin osittain pelien toivottua tasoa. Jos kerrankin tekijät pystyisivät pitämään paketin kasassa ja edetä hallitun tunnollisella otteella alusta loppuun asti, niin varmasti jotain hyvää voisi saada nimikkeestä vielä aikaiseksi.

Uutena adaptaationa toivoisin kulttimaineeseen nousseesta Alan Wake -videopelistä kokopitkää elokuvaa. Konsepti muistuttaa kovasti Stephen Kingin ja David Lynchin töitä, joista peli onkin perimmiltään inspiroitunut. Peli sijoittuu kuvitteellisen Bright Fallsin pikkukaupunkiin Yhdysvaltain luoteisosassa. Tarina käsittelee kirjailija Alan Wakea, joka kärsii kirjoittamisvaikeuksista ja saapuu kaupunkiin lomailemaan yhdessä vaimonsa Alicen kanssa.

 

Vaimonsa kadottua mies joutuu keskelle painajaismaisia tapahtumia, jotka perustuvat kirjaan, jota hän ei muista kirjoittaneensa. Elokuvan ohjaajana voisi pätevästi toimia Mike Flanagan, joka on todistanut jo viimeisten luomustensa muodossa, että hän osaa käsitellä yliluonnollisia konsepteja ja adaptoida ne varsin uskottavalla ja tunteikkalla tavalla näytön toiselle puolelle katsojien vastaanotettavaksi.

Vuonna 2023 saat katsoa vain yhtä televisiosarjaa, mikä se olisi?

Jaan tämänkin kysymyksen kahteen kategoriaan: vuonna 2023 julkaistaviin ja mihin tahansa muuhun aiempaan. Jos kyse olisi vuodesta 2023, niin en pistäisi ollenkaan pahitteeksi, jos katsoisin koko loppuvuoden HBO Maxin The Last of Us -sarjaa, joka on todellakin onnistunut vakuuttamaan minut siitä, että erinomaisiakin videopeliadaptaatioita on mahdollista tehdä.

Jos joutuisin valitsemaan muista nimikkeistä, niin luultavasti pistäisin pyörimään Game of Thrones -sarjan, joka pituudeltaankin jo kattaisi valtaosan ajastani. En pistä tosin pahitteeksi, sillä sarja on monipuolinen, koukuttava ja jonka äärelle voi palata aina mielellään takaisin.

Tässä olivat kysymykset ja vastaukset tältä erää. Suurkiitos vielä kaikille lukijoille aktiivisesta lukutahdista ja tuesta, jota olen vuosien varrella saanut! Toivottavasti jatkamme vielä pitkään asian ytimessä. Seuraavaksi nokka suuntaa kohti megalomaanista 1 000 000 -lukukerran rajapyykkiä, joka onkin sitten jo aivan järisyttävä vuori kiivettäväksi. Päivä kerrallaan etenemme kuitenkin kohti ääretöntä ja sen yli. Kiitos!

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 8.2.2023
Lähteet: kansikuvat www.impawards.com