Oldboy | 올드보이 (2003) - arvostelu

 

Ohjaus: Park Chan-wook

Pääosissa: Choi Min-sik, Yoo Ji-tae, Kang Hye-jung,

Ji Dae-han, Kim Byeong-ok, Yoon Jin-seo, Oh Dal-su,

Oh Tae-kyung, Yoo Yeon-seok, Woo Il-han
Genre: Draama, Toiminta, Jännitys, Mysteeri

Kesto: 2 tuntia

''Laugh and the world laughs with you. Weep and you weep alone.''

Eteläkorealainen elokuvaohjaaja Park Chan-wook tuli minulle tutuksi vasta pari vuotta takaperin, kun aloitin oman ''pyhiinvaellukseni'' itämaiseen elokuvakulttuuriin. Nähtyäni mestarillisen Parasite-teoksen vuonna 2020, törmäsin yllättäen Chan-wookin ohjaukseen nimeltään The Handmaiden. Tuo elokuva oli minun ensimmäinen kosketukseni herran filmografiaan ja se osoittautuikin poikkeuksellisen loistavaksi elämykseksi etenkin sokkokatsastuksena. Nyt olikin aika palata takaisin Chan-wookin ohjauksiin, kun vuoroon astelee hyvin arvostettu Oldboy-elokuva.

Olen monesti törmännyt kyseiseen teokseen selaillessani elokuvia ja yleisestikin verkkopalstojen keskusteluosioissa, mutta en koskaan saanut siitä enempää tietoa. Monet tahot ovat nimittäin painottaneet sitä, että se kannattaisi katsoa sokkona vailla mitään tietoa yksityiskohdista. Päätinkin katsoa sen tiedustelematta siitä enempää, vaikka uteliaisuuteni kutkuttelikin sietämättömästi. Odotukseni olivat kuitenkin toiveikkaat sitä kohtaan. Oliko se hyvä päätös katsoa elokuva sokkona? Todellakin! Onnistuiko Oldboy vastaamaan korkeisiin odotuksiin? Onnistui - jossain määrin jopa ylittäen ne.

Seuraamme tarinassa alkoholisoitunutta liikemiestä ja perheenisää, Oh Dae-sua, joka kidnapataan ja vangitaan viideksitoista vuodeksi tuntemattoman tahon toimesta. Epätoivon kasvaessa mies yrittää useamman kerran lopettaa elämänsä sellissään, mutta hänet kuitenkin jatkuvasti paikataan takaisin kuntoon kiduttajien puolesta. Eräänä päivänä Dae-su herää puku päällä isosta matkalaukusta, jonka auetessa hän huomaa olevansa ulkomaailmassa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan vapautta, vaan avarampaa selliä, jossa hän joutuu vangitsijansa härnäämäksi. Nyt epätoivoinen mies janoaa kostoa kiduttajilleen, jotka tekivät hänen elämästään helvettiä.

Oldboy-elokuvasta puhuttaessa ei tarinasta enempää kannatakaan tietää, sillä se ei ole sitä miltä se päällepäin näyttää - ei sitten alkuunkaan. Se koukkaa katsojan väkevästi mukaansa vahvan mysteerinsä voimin, joka vahvistuu entisestään tarinan edetessä. Joudumme todellisen emotionaalisen ryöpytyksen kohteeksi tietämättämme, mitä on kieltämättä kiehtovaa ajatella ja analysoida näin jälkikäteen. Tämä katsojan hämmennys ja tietämättömyys antaa elokuvan ohjaajalle Park Chan-wookille avaimet siihen, että hän voi tehdä mitä tahansa konseptillaan ja repiä jatkuvasti maton jalkojemme alta halutessaan. Sitä hän myös tekeekin taukoamatta, minkä vuoksi on vaikea irtautua tämän tiukasta otteesta.

On pakko todeta heti kättelyssä, etten tiennyt elokuvasta muuta kuin yhden kohtauksen, jota käytetään myös useasti malliesimerkkinä syventävissä elokuvaopinnoissa. Tämä toiminnallinen ''käytäväkohtaus'' antoi minulle alustavan kuvan teoksesta, joka osoittautuikin täysin vääräksi avartuneessa kokonaiskuvassa. Luulin ennakkoon, että kyse olisi vain klassisesta kostotarinasta vauhdikkaan toiminnan kera. En voinut olla kuitenkaan enempää väärässä. Vaikka toimintaa siitä löytyykin ja kostotarina on vahvasti läsnä, ei elokuva jää pelkästään siihen. Voisin ynnätä kokemukseni sillä, että olisin Liisana löytänyt tuikitavalliselta näyttävän puun kolon ja ryöminyt sen uumeniin pudoten keskelle mitä ihmeellisintä maailmaa.

 

Pinnallisesti se ei vaikuta kovin erikoiselta, mutta sisimmiltään se tarjoaa mitä moniulotteisemman ja yllätyksellisimmän elämyksen. Vaikka hetki siinä meneekin, että se saa kunnon otteen katsojastaan, on sen jälkeen kyyti aika mielipuolista ja musertavaa koettavaa. On kiehtovaa huomata, miten ohjaaja käsittelee hahmojaan pitkin elokuvaa. Seuraamme tapahtumia päähahmon näkökulmasta katsottuna, mikä korostaa mysteerin vaikutusta ja kysymyksien tärkeyttä entisestään. Choi Min-sikin esittämä Dae-su on mies, joka käy lähes kirjaimellisen helvetin tarinan aikana. Häneltä viedään kaikki: ensin vapaus, sitten perhe ja lopulta myös toivokin. Tämä toivo kuitenkin syttyy takaisin liekkeihin vihan ja kostonhalun muodossa, joka ajaa miehen metsästysretkelle.

Elokuvan protagonistina toimii Yoo Ji-taen esittämä Lee Woo-jin, joka leikittelee Dae-sulla mitä eriskummallisin ja armottomin tavoin. Hän on ainoa taho, joka tietää vastapuolen tarinan ja tämän synnit, minkä vuoksi tämä lähteekin etsimään miestä hinnalla millä hyvänsä. Woo-jin toimii myös täydellisenä vastakohtana protagonistille, vaikka hänen motiivinsa kumpuaakin lähes identtisestä ajatusmaailmasta. Lähestymistavoiltaan hahmot ovat kuitenkin monella tapaa erilaiset. Dae-su rynnii väkisin eteen tulevien esteiden läpi aggressiivisen kostonhalun ja silmittömän väkivallan avustuksella, kun taas Woo-jin leikittelee tämän mielellä käyttäen psykologisia työkaluja ja loputtomia resurssejaan vastapuolensa horjuuttamiseksi.

Dae-su on ollut elämässään syntinen, mutta varsinaista syytä tälle hän ei kuitenkaan tiedä. Vapauduttuaan ulkomaailmaan hän yrittääkin selvittää sen, että miksi hän joutuu maksamaan virheistään korkeimman hinnan. ''Vedessä hiekanjyvä ja kivenlohkare uppoavat yhtä nopeasti.'' Tätä lausetta elokuvassa toistetaan useamman kerran, mutta sen symbolistiset tarkoitusperät ja vaikutukset avartuvat kunnolla vasta tarinan käänteentekevimmällä hetkellä. Kaikilla tapahtumilla on seurauksensa - olkoot ne suuria tai pieniä. Myös perspektiivillä on kriittinen merkitys. Joillekin tahoille tapahtuma voi tuntua mitättömältä ja yhdentekevältä sattumalta, kun taas toisille se voi olla pysäyttävä ja pahimmassa tapauksessa jopa musertava tragedia.

Tämän teeman äärelle Park Chan-wook palaa jatkuvasti elokuvan aikana painottaen seuraamuksien painoarvoa ja merkitystä. Ohjaaja pudottelee tärkeitä yksityiskohtia ja vihjeitä näytölle pitkin elokuvaa, joista katsoja alkaa rakentamaan yhä selkeämpää kokonaiskuvaa tarinasta päässään. Hienoin asia on kuitenkin se, että katsoja sortuu jatkuvasti tarinankertojan harkitusti asettelemiin ansoihin, jotka kääntävät konseptia jatkuvasti päälaelleen. Aina kun meistä tuntuu siltä, että tilanne on vihdoin hallinassa ja selkeytynyt, päättää elokuva heittää uuden ärsykkeen tiskiin, mikä kumoaa aiemman teoriamme aiheesta kuin aiheesta. Tällä tavalla etenemmekin kohti viimeistä juonenkäännettä, joka tyrmää järkyttävyydellään ja yllätyksellisyydellään.

Oldboy on kaikin puolin erinomainen elokuva, joka ei ainoastaan shokeeraa katsojaa häiritsevällä luonteellaan, mutta se onnistuu myös kertomaan mitä omaperäisimmän ja armottomimman tarinan. Tietämättömyys on kieltämättä hyvästä elokuvaa katsoessa, sillä rajut juonenkäänteet osuvat astetta raemmin ja onneksemme myös syvemmälle emotionaalisesta näkökulmasta katsottuna. Oldboy säväyttää myös teknisellä toteutuksellaan, joka tarjoaa lukuisia uniikkeja artistisia ratkaisuja ja tarinankerronnan jouhevuutta hiovia leikkauksia. Elokuva jättää myös tarinansa lopetuksen osittain katsojan tulkinnan varaan, mikä pitää tietynlaista illuusiota yllä mysteerin jatkumisesta.

Kirjoittaja: Ilja Malakeev, 28.3.2023

Lähteet: kansikuva www.impawards.com, elokuvan tiedot www.imdb.com, traileri www.youtube.com